Suuri Kuningas Charles III Kruunajaisketju 6.5 -23 OFFICIAL!
Pyhä öljy, jolla Charles (s 14.11 -48) ja Camilla voidellaan on satoja vuosia vanhaa koostumusta, joka kerätään Mount of Olives from the 2 Groves. Se on Jerusalemin patriarkan ja Anglikaanisen paikallisen piispan konsentroima öljy, ja Mary Magdalinen Monastrystä ja Monastry of Ascencistä. Alice on haudattu Mary Magdalineen myös.
Öljyä valettiin Elizabeth II päähän ja nyt sen voitelun tulee samaan Charles ja Camillakin.
Koska se on Puhä toimitus se peitetään: seremonian aikana kangasta heidän yllään kannattelevatkin nyt Camillan sukulaislapset.
Laittakaas kaikki muu tieto tänne mitä kruunajaisiin tulee.
Charles III on siis Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas ja 14 muun Kansainyhteisömaan valtionpäämies, muun muassa Australian, Kanadan ja Uuden-Seelannin kuningas.
Kruunajaiset toimitetaan Westmister Abbeyssä.
Charles syntyi Buckinghamin Palatsissa Canterbyryn arkkihiippa kastoi ja hänestä tuli samointein ensimmäinen kruuninperimylsessä ja Cornwallin ja Rothesayn herttua, Skotlannin kruununperijälle tarkoitetty.Hänet nimitettiin yhdeksänvuotiaana Walesin prinssiksi ja vuonna 1958 Chesterin jaarliksi. Walesin prinssiksi hänet kruunattiin 11 vuotta myöhemmin, 1. heinäkuuta 1969 Caernarfonin linnassa järjestetyssä seremoniassa.
Kommentit (4369)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo oli komeata, ja on hyvä että kaikkia vanhoja arvoja heitetä roskakoriin. Mutta toisaalta, nyt eletään 2000 -lukua.
Kuningas näytti hyvin väsyneeltä enkä ihmettele. Oli tuo sen verran pitkä rupeama kaikkine kommervenkkeineen."Hyvä ettei perinteitä kokonaan hävitetä, mutta muistetaan kuitenkin, että vuosi on 2023!" Eihän sitä vuosilukua olekaan mainittu kuin 500 kertaa jo tässä ketjussa. Mistään vanhanaikaisesta asiasta ei saa nykyään nauttia ilman, että muistaa muistutella itselleen jatkuvasti, että nyt on 2023, joten tästä ei periaatteessa saisi nauttia, mutta nautitaan kuitenkin salaa vähäsen, mutta ei, mutta kyllä sittenkin.
No onhan se aivan naurettavaa, että vielä nykyaikana harrastetaan tällaista keskiaikaista pelleilyä. Kuninkaallisilla ei ole mitään valtaa, mutta veronmaksajien rahoilla pidetään kulissia yllä. Ne jotka sattuvat sukuun syntymään, joutuvat elämään hyvin rajoitettua elämää, siinä saa sanoa tavallisille urahaaveille yms. hyvästit, elämä on jo etukäteen päätetty. Asuvat jossain palatsissa, jossa palvelijat hyysäävät päivästä toiseen, ja kansa kumartaa kaduilla suurta kuningasta.
Neuvosto-Venäjällä pantiin aikoinaan koko kuningashuone matalaksi kerralla. Senkö sinä haluaisit nähdä tämänpäivän Britanniassakin? Katkeruus on kamala tunne.
Sivistyneet ihmiset keksii useimmiten valtiomuodon muuttamiseen sivistyneempiä tapoja. Esimerkiksi lainsäädännön muuttaminen. Ei sen vaikeampaa.

Ihan kuin briteissä ei olisi valta vaihtunut väkivaltaisesti koskaan. Lue historiaa välillä. Yhdessä välissä nuo oli jopa tasavalta reilun 10 vuotta kun pistivät edeltävän kuninkaan päätä lyhemmäksi. Sitten ne tosin valitsi uuden kun eivät saaneet riitelyltään päätettyä sopivaa perustuslakia ilman kuningasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Charles opiskeli pohjalle:
1956 Hill Housen koulun Länsi-Lontoossa ja seuraavana vuonna Cheam School -koulun Berkshiressa. Vuonna 1962 hän meni Gordonstounin kouluun Itä-Skotlannissa, kuten isänsä aikoinaan. Vuonna 1966 Charles lähti kahdeksi lukuvuodeksi vaihto-oppilaaksi Melbourneen Australiaan. Hän valmistui Gordonstounista heinäkuussa 1967.
Hän oli koulukiusattu mikä heikensi opintomenestystä., vasta Yliopistossa hänen taitavuutensa tuli esiin kun kiusaaminen loppunut: Syksyllä 1967 Charles aloitti Cambridgen yliopiston Trinity Collegessa arkeologian ja antropologian opinnot. Hän valmistui vuonna 1970 historian koulutusohjelmasta. Opintojensa aikana hän vietti yhden lukukauden University College of Walesissa, jossa hän opiskeli kymrin kieltä.
Siis vielä ennen Walesin kruunausta Walesin kielen, kymrin mikä on kunnioitettavaa. Charles on perustanut 1970-luvun puolivälistä lähtien useita järjestöjä, jotka keräävät vuosittain yli 100 miljoonaa puntaa hyväntekeväisyyteen niin Britanniassa kuin ulkomaillakin. Järjestöjen kohteet ovat muun muassa rakennetun ympäristön, taiteiden, vastuullisen liiketoiminnan, nuorison, kestävän kehityksen ja maaseudun aloilta. Keskeisimpiä näistä järjestöistä ovat The Prince's Trust Group, The Prince's Foundation ja The Prince of Wales's Charitable Fund.
Hän harrastaa puutarhanhoitoa, sen suunnittelua entisöintiprojekteja, (opinnot arkelogiasta ja antropologiasta), klassinen tyyli, sekä aiheesta kirja, sekä ahkerasti maalausta ja hänellä on nuoruudessaan koulutusta laivastossa ja siellä työtehtäviä ollut. Hän on myös suihkukonelentäjä!
