Vaimo pyysi, että etsisin uuden matkakohteen Pattayan tilalle, voitko auttaa?
Matkustamme yhdessä siis. Paikka vähän jo nähty ja paikka herättää hymähtelyä, kun kerrotaan missä lomaillaan. Vaihtoehdon tulee täyttää seuraavat kriteerit:
-Suora lento Helsingistä max 12 tuntia
-Oikeasti lämmintä talvella. Ei, Kanarian 23-25 astetta ei riitä.
-Pitää olla oikea kohtuullisen kokoinen kaupunki ja samassa selkeästi ranta ja rantaelämää. Sunbedit ja aurinkovarjot, rentoja ravintoloita, missä lounastaa. Rantakadulla tulee olla suht tasokkaita hotelleja merinäköalalla
-Maan ja kaupungin pitää olla sellaisia, että turisti uskaltaa liikkua kaupungilla ilta- ja yöaikaankin
-Kohteen ihmisten pitää olla jotenkin "samalla aaltopituudella" eurooppalaisturistin kanssa
-Infrastruktuurin pitää olla lähellä eurooppalaista tasoa
-Paikka saa olla ihan reilusti turistikohde ja sen myötä paikallisen keittiön lisäksi kansainvälisiä ravintoloita, yöelämää, diskoja. Mutta ei saa olla pelkkä "hotellighetto" tai resortti-rivistö ilman muuta paikallista asumista ja ns. normaalia elämää. Eli esim. Playa del Ingles ei käy formaattina vaan mieluummin Las Palmas jos kanarialta haetaan verrokkia.
-verrokkeja ja kriteerimme täyttäviä kesäkohteita ovat esimerkiksi Nizza ja Malaga.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Tänä aamuna tajusin laittaa alun kriteerit tekoälyn purtavaksi ja antoi mm.
Tel-Aviv, Dubai, Phuket, Colombo (Sri LankaColombo, Sri Lanka - suora lento Helsingistä kestää noin 9 tuntia 30 minuuttia; talvella päivälämpötilat ovat noin 30-32 astetta; Colombo on suuri kaupunki, joka sijaitsee meren rannalla, ja rannalla on paljon aurinkotuoleja, rantaravintoloita ja hotelleja merinäköalalla. Kaupunki on turvallinen, ja sen infrastruktuuri on lähellä eurooppalaista tasoa. Colombo on myös hyvä tukikohta Sri Lankan tutkimiseen.), Mombasa (Mombasa, Kenia: Mombasa sijaitsee Intian valtameren rannalla, ja lämpötilat talvella ovat noin 25-30 astetta. Kaupungissa on hyvät rannat ja rantaelämä, ja hotellit ovat tasokkaita. Ravintolat ovat kansainvälisiä, ja infrastruktuuri on kehittynyt. Kaupungissa kannattaa olla tarkkana yöaikaan, mutta muuten liikkuminen on turvallista.)
Tel-Aviv ei talvella ehkä riittävän lämmin, Dubai ei ehkä puhuttele, Phuket vaihtoehto Pattayalle, kiertomatkaa ajatellen Bangkok/Pattaya ehkä helpompi. Colombo nousi uutena, jota en ollut aiemmin ajatellut. Onko kokemuksia sieltä? Mombasassa vähän tuo viimeinen lause arveluttaa, olemme yöeläjiä myös. Haluamme kuleksia kaupungilla myös yö- ja ilta-aikaan.
Jos kaipaat matkustusneuvoja jostain vauvapalstalta, on parempi pysyä öisin hotellihuoneessa.
Mamman vieressä turvassa.
Vierailija kirjoitti:
Vai täältä sinä apua haet. Huohhh.
Olen käsityksessä että palstaväki matkailee aktiivisesti ja käy kohteissa, jotka itseänikin kiinnostavat. Omat speksi on kyllä ilmeisesti tiukat. Esimerkiksi kesäaikaan Välimeren rannalla vähän kohteita noilla ehdoilla. Kompromisseja pitää tehdä. Oma "ongelma" on, että olemme laiskoja liikkumaan ja haluamme rantapäivän aikanakin mieluiten piipahtaa omassa hotlassa jos vaikka tulee vessa tms asiaa tai käydä kaupassa ostamassa välipalatarpeet päiväkahville ja vielä palata rannalle. Montaa peräkkäistä rantapäivää tai kuumaa suurkaupunkipäivää ei myöskään jaksa peräjälkeen. Muutenhan toimisi viikko Singaporessa/Bangkokissa/jne ja sitten viikko "paratiisisaarella" tyylinen ratkaisu. Olemme vaikeita😁.
