Lue keskustelun säännöt.
Kaikkeen tyytymätön ystävä - Mitä pitäisi tehdä?
13.02.2023 |
Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että eräästä ystävästäni on tullut jotenkin ärtynyt ja kaikkeen tyytymätön, kateellinenkin ihminen. Se ei kohdistu niinkään minuun, vaan yleensä vieraisiin ihmisiin, paikkoihin, järjestelyihin, milloin mihinkin. Kukaan ei osaa käyttäytyä, kaikki pienetkin asiat ärsyttävät aivan kohtuuttomasti. Tulee mieleen ne Kummelista tutut naiset, jotka toteavat tanssilattialla nyrpeinä, että "muuten oli kiva ilta, mutta toi kundi pilas kaiken!"
Ystäväni on tosi aktiivinen somessa ja hänelle on tullut tapa, että avautuu näistä tyytymättömyyksistään pitkään ja hartaasti somessa: Junassa vieressä istuva on hänen mielestään ärsyttävästi rapistellut eväspapereitaan ja ruoka on haissut pahalta. Keikalla joku on tanssinut liian villisti. Keikalla joku ei ole tanssinut ollenkaan vaan oli eturivissä seissyt hiljaa. Uimahallissa joku kiilasi eteen radalla. Teatterissa joku näytti siltä että ei varmaan tajunnut näytelmästä mitään kun oli niin hienosti / huonosti pukeutunut... Tällaisista epäkohdista hän avautuu pitkään ja kitkerästi somessa, ja tällaisia Muut ihmiset eivät osaa käyttäytyä kuten haluan -avautumisia on paljon.
Nyt sattui jotakin sellaista, että minä vähän loukkaannuin. Kävimme viikonloppuna ravintolassa syömässä, minä ehdotin, varasin pöydän jne. Oma käsitykseni illan kulusta oli positiivinen. Joo, totta oli, että yhdessä pöytäseurueessa oltiin hiukan kovaäänisiä välillä ja että tosiaan nuori tarjoilija ei osannut ihan luontevasti suositella niitä ruokia ja juomia, mutta minusta ruoka oli hyvää, oli kiva käydä syömässä, mukava ilta.
Illalla kun avasin somen, näin ystäväni päivityksen. Piiiitkä kiukkuinen sepustus siitä, kuinka jotkut eivät osaa käyttäytyä ollenkaan ravintolassa ja hirveällä möykällä eräät häiritsivät kaikkia muita ja kuinka hän inhoaa tuollaista ja ruokakin oli vähän kylmää ja eikö asiakaspalveluhommiin nyt todellakaan voi palkata kunnollisia ammattilaisia eikä tällaisia nuoria poika jotka eivät saa sanaa suustaan ja... Mutta ihan mukavaa kuulemma oli hänen mielestään.
Mä jotenkin kyllästyin ja loukkaannuin, enkä tiedä edes, että miksi. Tuli sellainen olo (eikä ole eka kerta) että miten meillä voi olla illan kulusta näin erilainen käsitys, kuinka voi joku kiinnittää huomiota kaikkiin mahdollisiin epäkohtiin ja suurennella niitä tuolla tavalla?! Ravintola myös mainittu postauksessa, varmaan kiva sille nuorelle tarjoilijalle, jos tuo osuu hänen silmiinsä. Ihan kohtuutonta kritiikkiä. Ei huvita hetkeen mennä minnekään tuon ihmisen kanssa, eikä ainakaan kutsua häntä minnekään, kun mihinkään ei koskaan voi olla tyytyväinen.
Kommentit (39)
Minua kai enemmänkin huvittaisi, kuin ärsyttäisi. Ehkä en pystyisi vastustamaan sitä, että keksisin ystävälle lempinimen ja alkaisin kutsua häntä sillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina kun hän käyttäytyy mielestäsi tylysti, huudahdat: ELEGANCE!!! (Spy x Family)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heivaa suosiolla!
Energiasyöpöt ovat maan vaiva ja sinäkö olet paska viemäri, johon lupa oksentaa omat pahat olot.
Tämä ei ole hyvä asenne. Ystävälle pitää sanoa, jos on itsekin psyykkisesti heikoilla, ja tarvitsee sen takia tietynlaista seuraa.
