Lue keskustelun säännöt.
Mua itkettää. En enää usko parantuvani syömishäiriöstä.
09.02.2023 |
Vaikka välillä on parempia ajanjaksoa, ja olen tälläkin hetkellä normaalin painon puoellla, niin aina ne samat ajatukset yrittävät vallata mieleni: pakko laihduttaa, pakko olla syömättä, pakko näännyttää itseni. Elämä on jatkuvaa taistelua noita ajatuksia vastaan. Kuvottaa olla kormaalissa painossa. Eikö tämä helvetti lopu koskaan?
Kommentit (43)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä hieman nurinkurisesti itseäni auttoi ajatus että jos joku muu pakottaisi minut toimimaan/elämään/rajoittamaan syömisiäni näin, niin sitä voisi pitää kidutuksena. Miksi haluan kohdella itseäni niin?
Työstin myös taustalla olevan kuvion, eli sen mikä tuntui hallitsemattomalta ja jonka johdosta yritin saada hallinnan otetta edes johonkin, eli painoon.
Ei letkuruokintaa kiitos kirjoitti:
Haluun syömishäiriön. Mutta lievänä.
-3/5
Eikö niitä ole klinikoita minne voi mennä puhumaan. Miten siis tässäkin ketjussa tuntuu, että syömishäiriö sana tarkoittaa monille eri asioita.
Yleensä vakavimmat ja varsinaisdt syömishäiriöt on anoreksia ja bulimia. Se että syö epäterveellisesti tai epäsäännollisesti, tai liian paljon, tai vähän oudosti välillä, ei ole syömishäiriö.
Yliterveellisyyttä vahtiva ei myöskään, vaikka oliko sillekin jo keksitty oma nimikin.
Vi.. ti mitä paskaa nillitystä tuo kaikki. Ihmisillä on ihan oikeita ongelmia, rahaongelmia tai väkivaltaisia kumppaneita. Siihen nähden sori vaan jotkut kehonkuva nillitykset tuntuu kyllä höpön löpöltä.
Sitäpaitsi ihan kun se olisi jokuu elämää suurempi terapia aihe jos ei nyt 100% ole tyytyväinen kaikkeen itsessään ja hyväksy kaikkea että olenpas upea. Eihän se tarkoita että isi jomu itseinho päällä. Sairasta olettaa toisesta kaikenlaista. Jotka noin ajattelee, on itse ihmisiä, jotka ajattelevat että kokoihmisen elämä on yhtä kehonkuvaa ja sen hyväksymistä ja jos se kunnossa, niin kaikki kunnossa. Voin sanoa ei ole. Ja jos ei ole kaikkeen tyytyväinen on kamala "itseinho" päällä. Mistä sä tiedät vaikka ei ajattelisikaan siten itsestään miten sä luulet?
Mä tiedän tapauksen, jossa eräästä vähän dissaus meiningillä haluttiin tehdä joku kehonkuva potilas. Juma.. auta valehdeltiin jopa että kävisi psykologilla asian tiimoilta, vaikka ei ollut kertaakaan ollut minkään asian tiimoilta käynyt missään. Tyhmät taas uskoivat, kun eivät tienneet mitä kaikkea siihen liittyi ja miksi henkilöä haluttiin dissata eli esittää ongelmaisempana mitä oli ja ongelmia vääristeltiin ja joistain todellisista ongelmista, paljon kamalemmista kun joku kehonkuva ja syömiset ei kerrottu ollenkaan.
Jos mulle tulisi joku lässyttämään kehonkuvasta ja "me kaikki ollaan etilaisia" kun 5 vuotiaalle, mä lätkäisen sen eteen noi viimeisimmät karhukirjeet ja sanon, että maksa noi niin ei tartte enää yrittää psykoloida mistään sovitaanko niin. Ja jos pistät tilille milli voin vakuuttaa että näet aurinkoisen ja tyytyväisen ihmisen. Ja jos voit psykoloida tuon miehen myös niin, että ei ikinä käyttäydy aggressiivisesti ja muutenkin vihastu tilanteissa, joissa ei ole ollut mitään syytä. Mielelläni kerron esimerkkejä. Sen jälkeen voidaan puhua muista, jos välttämättä haluat.
Tuskin mikään tulee "kehonkuva" asioissa muuttumaan. Arvoasteikossa viimeisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelmasi ei taida edes olla syöminen vaan nuo pakkoajatukset (jotka voisivat yhtä hyvin koskea jotain muuta asiaa). Ajatuskehä pitää jotenkin keskeyttää, että saat perspektiiviä. Onko ihmissuhteet kunnossa?