Hän on vaihtoehtolääketieteen kannattaja.
Olen hämmästynyt kaikesta aikaansaamisesta!
Miksi olet hämmästynyt? Hänen äitinsä oli työmoraalin esikuva, joka varmasti esimerkin avulla inspiroi nuorta Charlesia oppimaan monipuolisia taitoja, jotta riittää tekemistä.
Heillä ei tietenkään ole rahahuolia, joka antaa erinomaisen pohjan kaiken mielenkiintoisen opiskeluun. Hienoa, että on käyttänyt aikansa hyödyksi eikä vaan juhlinut juhlien perään. Toki äiti olisi tiukasti semmoiseen puuttunut.
Olen todellakin hämmästynyt kaikesta työmäärästä mitä Charles on saanut aikaan elämässään. Mietihän Harryä...ja tajuat mistä puhun. Ei se ole suinkaan normi että tuollainen työmoraali ja taitoja tuolla alustalla.
Työmoraali? Noilla ihmisillä on armeijan verran palvelusväkeä joka tekee kaikki normaalit työt ja itse noiden "työnä" on ilmestyä tapaamisiin jotta ihmiset voi sanoa jälkeenpäin että joku kuninkaallinenkin kävi "suojelemassa" heidän tapahtumaansa/järjestöään/hankettaan.
Elisabeth taas oli tuon työmoraalinsa kanssa lähinnä jääräpää (kuten vaikka kekkonen) joka roikkui vallassa vielä senkin jälkeen kun olisi jo pitänyt jäädä eläkkeelle kun itse tai avustajansa halusi jatkaa vallankäyttöä ja oli siinä uskossa ettei muut siihen hommaan pysty. Avustajathan tuossa oppii käyttämään "kuninkaan/kuningattaren valtaa", usein ilman että itse hallitsija tietää antamistaan määräyksistä mitään.
Vähän ärsyttävää että tuollaista pakonomaista vallassaroikkumista ihaillaan sokeasti. Sitten kun tuleekin huono hallitsija niin sitä kirotaan että miksei se tajua antaa valtaa muille ja huomataan ettei kenelläkään ole valtaa pakottaa siihen.
Menepä itse yli 500 tilaisuuteen vuodessa (kuten Anne ja Charles) ja opiskele etukäteen, keitä ihmisiä tapaat ja missä asiassa he ovat elämässään kunnostautuneet, mitä aloja he edustavat. Keskustele muutama tunti sivistyneesti heidän kaikkien kanssa. Kyllä se työstä käy.
Ne tilaisuudet on esimerkiksi virallinen lounas, nauhan leikkaaminen ja museokäynti. Niistä tulee yhteensä kolme tapahtumaa. Suurimman osan ajasta kuninkaallisilla ei ole mitään ohjelmaa. Heillä on paljon enemmän vapaa-aikaa kuin oikeissa töissä olevilla.
Et ilmiselvästi seuraa kuninkaallisten elämää ja työtä ollenkaan. Esimerkiksi Ruotsissa Kaarle Kustaa, Silvia, Victoria ja Daniel työskentelevät yleensä Kuninkaanlinnassa toimistoissaan viikolla niinä päivinä, jolloin heillä ei ole julkisia työtehtäviä. Heillä on tapaamisia kuningashuoneen työntekijöiden kanssa, jotka kertovat heille kuninkaallisten säätiöiden tilanteesta. Heille annetaan raportteja ja kertomuksia luettavaksi tulevista työtapahtumista, mitä näissä tapahtumissa tapahtuu, keitä he tapaavat, millä alalla ihmiset toimivat jne. Kaarle Kustaa, Silvia, Victoria ja Daniel osallistuvat yhtenä päivänä viikossa kokoukseen, jossa käsitellään heille tulleet kutsut ja päätetään, mihin tilaisuuksiin kukin osallistuu. Lopullisen päätöksen tekee kuningas Kaarle Kustaa. Kuningas Kaarle Kustaa ja Victoria saavat viikottain raportit hallitukselta ja ministeriöiltä ajankohtaisista asioista ja osallistuvat kokouksiin hallituksen ja eduskunnan edustajien kanssa säännöllisesti. Daniel osallistuu viikottain kruununprinsessaparin perustaman Generation Pep -projektin kokouksiin, jossa suunnitellaan järjestön jatkotoimintaa. Ja niin edelleen ja niin edelleen...
Onhan se varmasti rankkaa ja rasittavaa kuunnella näitä raportteja ja kertomuksia ja käydä välillä istumassa kokouksessa.
Se on tärkeää työtä. Ruotsissa valtionpäämiehen ja kruununperijän pitää olla selvillä siitä, mitä valtakunnassa tapahtuu, niin politiikassa kuin muutenkin ruotsalaisten elämässä. Kun 7-8 tuntia päivässä luet raportteja ja istut kokouksissa, niin kyllä tunnet töitä tehneesi. Esimerkiksi Victoria tekee myös julkisissa konferenseissa ym. jatkuvasti käsin muistiinpanoja muistivihkoonsa. Näitä hän voi sitten käyttää myöhemmin tarvittaessa ja tarkistaa niistä häntä kiinnostavia asioita. Hänet tavanneet eri alojen superammattilaiset kehuvat aina, miten perehtynyt Victoria on eri asioihin, miten kiinnostunut hän on kaikesta ja miten hyviä kysymyksiä hän tekee heille.
Victoria hädin tuskin osaa lukea eikä ole eläessään lukenut yhtään kirjaa vapaaehtoisesti. Uutisia hän mieluummin katsoo telkkarista kuin lukee lehteä.
Hän saa avustajiltaan kaiken tarvitsemansa tiedon ja toisin kuin poliittisten päättäjien, hän ei tee päätöksiä. Niinpä hänellä ei ole mitään todellista vastuuta kansalaisten hyvinvoinnista tai muustakaan. Jos jotain merkittävää tapahtuu, hänelle kyllä kerrotaan.
