Lue keskustelun säännöt.
Koska tuska avioeron vuoksi loppuu?
11.03.2023 |
Sattuu aina vaan. Vaikka ero ainoa oikea ratkaisu. Suren lasten vuoksi. Valtavan iso huoli tulevaisuudesta, lähinnä lasten.
Edelleen satuttaa ajatus siitä että miehellä jo uusi. Minä olen yksin. En edes halua ketään.
Sattuu, se etten saa jakaa arkea lasteni kanssa kokoaikaisesti, vain puolittain.
En halua mitään vapautta. Haluan elää mun lasten kanssa.
Tämä on ihan hirveetä.
Tehkää ajoissa töitä liittojenne eteen! Ette todellakaan halua kokea tätä tuskaa!
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Säälittää ihmiset joille ero ottaa noin koville.
Minä säälin ihmisiä, joilla ei ole empatiakykyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siinä pidä velloa, se pitää käsitellä ja mennä eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika näyttää, kuinka meidän käy. Ei ole ollut ruusunpunaiset lasit silmillä, pettämisen ja ajatus muovikuoren ajan vietosta minun kauniissa kodissani on jättäneet särön. Mutta ihmettelen sitä, ettei ko. Nainen tunnu minusta miltään. Paljon vaikeampaa olisi, jos mies olisi heivannut perheemme ja minut jonkin normaalin naisen vuoksi. Tämä tuntuu lähinnä huvittavalta. Vaikkakin pahalta, nainen varmasti ajatteli saaneensa elämänsä saaliin (taloudelliset asiat paremmin kuin hyvin jne). Eikä minusta tunnu hyvältä, että häneen on sattunut miehen kokeilun vuoksi. Mutta uskon myös, ettei hänen elämänsä pitkällisesti tähän kaatunut.
Voi olla, että olen typerys ja mies lähtee uudelleen jonkun toisen matkaan jos menemme niin pitkälle, että yhteinen arki elämäämme palaa. Siitä huolimatta, tiedän että tämä oli minulle parasta koskaan. Aion vielä joskus vuosien kuluttua joka tapauksessa olla parisuhteessa. Nyt kun saan hoidettua omat tunnelukkoni, sillä on mahdollisuus myös onnistua.
T: edellinen
Kuulostaa kyllä, että olet aika pahantahtoinen ihminen.
Kuulostaa wt:ä.
Se onkin hauskinta, että todellisuus on aivan jotain muuta kuin wt :D
Vierailija kirjoitti:
Lapset on tietysti molempien vanhempien vastuulla, että sitä pitää ajatella heidän lähtökohdistaan, sillä eihän sen miehen uusi perhekuvio tarvitse olla ongelma, pitää vain osata sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen ja kyetä joustamaan.
Siitä miehen uudesta perhekuviosta voi hyvinkin muodostua lapsille ongelma. Harva lapsi haluaa uutta äitiä. Varsinkin jos äidillä on omia lapsia, sen tietää kuka on etusijalla. Riippuu tietysti aika paljon isästäkin. Uudet yhteiset lapset vielä tulevaisuudessa mukaan kuvioon..
Vierailija kirjoitti:
Isän luona lapsilla ei ole hyvä olla. Siellä paljon asioita jotka tosi pielessä. Tämä lisää omaa ahdistustani paljon. Viikko-viikko hässäkkä on yhtä säätämistä, varsinkin kun mies ei ole ikinä aiemmin osallistunut arjen pyöritykseen mitenkään. Eli minä huolehdin edelleen asioista vaikka lapset fyysisesti isällä. Helpompi olisi, että tapaisivat isää mutta viikko-viikosta luovuttaisiin. En ymmärrä miksi siitä nyt pitää kiinni, kun ei ne lapset ole koskaan ennenkään kiinnostaneet, eikä niiden asiat kiinnosta edelleenkään.
