Suuri Kuningas Charles III Kruunajaisketju 6.5 -23 OFFICIAL!
Pyhä öljy, jolla Charles (s 14.11 -48) ja Camilla voidellaan on satoja vuosia vanhaa koostumusta, joka kerätään Mount of Olives from the 2 Groves. Se on Jerusalemin patriarkan ja Anglikaanisen paikallisen piispan konsentroima öljy, ja Mary Magdalinen Monastrystä ja Monastry of Ascencistä. Alice on haudattu Mary Magdalineen myös.
Öljyä valettiin Elizabeth II päähän ja nyt sen voitelun tulee samaan Charles ja Camillakin.
Koska se on Puhä toimitus se peitetään: seremonian aikana kangasta heidän yllään kannattelevatkin nyt Camillan sukulaislapset.
Laittakaas kaikki muu tieto tänne mitä kruunajaisiin tulee.
Charles III on siis Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas ja 14 muun Kansainyhteisömaan valtionpäämies, muun muassa Australian, Kanadan ja Uuden-Seelannin kuningas.
Kruunajaiset toimitetaan Westmister Abbeyssä.
Charles syntyi Buckinghamin Palatsissa Canterbyryn arkkihiippa kastoi ja hänestä tuli samointein ensimmäinen kruuninperimylsessä ja Cornwallin ja Rothesayn herttua, Skotlannin kruununperijälle tarkoitetty.Hänet nimitettiin yhdeksänvuotiaana Walesin prinssiksi ja vuonna 1958 Chesterin jaarliksi. Walesin prinssiksi hänet kruunattiin 11 vuotta myöhemmin, 1. heinäkuuta 1969 Caernarfonin linnassa järjestetyssä seremoniassa.
Kommentit (4369)
Vierailija kirjoitti:
Tässä tapahtumassa joka kolmas sana on Jumala.
Amen
MC Canterburyn piispa vois juontaa vaikka MM-kisat, aikamoinen seremoniamestari! Selkeäsanainen ukko! 😀👍🏻👍🏻🤩
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Camilla ja Charles näyttävät yllättävän haurailta. Toivottavasti Harrykin nyt tajuaa ettei se isä jaksa jatkuvaa syytösten tulvaa.
Eiköhän Harry ole väleissä isänsä kanssa. Ne on toiset jotka ovat kohdelleet huonosti häntä ja vaimoaan.
Ehkä on isänsä kanssa mutta Charlesin kanssa ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Charlesille on syötetty vähän liikaa jotain rauhottavia. Miespolo on ihan pihalla.
Ajatella että ne leipoi Camillasta kuningattaren. Muistan kun Diana sanoi että Camilla haluaa hänen asemansa. No, sen hän sai.
Tuo on niin surullista. Dianan kuolema oli aivan turha. Camilla on likanen eukko, tuskin brititkään häntä arvostavat. Charles ei ole kovin paljon kummoisempi. Catherine on tuon perheen siunaus.
Miksi Diana halusi miehekseen vanhan, tylsämielisen ukon? Varmaan olisi ollut tarjolla omankin ikäisiä miehiä, mutta prinsessaksi vain piti päästä.
Vaikea uskoa, että tuo arkkipiispa on pappi. Hänessä on jotain todella kylmää. Tuomariksi luulisi ennemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Charlesille on syötetty vähän liikaa jotain rauhottavia. Miespolo on ihan pihalla.
Ajatella että ne leipoi Camillasta kuningattaren. Muistan kun Diana sanoi että Camilla haluaa hänen asemansa. No, sen hän sai.
Tuo on niin surullista. Dianan kuolema oli aivan turha. Camilla on likanen eukko, tuskin brititkään häntä arvostavat. Charles ei ole kovin paljon kummoisempi. Catherine on tuon perheen siunaus.
Niinpä. Brittien omassa The Windsors -sarjassa joku (olikohan Charles?) sanoi Camillalle: "You're about as popular as a turd in a pool." (Olet suunnilleen yhtä suosittu kuin pökäle uima-altaassa.)