Älä viitsi olla ilkeä ja pilkata Victorian vammaa. Hänellä on lukihäiriö, dysleksia (kuten Kaarle Kustaalla, Carl Philipillä ja Madeleinella), ja hänelle on helpompi oppia asioita siten, että ne kerrotaan hänelle ja hän tekee muistiinpanoja, kuin, että hän lukee asioita. Tällöin hänellä menee enemmän aikaa asioiden omaksumiseen. Victoria on usein puhut dysleksiastaan julkisesti, samoin Carl Philip. Madeleine myönsi vasta muutama vuosi sitten, että hänelläkin on dysleksia. Vammastaan huolimatta Victoria tekee loistavaa työtä.
Se mikään vamma ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rojalistit voisi alkaa ajamaan sääty-yhteiskuntaa takaisin Suomeen. Niin olisi meilläkin mahdollisuus alistua oikein kunnolla ja niiailla herroille.
Suurin osa tämänkin palstan väestä olisi jotain tilatonta palvelusväkeä ta johonkin turpeeseen sidottua talonpoikaa.
Mutta, aah, saisi seurata jotain ylhäistön perseilyä sääty-yhteiskunnan rahoilla, joiden eteen olisi tehnyt juurikin sen, että syntynyt johonkin tiettyyn sukuun ja säätyyn.
No niinhän me seuraammekin. Koko ajan. Suhteilla sitä pelataan, golfkentillä isukit kauppaavat lapsiaan golfkaverin firmaan hyvälle paikalle vielä paremmalla palkalla. Suomen sääty-yhteiskunta toimii näin.
Täällä kuitenkin pääsee etenemään ilman sitä isukkiakin ja ei ole sidottu säätyyn.
Eipä se Britanniassakaan enää aina noin ole. Ja mitä sinä siitä, suomalainenhan sinä olet. Minäkin voisin tehdä itselleni sydänkohtauksen miettiessäni raivoissani amerikkalaisia naisparkoja, joilta vietiin 2020-luvulla oikeus päättää omasta kehostaan, mutta en jaksa koko maailman murheita kantaa. Jos sinulle on vaikeata jaksaa käsittää Ison-Britannian elämää, eikö olisi parempi mennä johonkin muuhun ketjuun kirjoittelemaan tai vaikkapa lähteä aamukävelylle auringonpaisteeseen? Et sinä täällä kenenkään mieltä muuta ajattelemaan sinun tavallasi. Itseäsi vain turhaan kiusaat ja turhaudut siitä sitten.
Ei tarvitse kantaa maailman murheita harteillaan, mutta onko ok kannattaa ja hypettää epätasa-arvoa ja alistamista? Kun siitä asiasta on tietoinen. Tietää, että se on väärin. Sama kuin lähtisin hurraamaan tuota jenkkien abortti-hommaa.
Minä olen siitä asiasta tietoinen, että vähävaraisilla suomalaisilla on seuraavan neljän vuoden aikana taistelua jokapäiväisen elämänsä kanssa. Minä tiedän, että se on väärin ja epätasa-arvoista. Siitä minä olen huolissani, ja sinunkin pitäisi olla. Juuri nimenomaan siitä.

Victorian täytyy tietää kaikki se, mikä kuninkaankin. Koska minä hetkenä tahansa kuningas voi kuolla, kuten kuka tahansa meistä, ja hän on siitä hetkestä lähtien Ruotsin valtionpäämies. Jos kuningas on matkoilla Euroopan ulkopuolella, Victoria toimii tilapäisenä hallitsijana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rojalistit voisi alkaa ajamaan sääty-yhteiskuntaa takaisin Suomeen. Niin olisi meilläkin mahdollisuus alistua oikein kunnolla ja niiailla herroille.
Suurin osa tämänkin palstan väestä olisi jotain tilatonta palvelusväkeä ta johonkin turpeeseen sidottua talonpoikaa.
Mutta, aah, saisi seurata jotain ylhäistön perseilyä sääty-yhteiskunnan rahoilla, joiden eteen olisi tehnyt juurikin sen, että syntynyt johonkin tiettyyn sukuun ja säätyyn.
No niinhän me seuraammekin. Koko ajan. Suhteilla sitä pelataan, golfkentillä isukit kauppaavat lapsiaan golfkaverin firmaan hyvälle paikalle vielä paremmalla palkalla. Suomen sääty-yhteiskunta toimii näin.
Täällä kuitenkin pääsee etenemään ilman sitä isukkiakin ja ei ole sidottu säätyyn.
Eipä se Britanniassakaan enää aina noin ole. Ja mitä sinä siitä, suomalainenhan sinä olet. Minäkin voisin tehdä itselleni sydänkohtauksen miettiessäni raivoissani amerikkalaisia naisparkoja, joilta vietiin 2020-luvulla oikeus päättää omasta kehostaan, mutta en jaksa koko maailman murheita kantaa. Jos sinulle on vaikeata jaksaa käsittää Ison-Britannian elämää, eikö olisi parempi mennä johonkin muuhun ketjuun kirjoittelemaan tai vaikkapa lähteä aamukävelylle auringonpaisteeseen? Et sinä täällä kenenkään mieltä muuta ajattelemaan sinun tavallasi. Itseäsi vain turhaan kiusaat ja turhaudut siitä sitten.
Ei tarvitse kantaa maailman murheita harteillaan, mutta onko ok kannattaa ja hypettää epätasa-arvoa ja alistamista? Kun siitä asiasta on tietoinen. Tietää, että se on väärin. Sama kuin lähtisin hurraamaan tuota jenkkien abortti-hommaa.
Britannia on parlamentaarinen demokratia, jos et sitä sattunut tietämään. Kuningas ei alusta siellä ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo oli komeata, ja on hyvä että kaikkia vanhoja arvoja heitetä roskakoriin. Mutta toisaalta, nyt eletään 2000 -lukua.
