Olen lastenkodin kasvatti, paskaduunari ja odotan kuolemaa

Niin ja en tietenkään ollut lastenkodissa mistään muusta kuin siitä, että vanhempani olivat alkoholisteja. Korville vetäminen aloitettiin ihan lapsesta saakka. Mutta minkä sille enää voi.

Itseäsi varten sä elät, et muita. Sun pitää vain löytää ne asiat jotka tekee sun elästä hyvää, sun onnen avaimet on sun omassa kädessä.

On vaan pakko pitää pakka kasassa ja jättää muistot taakse. Elämä voi olla hyvää omilla ehdoilla, kun ei vertaile ja elää niin kuin haluaa.

Hei se, että olet kasvanut lastenkodissa ja teet "paskaduunia" ei tee sinusta millään tavalla ketään toista huonompaa! Toivottavasti et ota itseesi näitä netin juttuja ja lähde mukaan typerään keskiluokkavouhotukseen, sillä ne ovat hyvin yksioikoisia näkemyksiä vailla laajempaa katsantokantaa ja ymmärrystä siitä, että hyvä ja arvokas elämä voi olla hyvin moninaista. 

Miksi vatvot nelikymppisenä lapsuuttasi?

Ajattele positiivisesti. Sinusta olisi voinut tulla Ylen tai iltapaskan toimittelija.

Vierailija kirjoitti:

Hei se, että olet kasvanut lastenkodissa ja teet "paskaduunia" ei tee sinusta millään tavalla ketään toista huonompaa! Toivottavasti et ota itseesi näitä netin juttuja ja lähde mukaan typerään keskiluokkavouhotukseen, sillä ne ovat hyvin yksioikoisia näkemyksiä vailla laajempaa katsantokantaa ja ymmärrystä siitä, että hyvä ja arvokas elämä voi olla hyvin moninaista. 

Vaikea olla huomioimatta, kun on lapsesta saakka kasvanut siihen, että on surkimus lastenkodin kama. Ja wohoo, suurin saavutus elämässä on joku helvetin paskaduuni, jota sitten teen vuodesta toiseen. Oma vika tietysti sekin, olenhan typerä ja laiska jne. Voisin mennö kouluun ja hakea pätevyyden. Mutta kun nuppi ei ole ihan kunnossa. Mutta näillä mennään.

Kiitos kuitenkin kun olit ystävällinen ja kannustit.

Lastenkotivuosista sulla on jo niin kauan aikaa, että kyllä siitä pitää jo yli päästä. Monet muutkin ovat kasvaneet lastenkodeissa, sijaiskodeissa tai adoptiokodeissa ja elävät ihan hyvää elämää.

Vierailija kirjoitti:

Lastenkotivuosista sulla on jo niin kauan aikaa, että kyllä siitä pitää jo yli päästä. Monet muutkin ovat kasvaneet lastenkodeissa, sijaiskodeissa tai adoptiokodeissa ja elävät ihan hyvää elämää.

Mikä kusipää.

Ansaitsisit terapian. Tuo taas vaan vaatii tiettyä psyykkistä kuntoa ja ymmärrystäkin asioiden kulusta, jotta siitä on hyötyä. NYt olet selvästi juuttunut tuohon " minua kohdeltiin kuin paskaa, joten minun täytyy olla sitä"- lukkoon. Jos yhtään lukisit löytäisit valtavasti kirjoja jotka auttaisivat sinua eteenpäin itsearvostuksen tiellä.

Mulla oli tunnekylmä narsistinen koti, isä alkoholisti. Olen 50,  ns paskaduunilla itseni elättänyt ja aina ulkopuolisuutta kokenut, lähes erakko. Olen saanut kuitenkin terapiaa ja se on osaltaan vahvistanut tunnetta omasta arvostani juuri tälläisena. Elämää on vielä edessäkin päin. Olen löytänyt muutaman oman jutun elämääni, mihin on varaa ja mistä saan virtaa. 

