Milloin on syytä lakata haaveilemasta koulutusta vastaavasta työstä?
Itselläni on valmistumisesta aikaa kolme vuotta ja opiskelukaverit (myös osa niistä, jotka eivät koskaan valmistuneet) ja myöhempien vuosikurssien tutut ovat päässeet "oikeisiin" töihin. Minulle tarjotaan vain hiljaisuutta tai "tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun".
Kommentit (22)
Kannattaa harkita alaa. Rekrytoijat ovat rasistisimpia ihmisiä mitä tiedän, HR tulee seuraavana. Myös diskriminoinnin suhteen. Sinut on todennäköisesti jollain ulkonäköön, persoonaan tai muuhun liittyvällä seikalla leimattu luuseriksi ja et tule saamaan töitä. Eli opiskele jotain uutta välttääksesi TE-toimiston kyykytykset.
Tsemppiä päivään!
Ei kovin helposti kannata luovuttaa, jos ala on sellainen jonkä töitä haluaisit tehdä. Ensin kannattaa varmistaa, että hakemiseen liittyvät asiat on kunnossa, CV, LinkedIn profiili (jos alallasi tapana käyttää), valmistautuminen haastatteluihin. Näitä kaikkia voi hioa ja parantaa tarvittaessa ammattilaistenkin avulla. Entä osaaminen, onko se sitä mitä tänä päivänä haetaan, ja jos on jotain puutteita, voisiko niitä varten opiskella itsekseen, niin ettei tarvitse sanoa ettei ko. osaamista ole jos sitä kysytään? Yksi hyvin alariippuvainen juttu on tietysti työ ulkomailla. Joskus Suomesta on vaikea saada hommia, mutta ulkomailta löytyisi helposti - olisitko siihen valmis? Toki se ei ole mahdollista kaikilla aloilla kovinkaan helposti.
Kohta taitaa olla edessä lähihoitajan koulutus joko vapaaehtoisesti tai pakolla.
On luultavasti kiinni viitekehyksestä, jotta päivitä työmarkkinakelpoiseksi, muista että perhe on aina plussaa.
Palstan oikeistolaisten kurittajien mukaan sellaisesta ei saa haaveilla kuin korkeintaan viikon. Sen jälkeen on otettava mikä tahansa työ vastaan, sellainenkin johon sinua ei valittu. Aina voit "vain mennä töihin" ja elättää itsesi.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa harkita alaa. Rekrytoijat ovat rasistisimpia ihmisiä mitä tiedän, HR tulee seuraavana. Myös diskriminoinnin suhteen. Sinut on todennäköisesti jollain ulkonäköön, persoonaan tai muuhun liittyvällä seikalla leimattu luuseriksi ja et tule saamaan töitä. Eli opiskele jotain uutta välttääksesi TE-toimiston kyykytykset.
Tsemppiä päivään!
Mutta jos mut on leimattu luuseriksi ulkonäköön, persoonaan tai muuhun liittyvällä seikalla tällä alalla, niin eikö se tapahdu kaikilla muillakin aloilla? En oikein pysty opiskelemaan enää mitään.
Ap

Jos kyse on tuollaisista asioista, etkö pysty kehittämään ammattiroolia ja tyyliä, jota pidät yllä ettei sinua torjuta tällaisten asioiden perusteella? En minäkään saisi mistään töitä ikinä jos ihan aitona itsenäni ja vapaa-ajan tyylilläni menisin töitä hakemaan. Mutta minulla on asiantuntijaroolini, jota vedän työhön liittyvissä tilanteissa ja toimii.
Minä ainakin lakkasin haaveilemasta jo vuoden tuloksettoman työnhaun jälkeen, ja olenkin ollut hanttihommissa jo 15 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa harkita alaa. Rekrytoijat ovat rasistisimpia ihmisiä mitä tiedän, HR tulee seuraavana. Myös diskriminoinnin suhteen. Sinut on todennäköisesti jollain ulkonäköön, persoonaan tai muuhun liittyvällä seikalla leimattu luuseriksi ja et tule saamaan töitä. Eli opiskele jotain uutta välttääksesi TE-toimiston kyykytykset.
Tsemppiä päivään!
Mutta jos mut on leimattu luuseriksi ulkonäköön, persoonaan tai muuhun liittyvällä seikalla tällä alalla, niin eikö se tapahdu kaikilla muillakin aloilla? En oikein pysty opiskelemaan enää mitään.