Kuningas näytti hyvin väsyneeltä enkä ihmettele. Oli tuo sen verran pitkä rupeama kaikkine kommervenkkeineen."Hyvä ettei perinteitä kokonaan hävitetä, mutta muistetaan kuitenkin, että vuosi on 2023!" Eihän sitä vuosilukua olekaan mainittu kuin 500 kertaa jo tässä ketjussa. Mistään vanhanaikaisesta asiasta ei saa nykyään nauttia ilman, että muistaa muistutella itselleen jatkuvasti, että nyt on 2023, joten tästä ei periaatteessa saisi nauttia, mutta nautitaan kuitenkin salaa vähäsen, mutta ei, mutta kyllä sittenkin.
No onhan se aivan naurettavaa, että vielä nykyaikana harrastetaan tällaista keskiaikaista pelleilyä. Kuninkaallisilla ei ole mitään valtaa, mutta veronmaksajien rahoilla pidetään kulissia yllä. Ne jotka sattuvat sukuun syntymään, joutuvat elämään hyvin rajoitettua elämää, siinä saa sanoa tavallisille urahaaveille yms. hyvästit, elämä on jo etukäteen päätetty. Asuvat jossain palatsissa, jossa palvelijat hyysäävät päivästä toiseen, ja kansa kumartaa kaduilla suurta kuningasta.
Neuvosto-Venäjällä pantiin aikoinaan koko kuningashuone matalaksi kerralla. Senkö sinä haluaisit nähdä tämänpäivän Britanniassakin? Katkeruus on kamala tunne.
Ihan kuin briteissä ei olisi valta vaihtunut väkivaltaisesti koskaan. Lue historiaa välillä. Yhdessä välissä nuo oli jopa tasavalta reilun 10 vuotta kun pistivät edeltävän kuninkaan päätä lyhemmäksi. Sitten ne tosin valitsi uuden kun eivät saaneet riitelyltään päätettyä sopivaa perustuslakia ilman kuningasta.
Ja koska oli tämä yksi vaihe?

Mitä tämä työ "tuottaa"? Mikä sen merkitys ja panos on? Mitä tällä kasti-järjestelmän edustamisella saavutetaan?
Niin, varmistetaan syntyperään pohjautuva etuoikeutettujen asema.
Se on tietenkin tärkeää kasti-järjestelmän kannalta.
Väitätkö sinä tosissasi että tuo sitten eroaa yhtään siitä tosiasiasta ettei esim. Marinin tyttö ole samalla viivalla kanssasi tai lastesi kanssa? Ei ole todellakaan mitenkään samalla viivalla. Tai Halosen tyttö, joka kampesi Britanniaan kouluihin tai Ahtisaaren poika kansainvälisille vesille... ihan samaa se on, periytyvää etuoikeutta, vaikka leikitte muka niin tasa-arvoista. Se on epärehellistä tasa-arvoa pelkästään.
Niin, mistä se Marin itse ponnisti? Ei vissiin ihan hirveen etuoikeutetusta asemasta. Onneksi oli kuitenkin mahdollisuus edetä. Niinpä eli ei ole sama asia.
Jos Suomessa Sauli Niinistön tai Sanna Marinin lapset haluavat presidentiksi, heidän pitää asettua vaaleissa ehdolle ja voittaa vastaehdokkaansa.
Monarkiassa he valtionpäämiehen aseman siksi, että syntyivät tiettyyn perheeseen eikä heille voi asettua kukaan vastaehdokkaaksi. Että kumpi systeemi on reilumpi?
Eivät he siihenkään vaaliin mene ollenkaan samalta viivalta ja rahoilta ja koulutukselta kuin muut. Ollenkaan. Oletko naivi jotenkin?
Tunnut jostain syystä puhuvan ihan eri asiasta kuin se mistä yrität väitellä. Taidat itse olla naiivi jos et sitten trolli kun kaikki kommenttisi näyttää päättyvän solvaukseen.
Suomessa ei raha, syntyperä tai koulutus takaa valintaa. Edes poliittiset ns. saavutukset ei sitä takaa kuten rinteen tippumisesta nähdään.
Rinne tipahti Marinin syliin. Kyllä se syntyperä ja koulutus vaan vaikuttaa. On ihan eri juttu edetä Posiolta vaikka Marinin uraa pitkin kuin Tampereelta. Yksin tämä. ja lisäksi 2 äitiä hyysimässä. Marin ei ole tehnyt töitä ikinä, puoltakaan siitä mitä Charles on. Hän on rakentanut omaa uraansa.

Suomessa anarkovasemmisto koittaa vieläkin puoliavoimesti vaikuttaa väkivalloin erilaisiin asioihin. Jos mietitään vaikka sitä miten noiden nykyinen puheenjohtaja mainosti ajankohtaisohjelmassa heidän "parempaa väkivaltaansa" vaikuttamiskeinona ja toisaalta sitä edeltävä puheenjohtaja avautui ennen just vappua että persuhallitus pitää estää vasemmiston väkivaltaisilla mellakoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös ollaan ihmetelty miksi Charles haluaa isot pyyhkeet aina matkoillaan- no ajansäästämiseksi. On ihan eri aikamäärä hinkata itseään pikkupyyhkein kuin kerralla isoilla. Kaikki on hänellä järjestetty niin että tärkeimpiin asioihin jää aikaa. Ei ne ole vaan oikkuja.
Ajatella, että joku ihminen pitää itseään niin tärkeänä, ettei katso voivansa itse puristaa hammastahnaansa hammasharjalle. Systeemin valuvika.
Ei pidä paikkaansa. Eräs juoruava hovimestari keksi lehdelle aiheita. Hammastahna oli vain syötti jolla hovi saa juoruilevat työntekijät kiinni.
Ja sinä tiedät tämän, koska...?
Hovimestarin poika myi keksittyjä juttuja lehdellä ja lopulta hovimestari sai potkut.
Kaikki kelpaa lehdistölle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo oli komeata, ja on hyvä että kaikkia vanhoja arvoja heitetä roskakoriin. Mutta toisaalta, nyt eletään 2000 -lukua.
