Mies vihaa sukulaisiani ja miehen suku vihaa minua

Vierailija kirjoitti:

Yritin 25 vuotta tulla toimeen mieheni suvun kanssa, vaikka käytös oli kyseenalaista. Pikku hiljaa jätin menemättä miehen mukaan, keksin ensin tekosyitä ja sitten lopetin tekosyidenkin keksimisen. Mies tottui tilanteeseen, eikä se meidän välejä rikkonut. Mies kuoli, jolloin lopulta näin millaisia tyyppejä hänen sukunsa oli. ätän sen kaiken ikävän kertomatta itseäni säästääkseni. Olen kuitenkin miettinyt, ettei minun olisi pitänyt yrittää heidän vuoksensa sitä määrää kuin  yritin.

Vanhan kansan viisaus sanoo, että parempi laiha sopu kuin lihava riita. Luota miehesi intuitioon, sillä pitkässä juoksussa mies on voinut tehdä viisaan päätöksen teidän kaikkien hyvinvoinnin kannalta. 

Mä vihaan tuota sanontaa. Miten voi sim narsistisen jyrän kanssa olla laiha sopu? Vaihtoehdot on joka totaalineen tottelevaisuus tai ei välejä ollenkaan. Mä valitsin jälkimmäisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ap. kirjoitti:

Niin, anoppi ei ole koskaan arvostanut minua. Eikä asioita, joita edustan.

On siitä erikoinen, että ensi tapaamisella myös haukkui poikansa. "En olisi uskonut, että tämä lapsista löytää ensin vaimon. Pidin häntä homoseksuaalina".

Mun anoppi mainosti poikaansa umpimielisenä, kun anopin ensimmäisen kerran tapasin. Mainitsi myös, ettei ikämaalimassa uskonut että poikansa löytäisi naista, vaan olisi ikuinen vanhapoika. Toisella tapaamisella jo ehdotti eroa, "mun omaksi parhaaksi".

Jostain syystä en ole innokas pitämään yhteyttä anoppiin. Anoppi on tuota eroa jo odotellut yli kymmenen vuotta, eikä vieläkään ole saanut tahtoaan läpi.

Näin te tuutte tekee omille pojille.. odottakaapa vaan.

Miksi ihmeessä tekisin?

Aloitus kuulostaa siltä, että ette vain pidä toistenne suvuista. Vihaaminen on ihan eri juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ap. kirjoitti:

Niin, anoppi ei ole koskaan arvostanut minua. Eikä asioita, joita edustan.

On siitä erikoinen, että ensi tapaamisella myös haukkui poikansa. "En olisi uskonut, että tämä lapsista löytää ensin vaimon. Pidin häntä homoseksuaalina".

Mun anoppi mainosti poikaansa umpimielisenä, kun anopin ensimmäisen kerran tapasin. Mainitsi myös, ettei ikämaalimassa uskonut että poikansa löytäisi naista, vaan olisi ikuinen vanhapoika. Toisella tapaamisella jo ehdotti eroa, "mun omaksi parhaaksi".

Jostain syystä en ole innokas pitämään yhteyttä anoppiin. Anoppi on tuota eroa jo odotellut yli kymmenen vuotta, eikä vieläkään ole saanut tahtoaan läpi.

Näin te tuutte tekee omille pojille.. odottakaapa vaan.

Miksi ihmeessä tekisin?

Se on malliopittua, jotain syvällä suomalaisissa juurissa. Miehet haukutaan. Se alkaa jo poikana. Vaikka kuinka rakastetaan. Silti haukutaan ja arvostellaan.

Onko kyseessä joku heimoviha?