Vierailija kirjoitti:
Miami, Florida .
Miami Beach muutamalla varauksella. Talvisaikaan lämpötila ei välttämättä mene yli vaaditun 23-25 asteeseen ja paikallista asutusta ei kauheasti ole. Itse Miamin kaupunki ei kummoinen ole ja matkaa rannalle tulee jonkin verran. Kaupungissa myös enemmän kodittomia ja sen takia turvattomampaa liikkua. Jos haluaa rannan ulkopuolelle, on melkein pakko olla auto. Aasiaan verrattuna Yhdysvalloissa on myös todella kallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pohjois-Goa, Intia
Siellä varmaan moni ollut. Onko siellä ns. kaupunkilaiselämää, jossa euroturari tuntisi olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi. Oma mielikuva on, että resorteista mennään taksilla johonkin ja takaisin. Ehkä olen väärässä?
Olen lomaillut Calangutessa, Goalla. Siellä on upeat rannat ja kivaa kaupunkielämää, vieri vieressä. Yöelämä keskittyy rannalle, jossa on ravintoloita pitkin rantaa ja kaupungilla käytiin päiväsaikaan shoppailemassa. Tehtiin retkiä ja yövyttiin esim jokilautalla, yksityisristeilyllä. Tosi ihana paikka, suosittelen lämpimästi.

Täytyy googlailla tuota. Olen hieman ollut "Ei ikinä Intiaan" linjalla, mutta ainahan voi muuttaa mielensä.
Singapore mut taitaa matka-aika ylittyä.
Laitan tämän tänne ylös vielä perjantain iltavuoroon. Jos avauksen kysymykseen on helppoja vastauksia niin kuulen mielelläni. Itseni yllätänyt, että spekseihini sopivia kohteita taitaa oikeasti olla varsin vähän.
Vierailija kirjoitti:
"-Kohteen ihmisten pitää olla jotenkin "samalla aaltopituudella" eurooppalaisturistin kanssa"
Miksi ja mitä tarkoitat käytännössä?
Miksi: Pidän mahdollisuudesta olla tekemisissä ja vuorovaikutuksessa paikallisten ihmisten kanssa muutenkin kuin tavanomaisissa matkailuammateissa olevien kanssa. Tuntuu, että osissa maita ja kulttuureita tähän on enemmän valmiutta ja halua suomalaiseksi tai ainakin eurooppalaiseksi tunnistettavan ihmisen kanssa.
Vaikea selittää, osin varmaan kyse omista ennakkoluuloista. Joka paikassa olen tullut toimeen eri taustaisten ihmisten kanssa.
Koen vieraaksi kulttuurit, joissa osa kansaa kulkee pää huputettuna. Lisäksi kokemus esimerkiksi thaimaalaisista myös turistikohteiden ulkopuolella on aidosti ystävällinen ja kontakteihin avointa. Ovatko vaikka vietnamilaiset, korealaiset, japanilaiset tai kiinalaiset erilaisia tässä suhteessa? Ei ole kokemusta, eräitä noista sanotaan töykeiksi ja epäystävällisiksi muita kohtaan.
Euroopassa koen esimerkiksi espanjalaiset ja kreikkalaiset jotenkin rennommiksi ja ystävällisemmiksi kuin vaikka ranskalaiset ja italialaiset.
Turisteina esimerkiksi japanilaiset Suomessa näyttävät menevän kuin omassa kuplassaan suorittamassa nähtävyysprojektejaan, rentoa chillailua näkee harvoin.
Osissa kulttuureita on selkeä "machokulttuuri" voimissaan eikä näissä kärkisijoilla ole maailman mittakaavassa Välimeren pohjoisrannan maat. Hirveästi ei viehätä paikat, joissa pitää jännittää, ettei vääräuskoisena tee jotain kardinaalimokia myöskään.