On kuitenkin todella tärkeää että suhde isään säilyisi ja toivottavasti paranisi! Samoin suhde isänpuolen sukulaisiin. Näidenkin kanssa tapaamiset minä olen edelleen hoitanut, esim. Mummolaviikonlopun vieton jne.Olisi helpompi olla, jos isä olisi edes vähän kartalla lasten asioista. Ei sillä ole kun yhden lapsensa wilmatunnukset. Ei harrastussovelluksia, ei kiinnostusta kuskata sinne. Päin vastoin vaan valittaa miten harrastukset maksaa liikaa ja manipuloi lapsia lopettamaan. Vaikkei edes maksa niitä itse. Minusta harrastaminen taas on todella tärkeää, pitää pois pahanteosta ja joukkuelajista saa paljon tärkeitä eväitä elämään!
Isä saattaa antaa aivan kohtuuttomia rangaistuksia ja kieltää esim. Harjoituksiin osallistumisen jostain ihan mitättömästä syystä. Minä sitten olen järjestänyt kuskausringin kanssa kuskaukset ja sitten yhtäkkiä lapsi ei saakkaan osallistua. Kuskailen sitten toisten lapsia...
Jne jne... ymmärtänette, että tämmöinen lisää todella huolta ja murhetta lapsien asioista. Lapset pingottaa isän luona ettei isä hermostu ja sitten minun luona päästelevät kaiken paineen ulos. Ja voi että meillä on mukavaa.Tuska erosta on isoin siksi että lasten elämä meni rikki. Ydinperhe hajosi. Ja siksi että menetin puolet heidän elämästä.
Ei niinkään siksi, että ero tuli puolisosta. Alkuun sekin sattui, mutta nyt olen ymmärtänyt suhteen olleen todella sairas. Mutta, edelleen se sattuu että minut vaihdettiin toiseen, jo meidän liittomme aikana. Vaikka toisaalta tekisi mieli tälle uudelle osoittaa osanotto, kyllä totuus hänellekkin valkenee. Varsinkin jos erehtyvät uusperheen laittamaan pystyyn.Ja tuska kodista lähtemisestä sattuu. Se että mies sai sinne jäädä. Itsestä tuntuu etten enää ikinä halua sinne jalallani astua, sattuu liikaa.
Kaikki uusi ja pelottava on pelottavaa. Vaikka tässä matkan varrella moni alkuun pelottanut asia on kuitenkin järjestynyt kuin itsestään.
Mies on kaiken tämän lisäksi hyvin hankala. Hankaloittaa ihan kaikkia asioita. Kaikesta pitää vääntää ja taistella, tai luovuttaa. Minun vaihtoehtoni taitaa olla joko hommata asianajaja tai luovuttaa kaikessa.
Miten voit tietää että lasten ei ole hyvä olla isän luona? Taitaa olla sinun oletus? Onko lapset moittineet tai valittaneet?
Se mikä molempien vanhempien pitää muistaa eron jälkeen on tärkein eli kumpikaan ei saa mollata lapsille toista vanhempaa. Pitää kannustaa myös lapsia selviytymisessä ja muistuttaa asioista mitkä ovat elämässä hyvin. Silloin kaikki selviytyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Säälittää ihmiset joille ero ottaa noin koville.
Säälittää ihmiset joilla ei ole mitään emotionaalista yhteyttä itseensä, saati toisiin.
Sureminen ja irrottautuminen ottaa oman aikansa. Kannattaa hakeutua eronneille tarkoitettuihin ryhmiin(Fisher). Auttaa jäsentämään tunteita ja pääsemään eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isän luona lapsilla ei ole hyvä olla. Siellä paljon asioita jotka tosi pielessä. Tämä lisää omaa ahdistustani paljon. Viikko-viikko hässäkkä on yhtä säätämistä, varsinkin kun mies ei ole ikinä aiemmin osallistunut arjen pyöritykseen mitenkään. Eli minä huolehdin edelleen asioista vaikka lapset fyysisesti isällä. Helpompi olisi, että tapaisivat isää mutta viikko-viikosta luovuttaisiin. En ymmärrä miksi siitä nyt pitää kiinni, kun ei ne lapset ole koskaan ennenkään kiinnostaneet, eikä niiden asiat kiinnosta edelleenkään.
