Lue keskustelun säännöt.
Muita joilla jää sanotut asiat pahasti päähän vellomaan?
velloja
09.03.2023 |
Olen alkanut kärsimään tästä vuosien mittaan koko ajan enemmän. Lähes joka kerta kun näen kavereita tai juttelen vaikka työkaverien kanssa syvemmin, jokin itse sanomani asia alkaa jälkikäteen tuntumaan hirveältä virheeltä / möläytykseltä / ajattelemattomalta, ja sitten vellon koko seuraavan päivän tai pahimmillaan useita päiviä itsesyytöksissä ja ahdistuksessa, että mitä minusta ajatellaan.
Esimerkiksi eilen näin yhtä vanhaa kaveriporukkaa, jonka kaikki jäsenet eivät ole minulle niin tuttuja. Kuulin yhden porukan jäsenen iän ensimmäistä kertaa ja sanoin vahingossa, että luulin häntä vanhemmaksi. Niin tyhmä ja pieni juttu, mutta jälkikäteen mietin ihan kauheasti sitä, että miksi ihmeessä sanoin noin ja että minusta aivan varmasti ajatellaan tämän jälkeen pahaa.
Onko muilla tällaista vastaavaa? Voisiko joku vakuutella, että ihmiset eivät muistele tällaisia yksittäisiä möläytyksiä ollenkaan niin pitkään...
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla tuo häpeäntunne kestää vuosia. Pahimmat asiat jäävät mieleen ikuisesti. Olen nelikymppinen ja edelleen joskus hävettää ihan hirveästi jotkut typerät asiat, mitä olen tehnyt pikkulapsena. En ole kovin paljon tekemisissä ihmisten kanssa enää nykyään, koska saan kahden viikon ahdistuksen jo siitä, jos sanon MOI jotenkin typerän kuuloisesti.
Tämä. Meillä oli hirveän vaativat vanhemmat eikä mikään riittänyt.
Luulen että häpeä tulee sieltä.
Minun isäni pilkkasi ja nöyryytti pienimmästäkin virheestä koko lapsuuteni. En ole koskaan uskaltanut edes yrittää tehdä muiden nähden mitään, mitä en vielä täydellisesti osaa, koska häpeän virheitäni niin hirvittävästi. Esim. luen englantia todella sujuvasti, koska olen vuosikaudet lukenut kaikki kirjat englanniksi, mutta en uskalla lainkaan puhua sitä. Muistan ikuisesti sen pilkkanaurun, kun olin lapsena perheen kanssa ulkomailla ja lausuin jotain hassusti. Seuraavalla ulkomaanmatkalla isä olikin kiukkuinen, kun olin täysin mykkä enkä uskaltanut puhua sanaakaan englantia.
Tämäntyyppistä kokemuspohjaa minullakin on ja lopputulos samanlainen kuin sinulla. Voi meitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin vakuuttaa. Tiedätkö miksi? Siksi, että he parhaillaan vellovat ja tuskailevat omia sanomisiaan ja tekemisiään.
Ethän sinäkään muistele millintarkasti toisten sanomisia, ethän? Joku kaverisi on varmasti joskus vähän änkyttänyt, hakenut jotain sanaa, muistanut jotain hiukan väärin.. Ajattelitko sitä monta päivää pöyristyneenä? Et tietenkään. No, eivät muutkaan sinua.
No, kyllä mulle ainakin jää mieleen jopa loppuelämäksi, jos joku möläyttää päin naamaa jotain tosi törkeää.
Siihenkin voi harjoittelemalla vaikuttaa, ajatteleeko tästä "Aivan kauhea ihminen, vihaan häntä ikuisesti" vaiko "No ei hän varmaan ajatellut loppuun asti/tajunnut miltä se kuulosti".
Ja kannattaa tiedostaa, että kaikki me joskus lipsautamme jotain hölmöä. Useimmilla ei ole mitään pahaa tarkoitusta, mutta silti saattaa sanoa jotain tosi tökerön kuuloista tai jotain, mikä ymmärretään ihan väärin.