Kuningas näytti hyvin väsyneeltä enkä ihmettele. Oli tuo sen verran pitkä rupeama kaikkine kommervenkkeineen."Hyvä ettei perinteitä kokonaan hävitetä, mutta muistetaan kuitenkin, että vuosi on 2023!" Eihän sitä vuosilukua olekaan mainittu kuin 500 kertaa jo tässä ketjussa. Mistään vanhanaikaisesta asiasta ei saa nykyään nauttia ilman, että muistaa muistutella itselleen jatkuvasti, että nyt on 2023, joten tästä ei periaatteessa saisi nauttia, mutta nautitaan kuitenkin salaa vähäsen, mutta ei, mutta kyllä sittenkin.
No onhan se aivan naurettavaa, että vielä nykyaikana harrastetaan tällaista keskiaikaista pelleilyä. Kuninkaallisilla ei ole mitään valtaa, mutta veronmaksajien rahoilla pidetään kulissia yllä. Ne jotka sattuvat sukuun syntymään, joutuvat elämään hyvin rajoitettua elämää, siinä saa sanoa tavallisille urahaaveille yms. hyvästit, elämä on jo etukäteen päätetty. Asuvat jossain palatsissa, jossa palvelijat hyysäävät päivästä toiseen, ja kansa kumartaa kaduilla suurta kuningasta.
Neuvosto-Venäjällä pantiin aikoinaan koko kuningashuone matalaksi kerralla. Senkö sinä haluaisit nähdä tämänpäivän Britanniassakin? Katkeruus on kamala tunne.
Ihan kuin briteissä ei olisi valta vaihtunut väkivaltaisesti koskaan. Lue historiaa välillä. Yhdessä välissä nuo oli jopa tasavalta reilun 10 vuotta kun pistivät edeltävän kuninkaan päätä lyhemmäksi. Sitten ne tosin valitsi uuden kun eivät saaneet riitelyltään päätettyä sopivaa perustuslakia ilman kuningasta.
Ja koska oli tämä yksi vaihe?
Kvg äläkä kysele tyhmiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Charles opiskeli pohjalle:
1956 Hill Housen koulun Länsi-Lontoossa ja seuraavana vuonna Cheam School -koulun Berkshiressa. Vuonna 1962 hän meni Gordonstounin kouluun Itä-Skotlannissa, kuten isänsä aikoinaan. Vuonna 1966 Charles lähti kahdeksi lukuvuodeksi vaihto-oppilaaksi Melbourneen Australiaan. Hän valmistui Gordonstounista heinäkuussa 1967.
Hän oli koulukiusattu mikä heikensi opintomenestystä., vasta Yliopistossa hänen taitavuutensa tuli esiin kun kiusaaminen loppunut: Syksyllä 1967 Charles aloitti Cambridgen yliopiston Trinity Collegessa arkeologian ja antropologian opinnot. Hän valmistui vuonna 1970 historian koulutusohjelmasta. Opintojensa aikana hän vietti yhden lukukauden University College of Walesissa, jossa hän opiskeli kymrin kieltä.
Siis vielä ennen Walesin kruunausta Walesin kielen, kymrin mikä on kunnioitettavaa. Charles on perustanut 1970-luvun puolivälistä lähtien useita järjestöjä, jotka keräävät vuosittain yli 100 miljoonaa puntaa hyväntekeväisyyteen niin Britanniassa kuin ulkomaillakin. Järjestöjen kohteet ovat muun muassa rakennetun ympäristön, taiteiden, vastuullisen liiketoiminnan, nuorison, kestävän kehityksen ja maaseudun aloilta. Keskeisimpiä näistä järjestöistä ovat The Prince's Trust Group, The Prince's Foundation ja The Prince of Wales's Charitable Fund.
Hän harrastaa puutarhanhoitoa, sen suunnittelua entisöintiprojekteja, (opinnot arkelogiasta ja antropologiasta), klassinen tyyli, sekä aiheesta kirja, sekä ahkerasti maalausta ja hänellä on nuoruudessaan koulutusta laivastossa ja siellä työtehtäviä ollut. Hän on myös suihkukonelentäjä!
Hän on vaihtoehtolääketieteen kannattaja.
Olen hämmästynyt kaikesta aikaansaamisesta!
Miksi olet hämmästynyt? Hänen äitinsä oli työmoraalin esikuva, joka varmasti esimerkin avulla inspiroi nuorta Charlesia oppimaan monipuolisia taitoja, jotta riittää tekemistä.
Heillä ei tietenkään ole rahahuolia, joka antaa erinomaisen pohjan kaiken mielenkiintoisen opiskeluun. Hienoa, että on käyttänyt aikansa hyödyksi eikä vaan juhlinut juhlien perään. Toki äiti olisi tiukasti semmoiseen puuttunut.
Olen todellakin hämmästynyt kaikesta työmäärästä mitä Charles on saanut aikaan elämässään. Mietihän Harryä...ja tajuat mistä puhun. Ei se ole suinkaan normi että tuollainen työmoraali ja taitoja tuolla alustalla.
Työmoraali? Noilla ihmisillä on armeijan verran palvelusväkeä joka tekee kaikki normaalit työt ja itse noiden "työnä" on ilmestyä tapaamisiin jotta ihmiset voi sanoa jälkeenpäin että joku kuninkaallinenkin kävi "suojelemassa" heidän tapahtumaansa/järjestöään/hankettaan.
Elisabeth taas oli tuon työmoraalinsa kanssa lähinnä jääräpää (kuten vaikka kekkonen) joka roikkui vallassa vielä senkin jälkeen kun olisi jo pitänyt jäädä eläkkeelle kun itse tai avustajansa halusi jatkaa vallankäyttöä ja oli siinä uskossa ettei muut siihen hommaan pysty. Avustajathan tuossa oppii käyttämään "kuninkaan/kuningattaren valtaa", usein ilman että itse hallitsija tietää antamistaan määräyksistä mitään.
Vähän ärsyttävää että tuollaista pakonomaista vallassaroikkumista ihaillaan sokeasti. Sitten kun tuleekin huono hallitsija niin sitä kirotaan että miksei se tajua antaa valtaa muille ja huomataan ettei kenelläkään ole valtaa pakottaa siihen.
