En ole samalla tavalla sivistynyt kuin minusta kiinnostunut mies
Olen tavannut miehen joka tuntuu erittäin kiinnostuneelta, mutta vaikka hän selvästi pitää ulkonäöstäni, luonteestani ja minusta tyyppinä, niin hän on hieman vanhempi ja tehnyt paljon kaikkea mielenkiintoista elämässään.
Kaveripiirissä on erilaisia kulttuuri-ihmisiä ja hän on asunut jonkun verran ulkomailla. Eli on selvästi sivistyneempi ja kokeneempi monessa asiassa.
En ole mikään ääliö itsekään, mutta olen sellainen perus-maalaistyttö. Hoitoalalla ja kaverit ihan perusduunareita. Luen ja katson leffoja, mutta siihen se kulttuuriosuus jääkin.
En oikein ymmärrä mitä mies mussa näkee ja se vaivaa valtavasti. Tuntuu että allemmuuden tuntoni pahenee hänen seurassaan, ei mikään hyvä lähtökohta.
En halua tämän takia viedä juttua pidemmälle, vaikka miehestä kovasti pidänkin. Pelkään että hän tajuaa asiat vasta myöhemmin.
Kommentit (69)
Vaikka itse lokeroit ihmisiä koulutuksen tai yleisen elämänkokemuksen takia, niin ei kaikki välttämättä tee niin. Itsetuntosi on huono. Muodostat itsestäsi omien ajatustesi perusteella huonomman mielikuvan kuin jostain toisesta.
Miehet yleensä pitää plussana jos nainen on kokenut vähemmän kuin hän. Hän todennäköisesti viehättyy sinusta juuri siksi että olet maalaistyttö, jolle hän voi näyttää maailmaa ja kertoa siitä.
Kannattaisiko ottaa asia puheeksi? Että teillä on erilainen elämänkokemus ja se vaivaa sinua.
Hänen mielestään sinä saatat olla ihana ja raikas, eikä häntä lainkaan häiritse erilainen tausta.
Toki jos koet jatkuvasti alemmuutta eikä mies osaa tulla vastaan (vaikka asiasta sanoisit), niin eihän sitä kannata jatkaa. Toisen kanssa pitää olla hyvä olla.
Vierailija kirjoitti:
Just joo......... ?
Tää on ihan tosi juttu. Ap
Älä hyvä ihminen nyt noin vain luovuta!
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko ottaa asia puheeksi? Että teillä on erilainen elämänkokemus ja se vaivaa sinua.
Hänen mielestään sinä saatat olla ihana ja raikas, eikä häntä lainkaan häiritse erilainen tausta.
Toki jos koet jatkuvasti alemmuutta eikä mies osaa tulla vastaan (vaikka asiasta sanoisit), niin eihän sitä kannata jatkaa. Toisen kanssa pitää olla hyvä olla.
No asiasta oli hieman puhetta, olen hieman itseironiaa käyttäen antanut ymmärtää että tunnen itseni jollain tavalla hölmöksi hänen rinnallaan. Tuntuu ettei hän tosiaan näe ongelmia ja ilmeisesti olen aika erilainen kuin naiset joihin on tottunut.
En usko että itsetuntoni kohenee hetkessä kuitenkaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kannikka vaan paljaaksi ja ukko tähtääjänpaikalle. Ei muuta ku patukkaa pöllönsilmään ja hotkaset vielä majoneesit kitalakeen, niin homma selvä. Siinä kuule kulttuurit unohtuu.
Kerrankin konkreettinen ohje loputtoman jorinan sijaan. Kiitos tästä.
Mulla on akateeminen mies. Itse ole perusduunari. Oli vähän epävarmuutta suhteen alussa mulla. Mutta hyvin on mennyt - koulutusasiat ei ole haitannut suhteessa.
Fyysistä vetoa on kyllä valtavasti, pakko myöntää. Hän on kuin mulle tehty, mutta elänyt niin erilaista elämää. Ap
Minä en usko, että mies haluaisi kanssasi vakavaa suhdetta, jos oikeasti kokisi asiat noin. Toki hän on voinut ehtiä kokemaan ja näkemään enemmän jo ihan ikänsä takia, mutta muuten hän kokee sinut itselleen hyväksi kumppaniksi. Kyllä se silloin sisältää myös sinut ihmisenä.
Sinulla on huijarisyndrooma, se että luet ja ymmärrät teidän erot on jo paljon enemmän kuin monella muulla.
Usein tuollaiset miehet halaavatkin kaltaisesi aidon oloisen ihmisen, kuulostatte hyvältä parilta!
Vierailija kirjoitti:
Mulla on akateeminen mies. Itse ole perusduunari. Oli vähän epävarmuutta suhteen alussa mulla. Mutta hyvin on mennyt - koulutusasiat ei ole haitannut suhteessa.
Oliko miehellesi ok, että olet duunari? Ap
Heh, tuli mieleen kun itse ajattelin vähän ihastuksesta että kun se on kouluja käynyt vähän sitä sun tätä, etten ole näin amiksena varmaan tarpeeksi sivistynyt.
Noh, elämäntapatyötönhän se oli, ja itselläkin jää välillä suu auki että eikö se tiedä oikein mistään mitään, keski-ikäinen mies sentään.
Go for it Ap.
Toista vastaavaa mahdollisuutta ei välttämättä tule.
Minusta ei olisi tuollaiseen suhteeseen. Tuntisin koko ajan itseni huonommaksi, eikä suhde olisi tasa-arvoinen, toinen olisi ikään kuin aina ylemmässä asemassa.
Vierailija kirjoitti:
Olet siis lähäri?
No juu. Lukion käynyt kyllä myös siinä samalla.
Taustani on vähän raskas enkä kerro siitä nyt. Hieman ankeat lähtökohdat, mutta en silti syytä kotioloja tästä nykyhetkestä. En vain ole ponnistanut pidemmälle kun kaikki on riittävän hyvin näinkin.
Olen ihan tyytyväinen näinkin, mutta en halua että mies ymmärtää vasta myöhemmin että en ole samalla viivalla. Itsetunto vain laskee entisestään. Ap
Kestävimpiä ovat A - B -suhteet joissa mis on se A eli määrääjä.
Anna miehen tehdä päätökset äläkä varsinkaan vajoa lapsijankkaajatasolle niin hyvin teillä menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet siis lähäri?
No juu. Lukion käynyt kyllä myös siinä samalla.
Taustani on vähän raskas enkä kerro siitä nyt. Hieman ankeat lähtökohdat, mutta en silti syytä kotioloja tästä nykyhetkestä. En vain ole ponnistanut pidemmälle kun kaikki on riittävän hyvin näinkin.
Olen ihan tyytyväinen näinkin, mutta en halua että mies ymmärtää vasta myöhemmin että en ole samalla viivalla. Itsetunto vain laskee entisestään. Ap
Se tykkää susta sellaisena kuin olet, usko jo! Sinuna itsenäsi. Embrace it niinku amerikkalainen sanois, älä nyt munaa tätä, turhaan!!! Ei ole kysymys työpaikkahaastattelusta vaan sielujen sympatiasta.
Just joo......... ?