En yleensä jää vihaamaan ihmistä loppuelämäksi, mutta kyllä tuo suhtautumiseeni vaikuttaa. Alan pitämään ihmistä kusipäänä, enkä mielellään enää ole hänen seurassaan. Ne möläytykset kuitenkin usein kertovat ihmisen todellisista ajatuksista, vaikka miten koittaisi väittää, ettei muka tarkoittanut.
Ihanaa kuulla että tätä on muillakin, vieläpä näin samanlaisia tunteita kuin itselläni.
Minun isäni on aika diktaattorimainen. Ei varsinaisesti ole pilkannut, mutta sen sijaan suuttui helposti pienistä virheistä. Esim. Jos kaadoin lapsena mehulasin, sain kuulla, kuinka olen aina niin kömpelö ja hosuva ja huolimaton. Sen sijaan, että olisi sanottu, että sellaista sattuu ja mennään eteenpäin.
Äitini taas on vähän kylmäkiskoinen. Olin itse aika herkkä lapsi ja harmitti, jos ei tullut vaikka jonkun kaverin kanssa aina niin hyvin toimeen tai jos joku vähän kiusasi. Äiti aina sanoi, että älä välitä ja ihan sama. No, minulle se ei ollut ihan sama.
Sisäinen häpeäntunne on ihan hirveä kokemus. Mitenköhän tästä pääsisi eteenpäin? Minulla on siis kaikki ihan hyvin elämässä. On perhe, työpaikka, kavereita. Ei ole mitään hätää, kaikki on mennyt ihan hyvin. Silti joka kerta kivojen juttujen jälkeen mieleen vyöryy ihan hyökyaallon lailla niitä ikäviä pieniä asioita, mitkä ovat muka menneet pieleen. Ei oikeastaan pysty ollenkaan edes nauttimaan jälkikäteen hyvästä fiiliksestä, jos on vaikka nähnyt kavereita, kun aina mieleen jää vain niitä negatiivisia asioita.
Tämä on myös johtanut siihen, että joudun miettiä etukäteen sopivia juttelunaiheita hyvänpäiväntuttujen kanssa. Onnittelin itseäni äskettäin, kun juttelin onnistuneesti talvilomasta työkaverin kanssa. Tällainen vie aivan älyttömästi voimavaroja arjesta.
T. Aloittaja
Minulla vaikuttaa paljon se, kuinka paljon olen yksin. Jos tapaa paljon ihmisiä, ei voi jäädä vellomaan niin paljon vaan on pakko tulla ulos itsestään. Myös erilaisia katkaisutapoja voi harjoitella. Nuorena minulla oli kyllä aika pahoja keloja.
aloittaja kirjoitti:
Ihanaa kuulla että tätä on muillakin, vieläpä näin samanlaisia tunteita kuin itselläni.
Minun isäni on aika diktaattorimainen. Ei varsinaisesti ole pilkannut, mutta sen sijaan suuttui helposti pienistä virheistä. Esim. Jos kaadoin lapsena mehulasin, sain kuulla, kuinka olen aina niin kömpelö ja hosuva ja huolimaton. Sen sijaan, että olisi sanottu, että sellaista sattuu ja mennään eteenpäin.
Äitini taas on vähän kylmäkiskoinen. Olin itse aika herkkä lapsi ja harmitti, jos ei tullut vaikka jonkun kaverin kanssa aina niin hyvin toimeen tai jos joku vähän kiusasi. Äiti aina sanoi, että älä välitä ja ihan sama. No, minulle se ei ollut ihan sama.
Sisäinen häpeäntunne on ihan hirveä kokemus. Mitenköhän tästä pääsisi eteenpäin? Minulla on siis kaikki ihan hyvin elämässä. On perhe, työpaikka, kavereita. Ei ole mitään hätää, kaikki on mennyt ihan hyvin. Silti joka kerta kivojen juttujen jälkeen mieleen vyöryy ihan hyökyaallon lailla niitä ikäviä pieniä asioita, mitkä ovat muka menneet pieleen. Ei oikeastaan pysty ollenkaan edes nauttimaan jälkikäteen hyvästä fiiliksestä, jos on vaikka nähnyt kavereita, kun aina mieleen jää vain niitä negatiivisia asioita.
