Naisen miespuolinen kaveri/kaverit
Seurustelen naisen kanssa. Emme asu yhdessä. Naisella on eräs mieskaveri jonka on tuntenut reilu kaks vuotta. Alun perin mies oli kiinnostunut naisesta seurustelu mielessä. Mutta eivät siis alkaneet seurustella, vaan ovat jatkaneet kavereina.
Minä aloin seurustella kyseisen naisen kanssa n. Vuosi sitten. Nainen ei ole kertonut kyseiselle miehelle että hän seurustelee. Ovat viettäneet aikaa yhdessä silloin tällöin, esim. Silloin kun minä minä en ole ollut paikalla.
Kyseinen mies on siis itse sinkku. Joskus on käynyt mielessä että mahtaakohan miehellä olla mielessä enemmänkin kuin kaveruus. Kysyin naiseltani, että oletko kertonut että seurustelet. Ei kuulemma ollut kertonut 😳
Vaadin, että hänen täytyy kertoa.
Noo, nainen kertoi tälle miehelle tilanteen, että seurustelee. Jo muuttui "ääni kellossa".
Ei halua enää tavata, olla "kaveri". Viesteistä voi näin päätellä. Sanoin naiselleni että kun käytös muuttui ja tuo reagointi, niin miehellä oli muitakin odotuksia sinua kohtaan. Nainen ei meinaa millään uskoa. Just..
Miks sitten tuollainen reagointi, jos kerta olevat vaan kavereita. Itse melkein arvasin miehen reagoimisen, kun nainen ilmoitti seurustelevansa.
En tiedä onko vähän yleistystä , mutta naisilla vissiin helpommin onnistuu kaveruus vastakkaisen sukupuolen kanssa. Miehillä Luulen että on jotenkin mutkikkaampaa. Halutaan ehkä enemmän. Jos on kaunis nainen, niin voishan sitä...
Kommentit (4)
Ihmettelen sinun naisystäväsi käytöstä. Miksi hän ei voinut aiemmin kertoa, että seurustelee kanssasi.
Ei oikea ystävä käyttäydy noin, kun tämä mies.
Minulla on miespuolisia kavereita 3.
Se ei ole salaisuus, jos joku meistä seurustelee.
Toivotamme onnea.
Kaverimies oli niin ihastunut naiseen, että halusi katsoa viimeiseen asti mikäli nainen ihastusi häneen. Kun mies kuuli naisen seurustelevan, mies viimeinen ymmärsi todellisuuden ja katosi naisen elämästä.
Mulla on kaksi hyvää miespuolista ystävää, olen naimisissa ja toinen näistä miehistäkin on, toinen on sinkku. Kenelläkään ei ole asian kanssa ongelmaa, eikä kukaan salaile parisuhdestatustaan. Erikoista toimintaa naisystävältäsi, taisi nauttia "kaverimiehen" ihailusta.
En yhtään tiedä, mikä kaveruudessa on kenellekin hankalaa. Itselle on hyvinkin helppoa eikä vaimokaan napise.