Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset sanovat minulle usein he eivät pysty lukemaan minua?
09.03.2023 |
Vaikka he pystyvät lukemaan muita, minua he eivät pysty.
Mistä tämä voi johtua? Mitä tämä kertoo minusta?
Olen kyllä aina kokenut olevani jotenkin erilainen, olen myös introvertti.
Kommentit (47)
Olen introvertti mies ja joskus on vaikuttanut siltä että en hoksaa reagoida muiden odottamalla tavalla kun saattaa vastapuolella ilmekin muuttua ikäänkuin ärsyyntyneeksi vaikka ensin on ollut asenne leppoisa. Olen jo lähelle 50v enkä vieläkään tiedä mistä tämä johtuu. Saatan olla vakavailmeinen tai jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen introvertti mies ja joskus on vaikuttanut siltä että en hoksaa reagoida muiden odottamalla tavalla kun saattaa vastapuolella ilmekin muuttua ikäänkuin ärsyyntyneeksi vaikka ensin on ollut asenne leppoisa. Olen jo lähelle 50v enkä vieläkään tiedä mistä tämä johtuu. Saatan olla vakavailmeinen tai jotain.
Joo tämä myös!
Välillä se on ihan silminnähtävää.
Onko nämä tyypit olleet hämärässä viihtyvää ihmistyyppiä? Tuntuvat ikäänsä vanhemmilta ehkä? Onko heillä kylmät kädet?
Vierailija kirjoitti:
Onko nämä tyypit olleet hämärässä viihtyvää ihmistyyppiä? Tuntuvat ikäänsä vanhemmilta ehkä? Onko heillä kylmät kädet?
Saatoit juuri kuvailla minut, myös kylmät kädet 😁
Ap
Vierailija kirjoitti:
Onko nämä tyypit olleet hämärässä viihtyvää ihmistyyppiä? Tuntuvat ikäänsä vanhemmilta ehkä? Onko heillä kylmät kädet?
Kylmät kädet, lämmin sydän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä veetun väliä? Ole mikä olet, äläkä anna muiden vaikuttaa sinuun! Kaikkien ei tarvitse olla samasta muotista valettuja. Löydät kyllä vielä hengenheimolaisesi, jos sellaista kaipaat.
Erittäin outoa, että pitäisi pystyä "lukemaan" toista ihmistä. Oikeasti hyvin harva ihminen on niin kiinnostunut muista ihmisistä, että pitäisi kyetä lukemaan toisia. Tämä on siis minun henkilökohtainen käsitykseni ja olen se, joka on yleensä aina ulkopuolinen. Tulen kyllä toimeen täysin vieraitten ihmisten kanssa.
Vielä oudompaa, että joku on siitä sinulle maininnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun miehen äiti on tuommoinen. Aina tavallaan ystävällinen ja kohtelias, mutta puhuu vain niitä näitä, ei koskaan oikeastaan anna mitään todella itsestään. Tuntuu kuin juttelisin jonkun asiakaspalvelijan kanssa. Hänen kanssaan keskustelu tuntuu teennäiseltä. Minulla ei 10 vuoden yhdessäolon jälkeen (mieheni kanssa siis) ole hajuakaan mitä hän ajattelee minusta. Saattaa vihata tai rakastaa tai jotain siitä välistä. Tämä on minusta tosi outoa, kyllä minä muiden seurassa tiedän suunnilleen.
Luulen et kyse on jostain emotionaalisesta traumasta, ehkä jopa hänen lapsuudessaan. Suosittelen perehtymään tähän puoleen, aina trauma ei ole mikään kovin iso ja syitä voi olla monia. Voit kokeilla psykofyysista fysioterapiaa, rosenterapiaa tai vyöhyketerapiaa, josko saisit kosketusta itseesi.
Vierailija kirjoitti:
Erittäin outoa, että pitäisi pystyä "lukemaan" toista ihmistä. Oikeasti hyvin harva ihminen on niin kiinnostunut muista ihmisistä, että pitäisi kyetä lukemaan toisia. Tämä on siis minun henkilökohtainen käsitykseni ja olen se, joka on yleensä aina ulkopuolinen. Tulen kyllä toimeen täysin vieraitten ihmisten kanssa.
Vielä oudompaa, että joku on siitä sinulle maininnut.
Ei se ole outoa. Sinä olet outo. Olet muka-kiva
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse koen tuon ihmisten lukemisen niin, että tarkkaillessa ihmisen eleitä, ilmeitä, äänenpainoa, katsetta yms niin jos ne ovat ristiriidassa keskenään niin silloin ihmistä on vaikea lukea. On siis ns. Arvaamaton.
Sellaista on vaikea lukea, joka on suojautunut suojakuoren alle. Asiakaspalvelija hieman tulee mieleen, kuten aiemmin tuolla joku mainitsi. Töissä niiden kanssa jutellaan aina ne samat jutut, tylsiä ja teennäisiä tapaamisia. Luulen että ydinminä on hukassa näiltä ihmisiltä itseltäänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla myös välttelevä kiintymyssuhde. Joka tapauksessa kyse on psyyken suojamekanismista, voit kyllä saada apua tähän. Todennäköisesti juontuu lapsuudesta ti on matkalla huomattu hyväksi tavaksi selvitä. Toki vähän yksinäiseksi sattaa jäädä ja iltaisin voi ahdistaa.