On kuitenkin todella tärkeää että suhde isään säilyisi ja toivottavasti paranisi! Samoin suhde isänpuolen sukulaisiin. Näidenkin kanssa tapaamiset minä olen edelleen hoitanut, esim. Mummolaviikonlopun vieton jne.Olisi helpompi olla, jos isä olisi edes vähän kartalla lasten asioista. Ei sillä ole kun yhden lapsensa wilmatunnukset. Ei harrastussovelluksia, ei kiinnostusta kuskata sinne. Päin vastoin vaan valittaa miten harrastukset maksaa liikaa ja manipuloi lapsia lopettamaan. Vaikkei edes maksa niitä itse. Minusta harrastaminen taas on todella tärkeää, pitää pois pahanteosta ja joukkuelajista saa paljon tärkeitä eväitä elämään!
Isä saattaa antaa aivan kohtuuttomia rangaistuksia ja kieltää esim. Harjoituksiin osallistumisen jostain ihan mitättömästä syystä. Minä sitten olen järjestänyt kuskausringin kanssa kuskaukset ja sitten yhtäkkiä lapsi ei saakkaan osallistua. Kuskailen sitten toisten lapsia...
Jne jne... ymmärtänette, että tämmöinen lisää todella huolta ja murhetta lapsien asioista. Lapset pingottaa isän luona ettei isä hermostu ja sitten minun luona päästelevät kaiken paineen ulos. Ja voi että meillä on mukavaa.Tuska erosta on isoin siksi että lasten elämä meni rikki. Ydinperhe hajosi. Ja siksi että menetin puolet heidän elämästä.
Ei niinkään siksi, että ero tuli puolisosta. Alkuun sekin sattui, mutta nyt olen ymmärtänyt suhteen olleen todella sairas. Mutta, edelleen se sattuu että minut vaihdettiin toiseen, jo meidän liittomme aikana. Vaikka toisaalta tekisi mieli tälle uudelle osoittaa osanotto, kyllä totuus hänellekkin valkenee. Varsinkin jos erehtyvät uusperheen laittamaan pystyyn.Ja tuska kodista lähtemisestä sattuu. Se että mies sai sinne jäädä. Itsestä tuntuu etten enää ikinä halua sinne jalallani astua, sattuu liikaa.
Kaikki uusi ja pelottava on pelottavaa. Vaikka tässä matkan varrella moni alkuun pelottanut asia on kuitenkin järjestynyt kuin itsestään.
Mies on kaiken tämän lisäksi hyvin hankala. Hankaloittaa ihan kaikkia asioita. Kaikesta pitää vääntää ja taistella, tai luovuttaa. Minun vaihtoehtoni taitaa olla joko hommata asianajaja tai luovuttaa kaikessa.
Minutkin vaihdettiin lennosta toiseen. Se kipu kesti kaksi vuotta. Kipu lasten ydinperheen rikkoutumisesta kesti yli viisi vuotta.
Kannattiko pihdata? Yrititkö edes laihduttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika näyttää, kuinka meidän käy. Ei ole ollut ruusunpunaiset lasit silmillä, pettämisen ja ajatus muovikuoren ajan vietosta minun kauniissa kodissani on jättäneet särön. Mutta ihmettelen sitä, ettei ko. Nainen tunnu minusta miltään. Paljon vaikeampaa olisi, jos mies olisi heivannut perheemme ja minut jonkin normaalin naisen vuoksi. Tämä tuntuu lähinnä huvittavalta. Vaikkakin pahalta, nainen varmasti ajatteli saaneensa elämänsä saaliin (taloudelliset asiat paremmin kuin hyvin jne). Eikä minusta tunnu hyvältä, että häneen on sattunut miehen kokeilun vuoksi. Mutta uskon myös, ettei hänen elämänsä pitkällisesti tähän kaatunut.
Voi olla, että olen typerys ja mies lähtee uudelleen jonkun toisen matkaan jos menemme niin pitkälle, että yhteinen arki elämäämme palaa. Siitä huolimatta, tiedän että tämä oli minulle parasta koskaan. Aion vielä joskus vuosien kuluttua joka tapauksessa olla parisuhteessa. Nyt kun saan hoidettua omat tunnelukkoni, sillä on mahdollisuus myös onnistua.
T: edellinen
Kuulostaa kyllä, että olet aika pahantahtoinen ihminen.