Aivan turhaa on käyttää energiaansa ja aikaansa mainitsemiisi säätämisiin (varsinkin jos tätä säätämistä on jo pitkään jatkunut). Oman perheen hyvinvoinnin kannalta kannattaa luovuttaa ja käyttää aikansa omaa perhettään ja itseään hyödyttäviin asioihin. Itse kadun sitä, kuinka paljon yritin ja kulutin voimiani vuosien saatossa mieheni perheesen. En tiennyt ja nähnyt nuorena miniänä, kuinka solmussa perheen ihmissuhteet olivat (jo mieheni lapsuudessa) ja tämä tilanne sitten jatkui appivanhempieni kuolemaan saakka.

Oma parisuhteeni voi anopin kuoleman jälkeen hyvin - itse asiassa paremmin kuin koskaan. Vielä saattohoitokodissakin anoppi yritti säätää asioita ja mieheni silmät taisivat avautua silloin lopullisesti. Tätä edeltäneisiin säätämisiin liittyi vuosien varrella esim. seuraavaa: Miniälle yritti nakittaa kaiken maailman miehen sukulaisten muistamiset ja huomioimiset, mutta ei omalle pojalleen. Se oli ihan huippu, kun anoppi totesi ääneen: "Miehenikin sanoi, että jos hän kuolee ensin, niin kyllä X ja Y hänet (anopin) sitten hoitavat hautaan". Tämä hoitovastuu anopista olisi siis tarkoittanut minua ja miestäni. Huvittavaa tässä on se, että mieheni joutui matkustamaan todella paljon työnsä vuoksi, joten käytännössä hoitaminen olisi kaatunut työssä käyvän miniän niskaan. Huvittavaa myös se, että ilmainen " hoitaminen hautaan saakka" ei olisi koskenut ollenkaan anopin sairaanhoitajatytärtä tai anopin toista poikaa. Ei toki, koska heidän piti saada levätä työstään. No, ei tullut diiliä! Varsinkaan siksi, kun anoppi oli jo lastemme odotusaikana täysin terveenä varhaiseläkkeellä ja ilmoitti jo tuolloin, että "hän ei tule sitten poikansa lapsenlapsia hoitamaan". Mainitsi vielä, että " tyttärellä ei ole ystäviä, hänen lapsia hän hoitaa", kuten hoitikin. Itse lapsemme hoidimme, mutta olisi ollut mukavaa, jos anoppia olisi kiinnostunut edes tutustua lapsenlapsiinsa, eikä vain esittää ulkopuolisille kuinka hän heitä hoitaa ja kuinka rakkaita he ovat. Elämänsä ensimmäisen kerran pyysi kanssaan mökille nuorinta lastamme hänen ollessa 14-vuotias (apen kuolemasta oli tuolloin kulunut yli neljä vuotta), vanhempaa lasta ei koskaan. Teini ei halunnut mennä; kiintymyssiteen ja hyvän suhteen muodostaminen mummoon oli tuolloin liian myöhäistä lapsen kannalta.

Nyt isoäitiniä näen selvemmin, millaista vallankäyttöä jotkut isovanhemmat voivat jälkikasvuaan kohtaan 'harrastaa' ja kuinka epäoikeudenmukaisesti omia lapsenlapsia voidaan kohdella ja hoitaa. Näistä asioista olen omien lasteni kanssa usein puhunut ja aina painottanut sitä, kuinka tasapuolisesti pitää kohdella kaikkia lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Ja muistaa tämä: aikuisten käytös ei saisi vaikuttaa lapsenlapsiin, vaan heidän parhaakseen pitäisi kaikkien puhaltaa yhteen hiileen. Lapsenlapset ovatkin minun ja mieheni elämän suola, joita mielellämme otamme vierailuille ja yökyläilemään luoksemme. Mielellään he myös tulevat.

Meilläpäin hautaan hoitaminen tarkoittaa hautajaisten järjestämistä, jonkun pitää ne hautaustoimiston ja papin kanssa hoitaa.

Jos anopilta jää varoja , hautajaisten jälkeen, toki voit esittää perikunnalle laskun matkakuluistasi ja ajasta, minkä käytit asioiden järjestelemiseen.