Entä, kun hän ei kuuntele tai välitä, tälläisen tyypin takia itselläni alkoi yö unet kärsiä, veren paine nousi lääkityksestä huolimatta ja hän alkoi kuluttamaan aikaani useita kertoja viikossa useita tunteja kerrallaan...
Nykyään saan taas nukuttua ja verenpaineet laskivat takaisin, ymmärsin, etten voi olla hänelle tukena menettämättä omaa terveyttä.
Raskasta on sunkin elämä. Tuskin tuo tarjoilijapoika tulee koskaan tuota juttua lukemaa 😂
Jestas, mistä teitä sikiää
Vierailija kirjoitti:
Raskasta on sunkin elämä. Tuskin tuo tarjoilijapoika tulee koskaan tuota juttua lukemaa 😂
Jestas, mistä teitä sikiää
Olen itse hotelli- ja ravintola-alalla työssä ja kyllä kyllä ainakin nykyisessä työpaikassani henkilökunta seuraa somessa hashtagien ja paikkatietojen kautta, että mitä meistä kirjoitetaan. Kiinnostavaahan se on nähdä asiakkaiden tunnelmia ja kuvia. Että jos ravintola kerran oli tägätty postaukseen kuten ymmärsin, niin enemmän kuin todennäköisesti se negatiivinen palaute tulee kyllä tarjoilijanki tietoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pauhaamalla noista elämän pienistä vastoinkäymisistä ja ärsytyksen aiheista somessa kaverisi tulee huomaamattaan vahvistaneeksi omaa käytöstään. Hän ohjaa tuolla tavalla itseään kiinnittämään entistä enemmän ja useammin juuri niihin negatiivisiin asioihin huomiota ja laskee samalla omaa resilienssiään koko ajan eli ärsyyntyy jatkossa helpommin ja vieläkin pienemmistä. Vähän niin kuin pitäisi käänteistä kiitollisuuspäiväkirjaa.
Sanon tämän, koska ihmiset kauhean harvoin tajuavat, että omaa ajatteluaan ja sitä, mihin kiinnittää huomiota ja mitä vahvistaa, voi todella paljon muokata. Eivät negatiivisuus ja positiivisuus ole mitään sisäsyntyisiä, muuttumattomia omianaisuuksia ihmisessä, vaan usein opittuja ajattelutapoja.
Kielteinen ajattelutapa lisää pahaa mieltä ja kielteisyyttä. Myönteinen ajattelu kääntää useimmat asiat parhain päin ja ihminen itsekin elää tyytyväisempiä kun keskittyy hyvään.
En jaksaisi olla tuollaisen vinkujan kaveri. Valitsisin muuta seuraa. Varsinkin tuo somessa avautuminen, yöks... En halua, että mut samaistetaan tällaisiin toksisiin negailijoihin. Sitä paitsi, ihan pian tämä tyyppi ilmoittaa olevansa masentunut. Sen jälkeen olet nalkissa. Koska tämän ilmoituksen jälkeen sun osa on vaan pysyä saatavilla, myötäillä, auttaa ja kuunnella valitusta oman terveytesi uhalla. Jos siinä kohtaa enää ottaa etäisyyttä, on virallisesti huono ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on yksi tällainen sukulainen, joka löytää kaikesta mahdollisesta jotakin negatiivista sanottavaa. Viimeksi, kun pari päivää vietettiin samassa paikassa, hän valitti mm.
- majoituspaikan sängyt huonot, taulut rumat, ei ollut muutenkaan sellainen kuin odotti, ruoka pahaa
- keikalla eturivissä liikaa nuoria
- keikalla rumasti / väärin pukeutuneita ihmisiä
- keikalla liikaa ihmisiä, hirveä tungos
- baaritiskillä joku ärsyttävä mies tuli puhumaan
- joku toinen ärsyttävä mies ei kuunnellut häntä
....
Me onneksi nähdään niin harvoin, että oikeasti lähinnä naurattaa tämä Loputon Maailman Epäkohtien Lista.