Vierailija kirjoitti:
Eilen vähän street view:lla katselin noita Vietnamin kohteita. Vähän näytti, että niiden rakenne on kovin harva ja laaja rannan tuntumassa? Mieluiten selviäisi kävelemällä ranta-hotelli-kaupunki välit kulkea. Onko kokemusta noista:
Nha Trang, Vietnam - Cam Ranh International Airport (about 35 km)
Da Nang, Vietnam - Da Nang International Airport (about 4 km)
Da Nangissa löytyy hotelleja rantojen läheltä, tiivis rakentaminen ja kaupunkitunnelma palveluineen yltää lähelle rantaviivaa. Da Nang on aika iso kaupunki, joten keskikaupungilta rannalle toki on useampi kilometri. Beacheja löytyy useampia, Nguyễn Tất Thành ja Non Nước ovat hienoja ja lähellä kaupungin reunaa.
Vietnamilaiset ihmiset ovat mahtavia, ystävällisiä ja avuliaita ilman thaimaalaisten välillä hermoille käyvää tekohymyä. Hintataso on Thaimaata halvempi. Bonuksena Da Nangista pääsee alle tunnissa pittoreskiin ja romanttiseen Hoi Anin Unescon maailmanperintökaupunkiin. Taksimatka kustantaa noin 15 €.
Vietnamiin ei tosin ole Suomesta suoria reittilentoja, ilmeisesti matkanjärjestäjien järjestämänä kuitenkin onnistuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"-Kohteen ihmisten pitää olla jotenkin "samalla aaltopituudella" eurooppalaisturistin kanssa"
Miksi ja mitä tarkoitat käytännössä?
Miksi: Pidän mahdollisuudesta olla tekemisissä ja vuorovaikutuksessa paikallisten ihmisten kanssa muutenkin kuin tavanomaisissa matkailuammateissa olevien kanssa. Tuntuu, että osissa maita ja kulttuureita tähän on enemmän valmiutta ja halua suomalaiseksi tai ainakin eurooppalaiseksi tunnistettavan ihmisen kanssa.
Vaikea selittää, osin varmaan kyse omista ennakkoluuloista. Joka paikassa olen tullut toimeen eri taustaisten ihmisten kanssa.
Koen vieraaksi kulttuurit, joissa osa kansaa kulkee pää huputettuna. Lisäksi kokemus esimerkiksi thaimaalaisista myös turistikohteiden ulkopuolella on aidosti ystävällinen ja kontakteihin avointa. Ovatko vaikka vietnamilaiset, korealaiset, japanilaiset tai kiinalaiset erilaisia tässä suhteessa? Ei ole kokemusta, eräitä noista sanotaan töykeiksi ja epäystävällisiksi muita kohtaan.
Euroopassa koen esimerkiksi espanjalaiset ja kreikkalaiset jotenkin rennommiksi ja ystävällisemmiksi kuin vaikka ranskalaiset ja italialaiset.
Turisteina esimerkiksi japanilaiset Suomessa näyttävät menevän kuin omassa kuplassaan suorittamassa nähtävyysprojektejaan, rentoa chillailua näkee harvoin.
Osissa kulttuureita on selkeä "machokulttuuri" voimissaan eikä näissä kärkisijoilla ole maailman mittakaavassa Välimeren pohjoisrannan maat. Hirveästi ei viehätä paikat, joissa pitää jännittää, ettei vääräuskoisena tee jotain kardinaalimokia myöskään.
Miten tästäkin tehdään niin rakettitiedettä.
Et osaa matkustaa uusiin paikkoihin uteliaisuudesta? Ethän sinä ole muuttamassa mihinkään. Miksi tehdä reissaamisesta noin hankalaa? Varaa ja maksa matka. Matkusta, ihmettele, tule sitten takaisin turvalliseen kotiisi. Toista sama seuraavalla kerralla jossain muussa kohteessa.
Vierailija kirjoitti:
Etkö ole vielä kuullut googlesta?
Etkö ole kuullut Trivagosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö ole vielä kuullut googlesta?
Etkö ole kuullut Trivagosta?