Ensimmäisen kerran elämässäni kuulen että jopa siitä jurnutetaan että kun pitää se ilkiä anoppi haudata ja siihen aikaa käyttää.

Miksi me naiset tahdomme halventaa miestemme lapsuutta, vanhempa, sisaruksia?

Olemmeko me hyviä ihmisiä vai myös ilkeitä?

Vierailija kirjoitti:

Aivan turhaa on käyttää energiaansa ja aikaansa mainitsemiisi säätämisiin (varsinkin jos tätä säätämistä on jo pitkään jatkunut). Oman perheen hyvinvoinnin kannalta kannattaa luovuttaa ja käyttää aikansa omaa perhettään ja itseään hyödyttäviin asioihin. Itse kadun sitä, kuinka paljon yritin ja kulutin voimiani vuosien saatossa mieheni perheesen. En tiennyt ja nähnyt nuorena miniänä, kuinka solmussa perheen ihmissuhteet olivat (jo mieheni lapsuudessa) ja tämä tilanne sitten jatkui appivanhempieni kuolemaan saakka.

Oma parisuhteeni voi anopin kuoleman jälkeen hyvin - itse asiassa paremmin kuin koskaan. Vielä saattohoitokodissakin anoppi yritti säätää asioita ja mieheni silmät taisivat avautua silloin lopullisesti. Tätä edeltäneisiin säätämisiin liittyi vuosien varrella esim. seuraavaa: Miniälle yritti nakittaa kaiken maailman miehen sukulaisten muistamiset ja huomioimiset, mutta ei omalle pojalleen. Se oli ihan huippu, kun anoppi totesi ääneen: "Miehenikin sanoi, että jos hän kuolee ensin, niin kyllä X ja Y hänet (anopin) sitten hoitavat hautaan". Tämä hoitovastuu anopista olisi siis tarkoittanut minua ja miestäni. Huvittavaa tässä on se, että mieheni joutui matkustamaan todella paljon työnsä vuoksi, joten käytännössä hoitaminen olisi kaatunut työssä käyvän miniän niskaan. Huvittavaa myös se, että ilmainen " hoitaminen hautaan saakka" ei olisi koskenut ollenkaan anopin sairaanhoitajatytärtä tai anopin toista poikaa. Ei toki, koska heidän piti saada levätä työstään. No, ei tullut diiliä! Varsinkaan siksi, kun anoppi oli jo lastemme odotusaikana täysin terveenä varhaiseläkkeellä ja ilmoitti jo tuolloin, että "hän ei tule sitten poikansa lapsenlapsia hoitamaan". Mainitsi vielä, että " tyttärellä ei ole ystäviä, hänen lapsia hän hoitaa", kuten hoitikin. Itse lapsemme hoidimme, mutta olisi ollut mukavaa, jos anoppia olisi kiinnostunut edes tutustua lapsenlapsiinsa, eikä vain esittää ulkopuolisille kuinka hän heitä hoitaa ja kuinka rakkaita he ovat. Elämänsä ensimmäisen kerran pyysi kanssaan mökille nuorinta lastamme hänen ollessa 14-vuotias (apen kuolemasta oli tuolloin kulunut yli neljä vuotta), vanhempaa lasta ei koskaan. Teini ei halunnut mennä; kiintymyssiteen ja hyvän suhteen muodostaminen mummoon oli tuolloin liian myöhäistä lapsen kannalta.

Nyt isoäitiniä näen selvemmin, millaista vallankäyttöä jotkut isovanhemmat voivat jälkikasvuaan kohtaan 'harrastaa' ja kuinka epäoikeudenmukaisesti omia lapsenlapsia voidaan kohdella ja hoitaa. Näistä asioista olen omien lasteni kanssa usein puhunut ja aina painottanut sitä, kuinka tasapuolisesti pitää kohdella kaikkia lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Ja muistaa tämä: aikuisten käytös ei saisi vaikuttaa lapsenlapsiin, vaan heidän parhaakseen pitäisi kaikkien puhaltaa yhteen hiileen. Lapsenlapset ovatkin minun ja mieheni elämän suola, joita mielellämme otamme vierailuille ja yökyläilemään luoksemme. Mielellään he myös tulevat.