Vierailija kirjoitti:
Ei hän välttämättä tosiaan ymmärrä miltä vaikuttaa muiden silmiin. Olen itse sellainen ihminen joka vaan luontaisesti kiinnittää huomiota negatiivisiin asioihin enemmän kuin positiivisiin. Ärsytyskynnys esim metelistä on myös aika pieni. Saatoin joskus ennen paljonkin paasata näistä epäkohdista silti tarkoittamatta että koko ilta olisi ollut pilalla. Toiset saattoivat kuitenkin ottaa sanomani niin.
Myöhemmin olen ymmärtänyt että näitä asioita ei pitäisi sanoa ääneen ainakaan kiivaaseen sävyyn ettei vaikuta ärsyttävältä valittajalta. En siis ole muuttunut vaan tarkkailen käytöstäni paljon neuroottisemmin että varmasti vaikuttaisin miellyttämmältä.
Kuulostat hieman marttyyriltä ("joudun olemaan neuroottinen jotta vaikuttaisin miellyttävämmältä"), mikä on ikävää. Tässä keskustelussa ja toki muuallakin näkyy se, että ihmiset eivät enää ikään kuin oikein osaa peruskäytöstapoja ja niistä olennaisinta eli toisten ihmisten huomioon ottamista. Mitä läheisemmistä ihmissuhteista on kyse, sitä ongelmallisemmaksi tämä tulee.
Vallalla on minä-minä-minä -ajattelu, jossa MINUN tunteeni, MINUN tämänhetkinen fyysis-psyykkinen olotilani ja MINUN mielipiteeni asioista (tai sinun kommenttiisi suhteutettuna MINUN tapani havainnoida maailmaa ja MINUN tapani kiinnittää huomiota tietyntyyppisiin asioihin) on se kaikkein tärkein asia, joka MINULLA on oikeus ja suorastaan pakko tuoda esille jokaisessa sosiaalisessa tilanteessa, jossa MINÄ olen paikalla ja läsnä.
Kuitenkin jokainen toivoo, että häntä kohtaan käyttäydyttäisiin ystävällisesti, asiallisesti ja huomioonottavaisesti. Yleensä se edellyttää sitä, että edes hetkeksi siirtää sen oman olotilan, oman mielipiteen ja oman näkemyksen taka-alalle - ja ottaa sen esille, jos asia on tärkeä, jossain sopivassa kohdassa. Jokainen ihminen tekee tuon tyyppistä adjusteeraamista koko ajan ihmissuhteissaan, yleensä sitä tiedostamatta (toki koronaeristysten jälkeen kaikkien meidän pitää tietoisemmin harjoitella taas sitä, miten oikeasti ollaankaan ihmisten kanssa, miten puhutaan ja miten käyttäydytään). Ei se ole, eikä sitä missään nimessä tule mieltää, miksikään "neuroottisuudeksi", että ihminen tuunaa puheensa ja toimintansa sen kulloisenkin tilanteen edellyttämällä tavalla. Ravintola-illallisella käyttäydytään eri tavalla kuin piknikillä. Esimiehellesi töissä et varmasti puhuisi kuvailemassani MINÄ-MINÄ-MINÄ-moodissa, mutta mikä oikeuttaa sinut puhumaan sillä tavalla ystävällesi, vanhemmallesi tai sisaruksellesi?
En puhu siitä, etteikö vaikeita, raskaita ja negatiivisia asioita pitäisi puhua läheisille. Tietenkin pitää, mutta huono asiakaspalvelukokemus tai muu arjen harmitus ei useimmissa tapauksissa ole sellainen asia, josta on "PAKKO SANOA". (Joissain tilanteissa se voi olla.)
Ylipäänsä se tendenssi, että jokaisesta firmasta tulee asioinnin jälkeen palautekysely, ja se, että ihmisillä on eri foorumeita, kuten tämä, sanoa mielipiteensä asiasta kuin asiasta, on saattanut luoda tuon ikävän tilanteen, että osa ihmisistä luulee, että a) he ovat ihmisinä yhtä kuin mielipiteensä ja b) heidän on aina päästävä sanomaan oma mielipiteensä siitä asiasta, joista heillä se mielipide on.
