Kun kevyttapailun ex ei halua olla yhteydessä?
Olenkohan itse ottanut jotenkin kovin kevyesti tapailun parin miehen kanssa aiemmin, kun itselläni ei koskaan ollut mitään suuria tunteita paitsi kaveruutta, joten koen, että tuttavuutta voisi ihan hyvin jatkaa? Ja siis tarkoitan ihan tuttavuutta, siis sellaista pinnallista, että ollaan somessa kavereita ja joskus tavataan yhteisten kavereiden kautta, ei mitään enempää.
Kun koin, että koko ajan kyse oli vain kaveruudesta, josta toinen ehkä toivoi enempää, mutta sellaista ei tullut omasta tahdostani eikä vain olosuhteiden takia. Mutta kummatkin menneet eteenpäin kuitenkin elämässä.
Joten itse ajattelisin, että kai sitä voi olla tuttavia edelleenkin, mutta ei ilmeisesti. Kyllähän se vähän loukkaa, että henkilö, jonka kanssa on kokenut olleensa kavereita, ilmoittaa ettei halua olla yhteydessä.
Muilla samanlaisia kokemuksia? Ja siis kyse ei ollut mistään vakavasta seurustelusuhteesta, ymmärrän toki että vakavien eksien kanssa on vaikea olla kavereita, mutta tämä jäi mielestäni hyvin pinnalliselle tasolle.
Kommentit (7)
Kaikki eivät vaan halua elämäänsä näitä tuttavuuksia, jotka ottavat sitten aina yhteyttä, kun tarvitsevat jotain.
Mihin sinä niitä sometuttavuuksia edes tarvitset? Numeroksi sinne sometilille? Että syntymäpäivänä saat onnitteluja? Minä voisin olla juuri tuollainen kun kevyt exäsi. En jaksa roikottaa mukanani mitään exiä. En kevyitä, enkä vakavien suhteiden exiä.
Kaikki eivät vaan halua olla kanssasi millään tavoin, ei edes tuttavia. Jos se loukkaa sinun tunteitasi, se on sinun ongelmasi, ei muiden tehtävä ratkaista se asia.
Tuttavuussuhteet kuten rakkaussuhteet tulevat ja menevät. Kun ei enää nappaa erotaan. Sinusta on nyt erottu tuttavuussuhteesta. Sinä olet nyt heille ex-tuttava.
No mä en ainakaan halua ollenkaan sellaisia tuttavuuksia mun elämääni. Olen aika introvertti, ei mua kiinnosta pitää yhteyttä ihmisiin. Joten kyllä kaikenlaiset exät jää exiksi, ei mitään kiinnostusta olla niidne kanssa kaveria. Samoin kuin en muualtakaan halua elämääni mitään uusia tuttavia tai kavereita.
Vierailija kirjoitti:
No mä en ainakaan halua ollenkaan sellaisia tuttavuuksia mun elämääni. Olen aika introvertti, ei mua kiinnosta pitää yhteyttä ihmisiin. Joten kyllä kaikenlaiset exät jää exiksi, ei mitään kiinnostusta olla niidne kanssa kaveria. Samoin kuin en muualtakaan halua elämääni mitään uusia tuttavia tai kavereita.
No itse olen hyvin ekstrovertti ja tykkään olla laajaan joukkoon ihmisiä yhteydessä, vaikkakaan ei aina kovin syvällisesti. Olisi kiva, että aiempiin kavereihin voisi jotenkin pitää yhteyttä. Suurimpaan osaan pidänkin ja se tuo tosi paljon elämääni.
Joo tulee mieleen eräs tietty mies joka tätä olisi halunnut. Sitä tyyppiä että hänellä oli naisia "kavereina".
Katkasin yhteydenpidon parikin kertaa, hän aina otti yhteyttä. Lopulta paljastui että hän haluaa satunnaista seksiseuraa.
Sehän se siellä oli koko ajan ollut ajatuksena, tuntui niin huijatulta, vaikka toisaalta ei koska tiesin sen kyllä koko ajan.
En jaksa tällaisia ihmisiä elämässäni.
Ei mullakaan ole mitään mielenkiintoa jäädä jonkun entisen säädön kanssa väleihin, ei ole mitään tarvetta sellaisille pinnallisille tuttavuuksille. Erityisen kiusallista asiasta tekee se, jos välillä on ollut jo jotain kaveruutta enemmän, ja toinen toivoisi sitä edelleen. Eli heippa vaan, ei tule ikävä. Varsinkaan sitten on turha ottaa yhteyttä kun olen sinua menestyneempi.
Onhan sitä exien kanssa vaikea olla kavereita, varsinkin jos on toivonut enempää ja toinen ei ole vastannut tunteisiin.