Ap
Jos kyse on tuollaisista asioista, etkö pysty kehittämään ammattiroolia ja tyyliä, jota pidät yllä ettei sinua torjuta tällaisten asioiden perusteella? En minäkään saisi mistään töitä ikinä jos ihan aitona itsenäni ja vapaa-ajan tyylilläni menisin töitä hakemaan. Mutta minulla on asiantuntijaroolini, jota vedän työhön liittyvissä tilanteissa ja toimii.
Tuollainen yritys ei sovi minun arvoihin. Tyyli ja persoona ovat osa ihmisen yksilöllisyyttä. Johto on luultavasti psykopaattipiirteistä, koska valehtelemaan taipuvainen ihminen haluaa saada muutkin valehtelemaan ettei näyttäisi itse niin huonolta.

En tiedä mikä se syy on. Todennäköisesti näytän vaan jotenkin yksinkertaiselta. Miten sitäkään voi muuttaa? Ehkä naamarilla?

En usko että on niin pienet piirit että leimataan luuseriksi.. Jos et oo vielä ollut niissä töissä niin tuskin on kellään tarvetta leimata. Sitten voidaan leimata jos on todella surkea työntekijä ja käyttäytyy oikeasti epäsosiaalisesti.
Epäsosiaalinen tarkoittaa varastamista työnantajalta, seksuaalista häirintää muita kohtaan, ei noudata millään tapaa mitään yhtiesiä sääntöjä ymsyms
Kannattaa pyytää apua cv:n hiomiseen. Voisi auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa harkita alaa. Rekrytoijat ovat rasistisimpia ihmisiä mitä tiedän, HR tulee seuraavana. Myös diskriminoinnin suhteen. Sinut on todennäköisesti jollain ulkonäköön, persoonaan tai muuhun liittyvällä seikalla leimattu luuseriksi ja et tule saamaan töitä. Eli opiskele jotain uutta välttääksesi TE-toimiston kyykytykset.
Tsemppiä päivään!
Mutta jos mut on leimattu luuseriksi ulkonäköön, persoonaan tai muuhun liittyvällä seikalla tällä alalla, niin eikö se tapahdu kaikilla muillakin aloilla? En oikein pysty opiskelemaan enää mitään.
Ap
Jos kyse on tuollaisista asioista, etkö pysty kehittämään ammattiroolia ja tyyliä, jota pidät yllä ettei sinua torjuta tällaisten asioiden perusteella? En minäkään saisi mistään töitä ikinä jos ihan aitona itsenäni ja vapaa-ajan tyylilläni menisin töitä hakemaan. Mutta minulla on asiantuntijaroolini, jota vedän työhön liittyvissä tilanteissa ja toimii.
Tuollainen yritys ei sovi minun arvoihin. Tyyli ja persoona ovat osa ihmisen yksilöllisyyttä. Johto on luultavasti psykopaattipiirteistä, koska valehtelemaan taipuvainen ihminen haluaa saada muutkin valehtelemaan ettei näyttäisi itse niin huonolta.
Itse en näe ammattiroolia valehteluna, vaan vain neutraalina käytäntönä. Riippuu tietysti ammatista, kuinka tärkeää tai peräti merkityksetöntä tällainen on. Itse olen it-konsultti, jota myydään asiakkaiden palvelukseen. Oma vapaa-ajan tyylini on vähän tyyliä yli-ikäinen gootti, ja persoonallisuus äärimmäisen introvertti ja epäsosiaalinen, tylykin. En voi olla sellainen toki töissä, vaan otan päälleni sen konsulttiroolin, jossa olen enemmän ekstrovertin kaltainen, ystävällinen, dynaaminen ja tehokas jne. Pukeutuminenkin vaihtuu hillitympään suuntaan, koska tarkoitus ei ole tuoda esiin persoonaani missään mielessä vaan olen siellä vain ratkaisemassa asiakkaiden ongelmia.
Toinen ryhmä millä on usein vahva ammattirooli on lääkärit. Ei se ole mitään valehtelua, jos valkoisen takin päälle pukiessaan ottaa tietynlaisen roolin, mutta on aika erilainen muuten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa harkita alaa. Rekrytoijat ovat rasistisimpia ihmisiä mitä tiedän, HR tulee seuraavana. Myös diskriminoinnin suhteen. Sinut on todennäköisesti jollain ulkonäköön, persoonaan tai muuhun liittyvällä seikalla leimattu luuseriksi ja et tule saamaan töitä. Eli opiskele jotain uutta välttääksesi TE-toimiston kyykytykset.
Tsemppiä päivään!
