Uskotko kadotuksen olemassaoloon?

Nykyaikaiset uskonnot ovat pelkkää tietämättömyyttä:

"Minä olen kiivas Jumala, palvo ainoastaan minua, älä muita.  Jos et tee niin, tuhoan sinut, joudut ikuiseen helvettiin.  Ja  ihmiset palvovat pelosta.

Missä on rakkaus? Ei ole lainkaan rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikaiset uskonnot ovat pelkkää tietämättömyyttä:

"Minä olen kiivas Jumala, palvo ainoastaan minua, älä muita.  Jos et tee niin, tuhoan sinut, joudut ikuiseen helvettiin.  Ja  ihmiset palvovat pelosta.

Missä on rakkaus? Ei ole lainkaan rakkautta.

Kamalaa, että ihmiset ovat  niin pelokkaita ja menevät siihen kaikkeen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikaiset uskonnot ovat pelkkää tietämättömyyttä:

"Minä olen kiivas Jumala, palvo ainoastaan minua, älä muita.  Jos et tee niin, tuhoan sinut, joudut ikuiseen helvettiin.  Ja  ihmiset palvovat pelosta.

Missä on rakkaus? Ei ole lainkaan rakkautta.

Jep. Pelko on ihmisten hallinnan keino. Jumala jos on olemassa niin tuskin tuota tarvitsee.

Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.

Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.

Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.

Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.

Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.

Jokainen meistä löytää /kohtaa oman kadotuksensa ja "tuomarinsa".

Uskovainen tietää ja tuntee sen omassatunnossaan, tuntee vääryydet ja pyytää anteeksiantoa.

Myös he jotka eivät ole uskossa, heillä on myös oma tuomarinsa, siis oman päänsä ja sydämensä sisällä . He itse ovat omien pahojen tekojensa vankeja. Pahat sanat ja teot eivät jätä tuomitsematta omassa mielessä.

Lopulta jokainen tuntee ja saa kohdata oman tuomarinsa ja sen vääryyden/synnin taakan ja korjaa rikkomuksensa.

ihmisillä on taipumus "kiehua" omassa alakulttuurissaan, jolloin muiden perinteiden kannattajat mielletään oletusarvoisesti ideologisiksi vihollisiksi. Ja tietyissä historiallisissa olosuhteissa viholliset, kuten tiedämme, julistetaan sotaan. Uskontojen vuoropuhelua estää niin sanottu "uskonkateus", joka luo jonkin uskontokunnan edustajalle tunteen ylivertaisuudesta muihin nähden ja tunteen siitä, että hänellä on totuusmonopoli. Yleensä tämä johtuu alhaisesta sivistyksestä, halusta olla aina ja kaikkialla oikeassa ja tiedon puutteesta.

On virheellistä arvioida yhtä perinnettä suhteessa toiseen, koska silloin ei voida välttää subjektivismia.

Kristinusko on vain kahden tuhannen vuoden historiansa aikana jakautunut yli kahteentuhanteen eri virtaukseen. Tämä osoittaa, ettei perinteen säilyttämiseen ja hengellisen tiedon välittämiseen ole olemassa mitään mekanismia. Jos tämä pirstoutumisen suuntaus jatkuu, kristillisen opetuksen eheys katoaa kokonaan, ja tulevien sukupolvien on hyvin vaikea ymmärtää sen ydintä.

Ah.

Kaikki on todella eri tavalla, kuin  ajattelemme.

Juudaksen evankeliumin (toinen tai kolmas vuosisata jKr.) kääröt sisältävät kaksi keskeistä ajatusta: maailman luomisen enkeleiden toimesta ja Juudaksen Kristuksen pettämisen pelastavan roolin. Jeesus tekee sopimuksen Juudaksen kanssa, josta ei tule petturia vaan marttyyri ja sankari. Vapahtaja valitsee tämän opetuslapsen ja paljastaa hänelle tärkeimmät salaisuudet, muun muassa ristiinnaulitsemisen ja Juudaksen oman kohtalon…