Mielipiteet ja niiden esille tuominen ovat yleensä aivan liian yliarvostettuja. Jotkut ihmisraukat ovat joutuneet siihen luuppiin, jossa se oma mielipide on niin kovin tärkeä ja se on AIVAN PAKKO tuoda esille. Yleensä nuo mielipiteet ovat niitä kielteisiä, kaiken muun lisäksi. Tältä kuulostaa ap:n kertomus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän on ilmiselvästi tyytymätön elämäänsä.
Kuinka niin? Joku voi nauttia siitä, että bongaa epätäydellisyyttä ja tuo sen esille. Tiedä vaikka olisi joku parafilia, niitähän on joka lähtöön.
Jos toisella on jokin huonosti, ehkä ainoa mitä voi tehdä, on pidättäytyä tempautumasta siihen, mitä pitää huonon ilmaisuna (ap:lle ei riitä seuraa, hän myös lukee ystävänsä julkaisemaa kritiikkiä, eli on melkoisen paneutunut piehtaroimaan siinä...) JA lisäksi, pyrkiä rakentavampaan otteeseen: huomata kritiikki ja osoittaa arvostusta hyvästä huomiokyvystä, mielenkiinnosta maailman ilmiöitä kohtaan... jotta ystävä kokee tulleensa kuulluksi! Sitten nopeasti siirrytään toiseen aiheeseen - keskustelua täytyy osata jämäkästi ohjata! Sen sijaan, että on sen armoilla ja valittaa siitä, kun toinen valittaa... Se on uhriutujan mentaliteetti.
Ehkä ystävälläsi on tosiaan mieltymys analysoida pieniä ilmiöitä kriittisesti; ehkä hänen pitäisi analysoida suurempia asioita, mutta hän ei tiedä, mitä ne ovat. Jos ohjaat häntä löytämään niitä asioita, mutta teet sen liian vaativasti, et inspiroi häntä, vaan purat katkeruuttasi tai jotain. Kumpaa haluat tehdä, inspiroida vai torua? Kummasta on ystävyydellenne enemmän hyötyä?
Kuule, kiitos. Puhut asiaa.
"keskustelua täytyy osata jämäkästi ohjata! Sen sijaan, että on sen armoilla ja valittaa siitä, kun toinen valittaa... Se on uhriutujan mentaliteetti."
Olen miettinyt asiaa todella paljon. Jouduin ystäväni kanssa törmäyskurssille, kun hän oli se puhuja ja valittaja ja aika lailla samantyyppinen kuin ap:n ystävä, ja ehdottomasti dominoiva osapuoli ystävyyssuhteessamme. Olen jo pitkään ollut tietoinen tästä ja siitä, että omalla käytökselläni ja omaan "rooliini" alistuneena mahdollistan senkaltaisen päsmäröinnin, jota ystäväni harrastaa ja joka tekee minulle itselleni pahan olon. Useita kertoja tsemppasin itseäni ennen tapaamista, että nyt otan asian x esille, koska haluan puhua siitä ystäväni kanssa. Tämä onnistui kyllä, mutta jouduin puskemaan itseni lähes äärirajoille pitääkseni pääni ja pitääkseni keskustelun siinä minulle tärkeässä asiassa, ilman, että ystäväni tapansa mukaan olisi lähtenyt viemään keskustelua joko omiin asioihinsa tai minulle täysin tuntemattomien ihmisten asioihin. Eli toimin juuri kuten sanoit, opettelin "jämäkästi ohjaamaan" keskustelua. Mutta. Olin tuollaisten "jyrään tankilla päälle"-tuntuisten tapaamisten ja keskustelujen jälkeen aivan loppu ja poikki itse. Oli suorastaan arvojeni vastaista, että ihminen - tässä tapauksessa minä - vain jyrään ja jyrään ja vaadin huomiota ja sitä, että pysytään edes hetki minun asiassani. Tuo oli se, miten minä asian ja tilanteen koin - joku muu sanoisi (ehkä sinä), että olin kerrankin jämäkkä ja otin vastuuta ja ohjasin keskustelua. Mutta olin aivan poikki. Ei puhettakaan, että olisin energisoitunut ja saanut hyvän mielen siitä, että sain puhuttua asiasta ja sain haluamaani ystäväni näkökulmaa asiaani. Ei, sisällöllä ei ollut väliä (vaikka keskustelu sen puolesta oli onnistunut), kun sen toteuttaminen oli imenyt kaikki voimat pois. Todettakoon, että muissa ystävyyssuhteissani en ole mikään sukka, kynnysmatto tai muuta, ja joskus pikemminkin itse olen suuna päänä ja nolostun, kun en olekaan huomioinut ystävää riittävästi ja pahoittelen ja korjaan kurssia. Olen tottunut siihen, että minun ei tarvitse jyrätä saadakseni ääneni kuuluville, vaan keskustelua käydään luontevasti ja tasapuolisesti. Siksi tuo malli "keskustelun jämäkästä ohjaamisesta" tuntuu kertakaikkisen vieraalta. Yritän olla uhriutumatta ja ajatella, että ystävyyssuhteen dynamiikassa on pahoja ongelmia ja ettei se ole kummankaan meistä vika. Ja olla armollinen itseäni kohtaan, että ihan kaikkea ei minunkaan tarvitse jaksaa. Jos tuntuu jatkuvasti pahalta, onko kysymys enää edes ystävyydestä.