Ihan kettuilematta kysyn: Miten googlesta tai trivagosta kaivetaan esille kohteet, jotka täyttävät esittämiäni reunaehtoja? Joo voi alkaa kulkea google mapsista kulkea valitsemansa maan rantaviivaa ja sitten alkaa käydä läpi vaikka Tripadvisoria kaupunki kaupungilta, mutta aika työlästä. Tuo tekoälybotti helpottaa asiaa. Ja ihan hauskaa hommaahan tämä on. Aika paljon aikaa tähän käyttänyt. Tullut jo epäuskoa, että noilla spekseillä ei oikein vaihtoehtoja tahdo löytyä. Siksi täällä kyselen. Varteenotettavia vaihtoehtoja tullut tarkempaan selvitykseen, kiitos niistä, muttei ihan täysosumaa.
Haaste:
Kaikki te, joille tämän on niin simppeliä, että aloitukseni aiheuttaa myötähäpeää ja epäilyä selviytymisestäni reissussa, kun ei edes matkakohteen valinta onnistu ilman av-palstan apua: Laittakaa muutama konkreettinen kaupunki tarjolle Pattayan sijaan😉.
(Tiivistettynä: Haluaisin lomailla kaupungissa joka on kuin Helsinki, jossa Hietsu sijaitsee Kauppatorilla ja asua hotellissa joka on Pressanlinnan kohdalla. Talvella lämmintä 27+. Suora lento alle 12 tuntia)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"-Kohteen ihmisten pitää olla jotenkin "samalla aaltopituudella" eurooppalaisturistin kanssa"
Miksi ja mitä tarkoitat käytännössä?
Miksi: Pidän mahdollisuudesta olla tekemisissä ja vuorovaikutuksessa paikallisten ihmisten kanssa muutenkin kuin tavanomaisissa matkailuammateissa olevien kanssa. Tuntuu, että osissa maita ja kulttuureita tähän on enemmän valmiutta ja halua suomalaiseksi tai ainakin eurooppalaiseksi tunnistettavan ihmisen kanssa.
Vaikea selittää, osin varmaan kyse omista ennakkoluuloista. Joka paikassa olen tullut toimeen eri taustaisten ihmisten kanssa.
Koen vieraaksi kulttuurit, joissa osa kansaa kulkee pää huputettuna. Lisäksi kokemus esimerkiksi thaimaalaisista myös turistikohteiden ulkopuolella on aidosti ystävällinen ja kontakteihin avointa. Ovatko vaikka vietnamilaiset, korealaiset, japanilaiset tai kiinalaiset erilaisia tässä suhteessa? Ei ole kokemusta, eräitä noista sanotaan töykeiksi ja epäystävällisiksi muita kohtaan.
Euroopassa koen esimerkiksi espanjalaiset ja kreikkalaiset jotenkin rennommiksi ja ystävällisemmiksi kuin vaikka ranskalaiset ja italialaiset.
Turisteina esimerkiksi japanilaiset Suomessa näyttävät menevän kuin omassa kuplassaan suorittamassa nähtävyysprojektejaan, rentoa chillailua näkee harvoin.
Osissa kulttuureita on selkeä "machokulttuuri" voimissaan eikä näissä kärkisijoilla ole maailman mittakaavassa Välimeren pohjoisrannan maat. Hirveästi ei viehätä paikat, joissa pitää jännittää, ettei vääräuskoisena tee jotain kardinaalimokia myöskään.
Miten tästäkin tehdään niin rakettitiedettä.
Et osaa matkustaa uusiin paikkoihin uteliaisuudesta? Ethän sinä ole muuttamassa mihinkään. Miksi tehdä reissaamisesta noin hankalaa? Varaa ja maksa matka. Matkusta, ihmettele, tule sitten takaisin turvalliseen kotiisi. Toista sama seuraavalla kerralla jossain muussa kohteessa.
Resurssit on rajalliset, ei niinkään raha vaan myös aika. Eikä rahankaan vuoksi halua tehdä 5-7 tonnin hutia. Ei kaipaa erityisesti uusia paikkoja tutustuttavaksi vaan rentoa lomailua hyväksi havaituissa paikoissa.
Korso (Vantaa)- Kerava- Porvoo-Kouvola kiertomatka