Evankeliumitekstin luettavissa oleva osa kertoo: Juudas ei ollut petturi, vaan oli omasta pyynnöstään pettänyt Kristuksen roomalaisille. Juudas oli itse asiassa menestynein opetuslapsi ja ainoa, jonka Vapahtaja oli valinnut paljastamaan koko totuuden. Niinpä Kristus puhuttelee Juudasta sanoilla: "Tule, että minä opetan sinulle salaisuuksia, joita kukaan ei ole koskaan nähnyt", jota seuraa ilmestyksen kuvaus. Evankeliumissa kuvatut Jeesuksen ja opetuslasten väliset keskustelut (erityisesti jakso, jossa opetuslapset - kaikki paitsi Juudas - pyytävät Kristusta selittämään heidän yhteistä näkyään Herran nimissä tapahtuvasta julmasta uhrista, ja hän selittää, että uhrin toteuttajat ovat opetuslapsia itseään ja uhrit ovat väkijoukkoa, Se, että Juudas on ainoa, joka ymmärtää Kristuksen suunnitelman täydellisesti, ja siksi hän suostui ottamaan siinä tärkeän roolin luopuen kaikesta - ikuisesta kunniasta, evankeliuminsa tunnustuksesta ja jopa hengestään.

Kadotus = sielu lakkaa olemasta kuoleman jälkeen.

Kun Jeesus kantoi ristiä harteillaan (hän käveli paikalle, jossa hänet oli määrä ristiinnaulita), tien molemmin puolin oli joukko miehiä ja naisia. Ja hän käveli. Yhtäkkiä hän katsoi Juudaksen kasvoihin. Ihmisjoukko seisoi molemmin puolin, hän käveli risti olkapäillään, hän käveli kohti ristiinnaulitsemispaikkaa. Yhtäkkiä hän katsoi Juudasta silmiin. Juudas näki jotain Jeesuksen silmissä ja juoksi puoliksi tajuttomana pois: "Mitä minä olen tehnyt? - Hän alkoi katua. - Mitä minä olen tehnyt?" Juudas kääntyi. Luulen, että se mitä Juudas näki Kristuksen silmissä... Kristus käveli pää alaspäin, mutta yhtäkkiä hän nosti päätään ja katsoi Juudasta silmiin.

Kristuksen katseesta Juudas luki seuraavaa: "Sinun uhrisi minun kunniakseni on ylenpalttisen suuri. Olen sinulle velkaa, olen sinulle velkaa, olen sinulle velkaa. Nimesi tulee tunnetuksi: olet pettänyt minut, suuri uhraus sinulta, jonka tarkoituksena on korottaa nimeäni. Olen ikuisesti velkaa sinulle, Juudas. Sinä kaadut ja siten korotat minua, sinun kaatumisesi palvelee minun korotustani. Sinun ikuinen häpeäsi edistää minun ikuista kunniaani tässä maailmassa. Anna minulle anteeksi. Juudas, anna minulle anteeksi! Käytän henkeäsi "ostaakseni" kunniani. Se on välttämätöntä maailman parhaaksi. Minä olen valinnut sinut."

Itä-heidän filosofiansa ylittää meidän, länsimaisen filosofian, ylivoimaisesti.

Outoa, että tässä abrahamilaisessa uskonnossa ei ole armeliaisuutta, kuten idässä.

Luulisi, että asian pitäisi olla toisin päin.

Tai sitten tämän uskonnon sanomaa on muutettu ja sen seuraajat ovat vääristäneet sen tunnistamattomaksi.

Uskon. Siihen en usko et se mikään kliseinen helvetti on eikä se ole muutenkaan mikään paikka vaan tarkottaa ihan vain kuolemaa ja sitä sen jälkeen koittavaa ei mitään. Olen siis myös uskovainen enkä ymmärrä mistä jotkut kristityt on repiny ajatuksen helvetistä, raamattu ei tue asiaa millään lailla vaan kadotus merkitsee kuolemaa josta sua ei herätetäkkään ja siten eroa jumalasta.