Kuka uskaltaa tympeän ja niskojaan nakkelevan miniän lapsia, siis pojan lapsia, lähestyä ja luoda heihin suhteita? Kun kaikki on aina väärin.

Kyllä ne suhteet on niin monesta kiinni.

Miksi miehet ovat kuin lampaita, antavat vaimonsa haukkua ja pilkata vanhempiaan.

Pois tuollaiset sukuloinnit. Mitään järkeä, olkaa ihan omillanne. Niinkuin muutkin. Ei teitä minnekään kaivata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ap. kirjoitti:

Niin, anoppi ei ole koskaan arvostanut minua. Eikä asioita, joita edustan.

On siitä erikoinen, että ensi tapaamisella myös haukkui poikansa. "En olisi uskonut, että tämä lapsista löytää ensin vaimon. Pidin häntä homoseksuaalina".

Mun anoppi mainosti poikaansa umpimielisenä, kun anopin ensimmäisen kerran tapasin. Mainitsi myös, ettei ikämaalimassa uskonut että poikansa löytäisi naista, vaan olisi ikuinen vanhapoika. Toisella tapaamisella jo ehdotti eroa, "mun omaksi parhaaksi".

Jostain syystä en ole innokas pitämään yhteyttä anoppiin. Anoppi on tuota eroa jo odotellut yli kymmenen vuotta, eikä vieläkään ole saanut tahtoaan läpi.

Näin te tuutte tekee omille pojille.. odottakaapa vaan.

Miksi ihmeessä tekisin?

Se on malliopittua, jotain syvällä suomalaisissa juurissa. Miehet haukutaan. Se alkaa jo poikana. Vaikka kuinka rakastetaan. Silti haukutaan ja arvostellaan.

Miksi mä mallioppisin yhtään mitään anopiltani?

Vierailija kirjoitti:

Meilläpäin hautaan hoitaminen tarkoittaa hautajaisten järjestämistä, jonkun pitää ne hautaustoimiston ja papin kanssa hoitaa.

Jos anopilta jää varoja , hautajaisten jälkeen, toki voit esittää perikunnalle laskun matkakuluistasi ja ajasta, minkä käytit asioiden järjestelemiseen.

Ensimmäisen kerran elämässäni kuulen että jopa siitä jurnutetaan että kun pitää se ilkiä anoppi haudata ja siihen aikaa käyttää.

Miksi me naiset tahdomme halventaa miestemme lapsuutta, vanhempa, sisaruksia?

Olemmeko me hyviä ihmisiä vai myös ilkeitä?

Jos mun mies sisaruksineen ei saa hoidettua äitiänsä hautaan aikanaan, niin miksi se minulle kaatuisi? Se ihmisen irvikuva on ollut mulle vain ja ainoastaan paha alusta asti. Minulla ja lapsillani ei ole käytännössä mitään suhdetta häneen.

Nämä sodan jälkeisenä aikana syntyneet on usein henkisesti vaurioituneita, kun oma lapsuus on ollut todella vaikeaa. Vanhana haetaan sitä huomiota yms., mikä on lapsena jäänyt saamatta. Yksi sukulainen on kanssa melkoinen kyykyttäjä, kaikki muut ihmiset ovat palvelijoita hänelle. Itse ei hoitanut eikä ollut kiinnostunut omista lapsistaan.

Eivät sukulaiset teidän suhteeseenne vaikuta, kun ette anna vaikuttaa.

Kokeneen neuvo: teidän suhteenne voi oikein hyvin, kun pidätte hyvät välit sukulaisiin. Sopiva välimatka on vähintään 100 km.

Miksi ihmeessä edes aloit tuollaiseen suhteeseen?