Menepä itse yli 500 tilaisuuteen vuodessa (kuten Anne ja Charles) ja opiskele etukäteen, keitä ihmisiä tapaat ja missä asiassa he ovat elämässään kunnostautuneet, mitä aloja he edustavat. Keskustele muutama tunti sivistyneesti heidän kaikkien kanssa. Kyllä se työstä käy.
Ne tilaisuudet on esimerkiksi virallinen lounas, nauhan leikkaaminen ja museokäynti. Niistä tulee yhteensä kolme tapahtumaa. Suurimman osan ajasta kuninkaallisilla ei ole mitään ohjelmaa. Heillä on paljon enemmän vapaa-aikaa kuin oikeissa töissä olevilla.
Et ilmiselvästi seuraa kuninkaallisten elämää ja työtä ollenkaan. Esimerkiksi Ruotsissa Kaarle Kustaa, Silvia, Victoria ja Daniel työskentelevät yleensä Kuninkaanlinnassa toimistoissaan viikolla niinä päivinä, jolloin heillä ei ole julkisia työtehtäviä. Heillä on tapaamisia kuningashuoneen työntekijöiden kanssa, jotka kertovat heille kuninkaallisten säätiöiden tilanteesta. Heille annetaan raportteja ja kertomuksia luettavaksi tulevista työtapahtumista, mitä näissä tapahtumissa tapahtuu, keitä he tapaavat, millä alalla ihmiset toimivat jne. Kaarle Kustaa, Silvia, Victoria ja Daniel osallistuvat yhtenä päivänä viikossa kokoukseen, jossa käsitellään heille tulleet kutsut ja päätetään, mihin tilaisuuksiin kukin osallistuu. Lopullisen päätöksen tekee kuningas Kaarle Kustaa. Kuningas Kaarle Kustaa ja Victoria saavat viikottain raportit hallitukselta ja ministeriöiltä ajankohtaisista asioista ja osallistuvat kokouksiin hallituksen ja eduskunnan edustajien kanssa säännöllisesti. Daniel osallistuu viikottain kruununprinsessaparin perustaman Generation Pep -projektin kokouksiin, jossa suunnitellaan järjestön jatkotoimintaa. Ja niin edelleen ja niin edelleen...
Onhan se varmasti rankkaa ja rasittavaa kuunnella näitä raportteja ja kertomuksia ja käydä välillä istumassa kokouksessa.
Se on tärkeää työtä. Ruotsissa valtionpäämiehen ja kruununperijän pitää olla selvillä siitä, mitä valtakunnassa tapahtuu, niin politiikassa kuin muutenkin ruotsalaisten elämässä. Kun 7-8 tuntia päivässä luet raportteja ja istut kokouksissa, niin kyllä tunnet töitä tehneesi. Esimerkiksi Victoria tekee myös julkisissa konferenseissa ym. jatkuvasti käsin muistiinpanoja muistivihkoonsa. Näitä hän voi sitten käyttää myöhemmin tarvittaessa ja tarkistaa niistä häntä kiinnostavia asioita. Hänet tavanneet eri alojen superammattilaiset kehuvat aina, miten perehtynyt Victoria on eri asioihin, miten kiinnostunut hän on kaikesta ja miten hyviä kysymyksiä hän tekee heille.
Victoria hädin tuskin osaa lukea eikä ole eläessään lukenut yhtään kirjaa vapaaehtoisesti. Uutisia hän mieluummin katsoo telkkarista kuin lukee lehteä.
Hän saa avustajiltaan kaiken tarvitsemansa tiedon ja toisin kuin poliittisten päättäjien, hän ei tee päätöksiä. Niinpä hänellä ei ole mitään todellista vastuuta kansalaisten hyvinvoinnista tai muustakaan. Jos jotain merkittävää tapahtuu, hänelle kyllä kerrotaan.
Älä viitsi olla ilkeä ja pilkata Victorian vammaa. Hänellä on lukihäiriö, dysleksia (kuten Kaarle Kustaalla, Carl Philipillä ja Madeleinella), ja hänelle on helpompi oppia asioita siten, että ne kerrotaan hänelle ja hän tekee muistiinpanoja, kuin, että hän lukee asioita. Tällöin hänellä menee enemmän aikaa asioiden omaksumiseen. Victoria on usein puhut dysleksiastaan julkisesti, samoin Carl Philip. Madeleine myönsi vasta muutama vuosi sitten, että hänelläkin on dysleksia. Vammastaan huolimatta Victoria tekee loistavaa työtä.
Se mikään vamma ole.
No kehityshäiriö sitten. Dysleksia on melko yleistä, lapsi, jolla on dysleksia, löytyy lähes joka koululuokasta. Joka tapauksessa henkilöä, jolla on dysleksia, ei pidä vähätellä eikä pilkata. Hän ei ole yhtään vähemmän älykäs, vaikka hänellä lukemiseen menee enemmän aikaa kuin "normaaleilla" ihmisillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rojalistit voisi alkaa ajamaan sääty-yhteiskuntaa takaisin Suomeen. Niin olisi meilläkin mahdollisuus alistua oikein kunnolla ja niiailla herroille.
Suurin osa tämänkin palstan väestä olisi jotain tilatonta palvelusväkeä ta johonkin turpeeseen sidottua talonpoikaa.
Mutta, aah, saisi seurata jotain ylhäistön perseilyä sääty-yhteiskunnan rahoilla, joiden eteen olisi tehnyt juurikin sen, että syntynyt johonkin tiettyyn sukuun ja säätyyn.
No niinhän me seuraammekin. Koko ajan. Suhteilla sitä pelataan, golfkentillä isukit kauppaavat lapsiaan golfkaverin firmaan hyvälle paikalle vielä paremmalla palkalla. Suomen sääty-yhteiskunta toimii näin.
Täällä kuitenkin pääsee etenemään ilman sitä isukkiakin ja ei ole sidottu säätyyn.