Olen uudestisyntynyt kristitty. Jumalattomassa kodissa kasvoin. En tuntenut uskovia. Mutta Jumalalla on keinonsa puhutella ja tulin uskoon. Käsitykseni kadotuksesta on, että ruumis katoaa, sielu jää. Tämä tarkoittaa, ettet enää näe (esim valoa), et kuule, ja sielusi jää tilaan jossa se on kuollessa. Jos kuolet ahdistuksessa huonon omantunnon kanssa, jäät siihen ahdistukseen lopullisesti ilman ulospääsyä. Jos kuolet pelossa, jäät pelkoon. Mutta jos kuolet elämäsi Jeesuksen lunastamana, Hän antaa ilon ja rauhan omantuntosi kanssa. Saat uuden ruumiin, uuden DNAn (uuden koodauksen). Näet ja kuulet ja aistit asioita mitä tässä maailmassa ei ole.

Uusi luomus ja ylösnousemusruumis on Raamatussa. Loputkin näkemyksestäni siellä tavalla ja toisella sanotaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen uudestisyntynyt kristitty. Jumalattomassa kodissa kasvoin. En tuntenut uskovia. Mutta Jumalalla on keinonsa puhutella ja tulin uskoon. Käsitykseni kadotuksesta on, että ruumis katoaa, sielu jää. Tämä tarkoittaa, ettet enää näe (esim valoa), et kuule, ja sielusi jää tilaan jossa se on kuollessa. Jos kuolet ahdistuksessa huonon omantunnon kanssa, jäät siihen ahdistukseen lopullisesti ilman ulospääsyä. Jos kuolet pelossa, jäät pelkoon. Mutta jos kuolet elämäsi Jeesuksen lunastamana, Hän antaa ilon ja rauhan omantuntosi kanssa. Saat uuden ruumiin, uuden DNAn (uuden koodauksen). Näet ja kuulet ja aistit asioita mitä tässä maailmassa ei ole.

Entäs se ikuinen helvetti?

Onhan se ikuinen helvetti kun ikuisesti pelottaa ja ahdistaa. Ja himot mitkä on, jää olemaan mutta tyydytystä ei ole. Ei ole toivoa. Ei toivoa paremmasta huomisesta. Ei toivoa edes lopusta koska ei enää kuollakaan voi. Ja mitä enemmän pahaa tehnyt, sen pahempi olo. Ihminen itse tuomitsee itsensä kun itsepetos lakkaa ja mieli paljastaa kaiken miltä ajassa suojeli.

Onko koko maailmassa edes ihmisiä, joilla kaikki on hyvin? Ilmeisesti on.

Niin paljon kärsimystä kaikkialla. Miksi?

Olen saanut tarpeekseni jälleensyntymisestä, hyvänen aika, enkö voi todella päästä pois tästä jälleensyntymisen helvetistä, enkö voi saada olla rauhassa?

Tässä aineellisessa maailmassa ei ole viattomia ihmisiä. Tämä maailma on sairaala, vankila, kuritushuone, rangaistuslaitos, ja me olemme täällä oppiaksemme. Kummallisinta on se, että vaikka elämme kuoleman planeetalla, emme tajua elävämme kuoleman planeetalla. Olemme siis samaan aikaan vankilaplaneetalla. No, vankilassa ei ole tarkoitus tuntea oloaan mukavaksi. Ehkä siksi en viihdy täällä, ja ase jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Taas uusi syntymä. Taas kohdussa olemisen tuska, elämän tuoma tuska. Sairauden aiheuttama kipu, kipu kuoleman hetkellä. Tuska syntymän hetkellä. Olen kahlittu tähän maailmaan, eikä loppua näy. Ikuinen vankila.

Ehkä ei pitäisi edes yrittää päästä pois jälleensyntymiskierteestä, koska se ei auta, jään kuitenkin tähän, en voi lähteä, en ole pätevä pääsemään pois aineellisesta maailmasta, jälleensyntymiskierteestä, hyvänen aika. Luojan tähden! Joudun jäämään tänne ikuisiksi ajoiksi. Minua pelottaa.