Missä vaiheessa tajusit että tapailet epävakaata?
Kuinka kauan kesti ja mitkä tekijät sen paljasti?
Kommentit (125)
Aika nopeasti, muutamassa viikossa, kun alkoi tulla sellaisia mökötys ja kiukuttelupuuskia, jotka ovat mielestäni enemmänkin alle kouluikäisten lasten tapa ilmaista tunteitaan kuin kaksikymppisen armeijaan menossa olevan miehen.
Se juttu on ollut ohi jo tosi kauan enkä tiedä mikä hänen diagnoosinsa lopulta oli, koska en ole ollut häneen yhteydessä. Jossain keskusteluterapiassa hän kai jossain vaiheessa kävi. Vanhemmat olivat huolissaan.
Varmaan hän oli joku narsistinen epävakaa tai jotain. Oikeastaan ei edes kiinnosta, olen vaan tosi onnellinen ja hyvin helpottunut, kun se juttu viimein loppui ja pääsin pois hänen vaikutuspiiristä. Mutta kyllä se jotkin traumat minulle jätti.
Kaikki oli hyvin ja oli ideoita ja suunnitelmia ja sitten yhtäkkiä mikään ei ollutkaan mitään.
Mulla on itsellänikin epävakaan diagnoosi ja kahden vuoden seurustelun jälkeen aloin tajuta että miksi se toinen tuntuikin niin samanlaiselta... Oli yrittänyt silloin ensimmäisen kerran itsemurhaa hetken mielijohteesta mustasukkaisuuden vuoksi. Aloin käydä mielessäni meidän suhdetta läpi ja melkein jokainen oirekuva täsmäsi häneenkin. Mielialat vaihtelee sekunnin sadasosassa ympäristön tapahtumien mukaan, olematon itsetunto, holtitonta shoppailua ja syömistä, työntää vuoroin pois ja vuoroin hakee kontaktia, muutkin ihmissuhteet vaikeita, arvottomuuden ja tyhjyyden tunteet, ei sitoudu työpaikkoihin vaan saattaa ahdistuneena ottaa hatkat...
Neljä vuotta nyt tuosta ja olen edelleen varma että sama diagnoosi jaetaan, vaikken toista saakaan hakemaan apua.
En tiedä vieläkään, olisiko jotain tuollaista vai ihan silkka kusipää. Ei vaan ymmärrä mistä ne oudot raivarit edes tulee, eikä niissä ole järkeä. Jos jostain yrittää sanoa niin hyökkää vastaan kuin joku pikkulapsi joka ei tunnu ymmärtävän ollenkaan asiayhteyttä edes.
Sain tietää, että hänen avioliitto ja myöhemmin avoliitto olivat päättyneet hänen muiden naissuhteiden takia. Eli hän oli sarjapettänyt puolisoitaan koko parisuhteen ajan.
Puoli vuotta oli yksinomaan kivaa, juteltiin paljon ja läheisyys oli intensiivistä. Sitten alkoi omituinen aaltoilu ja kaikesta tuli ahdistavaa. Mä en juonut, tuon ajan hän kesti sitä mutta sitten lähti kavereiden kanssa viihteelle, ja se oli jotenkin niin holtitonta etten käsittänyt yhtään. Sellaista oho hups mä hei petin sua, ja reaktionsa asiaan oli niin outo etten edes muista mikä se oli. Tajusin seurustelevani jonkun vauvan kanssa, ja sille tuli koliikki.
Ensireaktioni oli kyllä tyyppiin, että on se jotenkin seko, mutta ajattelin että hyvällä tavalla ja oli se herttainenkin ja olin utelias. Se kun oli aika lahjakas ihminen, niin asia meni osittain sen piikkiin, ja olin lukiolainen. Itseäni ei psykologia niin kiehtonut, hän oli siihen hulluna ja diagnosoi itsensä vuosia ennen kuin asiasta tuli virallisesti totta. Tajusin hiukan hämärästi vasta paljon myöhemmin, miten paljon hän myös onnistui feikkaamaan normaalia tuon lahjakkuutensa ansiosta. Oikeasti hän oli paniikkikohtauksen partaalla vähän väliä, mutta osasi estää ne sulkemalla silmänsä hetkeksi.
Hänen rakkauselämänsä oli aika sekavaa jatkossakin ja muu elämä myös, ja vanhat kaverinsa ovat sureksineet, mitä hänestä olisikaan voinut tulla jos olisi saanut kaiken tuon energiansa järkevään käyttöön. Jonkun osan ilmeisesti saikin ja jonkin verran tuli vakautta, mutta samalla alkoi tulla aikuisen elämän vastuita vielä nopeampaan tahtiin, joten viinaa kului. Nyt on kadonnut tutkasta, kun tietolähteellä meni hermo häneen. Enkä lähde ottamaan selvää, on riittävästi surtavaa omassakin elämässä.
Pystyy opiskelemaan minkä tutkinnon tahansa ja etenemään uralla, mutta parisuhteeseen hän on täysin kykenemätön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika nopeasti, muutamassa viikossa, kun alkoi tulla sellaisia mökötys ja kiukuttelupuuskia, jotka ovat mielestäni enemmänkin alle kouluikäisten lasten tapa ilmaista tunteitaan kuin kaksikymppisen armeijaan menossa olevan miehen.