Eipä se Britanniassakaan enää aina noin ole. Ja mitä sinä siitä, suomalainenhan sinä olet. Minäkin voisin tehdä itselleni sydänkohtauksen miettiessäni raivoissani amerikkalaisia naisparkoja, joilta vietiin 2020-luvulla oikeus päättää omasta kehostaan, mutta en jaksa koko maailman murheita kantaa. Jos sinulle on vaikeata jaksaa käsittää Ison-Britannian elämää, eikö olisi parempi mennä johonkin muuhun ketjuun kirjoittelemaan tai vaikkapa lähteä aamukävelylle auringonpaisteeseen? Et sinä täällä kenenkään mieltä muuta ajattelemaan sinun tavallasi. Itseäsi vain turhaan kiusaat ja turhaudut siitä sitten.
Ei tarvitse kantaa maailman murheita harteillaan, mutta onko ok kannattaa ja hypettää epätasa-arvoa ja alistamista? Kun siitä asiasta on tietoinen. Tietää, että se on väärin. Sama kuin lähtisin hurraamaan tuota jenkkien abortti-hommaa.
Minä olen siitä asiasta tietoinen, että vähävaraisilla suomalaisilla on seuraavan neljän vuoden aikana taistelua jokapäiväisen elämänsä kanssa. Minä tiedän, että se on väärin ja epätasa-arvoista. Siitä minä olen huolissani, ja sinunkin pitäisi olla. Juuri nimenomaan siitä.
Sitä taistelua kohonneuden hintojen kanssa se on ollut jo vihreän siirtymän keksimisestä lähtien, mutta se ei kuulu tähän kruunajaisketjuun.
Joku vuosi sitten prinssi William ja Catherine vierailivat Kanadassa. Eräässä vierailukohteessa Williamille kerrottiin, että hänen äitinsäkin kävi samassa paikassa aikanaan.
William vastasi, että tämä tieto olisi varmaan lukenut niissä papereissa, jotka hänelle matkaa varten annettiin, mutta joita hän ei lukenut.
Että niin hyvää valmistautumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rojalistit voisi alkaa ajamaan sääty-yhteiskuntaa takaisin Suomeen. Niin olisi meilläkin mahdollisuus alistua oikein kunnolla ja niiailla herroille.
Suurin osa tämänkin palstan väestä olisi jotain tilatonta palvelusväkeä ta johonkin turpeeseen sidottua talonpoikaa.
Mutta, aah, saisi seurata jotain ylhäistön perseilyä sääty-yhteiskunnan rahoilla, joiden eteen olisi tehnyt juurikin sen, että syntynyt johonkin tiettyyn sukuun ja säätyyn.
No niinhän me seuraammekin. Koko ajan. Suhteilla sitä pelataan, golfkentillä isukit kauppaavat lapsiaan golfkaverin firmaan hyvälle paikalle vielä paremmalla palkalla. Suomen sääty-yhteiskunta toimii näin.
Täällä kuitenkin pääsee etenemään ilman sitä isukkiakin ja ei ole sidottu säätyyn.
Eipä se Britanniassakaan enää aina noin ole. Ja mitä sinä siitä, suomalainenhan sinä olet. Minäkin voisin tehdä itselleni sydänkohtauksen miettiessäni raivoissani amerikkalaisia naisparkoja, joilta vietiin 2020-luvulla oikeus päättää omasta kehostaan, mutta en jaksa koko maailman murheita kantaa. Jos sinulle on vaikeata jaksaa käsittää Ison-Britannian elämää, eikö olisi parempi mennä johonkin muuhun ketjuun kirjoittelemaan tai vaikkapa lähteä aamukävelylle auringonpaisteeseen? Et sinä täällä kenenkään mieltä muuta ajattelemaan sinun tavallasi. Itseäsi vain turhaan kiusaat ja turhaudut siitä sitten.
Ei tarvitse kantaa maailman murheita harteillaan, mutta onko ok kannattaa ja hypettää epätasa-arvoa ja alistamista? Kun siitä asiasta on tietoinen. Tietää, että se on väärin. Sama kuin lähtisin hurraamaan tuota jenkkien abortti-hommaa.
Britannia on parlamentaarinen demokratia, jos et sitä sattunut tietämään. Kuningas ei alusta siellä ketään.
Näinpähän tuo on. Miksei tuo yksi vaahtoa Boris Johnsonista ja Rishi Sunakista? Siinä vasta kultalusikkaäijät. Ja sitä valtaa ja vallanhimoa!
Ne Suomenlipun heiluttelijat siellä väkijoukossa oli Sauli ja rouva Haukio.
Trollit palasivat ketjuun. Yksi haukkuu ulkonäön ja toinen monarkian koska on kateellinen kuninkaallisilla. Kuinka vaikeaa on pysyä ketjun aineessa tai haukkumatta muita?
Miltä kanavalta se kruunajaiskonsertti tulee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Charles opiskeli pohjalle:
1956 Hill Housen koulun Länsi-Lontoossa ja seuraavana vuonna Cheam School -koulun Berkshiressa. Vuonna 1962 hän meni Gordonstounin kouluun Itä-Skotlannissa, kuten isänsä aikoinaan. Vuonna 1966 Charles lähti kahdeksi lukuvuodeksi vaihto-oppilaaksi Melbourneen Australiaan. Hän valmistui Gordonstounista heinäkuussa 1967.
Hän oli koulukiusattu mikä heikensi opintomenestystä., vasta Yliopistossa hänen taitavuutensa tuli esiin kun kiusaaminen loppunut: Syksyllä 1967 Charles aloitti Cambridgen yliopiston Trinity Collegessa arkeologian ja antropologian opinnot. Hän valmistui vuonna 1970 historian koulutusohjelmasta. Opintojensa aikana hän vietti yhden lukukauden University College of Walesissa, jossa hän opiskeli kymrin kieltä.
