Mua itkettää. En enää usko parantuvani syömishäiriöstä.
Vaikka välillä on parempia ajanjaksoa, ja olen tälläkin hetkellä normaalin painon puoellla, niin aina ne samat ajatukset yrittävät vallata mieleni: pakko laihduttaa, pakko olla syömättä, pakko näännyttää itseni. Elämä on jatkuvaa taistelua noita ajatuksia vastaan. Kuvottaa olla kormaalissa painossa. Eikö tämä helvetti lopu koskaan?
Kommentit (43)
Yritä nähdä muita hyviä puolia itsessäsi, ja saada ajatukset pois painosta ja ruoasta. Minulla se vei vuosia, mutta nykyään pystyn jo syömään normaalisti. Mitään dieettejä ja muita en halua edes miettiä, koska sieltä se sairaus nopeasti nostaa taas päätään.
Pystyt kyllä siihen, mutta varaudu että muutos vie aikaa. Tsemppiä!
Ala syömään perinteisen lautasmallin mukaan = puolet lautasesta kasviksia ja salaattia niin alat voimaan paremmin
Vierailija kirjoitti:
Ala syömään perinteisen lautasmallin mukaan = puolet lautasesta kasviksia ja salaattia niin alat voimaan paremmin
Ap:n syömishäiriö varmasti parantui tämän kommentin ansiosta.
Unohda oma syömisesi ja rupea neuvomaan muita. Laadi heille tiukkoja dieettejä ja varoittele kaiken lihottavuudesta ja epäterveellisyydestä. Näin siirrät ongelman pois itsestäsi, mutta saat silti vatkata syömisasioita. Ravitsemusmentorina voit tienatakin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi on pakko?
Tätä kysyn minäkin. Ei minulla ainakaan ole mitään tuollaista harhaista pakkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi on pakko?
Tätä kysyn minäkin. Ei minulla ainakaan ole mitään tuollaista harhaista pakkoa.
Niin, sinäpä et ehkä sairasta syömishäiriötä.
Terapiaa suosittelen, jos et ole jo. Siellä on hyvä pohtia syitä syömishäiriöllesi. Haetko kontrollia vai koetko arvottomuutta vai jotain muuta. Mutta usko pois, syömishäiriöstä voi parantua! Tunnen pari nuorena vakavasti sairastanutta, jotka elävät nykyään tervettä elämää! Tsemppiä sulle paljon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi on pakko?
Tätä kysyn minäkin. Ei minulla ainakaan ole mitään tuollaista harhaista pakkoa.
Niin, sinäpä et ehkä sairasta syömishäiriötä.
Mikä ajatus siellä on taustalla, että on pakko olla syömättä ja nääntyä?
Mulla paino heittelee miten sattuu. Välillä on kausia, jolloin mätän ja ahmin ja sitten sen vastapainoksi pistän itseni näkemään nälkää ja se muistuttaa vähän kuin jotain rangaistusta. Joka tapauksessa, tuntuu, että joka päiväistä elämää tahtoo vuodesta toiseen leimata syyllisyys syömisistä ja painosta. Kunpa voisi vain lakata ajattelemasta ruokaa ja syömistä.
Ensimmäinen vaihe on, että myönnät itsellesi että sinulla on ongelma ja oireilet. Tämän oletkin tehnyt jo. Toinen vaihe on, että haet apua. Tee se heti. Varaat ajan huomenna lääkärille. Yksin et parane. Tarvitset apua.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen vaihe on, että myönnät itsellesi että sinulla on ongelma ja oireilet. Tämän oletkin tehnyt jo. Toinen vaihe on, että haet apua. Tee se heti. Varaat ajan huomenna lääkärille. Yksin et parane. Tarvitset apua.
Tiedän että tämä on typerää, mutta en vaan kehtaa mennä lääkäriin kun olen normaalipainoinen. Olen siis ollut alipainoinen mutta tällä hetkellä en ole. Ap
Lämmin halaus sinulle. Todella moni meistä elää jonkin mielen sairauden kanssa vuodesta toiseen, ja syömishäiriöt ovat varmasti yksi raskaimmista. Toivottavasti ajan ja hyvän hoidon myötä toivut. Mutta muista, että elämä on arvokasta sairaanakin <3
Hei rakas ihminen
On tottakai mahdollista päästä syömishäiriöstä eroon, miten se sulla oireilee?
Itsellä kierrettä jo ala-asteella lähtien. Olen ikuisesti kiitollinen psykiatrilleni, joka kuunteli toiveitani ja terapiasta jossa pystyin purkamaan syömishäiriötäni. Mulla siis anoreksiasta bulimiaan.
Sain myös lääkityksen SSRI Seronil, joka hillitsi kyllä ruokahaluakin, mutta eniten vapautti sitä ajatusmaailmaa käsittelemään muutakin kuin syömisen, liikunnan ja kalorit. Ja olin itsekin vielä normaalipainoinen, olin iloinen ja huoleton pullukka! :D Apua siis hain vasta 27-vuotiaana, en vaan jaksanut enää ja päätin, että koetaan mitä tahansa vaikka en itse siitä tykkäisikään, itse en sitä pystynyt enää kontrolloimaan.
Huomaan tosin edelleen kontrolloivani itseäni aina stressi-ja surutilanteissa syömällä hyvin niukasti ja syyllistämällä itseäni.
Mutta siis, mikä on vialla elämässä muuten? Miksi et hyväksy ja rakasta itseäsi?
Miksi vihaat itseäsi niin kovin? Onko ongelmasi siis anoreksia? Mistä se johtuu?
Voit parantua! Minäkin parannuin. Stressaavina kausina laihduttamisajatukset kyllä usein palaavat, mutta helpottaa kun tietää että ne myös menevät. Voimia!!
Korostan, että en halua vähätellä tällä kommentilla syömishäiriöitä ja niiden vakavaa luonnetta, mutta ihan oikeasti, ikä ja elämänkokemus auttaa. Perspektiivi ja suhteellisuudentaju paranevat, ja lopulta ymmärtää, että on paljon suurempiakin asioita kuin oma itseinho. Löydät maailmasta vielä varmasti oman paikkasi, ja jonkin tavan palvella läheisiäsi ja jakaa hyvyyttä ja iloa ympärillesi. Ja löydät vielä kiitollisuuden kehostasi. Se on tärkeä lahja, jonka sielusi on saanut. Voit tehdä sen avulla upeita asioita. Nähdä, kuulla, maistaa, haistaa, koskettaa toista ihmistä, halata, tuntea auringon lämmön, tuntea tuulenvireen.
Minä ymmärrän. Oletko avun piirissä? Sanon itse, että syömishäiriöstä ei tietyllä tavalla parane ikinä. Ne ajatukset ovat aina siellä. Toisina päivinä voimakkaammin, toisina heikommin. Kyse onkin siitä miten taistelee niitä vastaan ja terapiassa/muussa hoidossa saa niitä keinoja. Takapakit myös kuuluvat riippuvuudesta paranemiseen. Se jos on ollut vaikka kuukauden oksentamatta ja oksentaa ja on taas kuukauden oksentamatta, kun ennen oksensi joka päivä niin eihän se ole epäonnistumista.
Sapiens Dieetin avulla syömishäiriöt muummoassa paranee kuin huomaamatta.
Toipumista ja kaikkea hyvää sulle!