Kuinka sekaisin on ihmiset, jotka riitelee hovioikeudessa jostain kellarikomeron käytöstä??
Siis oikeesti, ei mitään järkeä kuluttaa oikeuslaitoksen resursseja tällaisiin. Joku tolkku näihin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a1b3e780-5daa-4539-a82e-e7415f179be3
Kommentit (46)
Mummohan tossa olisi pitänyt haastaa oikeuteen. Ottaa ilman lupaa toisten komeroita käyttöön ja vuokrannut eteenpäin, koska kavereille kans. Kuinka pää omassa hanurissa pitää olla että on pokkaa tällaiseen?
Toiset kokee että lait ja säädökset eivät koske heitä. Muita kylläkin.
Eikö tällaista asiaa olisi voitu ratkaista jossain kirjallisessa käsittelyssä, ja ei missään nimessä hoviin. Aivan älytöntä.
Miten tämä on ikinä ja koskaan voinut edetä hoviin asti?
En edes saanut selkoa jutusta.
Onko kyse tästä: yhtiöjärjestyksen mukaan jokaiselle asunnolle kuuluu kellarikomero.
Myöhemmin 3 asuntoa on liitetty kahdesta asunnosta yhteen. Tällöin on sovittu, että nuo 3 yhdistettyä asuntoa saa pitää 2 kellarikomeroaan.
Minusta järkevää, sillä myöhemmin voi tulla tarve jakaa asunnot taas kahdeksi asunnoksi. Esim sukulaisteni asunto oli kaksi liitettyä asuntoa perheaikaan, mutta 3 lapsen muutettua omilleen, asunto jaettiin jälleen kahteen osaan ja toinen osa myytiin.
Uskomaton case, kyllä osa ihmisistä on sitten vieraantunut todellisuudesta. Ehkä on tottunut selviämään öykkäröimällä elämässä eteenpäin ja kuvitellut täten olevansa vailla rajoja, mutta nyt sai näpeilleen.