Mitä neuvoisit minun tekevän, ajattelevan ja muuttavan toiminnassani, kun kokemukseni "jämäkästä ohjaamisesta" on edellä kuvailemani kaltainen?
Niin se vaan on, että se on joidenkin elämän suola ja sipuli, että saa etsiä ja kaivaa joka asiasta, tilanteesta ja hetkestä mahdollisimman monta negatiivista asiaa, ja kertoa ne mahdollisimman laajalle kuulija-/lukijajoukolle. Se on hänen maailmankuvansa, eikä hän ehkä halua sitä muuttaa.
Älä anna hänen negailunsa mennä tunteisiisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hän välttämättä tosiaan ymmärrä miltä vaikuttaa muiden silmiin. Olen itse sellainen ihminen joka vaan luontaisesti kiinnittää huomiota negatiivisiin asioihin enemmän kuin positiivisiin. Ärsytyskynnys esim metelistä on myös aika pieni. Saatoin joskus ennen paljonkin paasata näistä epäkohdista silti tarkoittamatta että koko ilta olisi ollut pilalla. Toiset saattoivat kuitenkin ottaa sanomani niin.
Myöhemmin olen ymmärtänyt että näitä asioita ei pitäisi sanoa ääneen ainakaan kiivaaseen sävyyn ettei vaikuta ärsyttävältä valittajalta. En siis ole muuttunut vaan tarkkailen käytöstäni paljon neuroottisemmin että varmasti vaikuttaisin miellyttämmältä.
Kuulostat hieman marttyyriltä ("joudun olemaan neuroottinen jotta vaikuttaisin miellyttävämmältä"), mikä on ikävää. Tässä keskustelussa ja toki muuallakin näkyy se, että ihmiset eivät enää ikään kuin oikein osaa peruskäytöstapoja ja niistä olennaisinta eli toisten ihmisten huomioon ottamista. Mitä läheisemmistä ihmissuhteista on kyse, sitä ongelmallisemmaksi tämä tulee.
Vallalla on minä-minä-minä -ajattelu, jossa MINUN tunteeni, MINUN tämänhetkinen fyysis-psyykkinen olotilani ja MINUN mielipiteeni asioista (tai sinun kommenttiisi suhteutettuna MINUN tapani havainnoida maailmaa ja MINUN tapani kiinnittää huomiota tietyntyyppisiin asioihin) on se kaikkein tärkein asia, joka MINULLA on oikeus ja suorastaan pakko tuoda esille jokaisessa sosiaalisessa tilanteessa, jossa MINÄ olen paikalla ja läsnä.
