YLE: -He ovat kuin hangon keksejä, että en olisi voinut uskoa, että näin käy, kipulääkäri kertoo kun on saanut kroonisesta kivusta kärsineen potilaan lopettamaan vahvan kipulääkityksen
Vahvoja, riippuvuutta aiheuttavia kipulääkkeitä eli opioideja määrätään liian heppoisin perustein. Taustalla on riittämätön asiaan paneutuminen, vanhakantainen käsitys lääkehoidon tehosta ja sähköisen reseptin myötä madaltunut kynnys määrätä huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä, väittää Länsi-Pohjan keskussairaalan kipulääkäri Ari Matila. Myös väärinkäyttö on ongelma, Matila sanoo.
Pitäisikö vahvat kipulääkkeet määritellä laittomiksi?
Kommentit (150)
Minulla murtui selkä ja on lässytetty vaan että liike on lääke ja määrätty mielialalääkkeitä eri nimillä ja kehtasi sanoa vielä että avaa ikkuna ja kuuntele linnun ääniä niin selkä parantuu🤔 näin jo kolmas vuosi menossa no hermostuin lopulta ja varasin ajan mangneetti kuviin josta sanottiin kun kipujen takia meinannut pystyä pysymään paikoillaan että etkö ole ottanut mitään hermokipulääkettä niin tokasin että eihän semmoisia myönnetä kun pitää kärsiä ja liikkua siihen kuvaaja sanoi että herran jestas ethän sinä saisi edes liikkua kun katsoi kuvat no kävin yksityisellä ja samaa kauhisteli lääkäri että kuka näin tekee niin vastasin että tuo mielipuoli ARI MATILA. Katsotaan mitä sanoo kun lyön sille sekopäälle faktat pöytään hänen vääristä diaknooseista ja teen ilmoituksen potilasasiamiehelle. Tällä hetkellä joudun ostamaan lääkkeeni katukaupasta kalliilla jotta selviän jotenkin päivästä toiseen.
Kannattaa kyllä kysyä toiselta lääkäriltä mielipidettä, jos ensimmäisen kanssa ei synny yhteisymmärrystä. Yleensä kunnianhimoinen lääkäri kun haluaa kuitenkin ymmärtää ja auttaa parhaansa mukaan. Eikä myöskään pidä eri vaihtoehtojen pohtimista loukkauksena omaa ihmisarvoaan kohtaan.
Potilaan psyyke murusina kuin hangon keksi
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että moni kommentoija ei tiedä kivusta ja varsinkin kroonisesta kivusta tai hermokivusta yhtään mitään! Ei ihme, että Suomessa ollaan niin jäljessä muuta maailmaa mm. kivunhoidossa.
Helsingissä on HUS:ssa kipuklinikka, mutta eipä sinne helposti ohjata potilaita. Muuten taitaa olla kivunhoito yksityisellä puolella esim. Orton.
Paljon lääkkeettömiä kivunhoitomenetelmiä on olemassa, niiden saatavuus julkisella on olematon. Siksi määrätään vain pillereitä ja niitäkin ns. kevyemmästä päästä. Kipupotilaana joku Panadol on suorastaan vitsi, ihan sama ottaako vai eikö.
Suomessa ongelma on se, ettei alusta saakka hoideta kipua kunnolla, joten kivut kroonistuvat. Sitten kivunhoito onkin vaikeampaa. Lisäksi kipuja on niin monenlaisia, että tarvitaan erilaisia lääkkeitä ja tutkimusta, että miten tehoavat. Toiset kipulääkkeet taas toimivat mutta aiheuttavat muita ongelmia ja niitä vedetään sitten pois markkinoilta. Ja kun pitkäaikaissairauden ml. kipusairaiden hoito on keskitetty terveysasemille, niin eipä siellä lääkärit edes saa kirjottaa reseptille kunnon troppeja. Pitää aina päästä erikoislääkärille.
Suomi on kehitysmaa kroonisen kivun hoidossa. Valitettavasti. Hyvä ystäväni lähti oman käden kautta, kun ei enää jaksanut. Tottahan toki opiaatit koukuttavat ja aiheuttavat kaikenlaista haittaa, mutta ei sen perusteella pitäisi ajaa alas ainoaa auttavaa lääkitystä.
Lääkkeiden sijasta voisi kokeilla meditaatiota
Lääkäreillä tuppaa olemaan tää "tiedän paremmin" tauti, vaikka samassa asiassa kaksi täysin päinvastaista näkemystä ja molemmat on mielestään just se ainoa oikeassa oleva :D
Toki potilailla se on välillä pahempi kun "lääkäri ei taas tajunnut mitään" kun koitti määrätä jotain muuta mitä potilas on saanut päähänsä tarvita. Ja osa potilaista on tietty täysiä narkkareita sen kipulääkkeensä kanssa vaikka ei sitä itse tajuakaan.
Miksi niin paljon alapeukkuja aloitukselle?
Moni nuori kuolee opiaatteihin. Esim. Tramal tappaa lukuisia ihmisiä. Miksi niitä ei kielletä?
Tuntuu siltä, että moni kommentoija ei tiedä kivusta ja varsinkin kroonisesta kivusta tai hermokivusta yhtään mitään! Ei ihme, että Suomessa ollaan niin jäljessä muuta maailmaa mm. kivunhoidossa.