Kaltaisiasi on enemmän kuin arvaisi tässä maassa: onnettomat lähtökohdat, välinpitämättömät vanhemmat jotka voivat olla ulkoisesti pärjääviäkin. Kehitystä kuitenkin alkaa tapahtua kun hyväksyt tylyn tosiasian: sinut petettiin ja hylättiin jo lapsena. Sitä haavaa voi joutua korjaamaan koko elämän mutta se voi olla myös elämäntehtäväsi, toipuminen ja vahvistuminen. Ihan vaan koska ansaitset voida hyvin ja löytää omat ilon aiheesi. Viis siitä mitä joku sinusta ajatelee. Mitä väliä sillä lopulta on? Kaikkia ei rampauteta alkumetreillä.

Vierailija kirjoitti:

Ansaitsisit terapian. Tuo taas vaan vaatii tiettyä psyykkistä kuntoa ja ymmärrystäkin asioiden kulusta, jotta siitä on hyötyä. NYt olet selvästi juuttunut tuohon " minua kohdeltiin kuin paskaa, joten minun täytyy olla sitä"- lukkoon. Jos yhtään lukisit löytäisit valtavasti kirjoja jotka auttaisivat sinua eteenpäin itsearvostuksen tiellä.

Mulla oli tunnekylmä narsistinen koti, isä alkoholisti. Olen 50,  ns paskaduunilla itseni elättänyt ja aina ulkopuolisuutta kokenut, lähes erakko. Olen saanut kuitenkin terapiaa ja se on osaltaan vahvistanut tunnetta omasta arvostani juuri tälläisena. Elämää on vielä edessäkin päin. Olen löytänyt muutaman oman jutun elämääni, mihin on varaa ja mistä saan virtaa. 

Kaltaisiasi on enemmän kuin arvaisi tässä maassa: onnettomat lähtökohdat, välinpitämättömät vanhemmat jotka voivat olla ulkoisesti pärjääviäkin. Kehitystä kuitenkin alkaa tapahtua kun hyväksyt tylyn tosiasian: sinut petettiin ja hylättiin jo lapsena. Sitä haavaa voi joutua korjaamaan koko elämän mutta se voi olla myös elämäntehtäväsi, toipuminen ja vahvistuminen. Ihan vaan koska ansaitset voida hyvin ja löytää omat ilon aiheesi. Viis siitä mitä joku sinusta ajatelee. Mitä väliä sillä lopulta on? Kaikkia ei rampauteta alkumetreillä.

Kiitos tästä. Todella hyvä viesti ja ymmärrän kyllä, Mutta joskus tuska ja lamaannus yrittää ottaa vallan, ennen kun taas pääsee eteenpäin.

Tuo kun sanoit, että meitä on monta. Se on varmasti totta, mutta minä en tunne yhtään. Ne jotka tiedän, on vainajia tai niin sekaisin, että en halua olla missään tekemisissä. Yksin mennään. Terapia toki yksi vaihtoehto.

ap

Saisitko millään lyhyemmällä koulutuksella itsellesi paremman työn, joko rahallisesti tai muuten?

Itse huonon lapsuuden kokeneena, työkyvyttömänä pitkäaikaistyöttömänä köyhänä yritän vielä kokeilla opiskella sellaisen ammatin jota voisin pystyä tekemään edes osapäiväisesti.

Ja mulla ikää kymmenen vuotta enemmän.

Aloita vaikka selaamalla kaikki mahdolliset koulutukset lähialueeltasi,

tai työpaikat, sekin jo auttaa kun alkaa tuntemaan että sittenkin on vaihtoehtoja.

Sinulla on kaikki mahdollisuudet opiskella, jos tunnet huonommuutta nykyisessä työssäsi. Elämä vielä kuitenkin ihan edessä. Itse sain juuri uuden työpaikan. Valmistun erikoistumiskoulutuksesta ja aion hakea uuteen kouluun ja olen sinua vanhempi.

Toki sinulla on huono tausta, mutta ei se määrittele loppuelämääsi. Jollekin sinun pitää puhua näistä tuntemuksistasi.