Mutta jos mut on leimattu luuseriksi ulkonäköön, persoonaan tai muuhun liittyvällä seikalla tällä alalla, niin eikö se tapahdu kaikilla muillakin aloilla? En oikein pysty opiskelemaan enää mitään.
Ap
Jos kyse on tuollaisista asioista, etkö pysty kehittämään ammattiroolia ja tyyliä, jota pidät yllä ettei sinua torjuta tällaisten asioiden perusteella? En minäkään saisi mistään töitä ikinä jos ihan aitona itsenäni ja vapaa-ajan tyylilläni menisin töitä hakemaan. Mutta minulla on asiantuntijaroolini, jota vedän työhön liittyvissä tilanteissa ja toimii.
En tiedä mikä se syy on. Todennäköisesti näytän vaan jotenkin yksinkertaiselta. Miten sitäkään voi muuttaa? Ehkä naamarilla?
Ap
On ihan mahdollista, etteivät ne ajattele ollenkaan että näytät yksinkertaiselta... Olisiko sinun mahdollista kysyä palautetta joltain rekrytoinnin tekijältä, jos esim. olet päässyt haastatteluun asti mutta et siitä eteenpäin? Minä kerran kysyin tätä, ja haastatellut HR-ihminen suhtautui oikein hyvin siihen, että halusin kehittää itseäni ja työnhakutaitojani, ja kertoi suoraan mitkä oli olleet heille sellaisia tekijöitä, että tuntui että en välttämättä sovi heidän tiimiin ja yritykseen. Ja kun näitä kuulin, otin opikseni ja yritin parantaa niitä asioista. Olen pyrkinyt näkemään aina kaikki torjunnat oppimishaasteina, vaikka toki ensimmäinen vaistomainen reaktio onkin v*tutus siitä ettei taas päässyt, ja jäädä vaan märehtimään miksi olen niin paska etten kelpaa tai miksi työnantajat on niin paskoja etten minä kelpaa niille. Se asenne ei vaan vie mihinkään, joten ei kun analysoimaan mitä voisi tehdä vielä paremmin, ja uutta yritystä.
Työnhakuun on myös ihan ammattimaisia valmennuksia, joista voi olla hyötyä joskus. Esim. jos et ap yhtään tiedä mikä siinä tökkii, onko esim. olemuksessasi jotain joka saa torjumaan sinut työnhakuprosessissa, niin voisi olla ihan hyvä saada palautetta työnhaun ammattilaiselta.
Koulutus ei pätevöitä mihinkään vaan se ammatitaito on itse kasattava. Sorry tästä.
______________________
Ja osa on poliitista sikastaistoa jossa jäsenkirja on ok.
Jos ap oikeasti haluat sille alalle, perusta itse yritys. Vähän aikaa kun sitä pyörität, näet, että a)sovitko alalle sittenkään ja b)haluatko jatkaa yrittäjänä vai c) haetko yrittäjänä saadun työkokemuksen avulla palkkatyöpaikkaa.
Joo sosiaaliturva on hankala tänä aikana, mutta voit saada ensin yritystukea/starttitukea ja sitten, jos liityt yrittäjien työttömyyskassaan, homman epäonnistuttua myös työttömyystukea. Ja kun kunnolla lopetat firman, ei sun tarvi olla siivoojana kuin muutama kuukausi niin tavallinenkin työttömyystuki alka taas juosta. Ei siinä koko elämää suttaa.
Tästä ketjusta näkee, että ap on jo luovuttanut, ja että hän syyttää siitä muita (psykopaattopiirteisiä johtajia) ja pitää ammattimaista käytöstä ja työminän ja privaminän erottamista arvojensa vastaisena, eli jos hånet palkattaisiin, hän olisi valmis työuupumus/kiusaamiskeissi odottamassa - ja sen näkee.
Kuitenkin juuri tämä haluttomuus kehittyä ja ymmärtää että omat käsitykset ei ehkä olekaan ne parhaimmat ja oikeimmat, on se syy, miksi hän ei saa töitä.
Minulla oli vähän sama tilanne. En saanut alan töitä DI:n tutkinnolla. Töissä olin mutta työt olivat 10-12 euron tuntipalkalla keikkahommia. Aloin työnhaun myötä vihaamaan koko alaa enkä enää jaksanut täydentää osaamistani. Vaihdoin alaa mikä oli hyvä päätös. Suosittelen miettimään omaa motivaatiota alaa kohtaan ja tekemään päätöksiä sen perusteella.
Suren tätä joka päivä, kun hakkaan päätä seinään edes tekemällä työhakemuksia. Jokainen "ei kiitos"-vastaus murentaa itseluottamusta entisestään.
Ap