Kuitenkin jokainen toivoo, että häntä kohtaan käyttäydyttäisiin ystävällisesti, asiallisesti ja huomioonottavaisesti. Yleensä se edellyttää sitä, että edes hetkeksi siirtää sen oman olotilan, oman mielipiteen ja oman näkemyksen taka-alalle - ja ottaa sen esille, jos asia on tärkeä, jossain sopivassa kohdassa. Jokainen ihminen tekee tuon tyyppistä adjusteeraamista koko ajan ihmissuhteissaan, yleensä sitä tiedostamatta (toki koronaeristysten jälkeen kaikkien meidän pitää tietoisemmin harjoitella taas sitä, miten oikeasti ollaankaan ihmisten kanssa, miten puhutaan ja miten käyttäydytään). Ei se ole, eikä sitä missään nimessä tule mieltää, miksikään "neuroottisuudeksi", että ihminen tuunaa puheensa ja toimintansa sen kulloisenkin tilanteen edellyttämällä tavalla. Ravintola-illallisella käyttäydytään eri tavalla kuin piknikillä. Esimiehellesi töissä et varmasti puhuisi kuvailemassani MINÄ-MINÄ-MINÄ-moodissa, mutta mikä oikeuttaa sinut puhumaan sillä tavalla ystävällesi, vanhemmallesi tai sisaruksellesi?
En puhu siitä, etteikö vaikeita, raskaita ja negatiivisia asioita pitäisi puhua läheisille. Tietenkin pitää, mutta huono asiakaspalvelukokemus tai muu arjen harmitus ei useimmissa tapauksissa ole sellainen asia, josta on "PAKKO SANOA". (Joissain tilanteissa se voi olla.)
Ylipäänsä se tendenssi, että jokaisesta firmasta tulee asioinnin jälkeen palautekysely, ja se, että ihmisillä on eri foorumeita, kuten tämä, sanoa mielipiteensä asiasta kuin asiasta, on saattanut luoda tuon ikävän tilanteen, että osa ihmisistä luulee, että a) he ovat ihmisinä yhtä kuin mielipiteensä ja b) heidän on aina päästävä sanomaan oma mielipiteensä siitä asiasta, joista heillä se mielipide on.
Mielipiteet ja niiden esille tuominen ovat yleensä aivan liian yliarvostettuja. Jotkut ihmisraukat ovat joutuneet siihen luuppiin, jossa se oma mielipide on niin kovin tärkeä ja se on AIVAN PAKKO tuoda esille. Yleensä nuo mielipiteet ovat niitä kielteisiä, kaiken muun lisäksi. Tältä kuulostaa ap:n kertomus.
Aikamoisia olkiukkoja vääntelet (olen tuo lainaamasi). Ei ollut tarkoitus kuulostaa marttyyrilta. Yritin vain sanoa, että joskus olin oma itseni ihmisten seurassa mutta myöhemmin ymmärsin että iso osa siitä ei olekaan kovin soveliasta. Sen tajuaminen oli oikeastaan aika kamalaa, että olen ollut ison osan elämästäni "vääränlainen". Neuroottisella tarkoitan tietynlaista itsetarkkailua ja ulkoa opeteltuja käytöstapoja jotka eivät ole luontaisia. Se on välillä aika raskasta ja on tehnyt minusta paljon sulkeutuneemman. Sosiaaliset kontaktit vie paljon mehuja kun pitää koko ajan miettiä käytöstään.
On tyytymätön omaan elämäänsä. Ehkä jopa masentunut. Tuskin pahuuttaan tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi menit tuollaisen kanssa syömään?
Mehän ei täällä palstalla voida tietää, että onko ystäväsi uupunut tai masentunut vai onko tuo hänen peruselämän asenteensa. Sun vaihtoehdot on ottaa asia puheeksi tai ottaa etäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hän välttämättä tosiaan ymmärrä miltä vaikuttaa muiden silmiin. Olen itse sellainen ihminen joka vaan luontaisesti kiinnittää huomiota negatiivisiin asioihin enemmän kuin positiivisiin. Ärsytyskynnys esim metelistä on myös aika pieni. Saatoin joskus ennen paljonkin paasata näistä epäkohdista silti tarkoittamatta että koko ilta olisi ollut pilalla. Toiset saattoivat kuitenkin ottaa sanomani niin.
Myöhemmin olen ymmärtänyt että näitä asioita ei pitäisi sanoa ääneen ainakaan kiivaaseen sävyyn ettei vaikuta ärsyttävältä valittajalta. En siis ole muuttunut vaan tarkkailen käytöstäni paljon neuroottisemmin että varmasti vaikuttaisin miellyttämmältä.
