Nimeä kansanedustaja, joka on mielestäsi väärässä puolueessa.
Kommentit (23)
Suomen ongelma on, että suurin osa puolueista on ajautunut ihan jonnekin muualle kuin sinne mitä ne yrittävät kansalle teeskennellä olevansa saati että noista juuri kukaan edes yrittäisi ajaa kansan asiaa.
Siksipä ne eduskunnan harvat järkevät edustajat tuppaa olemaan kaikki väärissä puolueissa mutta niitä oikeita puolueita ei ole olemassakaan.
Oikeita puolueita on lähinnä kristilliset joista tietää mitä saa eli jonkun lahkolaisen (neljästä viimeisestä puheenjohtajasta kolme on jostain "liikkeestä" eikä pääkirkosta, kalliksesta en tiedä) johtaman uskontopuolueen, sitten rkp josta saa pakkoruotsin ja muita pitäviä periaatteita noilla ei näytä olevankaan, ja kolmanneksi jossain mielessä kokoomus paitsi että orpo lipsuu liikaa miellyttämään muita hakeutuessaan valtaan sen sijaan että olisi reilusti vaihtoehto vasemmistolle.
Vierailija kirjoitti:

Varsin mielenkiintoista.
Halla-aho kuuluisi kokoomukseen. Perusteluna se talouspolitiikka mistä puhuu.