Tämä on myös johtanut siihen, että joudun miettiä etukäteen sopivia juttelunaiheita hyvänpäiväntuttujen kanssa. Onnittelin itseäni äskettäin, kun juttelin onnistuneesti talvilomasta työkaverin kanssa. Tällainen vie aivan älyttömästi voimavaroja arjesta.
T. Aloittaja
Aika samantyyppinen tausta kuin minulla. Isän piti aina etsiä syyllinen ja usein se oli sitten lähimpänä ollut lapsi. Siis vaikka itse pudotti jotain tms. niin se oli sen toisen syytä.
Tuo sosiaalisuuden suorittaminen myös on tuttua, että pitäisi olla jotenkin täydellinen kohtaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla vaikuttaa paljon se, kuinka paljon olen yksin. Jos tapaa paljon ihmisiä, ei voi jäädä vellomaan niin paljon vaan on pakko tulla ulos itsestään. Myös erilaisia katkaisutapoja voi harjoitella. Nuorena minulla oli kyllä aika pahoja keloja.
Minulla tämä toimii päinvastoin. Työni on sellainen, että tapaan siinä paljon ihmisiä joka päivä. Minulla on myös aika paljon tuttuja ja kavereita, joita näen. Mitä enemmän vietän aikaa ihmisten seurassa, sitä enemmän tulee olo, että en kontrolloi tilannetta ja en pysty keskittymään tarpeeksi hyvin kaikkiin kohtaamisiin. Eli "suoritan" niitä ihmissuhteita. Oikeastaan kaikkein mukavin olo minulla on lomamatkoilla ja mökillä, jolloin olen kaukana kuormittavista ihmissuhteista ja "small talkista".
Kyse lienee jonkinlaisesta mielenterveydellisestä häiriöstä, koska itselläni katosi tuollainen vellominen kokonaan kun aloin syömään lääkettä jolla hoidetaan unettomuutta ja masennusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla jää päähän pyörimään ihan tavallisetkin keskustelut, useiksi viikoiksi tai kuukausiksi. Varmaan osittain siksi, koska näin työttömänä on niin paljon aikaa miettiä ja näen aika harvoin ketään muuta kuin miesystävääni.
Viestien kirjoittaminenkin on rankkaa touhua, meinaa pää räjähtää, kun siinä saa niin rauhassa miettiä mitä ja miten sanoo, niin minähän sitten mietin ja mietin, pyyhin tekstin pois monta kertaa, enkä meinaa joskus saada mitään vastausta lähetettyä. Vaikka kyseessä olisi perheenjäsen ja puhuisimme ihan arkisista asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla jää päähän pyörimään ihan tavallisetkin keskustelut, useiksi viikoiksi tai kuukausiksi. Varmaan osittain siksi, koska näin työttömänä on niin paljon aikaa miettiä ja näen aika harvoin ketään muuta kuin miesystävääni.
Viestien kirjoittaminenkin on rankkaa touhua, meinaa pää räjähtää, kun siinä saa niin rauhassa miettiä mitä ja miten sanoo, niin minähän sitten mietin ja mietin, pyyhin tekstin pois monta kertaa, enkä meinaa joskus saada mitään vastausta lähetettyä. Vaikka kyseessä olisi perheenjäsen ja puhuisimme ihan arkisista asioista.
Tää! Joskus katkaisen näitä pyörittelyitä kirjoittamalla täällä av:lla, koska anonyyminä se pyörittely ei niin jää päälle ja tuo ikään kuin hengähdystaukoa.
Siihenkin voi harjoittelemalla vaikuttaa, ajatteleeko tästä "Aivan kauhea ihminen, vihaan häntä ikuisesti" vaiko "No ei hän varmaan ajatellut loppuun asti/tajunnut miltä se kuulosti".
Ja kannattaa tiedostaa, että kaikki me joskus lipsautamme jotain hölmöä. Useimmilla ei ole mitään pahaa tarkoitusta, mutta silti saattaa sanoa jotain tosi tökerön kuuloista tai jotain, mikä ymmärretään ihan väärin.