No se on kyllä totta. Tunnen aika mieletöntä hyvää fiilistä, henkisen murtumiseni jälkeen, että silti minä olen se kenen kanssa halutaan jatkaa. Uusi viehätys ei ollutkaan sen arvoinen. Tiedän pohjimmiltani oman arvoni, olen rakastava, uskollinen, hyvin toimeentuleva, kaunis ja erittäin perhekeskeinen kumppani. Tämä vahvisti uskoani siihen, että ei minua noin vain korvata. Aika älytöntä, että pettämisestä voikin seurata petetylle egobuusti :)
Varo vain buustaillessasi; joku päivä voi tulla vastaan se joka ei sinua korvaa, mutta voi olla sinua sopivampi vaihtoehto.
> Minunkin mieheni koki reilu 4kk sitten jonkinlaisen kolmenkympin identiteettikriisin.
> Meillä oli ulkoisesti asiat paremmin kuin hyvin, ensimmäsiet vuodet suhteessa oli
> täynnä rakkautta ja kumppanuutta. Mutta parisuhteessa etäännyimme henkisesti
> toisistamme viimeisen lapsen syntymän jälkeen täysin. Emme edes viimeisen vuoden
> aikana kumpikaan halunneet mitään parisuhde-aikaa kahdelleen.
> Mitä ihmettä olisimme tehneet ihmisen kanssa, joka vain ärsyttää, aiheuttaa vihaa ja turhautuneisuutta.
> Emme siis puhuneet viimeisen vuoden aikana esim. Omia kuulumisiamme tai mitään muutakaan,
> kumpaakaan ei toisen asiat kiinnostaneet. Muuten elämämme ja suhde oli turvallista ja vakaata.
Oliko viimeisin lapsi yhdessä haluttu ja toivottu, olivatko aiemmat?
Ette halunneet viimeisen vuoden aikana parisuhdeaikaa kahdelleen vai oliko niin että sinä et halunnut kun keskityit esimerkiksi nuorimmaiseen?
Elämä oli sinulle turvallista ja vakaata jolloin saatoit työntää parisuhteen taustalle?
Jos tämän päälle hankit enemmän tai vähemmän kiloja tai kireyttä niin kieltämättä ei kovin paljoa tarvi ihmetellä tlannettanne. : (
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika näyttää, kuinka meidän käy. Ei ole ollut ruusunpunaiset lasit silmillä, pettämisen ja ajatus muovikuoren ajan vietosta minun kauniissa kodissani on jättäneet särön. Mutta ihmettelen sitä, ettei ko. Nainen tunnu minusta miltään. Paljon vaikeampaa olisi, jos mies olisi heivannut perheemme ja minut jonkin normaalin naisen vuoksi. Tämä tuntuu lähinnä huvittavalta. Vaikkakin pahalta, nainen varmasti ajatteli saaneensa elämänsä saaliin (taloudelliset asiat paremmin kuin hyvin jne). Eikä minusta tunnu hyvältä, että häneen on sattunut miehen kokeilun vuoksi. Mutta uskon myös, ettei hänen elämänsä pitkällisesti tähän kaatunut.
Voi olla, että olen typerys ja mies lähtee uudelleen jonkun toisen matkaan jos menemme niin pitkälle, että yhteinen arki elämäämme palaa. Siitä huolimatta, tiedän että tämä oli minulle parasta koskaan. Aion vielä joskus vuosien kuluttua joka tapauksessa olla parisuhteessa. Nyt kun saan hoidettua omat tunnelukkoni, sillä on mahdollisuus myös onnistua.
T: edellinen
Kuulostaa kyllä, että olet aika pahantahtoinen ihminen.
No se on kyllä totta. Tunnen aika mieletöntä hyvää fiilistä, henkisen murtumiseni jälkeen, että silti minä olen se kenen kanssa halutaan jatkaa. Uusi viehätys ei ollutkaan sen arvoinen. Tiedän pohjimmiltani oman arvoni, olen rakastava, uskollinen, hyvin toimeentuleva, kaunis ja erittäin perhekeskeinen kumppani. Tämä vahvisti uskoani siihen, että ei minua noin vain korvata. Aika älytöntä, että pettämisestä voikin seurata petetylle egobuusti :)
Varo vain buustaillessasi; joku päivä voi tulla vastaan se joka ei sinua korvaa, mutta voi olla sinua sopivampi vaihtoehto.