Vierailija kirjoitti:
Vi.. ti mitä paskaa nillitystä tuo kaikki. Ihmisillä on ihan oikeita ongelmia, rahaongelmia tai väkivaltaisia kumppaneita. Siihen nähden sori vaan jotkut kehonkuva nillitykset tuntuu kyllä höpön löpöltä.
Sitäpaitsi ihan kun se olisi jokuu elämää suurempi terapia aihe jos ei nyt 100% ole tyytyväinen kaikkeen itsessään ja hyväksy kaikkea että olenpas upea. Eihän se tarkoita että isi jomu itseinho päällä. Sairasta olettaa toisesta kaikenlaista. Jotka noin ajattelee, on itse ihmisiä, jotka ajattelevat että kokoihmisen elämä on yhtä kehonkuvaa ja sen hyväksymistä ja jos se kunnossa, niin kaikki kunnossa. Voin sanoa ei ole. Ja jos ei ole kaikkeen tyytyväinen on kamala "itseinho" päällä. Mistä sä tiedät vaikka ei ajattelisikaan siten itsestään miten sä luulet?
Mä tiedän tapauksen, jossa eräästä vähän dissaus meiningillä haluttiin tehdä joku kehonkuva potilas. Juma.. auta valehdeltiin jopa että kävisi psykologilla asian tiimoilta, vaikka ei ollut kertaakaan ollut minkään asian tiimoilta käynyt missään. Tyhmät taas uskoivat, kun eivät tienneet mitä kaikkea siihen liittyi ja miksi henkilöä haluttiin dissata eli esittää ongelmaisempana mitä oli ja ongelmia vääristeltiin ja joistain todellisista ongelmista, paljon kamalemmista kun joku kehonkuva ja syömiset ei kerrottu ollenkaan.
Jos mulle tulisi joku lässyttämään kehonkuvasta ja "me kaikki ollaan etilaisia" kun 5 vuotiaalle, mä lätkäisen sen eteen noi viimeisimmät karhukirjeet ja sanon, että maksa noi niin ei tartte enää yrittää psykoloida mistään sovitaanko niin. Ja jos pistät tilille milli voin vakuuttaa että näet aurinkoisen ja tyytyväisen ihmisen. Ja jos voit psykoloida tuon miehen myös niin, että ei ikinä käyttäydy aggressiivisesti ja muutenkin vihastu tilanteissa, joissa ei ole ollut mitään syytä. Mielelläni kerron esimerkkejä. Sen jälkeen voidaan puhua muista, jos välttämättä haluat.
Tuskin mikään tulee "kehonkuva" asioissa muuttumaan. Arvoasteikossa viimeisiä.
Tapu tapu. Toivittavasti lääkäris ihmiset lukisivat tuon. Varsinkin ne vähän vajaat psykologit ja terapeutit.
Mäkin tiedän yhden jolla pahoja talousongelmia, väkivaltainen kumppani ja oli myös joutunut pahojen rikosten kohteeksi ja muita konkreettisia ongelmia, jotka liittyivät itseasiassa rahaan. Juma.. auta tekis mieli kuristaa kun joku naisterapeutti ei halua muuta kun käydä läpi kehon kuva asioita tai vuosikymmenten takaista anoreksiaa ja miesterapeutit seksiasioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terapiaa suosittelen, jos et ole jo. Siellä on hyvä pohtia syitä syömishäiriöllesi. Haetko kontrollia vai koetko arvottomuutta vai jotain muuta. Mutta usko pois, syömishäiriöstä voi parantua! Tunnen pari nuorena vakavasti sairastanutta, jotka elävät nykyään tervettä elämää! Tsemppiä sulle paljon
Syömishäiriöt ja muut vastaavat "sairaudet" johtuvat siitä, että ajatukset kiertävät kehää. Se, ettei osaa hallita tai kontrolloida itseään ja ajatuksiaan, ei ole sairaus, toisin kuin nykyään väitetään. Asia hoituu sillä, että siirretään mielenkiinto muihin asioihin, eikä jatkuvasti märehditä omissa ajatusvääristymissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muaki. Bulimia tullu kalliiks näillä hintojen nousulla.
Usein paranemisen huomaa vasta taaksepäin kattoessa.
Puhu ittelles, niinkuin puhuisit toiselle ihmiselle. Sä et puhu toisille ihmisille rumasti, ni älä puhu ittelleskään rumasti. Älä rääkkää itteäs epäonnistumisista. Sellasta se on, soot ihminen. Respektiä siitä että tappelet demoneita vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi on pakko?
Tätä kysyn minäkin. Ei minulla ainakaan ole mitään tuollaista harhaista pakkoa.
Niin, sinäpä et ehkä sairasta syömishäiriötä.
No en. Enkä kyllä ymmärrä lainkaan miten tuollaisen tilan joku osaa itselleen kehittää.