Luin joskus, että Camilla pitää tuosta sarjasta.
Ourili kirjoitti:
Avioeronnut king ja kirkko pokkana voitelee..
Englannin anglikaaninen kirkko suhtautuu avioeroihin hieman tuomitsevasti vielä nykyaikanakin. Se voi vaikuttaa eronneiden vihkimiseen ja muuhun. Tätä sopii ihmetellä. Kyseinen kirkkokunta nimittäin perustettiin siksi, että kuningas Henrik VIII (Henrik kahdeksas) halusi erota vaimostaan. Kuningas rakastui Anne Boleyniin ja tarvitsi avioero päästäkseen uusiin naimisiin. Tämä kirkko sai alkunsa avioerosta. Charles ja Camilla ovat muuten olleet naimisissa 18 vuotta. Se on pitempi aika kuin mitä Charles oli aviossa Dianan kanssa. Mielestäni oli oikea teko solmia avioliitto Camillan kanssa. Vai onko joku sitä mieltä, että kuninkaan pitäisi elää "irtosuhteessa"?!
Vierailija kirjoitti:
Williamin ja Katen lapsista näkee, että kyllä lapsetkin osaavat käyttäytyä kun niiden ei anneta määrätä perheessä!
Pieninkin lapsi on jo neljä, joten kyllähän normaali lapsi pystyy keskittymään kouluikäisenä keskittymään tunnin kaksi.
Sympaattista että vieraiden rakkojen kestävyys nousee aina esiin näiden pitkien seremonioiden yhteydessä.
Vierailija kirjoitti:
Joko siellä kohta tarjoillaan hyydekakkua vieraille? Raikkaita voileipiä unohtamatta.
By Hyacinth Bucket, err. Bouquet
Hauskasti istuivat miehet kilteissään, aivan kuin olisi ollut jotain peitettävää
Vierailija kirjoitti:
Milloin Putinin kruunajaiset?
Tai hautajaiset.
Vierailija kirjoitti:
Tässä tapahtumassa joka kolmas sana on Jumala.
Kruunajaiset ovat uskonnollinen seremonia. Mistä siellä pitäisi puhua, säästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Charlesille on syötetty vähän liikaa jotain rauhottavia. Miespolo on ihan pihalla.
Ajatella että ne leipoi Camillasta kuningattaren. Muistan kun Diana sanoi että Camilla haluaa hänen asemansa. No, sen hän sai.
Tuo on niin surullista. Dianan kuolema oli aivan turha. Camilla on likanen eukko, tuskin brititkään häntä arvostavat. Charles ei ole kovin paljon kummoisempi. Catherine on tuon perheen siunaus.
Niinpä. Brittien omassa The Windsors -sarjassa joku (olikohan Charles?) sanoi Camillalle: "You're about as popular as a turd in a pool." (Olet suunnilleen yhtä suosittu kuin pökäle uima-altaassa.)
No nyt se pökäle on kruunattu. :-/
Minulle opetettiin rippikoulussa että isämeitän jälkeen vain pappi sanoo Amen, ei seurakunta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö kukaan miltä aikakaudelta nämä juhlallisuudet ja asut periytyvät?
Eri aikakausilta. Seremoniat ovat keskiajalta asti, iso osa musiikista 1700-luvulta, kruunut 1600-luvulta, Charlesin turkisviitta vuodelta 1937, ja niin edelleen.
Onko aitoa kärppää?
Miksihän kuninkaallinen kärpännahka on pilkullista? Kärppä ei ole pilkullinen eläessään.
Kärpällä on musta hännänpää. On aika monta kärppää mennyt tuohon viittaan.
Mitä kummaa? Papit nauttii ehtoolliseen ensin. Onko anglikaanisessa kirkossa aina näin vaan vain tässä kruunajaisseremoniassa?
Onko tuolla jotkut pidot tämän jälkeen kaikille vieraille vai miten jatkuu
Ilmoita Dianahullun viestit poistoon. Ei kannatta vastata kivi kissan viesteihin.