Äitini vihasi isäni sukua ja siitä kärsimme myös me lapset. Isä tuli molempien sukujen kanssa toimeen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä edes aloit tuollaiseen suhteeseen?

Äitini vihasi isäni sukua ja siitä kärsimme myös me lapset. Isä tuli molempien sukujen kanssa toimeen.

Ei se aina ole henkilöstä kiinni. Väitän, että kukaan nainen ei esim. tulisi minun appiukkoni kanssa toimeen. Ei siis kukaan. Ei hän tule toimeen kenenkään ihmisen kanssa, ei edes omien lastensa kanssa.

Mieheni on onneksi tullut äitiinsä ja me tulemme hyvin toimeen. Olemme tulleet jo 20 vuotta!

Miksi ei anoppi saattohoitokodissakin saosi huolehtia maallidista asioista että ne tulevat hoidettua ja antaa ohjeita?

Jos miniä ei edes kuolevan ihmisen puheita kestä, kulöä on ihmisen mieli pieni.

Missä iässä pitää lakata huolehtimasta asioistaan , kysyy 77 v. Miniät varmaan stressaantuu kun lasten kanssa yritän puhua mitä aikovat tehdä maalaismökilleni ?

Tai kerron siivoojan käynnistä, sääli miniäparkoja.

Tokihan vanhojen ihmisten asiat eivät ole minkään arvoisia, suuret ikäluokat, pahuuden ikäpolvi.

( Ei ollut kotihoidontukia, töissä piti käydä, ei ollut aikaa kuljeskella ostareilla kyselemässä 3- vuotiaalta mitä tänään syödään.. saisiko äiti ostaa tätä teetä, leikettä, näitä omenia? Totta, lapset jäi vähälle huomiolle)

Ei ole mikään pakko antaa sukulaisten ottaa osaa tai puuttua omaan elämään tai osallistua itse sukulaisten elämään. Sukulaisten kanssa voi olla sovussa, mutta pitää silti välimatkaa. Minä en ole edes tutustunut sisarukseni seurustelukumppaniin eikä häntä ole edes esitelty minulle vaikka ovat seurustelleet jo toistakymmentä vuotta. Jos vielä itse aloitan suhteen en välttämättä halua minäkään jakaa tätä asiaa sukulaisteni kanssa. Sukulaisia ei voi valitettavasti valita ja joskus sukulaisuus aiheuttaa niin paljon ongelmia tai jännitteitä, että sukulaisten on parempi vältellä toisiaan kuin olla keskenään tekemisissä.

ap. kirjoitti:

Niin, anoppi ei ole koskaan arvostanut minua. Eikä asioita, joita edustan.

On siitä erikoinen, että ensi tapaamisella myös haukkui poikansa. "En olisi uskonut, että tämä lapsista löytää ensin vaimon. Pidin häntä homoseksuaalina".

Tuo on porilaista rakkautta. Sä et vaan ymmärrä. 

Kaikkiin sukulaisiin kannattaa pitää väliä ainakin 500km - mielellään yli 1000km.

Kyllä meillä toimii ilman sukujakin ja toimii jopa paremmin kun kumpikin hoitaa itse suhteensa sukuunsa. Missään riidoissa ei olla kenenkään kanssa. Sukumme juhlissa ja hautajaisissa voidaan edustaa yksinkin jos puolisoa ei kiinnosta lähteä. Ei pakoteta toisiamme mihinkään. Olemme hyvin itsenäisiä. 

Lapsettomina ei tarvitse sukuja sähläämään ollenkaan kun ei mitään hoito apujakaan tarvita. Mitä useammalla kauhat sopassa niin sitä pahempaa sekamelskaa siitä tulee, stressistä puhumattakaan.

Tiedän kyllä lähipiiristä lapsi perheenkin jossa vähän erilaiset systeemit kun kaikki ei tule ihan kaikkien kanssa toimeen vaikka olisi väkisin aikansa yritetty mutta onneksi perhe ei ole siitä hajonnut keksimällä muita ratkaisuja.