Kuulostat hieman marttyyriltä ("joudun olemaan neuroottinen jotta vaikuttaisin miellyttävämmältä"), mikä on ikävää. Tässä keskustelussa ja toki muuallakin näkyy se, että ihmiset eivät enää ikään kuin oikein osaa peruskäytöstapoja ja niistä olennaisinta eli toisten ihmisten huomioon ottamista. Mitä läheisemmistä ihmissuhteista on kyse, sitä ongelmallisemmaksi tämä tulee.
Vallalla on minä-minä-minä -ajattelu, jossa MINUN tunteeni, MINUN tämänhetkinen fyysis-psyykkinen olotilani ja MINUN mielipiteeni asioista (tai sinun kommenttiisi suhteutettuna MINUN tapani havainnoida maailmaa ja MINUN tapani kiinnittää huomiota tietyntyyppisiin asioihin) on se kaikkein tärkein asia, joka MINULLA on oikeus ja suorastaan pakko tuoda esille jokaisessa sosiaalisessa tilanteessa, jossa MINÄ olen paikalla ja läsnä.
Kuitenkin jokainen toivoo, että häntä kohtaan käyttäydyttäisiin ystävällisesti, asiallisesti ja huomioonottavaisesti. Yleensä se edellyttää sitä, että edes hetkeksi siirtää sen oman olotilan, oman mielipiteen ja oman näkemyksen taka-alalle - ja ottaa sen esille, jos asia on tärkeä, jossain sopivassa kohdassa. Jokainen ihminen tekee tuon tyyppistä adjusteeraamista koko ajan ihmissuhteissaan, yleensä sitä tiedostamatta (toki koronaeristysten jälkeen kaikkien meidän pitää tietoisemmin harjoitella taas sitä, miten oikeasti ollaankaan ihmisten kanssa, miten puhutaan ja miten käyttäydytään). Ei se ole, eikä sitä missään nimessä tule mieltää, miksikään "neuroottisuudeksi", että ihminen tuunaa puheensa ja toimintansa sen kulloisenkin tilanteen edellyttämällä tavalla. Ravintola-illallisella käyttäydytään eri tavalla kuin piknikillä. Esimiehellesi töissä et varmasti puhuisi kuvailemassani MINÄ-MINÄ-MINÄ-moodissa, mutta mikä oikeuttaa sinut puhumaan sillä tavalla ystävällesi, vanhemmallesi tai sisaruksellesi?
En puhu siitä, etteikö vaikeita, raskaita ja negatiivisia asioita pitäisi puhua läheisille. Tietenkin pitää, mutta huono asiakaspalvelukokemus tai muu arjen harmitus ei useimmissa tapauksissa ole sellainen asia, josta on "PAKKO SANOA". (Joissain tilanteissa se voi olla.)
Ylipäänsä se tendenssi, että jokaisesta firmasta tulee asioinnin jälkeen palautekysely, ja se, että ihmisillä on eri foorumeita, kuten tämä, sanoa mielipiteensä asiasta kuin asiasta, on saattanut luoda tuon ikävän tilanteen, että osa ihmisistä luulee, että a) he ovat ihmisinä yhtä kuin mielipiteensä ja b) heidän on aina päästävä sanomaan oma mielipiteensä siitä asiasta, joista heillä se mielipide on.
Mielipiteet ja niiden esille tuominen ovat yleensä aivan liian yliarvostettuja. Jotkut ihmisraukat ovat joutuneet siihen luuppiin, jossa se oma mielipide on niin kovin tärkeä ja se on AIVAN PAKKO tuoda esille. Yleensä nuo mielipiteet ovat niitä kielteisiä, kaiken muun lisäksi. Tältä kuulostaa ap:n kertomus.
Aikamoisia olkiukkoja vääntelet (olen tuo lainaamasi). Ei ollut tarkoitus kuulostaa marttyyrilta. Yritin vain sanoa, että joskus olin oma itseni ihmisten seurassa mutta myöhemmin ymmärsin että iso osa siitä ei olekaan kovin soveliasta. Sen tajuaminen oli oikeastaan aika kamalaa, että olen ollut ison osan elämästäni "vääränlainen". Neuroottisella tarkoitan tietynlaista itsetarkkailua ja ulkoa opeteltuja käytöstapoja jotka eivät ole luontaisia. Se on välillä aika raskasta ja on tehnyt minusta paljon sulkeutuneemman. Sosiaaliset kontaktit vie paljon mehuja kun pitää koko ajan miettiä käytöstään.