Lapsemme sairastui anoreksiaan noin 14 vuotiaana. Vanhempia haastatteli psykologit kerran viikossa puolen vuoden ajan. Tuntui että meitä epäiltiin että lapsi ei saa kotona ruokaa. Lapsi joutui osastolle joksikin aikaa että hänet saatiin syömään ja pysymään hengissä. Vielä aikuisenakin lapsemme käy läpi tätä aikaa ja tulee syyllinen olo meille vanhemmille ikään kuin se sairaus olisi ollut meidän syytä, vaikka oikeesti ei ollutkaan.
Kamala sairaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän kohdalla noi psykologit ei tuntunut tietävän paljon mitään, kyseltiin ja udeltiin vaan löytyiskö perheestä jotain syytä syömishäiriöön. Silti muualla puhutaan kauniisti syömishäiriöstä. Mielestäni me vanhemmat autoimme tiedoillamme hoitohenkilökuntaa kun kyselivät paljon miten on jaksettu ja selvitty lapsemme kanssa.
Jaksamista ja voimia kaikille sairastuneille. <3
Olen itsekin syömishäiriöinen, virallisesti kai EDNOS. Muistan kun viimeksi otin puheeksi ongelmani (syön liikaa/rajoitan/unohdan syödä/ruoka kuvottaa/paniikkikohtaukset jos syön ulkona), ja psykiatrinen hoitaja vaan totesi tympeästi että "Niin, se vähän niinkuin kuuluu sulla pakettiin"(kärsin persoonallisuushäiriöstä), ja sivuutti kaiken sen jälkeen. Mitä enemmän olen lukenut aiheesta, sitä vakuuttuneempi olen, ettei tässä maassa osata hoitaa kunnolla kuin ehkä tyypillisimmät kirjaesimerkit anoreksiasta tai bulimiasta, ei välttämättä niitäkään. Englanniksi löytyy paremmin tietoa, myös keskustelufoorumeita.
Vierailija kirjoitti:
Lapsemme sairastui anoreksiaan noin 14 vuotiaana. Vanhempia haastatteli psykologit kerran viikossa puolen vuoden ajan. Tuntui että meitä epäiltiin että lapsi ei saa kotona ruokaa. Lapsi joutui osastolle joksikin aikaa että hänet saatiin syömään ja pysymään hengissä. Vielä aikuisenakin lapsemme käy läpi tätä aikaa ja tulee syyllinen olo meille vanhemmille ikään kuin se sairaus olisi ollut meidän syytä, vaikka oikeesti ei ollutkaan.
Kamala sairaus.
Halusin vaan sanoa, että meidän lapsellamme on autismi, ja vietimme hänen varhaislapsuudestaan vuosia tulemalla syyllistetyiksi hoitotahon puolelta. Sama asetelma kuin teillä, eli kaksi psykologia/psykiatria(en enää muista kumpia) "grillasi" meitä vanhempia ja epäili milloin mistäkin. Todellinen syy taustalla, autismi, paljastui vasta vuosia kaiken jälkeen, kun lapsi asui jo muualla. Tuo aika oli todella traumatisoivaa meille kaikille, ja ihmettelen, että näin vanhanaikaisia käytäntöjä edes on olemassakaan. Itse äitinä näin autismin ensimmäisistä ikävuosista lähtien, mutta jostain syystä nämä ammattilaiset eivät. Minua vähäteltiin todella paljon.
Lopeta itsesi inhoaminen ja syö ihan miten itse haluat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen vaihe on, että myönnät itsellesi että sinulla on ongelma ja oireilet. Tämän oletkin tehnyt jo. Toinen vaihe on, että haet apua. Tee se heti. Varaat ajan huomenna lääkärille. Yksin et parane. Tarvitset apua.
Tiedän että tämä on typerää, mutta en vaan kehtaa mennä lääkäriin kun olen normaalipainoinen. Olen siis ollut alipainoinen mutta tällä hetkellä en ole. Ap
Mä olen ikuisesti kiitollinen sille psykiatrille, jolle itkin kun en saanut bulimiaani kuriin ja hän otti tosissaan vaikka ihan normaalipainoinen olin. Olin vaan niin maan väsynyt kaikkeen laskemiseen, pakkomielteiseen ruuan ja oman kehon ajatteluun ja ennenkaikkea elämää mikä siinä kaikessa on mennyt hukkaan ja ohi inhotessa itseään ja kehoaan.
Sain lääkityksen ja juttuapua, ne auttoi.
On varmasti raskasta noiden pakonomaisten ajatusten kanssa. Toivottavasti löytyy jokin keino, jolla saisit niiltä rauhan <3
Up