Moraalitonta rikkoa lasten koti vain sen takia, että löytää lapsille sopivamman äitipuolen kuin äidin.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Älä Tinderiä missään nimessä. Siellä suurin osa haluaa seksiä.
Totta, seksikielteisten ihmisten ei pidä huijata ketään parisuhteeseen kanssaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olihan se tuskaa roikkua suhteessa ja yrittää miellyttää miestä, joka vain tiuski ja hädin tuskin katsoi kohti. Tein eropäätöksen ja mikä helpotus. Surut jäi siihen liittoon. Sitten aloin elää itselleni ja lapsilleni.
Heti kun saat exää parempaa seksiä. Kummasti unohtuu entiset ja katse on tulevaisuuteen. Eli kannattaa Tinderöityä ja tehdä muutama yhden illan juttu, jos haluat eroon kaipuusta vanhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika näyttää, kuinka meidän käy. Ei ole ollut ruusunpunaiset lasit silmillä, pettämisen ja ajatus muovikuoren ajan vietosta minun kauniissa kodissani on jättäneet särön. Mutta ihmettelen sitä, ettei ko. Nainen tunnu minusta miltään. Paljon vaikeampaa olisi, jos mies olisi heivannut perheemme ja minut jonkin normaalin naisen vuoksi. Tämä tuntuu lähinnä huvittavalta. Vaikkakin pahalta, nainen varmasti ajatteli saaneensa elämänsä saaliin (taloudelliset asiat paremmin kuin hyvin jne). Eikä minusta tunnu hyvältä, että häneen on sattunut miehen kokeilun vuoksi. Mutta uskon myös, ettei hänen elämänsä pitkällisesti tähän kaatunut.
Voi olla, että olen typerys ja mies lähtee uudelleen jonkun toisen matkaan jos menemme niin pitkälle, että yhteinen arki elämäämme palaa. Siitä huolimatta, tiedän että tämä oli minulle parasta koskaan. Aion vielä joskus vuosien kuluttua joka tapauksessa olla parisuhteessa. Nyt kun saan hoidettua omat tunnelukkoni, sillä on mahdollisuus myös onnistua.
T: edellinen
Kuulostaa kyllä, että olet aika pahantahtoinen ihminen.
No se on kyllä totta. Tunnen aika mieletöntä hyvää fiilistä, henkisen murtumiseni jälkeen, että silti minä olen se kenen kanssa halutaan jatkaa. Uusi viehätys ei ollutkaan sen arvoinen. Tiedän pohjimmiltani oman arvoni, olen rakastava, uskollinen, hyvin toimeentuleva, kaunis ja erittäin perhekeskeinen kumppani. Tämä vahvisti uskoani siihen, että ei minua noin vain korvata. Aika älytöntä, että pettämisestä voikin seurata petetylle egobuusti :)
Varo vain buustaillessasi; joku päivä voi tulla vastaan se joka ei sinua korvaa, mutta voi olla sinua sopivampi vaihtoehto.
Moraalitonta rikkoa lasten koti vain sen takia, että löytää lapsille sopivamman äitipuolen kuin äidin.
Eri
Ei se mikään äitipuoli ole, vaan elämänkumppani. Sopiva elämänkumppani.
Ei kai tämä keskustelu ole vaipumassa unholaan?
Vierailija kirjoitti:
Isän luona lapsilla ei ole hyvä olla. Siellä paljon asioita jotka tosi pielessä. Tämä lisää omaa ahdistustani paljon. Viikko-viikko hässäkkä on yhtä säätämistä, varsinkin kun mies ei ole ikinä aiemmin osallistunut arjen pyöritykseen mitenkään. Eli minä huolehdin edelleen asioista vaikka lapset fyysisesti isällä. Helpompi olisi, että tapaisivat isää mutta viikko-viikosta luovuttaisiin. En ymmärrä miksi siitä nyt pitää kiinni, kun ei ne lapset ole koskaan ennenkään kiinnostaneet, eikä niiden asiat kiinnosta edelleenkään.