Ok, kiitos - ja anteeksi. Kuulostaa siltä, että muille normaali asia on sinulle jostain syystä vaikeaa. Käytin kommenttiasi myös vähän väärin, kun halusin osoittaa joitakin muita - sinun viestisi ulkopuolisia - asioita ja toimintamalleja, joihin olen kiinnittänyt huomiota ja joista en pidä. Yksi niistä on tuo outo ajatus, että jokaisen pitäisi koko ajan voida ja saada olla "oma itsensä", mitä se kullakin hetkellä kullekin tarkoittaa, ja muiden pitäisi vain sopeutua siihen. Yleensä sosiaalisesti hyvin dominoiva ihminen vaatii tuota, ja se voi johtaa pidemmällä tähtäimellä siihen, että hän vähä vähältä syrjäytyy (hänet syrjäytetään) ystävyyssuhteistaan. Itse koen olevani "oma itseni" hyvin monenlaisena - sekä puhujan, kuuntelijan, hiljaisen, hauskuuttajan jne. roolissa - ja eri tilanteisiin sopii eri moodi minusta. Jos olen pahalla päällä, voin sen sanoa ystävälle, mutta en esimiehelle (ellei asia liity jotenkin työhön), puoliso tai vanhempi toki näkee sen minusta jo kauempaakin.
Lisäksi ihmiset ovat tätä nykyä oudon rasittuneita koko ajan. Tästä syystä ajattelen itse, että ikävien asioiden käsittelyn "kiintiö" kannattaa täyttää aidosti tärkeillä asioilla (vaikka ihmissuhdeongelmat) ja/tai sellaisilla asioilla, joiden käsittelystä voi olla toiselle hyötyä (asiointi viranomaisten kanssa). En haluaisi rasittaa ystäviäni jollakin lopulta turhalla asialla, vaikkapa asiakaspalvelusta, joskin tottakai olen niin tehnyt, inhimillinen ja erheellinen kuin olen.
Jos sinulla on tunne, että keskityt liikaa negatiivisiin asioihin tai että joudut jotenkin "neuroottisesti" vahtimaan sanomisiasi jopa lähimpien ystäviesi seurassa, kannattaa miettiä, mistä se kertoo. Se, että on huomannut ettei "luontaisesti ollessaan" käyttäydy ns. normien ja odotusten mukaisesti, voi olla merkki autismin kirjolle sijoittumisesta (lievimpään päähän, kun kerran itse voi havainnoida tilannetta). Negatiivisuuteen keskittyminen puolestaan on, no, kaikki tiedämme, yksi mahdollinen oire monien joukossa jonkunasteisesta masentuneisuudesta.
Kiitos kun vastasit ja anteeksi vielä, että käytin kommenttiasi väärin. Kaikkea hyvää sinulle. :-)
On hyvä että tuo esiin epäkohtia. Ehkä niistä voi ottaa opiksi, ettei tee muita häiritseviä asioita esim. se haiseva eväs. Ei se väärin ole sanoa. Ennen osattiin käyttäytyä julkisilla paikoilla, nyt osa sikailee, parfyymia kilo, meluaa ja sotkee. -Aistit ovat joidenkin hermostossa herkät ja se on ihan normaalia, osa kai turtunut. Ellei vedetä Suomi puoliksi ja itään kaikki jotka haluavat elää vapaasti tuoksuen, levitellen eväät ja tupakoiden.
Suosittelen että seuraavalla kerralla kun käyt hänen luonaan, vessakäynnin yhteydessä vedä vessa kansi auki äläkä pese käsiäsi.
Lupaan että hän someilee asiasta seuraavat sata vuotta eikä vaivaa sinua enää koskaan.
Ok. Ymmärrän sen kyllä, olet huomannut, että ystäväsi käytös... ei ole kovin fiksua?
Mutta MIKSI se ärsyttää sinua? On yksi asia ajatella, että käytös on epäkypsää tai jotain. Mutta toinen asia ärsyyntyä siitä.