Autismi. Meidän toisella tytöllä on autismia ja hän on aina ollut sellainen, ettei hänen ilmeensä paljon muutu, olipa hän surullinen, iloinen, vihainen tai mitä vaan. Hänen tuntemuksiaan pitää tulkita muiden asioiden kautta. Kuten jos kuuluu edes pieni naurun hymähdys, tiedämme hänen olevan tyytyväinen ja hyvällä tuulella, vaikka hänen ilme muuttuu heti sen jälkeen taas vakavaksi ja "tyhjäksi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut tuon itsestäni monta kertaa. Käsittääkseni negatiivisessa mielessä, eli minua on pidetty jotenkin epäluotettavana kun "ajatuksiani ei voi lukea". Jään myös yleensä ulos porukasta, kun muut ryhmäytyvät heti.
Ehkä olen niin auki muille ihmisille, kuuntelen heitä ja pyrin lukemaan heidän ilmeitään ja viihtymistään niin kovin, että jään itse tyhjäksi. Olin etenkin nuorempana pakonomainen miellyttäjä ja hyväksynnän etsijä. Ehkä piilotan itseni muilta niin hyvin ja heijastan heille takaisin vain heitä itseään, että se vaikuttaa jo omituiselta.
En siis ole ollut mielistelijä tai esim. muokkannut mielipiteitäni vastapuolen mukaan, vaan ennemminkin vain kysellyt ja kuunnellut, keskustellut vaikka tuntikaudet antamatta kuitenkaan itsestäni mitään.
Itsekään en ole sosiaalisten suhteiden ekspertti, mutta olen huomannut että on parempi enemmän puhua omista jutuistaan tai jostain yleisestä kun vaan tentata toista. Kannattaa valita joko täysi hiljaisuus tai puhuminen, ei kyselemistä. :)
Tunnelukkoja tulin myös ehdottamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut tuon itsestäni monta kertaa. Käsittääkseni negatiivisessa mielessä, eli minua on pidetty jotenkin epäluotettavana kun "ajatuksiani ei voi lukea". Jään myös yleensä ulos porukasta, kun muut ryhmäytyvät heti.
Ehkä olen niin auki muille ihmisille, kuuntelen heitä ja pyrin lukemaan heidän ilmeitään ja viihtymistään niin kovin, että jään itse tyhjäksi. Olin etenkin nuorempana pakonomainen miellyttäjä ja hyväksynnän etsijä. Ehkä piilotan itseni muilta niin hyvin ja heijastan heille takaisin vain heitä itseään, että se vaikuttaa jo omituiselta.
En siis ole ollut mielistelijä tai esim. muokkannut mielipiteitäni vastapuolen mukaan, vaan ennemminkin vain kysellyt ja kuunnellut, keskustellut vaikka tuntikaudet antamatta kuitenkaan itsestäni mitään.
Itsekään en ole sosiaalisten suhteiden ekspertti, mutta olen huomannut että on parempi enemmän puhua omista jutuistaan tai jostain yleisestä kun vaan tentata toista. Kannattaa valita joko täysi hiljaisuus tai puhuminen, ei kyselemistä. :)
Kyllä minä tykkään kun vähän kysellään. Mutta jos VAIN kysellään niin se alkaa ärsyttää. Toinen sai tietää minun jutut muttei kerro mitään itse.
Minä olen kuullut tämän monta kertaa. Omalla kohdallani se johtuu siitä, että olen autistinen enkä ole missään "oma itseni", vaan esitän opettelemaani normaalin ihmisen roolia.
Onko heille tullut joku pakkomielle lukea sinua? Keitä nämä ihmiset ovat? Jos aika kaukaisia tuttuja tai sellaisia keiden kanssa et vietä aikaa, tuskin haittaa jos lukeminen epäonnistuu.
Itseasiassa miksi joku yrittäisi edes lukea jotain henkilöä kattavasti, Jos ei ole enemmin tekemisissä tämän kanssa.
Tietenkin kaupan kassakin voi lukea jonkun olemusta tai satunnainen ohikulkija, mutta onko niin väliä mitä lukee.
Mielialalääkkeiden käyttäjiä on vaikea "lukea", koska heillä ei ole ilmeitä.
Typistetyt fiilikset, typistetyt ilmeet.
Tämä mulla myös. En tajua, miten jotkut ryhmäytyy ja ystävystyy niin nopeasti. Se on kai siitä, että en pysty olemaan avoin, jos on paljon ihmisiä ympärillä. Jos saisin yksityisaikaa jokaisen kanssa, pystyisin ystävystymään. Mutta sitähän ei yleensä järjesty alkuvaiheessa ja kun alkuvaihe on ohi, niin kaikilla on jo kaverit...