On kuitenkin todella tärkeää että suhde isään säilyisi ja toivottavasti paranisi! Samoin suhde isänpuolen sukulaisiin. Näidenkin kanssa tapaamiset minä olen edelleen hoitanut, esim. Mummolaviikonlopun vieton jne.Olisi helpompi olla, jos isä olisi edes vähän kartalla lasten asioista. Ei sillä ole kun yhden lapsensa wilmatunnukset. Ei harrastussovelluksia, ei kiinnostusta kuskata sinne. Päin vastoin vaan valittaa miten harrastukset maksaa liikaa ja manipuloi lapsia lopettamaan. Vaikkei edes maksa niitä itse. Minusta harrastaminen taas on todella tärkeää, pitää pois pahanteosta ja joukkuelajista saa paljon tärkeitä eväitä elämään!
Isä saattaa antaa aivan kohtuuttomia rangaistuksia ja kieltää esim. Harjoituksiin osallistumisen jostain ihan mitättömästä syystä. Minä sitten olen järjestänyt kuskausringin kanssa kuskaukset ja sitten yhtäkkiä lapsi ei saakkaan osallistua. Kuskailen sitten toisten lapsia...
Jne jne... ymmärtänette, että tämmöinen lisää todella huolta ja murhetta lapsien asioista. Lapset pingottaa isän luona ettei isä hermostu ja sitten minun luona päästelevät kaiken paineen ulos. Ja voi että meillä on mukavaa.Tuska erosta on isoin siksi että lasten elämä meni rikki. Ydinperhe hajosi. Ja siksi että menetin puolet heidän elämästä.
Ei niinkään siksi, että ero tuli puolisosta. Alkuun sekin sattui, mutta nyt olen ymmärtänyt suhteen olleen todella sairas. Mutta, edelleen se sattuu että minut vaihdettiin toiseen, jo meidän liittomme aikana. Vaikka toisaalta tekisi mieli tälle uudelle osoittaa osanotto, kyllä totuus hänellekkin valkenee. Varsinkin jos erehtyvät uusperheen laittamaan pystyyn.Ja tuska kodista lähtemisestä sattuu. Se että mies sai sinne jäädä. Itsestä tuntuu etten enää ikinä halua sinne jalallani astua, sattuu liikaa.
Kaikki uusi ja pelottava on pelottavaa. Vaikka tässä matkan varrella moni alkuun pelottanut asia on kuitenkin järjestynyt kuin itsestään.
Mies on kaiken tämän lisäksi hyvin hankala. Hankaloittaa ihan kaikkia asioita. Kaikesta pitää vääntää ja taistella, tai luovuttaa. Minun vaihtoehtoni taitaa olla joko hommata asianajaja tai luovuttaa kaikessa.
Tyypillinen syyllistäjä. Nainen on kärsivä uhri ja virheetön marttyyri, isä on itsekäs roisto joka tekee kaiken väärin.
Ei ole mikään ihme, että tällaisten naisten liitot päättyvät eroon. Ja eronnut nainenhan ei ikinä, koskaan myönnä omia virheitään, vaan päinvastoin kaivaa ex-miehensä kaikki viat ja virheet, niin menneet kuin nykyisetkin, käyttää vahvas värikynää ja pönkittää omaa itsetuntoaan julistamalla muille naisille kuinka onnekas hän on kun pääsi tuosta roistosta eroon ja nyt voi yhdessä muiden samanlaisten kanssa päivitellä millaisia sikoja ex-miehet ovat.
Nämä tarinat menevät aina tällä samalla tutulla sapluunalla. Eronneet, henkisesti epävarmat ja katkerat naiset hakevat vertaistukea toisistaan vahvaa värikynää käyttäen.
No se on kyllä totta. Tunnen aika mieletöntä hyvää fiilistä, henkisen murtumiseni jälkeen, että silti minä olen se kenen kanssa halutaan jatkaa. Uusi viehätys ei ollutkaan sen arvoinen. Tiedän pohjimmiltani oman arvoni, olen rakastava, uskollinen, hyvin toimeentuleva, kaunis ja erittäin perhekeskeinen kumppani. Tämä vahvisti uskoani siihen, että ei minua noin vain korvata. Aika älytöntä, että pettämisestä voikin seurata petetylle egobuusti :)