Se juttu on ollut ohi jo tosi kauan enkä tiedä mikä hänen diagnoosinsa lopulta oli, koska en ole ollut häneen yhteydessä. Jossain keskusteluterapiassa hän kai jossain vaiheessa kävi. Vanhemmat olivat huolissaan.
Varmaan hän oli joku narsistinen epävakaa tai jotain. Oikeastaan ei edes kiinnosta, olen vaan tosi onnellinen ja hyvin helpottunut, kun se juttu viimein loppui ja pääsin pois hänen vaikutuspiiristä. Mutta kyllä se jotkin traumat minulle jätti.
Kaikki akat saa kaikesta trauman nykyään.
Home, perussuomalaiset, ilmastonmuutos, narsistit jne jne Uli uli uli
Epävakaa persoonallisuus on saanut kiintymyssuhdetrauman. Siksi hän on epävakaa.
Hyvä koulutus ja työ, ikää 42v ja silti vanhemmat ostaa ruokaa, vaatteita ja maksaa hänen asuntolainaa..
Aluksi kaikki tietenkin OK, mutta jonkin ajan kuluttua alkoi olla ilmassa huolestuttavia merkkejä. Sitten totesin että en vain yksinkertaisesti jaksa tämän ihmisen erilaisia koodeja ja mooveja. Alkoi tuntua että en ymmärrä hänen käytöstään.
Epäloogisuus sanojen ja tekojen suhteen, loukkaantumisia ilman syytä. Mykkäkoulua, uhmakohtauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika nopeasti, muutamassa viikossa, kun alkoi tulla sellaisia mökötys ja kiukuttelupuuskia, jotka ovat mielestäni enemmänkin alle kouluikäisten lasten tapa ilmaista tunteitaan kuin kaksikymppisen armeijaan menossa olevan miehen.
Se juttu on ollut ohi jo tosi kauan enkä tiedä mikä hänen diagnoosinsa lopulta oli, koska en ole ollut häneen yhteydessä. Jossain keskusteluterapiassa hän kai jossain vaiheessa kävi. Vanhemmat olivat huolissaan.
Varmaan hän oli joku narsistinen epävakaa tai jotain. Oikeastaan ei edes kiinnosta, olen vaan tosi onnellinen ja hyvin helpottunut, kun se juttu viimein loppui ja pääsin pois hänen vaikutuspiiristä. Mutta kyllä se jotkin traumat minulle jätti.
Kaikki akat saa kaikesta trauman nykyään.
Home, perussuomalaiset, ilmastonmuutos, narsistit jne jne Uli uli uli
Jospa hoitaisit kerrankin omia traumojasi jotenkin muuten kuin mesomalla täällä.

No, jos joskus satut rakastumaan epävakaaseen tms. tyyppiin ja olet hänen kanssa suhteessa, kuulisin mielellään kommenttisi suhteen päättymisen jälkeen kokemuksestasi. : )
Vierailija kirjoitti:
Epäloogisuus sanojen ja tekojen suhteen, loukkaantumisia ilman syytä. Mykkäkoulua, uhmakohtauksia.
Erittäin tuttua sanastoa. On vaan jo päässyt unohtumaan.
Välillä on menestyjä, säästää ja sijoittaa. Välillä sitten taas tuhlaa luksustuotteisiin, kuten merkkivaatteisiin, -laukkuihin ja -tuoksuihin.
Ja tämä on siis mies.
On ymmärtäväinen, hyvä kuuntelija ja tavallaan empaattinen. Ei kuitenkaan pysty ottamaan toisen ihmisen tunteita huomioon lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika nopeasti, muutamassa viikossa, kun alkoi tulla sellaisia mökötys ja kiukuttelupuuskia, jotka ovat mielestäni enemmänkin alle kouluikäisten lasten tapa ilmaista tunteitaan kuin kaksikymppisen armeijaan menossa olevan miehen.
Se juttu on ollut ohi jo tosi kauan enkä tiedä mikä hänen diagnoosinsa lopulta oli, koska en ole ollut häneen yhteydessä. Jossain keskusteluterapiassa hän kai jossain vaiheessa kävi. Vanhemmat olivat huolissaan.
Varmaan hän oli joku narsistinen epävakaa tai jotain. Oikeastaan ei edes kiinnosta, olen vaan tosi onnellinen ja hyvin helpottunut, kun se juttu viimein loppui ja pääsin pois hänen vaikutuspiiristä. Mutta kyllä se jotkin traumat minulle jätti.
Kaikki akat saa kaikesta trauman nykyään.
Home, perussuomalaiset, ilmastonmuutos, narsistit jne jne Uli uli uli
Siis kyllä! Olen siis itsekin nainen.
Ihmiset on yllättävän herkkänahkaisia.
Suhteen päätyttyä. Hänellä on vanhempi ja kaksi sisarusta, joilla on tuo diagnoosi.
Oli aika satuttavaa tulla ensin tarvituksi ja halutuksi ja sitten aivan pystymetsästä torjutuksi, kuin olisin tehnyt jonkin rikoksen.
Onneksi päättyi eikä kestänyt pitkään.