Siis vielä ennen Walesin kruunausta Walesin kielen, kymrin mikä on kunnioitettavaa. Charles on perustanut 1970-luvun puolivälistä lähtien useita järjestöjä, jotka keräävät vuosittain yli 100 miljoonaa puntaa hyväntekeväisyyteen niin Britanniassa kuin ulkomaillakin. Järjestöjen kohteet ovat muun muassa rakennetun ympäristön, taiteiden, vastuullisen liiketoiminnan, nuorison, kestävän kehityksen ja maaseudun aloilta. Keskeisimpiä näistä järjestöistä ovat The Prince's Trust Group, The Prince's Foundation ja The Prince of Wales's Charitable Fund.
Hän harrastaa puutarhanhoitoa, sen suunnittelua entisöintiprojekteja, (opinnot arkelogiasta ja antropologiasta), klassinen tyyli, sekä aiheesta kirja, sekä ahkerasti maalausta ja hänellä on nuoruudessaan koulutusta laivastossa ja siellä työtehtäviä ollut. Hän on myös suihkukonelentäjä!
Hän on vaihtoehtolääketieteen kannattaja.
Olen hämmästynyt kaikesta aikaansaamisesta!
Miksi olet hämmästynyt? Hänen äitinsä oli työmoraalin esikuva, joka varmasti esimerkin avulla inspiroi nuorta Charlesia oppimaan monipuolisia taitoja, jotta riittää tekemistä.
Heillä ei tietenkään ole rahahuolia, joka antaa erinomaisen pohjan kaiken mielenkiintoisen opiskeluun. Hienoa, että on käyttänyt aikansa hyödyksi eikä vaan juhlinut juhlien perään. Toki äiti olisi tiukasti semmoiseen puuttunut.
Olen todellakin hämmästynyt kaikesta työmäärästä mitä Charles on saanut aikaan elämässään. Mietihän Harryä...ja tajuat mistä puhun. Ei se ole suinkaan normi että tuollainen työmoraali ja taitoja tuolla alustalla.
Työmoraali? Noilla ihmisillä on armeijan verran palvelusväkeä joka tekee kaikki normaalit työt ja itse noiden "työnä" on ilmestyä tapaamisiin jotta ihmiset voi sanoa jälkeenpäin että joku kuninkaallinenkin kävi "suojelemassa" heidän tapahtumaansa/järjestöään/hankettaan.
Elisabeth taas oli tuon työmoraalinsa kanssa lähinnä jääräpää (kuten vaikka kekkonen) joka roikkui vallassa vielä senkin jälkeen kun olisi jo pitänyt jäädä eläkkeelle kun itse tai avustajansa halusi jatkaa vallankäyttöä ja oli siinä uskossa ettei muut siihen hommaan pysty. Avustajathan tuossa oppii käyttämään "kuninkaan/kuningattaren valtaa", usein ilman että itse hallitsija tietää antamistaan määräyksistä mitään.
Vähän ärsyttävää että tuollaista pakonomaista vallassaroikkumista ihaillaan sokeasti. Sitten kun tuleekin huono hallitsija niin sitä kirotaan että miksei se tajua antaa valtaa muille ja huomataan ettei kenelläkään ole valtaa pakottaa siihen.
Menepä itse yli 500 tilaisuuteen vuodessa (kuten Anne ja Charles) ja opiskele etukäteen, keitä ihmisiä tapaat ja missä asiassa he ovat elämässään kunnostautuneet, mitä aloja he edustavat. Keskustele muutama tunti sivistyneesti heidän kaikkien kanssa. Kyllä se työstä käy.
Mitä tämä työ "tuottaa"? Mikä sen merkitys ja panos on? Mitä tällä kasti-järjestelmän edustamisella saavutetaan?
Niin, varmistetaan syntyperään pohjautuva etuoikeutettujen asema.
Se on tietenkin tärkeää kasti-järjestelmän kannalta.
Väitätkö sinä tosissasi että tuo sitten eroaa yhtään siitä tosiasiasta ettei esim. Marinin tyttö ole samalla viivalla kanssasi tai lastesi kanssa? Ei ole todellakaan mitenkään samalla viivalla. Tai Halosen tyttö, joka kampesi Britanniaan kouluihin tai Ahtisaaren poika kansainvälisille vesille... ihan samaa se on, periytyvää etuoikeutta, vaikka leikitte muka niin tasa-arvoista. Se on epärehellistä tasa-arvoa pelkästään.
Niin, mistä se Marin itse ponnisti? Ei vissiin ihan hirveen etuoikeutetusta asemasta. Onneksi oli kuitenkin mahdollisuus edetä. Niinpä eli ei ole sama asia.
Jos Suomessa Sauli Niinistön tai Sanna Marinin lapset haluavat presidentiksi, heidän pitää asettua vaaleissa ehdolle ja voittaa vastaehdokkaansa.
Monarkiassa he valtionpäämiehen aseman siksi, että syntyivät tiettyyn perheeseen eikä heille voi asettua kukaan vastaehdokkaaksi. Että kumpi systeemi on reilumpi?
Eivät he siihenkään vaaliin mene ollenkaan samalta viivalta ja rahoilta ja koulutukselta kuin muut. Ollenkaan. Oletko naivi jotenkin?
Tunnut jostain syystä puhuvan ihan eri asiasta kuin se mistä yrität väitellä. Taidat itse olla naiivi jos et sitten trolli kun kaikki kommenttisi näyttää päättyvän solvaukseen.
Suomessa ei raha, syntyperä tai koulutus takaa valintaa. Edes poliittiset ns. saavutukset ei sitä takaa kuten rinteen tippumisesta nähdään.
Rinne tipahti Marinin syliin. Kyllä se syntyperä ja koulutus vaan vaikuttaa. On ihan eri juttu edetä Posiolta vaikka Marinin uraa pitkin kuin Tampereelta. Yksin tämä. ja lisäksi 2 äitiä hyysimässä. Marin ei ole tehnyt töitä ikinä, puoltakaan siitä mitä Charles on. Hän on rakentanut omaa uraansa.
Miten muka Tampereelta voi edetä joksikin paremmin kuin Posiolta? Pentik on Posiolla, ja sieltä se on Käärijänkin suku lähtöisin. Marinin isä oli Pohjois-Karjalasta.