Mistä saa varahakijan päiväkotiin?
Yksi isovanhemmista ei enää elä. Kaksi asuu toisella puolella Suomea. Yksi asuu naapurikunnassa, mutta on vielä täysillä kiinni työelämässä, hyvä ura ja tekee pitkää päivää vastuullisessa työssä (lääkäri). Meidän sisaruksista yksi asuu ulkomailla ja yksi naapurikunnassa, mutta hänkin tekee uraa ja pitkää päivää, on omistautunut työelämälle. Samoin ystäväpiiri on akateemisia uraihmisiä, joista kukaan ei asu eikä työskentele samassa kunnassa kuin me (tämä on tyypillistä Pk-seudulla, että itse saattaa asua vaikka Sipoossa ja ystävät Espoossa).
Eli läheisiä meillä on, mutta uraihmisiä kaikki.
Kommentit (67)
No uraihmisenä ainakin itse maksan hyvälle lastenhoitajalle, joka hakee lapseni, vie hänet kotiin ja tekee ruuaat, sekä viettää aikaa lapseni kanssa, kunnes itse ehdin kotiin.
Löytyisikö Mannerheimin lastensuojeluliiton vapaaehtoisista apua?
Vaimon yksi kaveri on yksinhuoltaja. Lapsen isä alkoholisoitui, joten siitä ei ollut päviäkodistahakijaksi. Niinpä vaimo usein kävi hakemassa pojan päiväkodista ja vei äitinsä työpaikalle, jolloin työpäivä jo loppui.
Myös minut oli ilmoitettu lapsen hakijaksi, joten kävin pojan muutaman kerran poimimassa matkaani. Pitäähän ystäviä hädässä auttaa.
Ei meillä mitään varahakijaa ollut. Jompikumpi meistä vanhemmista haki.
Joku lukiolais hlö (ennen olisin sanonut tyttö) , jolle maksatte jotain ja jonka olette sopineet päiväkodin kanssa. Hehän eivät luovuta lapsia edes iso-vanhemmille ellei etukäteen ole sovittu. Eli olettekohan koskaan edes käyneet päiväkodissa lastanne hakemassa?
Eli vähän provolta haiskahtaa!
Jos kävisi jotain eikä huoltajat pääsisi hakemaan lasta päiväkodista, eikä olisi varahakijoita, mihin lapsi vietäisi? Vuoropäiväkotiin? Lastensuojelun puolelle johonkin vastaanottokotiin?
Minä olen naapurin lapsen varahakija ja he meidän
Ja en ole yksinhuoltaja niin isä ja äiti siis sumplii haut
Itse yrittäisin sopia asiasta lapsen tarhakaverin vanhempien kanssa. He todennäköisesti asuvat suht lähellä ja hakevat omansa joka tapauksessa. Meillä varahakijaa ei tarvittu kertaakaan. Jos tarvetta olisi usein, miettisin jotain maksullista vaihtoehtoa.
Päikkykaverin vanhemmat ottaa tarvittaessa leikkitreffeille
Vierailija kirjoitti:
Jos kävisi jotain eikä huoltajat pääsisi hakemaan lasta päiväkodista, eikä olisi varahakijoita, mihin lapsi vietäisi? Vuoropäiväkotiin? Lastensuojelun puolelle johonkin vastaanottokotiin?
Sinne mihin lapsi muutenkin viedään, jos kumpikaan vanhemmista ei pääse hoitamaan tätä.
Lasu tuollaisista pitäisi tehdä jos vanhempia ei kiinnosta lapsi vähän vertaa.
Kaupan ilmoitustaululle lappu, niin saat jonkun opiskelijan/mummon hakemaan lapsen. Meillä toimi hyvin. Maksettiin pieni summa hakemisesta. Hoitaa ei muuten tarvinnut.
Me päästään aina jompikumpi hakemaan. Jos joku oikea hätätilanne, niin sitten joku kauempana asuvista sukulaisista tai ystävistä, kuka vaan pääsee. Tällaista hätää ei vielä kahden lapsen kohdalla ole ollut ja kolmas aloittaa juuri tarha uraa.
Päiväkotikaverin vanhempi. Muutenkin lapset haluaa välillä kyläillä, joten ihan vaikkei itsellämme olisi estettä hakea, "Jimin äiti/isä" saattaa välillä hakea "Jimin ja meidän Vertin", ja välillä sitten toisinpäin. Sovitusti toki, ei ilman lupaa - pitää ilmoittaa päikkyyn, jos joku muu hakee, kuin oma vanhempi.
Mutta ei oo toki pakko nimetä ketään.
Tee lisää lapsia niin voit uhriutua vielä enemmän.
Palkattu lastenhoitaja, mielellään tietty tuttu, joka hoitaa muulloinkin. Tai oletko tutustunut lapsen kavereiden vanhempiin yhtään? Leikkitreffeillä tms? Jos on yksittäinen kerta ja on edes jotenkin tuttu, voisiko pyytää joku kerta nappaamaan sinun lapsen mukanaan heille, josta haet sitten myöhemmin?
Ei he########kään. Jää kotiin siihen asti kun lapset kasvavat. Suomessa ei ole ollut yhteisöllistä kulttuuria enää pitkään aikaan ja rahallakaan ei oikein saa sitä mitä akuutisti voisi tarvita. VIranomaisista ei ole korvikkeiksi.
Itsellä ei myöskään hakijaa ollut päiväkodista yksinhuoltaja äitinä.Kun työt loppuivat kello 18.Aika joloin päiväkodit sulkeutuivat kello 17.Aika joloin ostarin kaupoissa oli ilmotustaulut.Asiakkat sai laitaa sinnen ilmotuksia.Laitoin etsin opiskeljaa, hakemaan 2 lasta päiväkodista klo 16.3o. ja tuleman kotiini arkisin kello 19. asti. Ruoka tulee kotini kuin sovitaan tunti palkkaa.Lauantaina tulee tarve hoitaa kello 8-15 jos työvuoro silloin?Heti natsasi ja ystävyys häneen on jatkunut tänne asti.Vaikka molemmat olemme jo vaihdevuodet ohittaneet.Mutta Mannerheimin lastensuojelulitto saa lastenhoitajan tunti liksa. Kertaluontoisena tai miten tarvetta on.Mene sen sivuja lukee netistä,Ovat suurin osa opiskelijoita. Minimi tunti muistakseen 2h.?????
Ap nostaa.