Miksi vanhemmat eivät nykyään pärjää lastensa kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tieteellisten totuuksien haastaminen täydellisellä huuhaalla on saanut juurensa myös rajattomasta kasvatuksesta. Siinä on riittävästi totuutta, jos musta tuntuu tältä.

Tunnekasvatushan juuri keskittyy tunteisiin. Tunteilla on väliä, ei faktoilla.

Vierailija kirjoitti:

No kun ei saisi huutaa eikä menettää malttia. Pitää neuvotella ja keskustella ja ohjata lasta.

Itsekin yritin kasvattaa lasta näin ja lapsi on aika haasteellinen, joten olin ihan pulassa. Nykyään sitten neuvon ja ohjeistan, mut jos ei mene jakeluun niin huudan.

Lapsen kaveri oli sanonut, että puhuu mulle mitä sattuu koska en koskaan hermostu enkä huuda. Toden totta tämä kaveri on välillä todella epäkunnioittava.. Noh, nyt huudan myös hänelle jos ei usko. Hiljenee nopeasti.

Kuulostaa varmaan kauhealta, mutta oikeasti se ei ole luonnollista että vanhempi ei koskaan menetä hermoja ja korota ääntä. Aikuinenkin on vaan ihminen. En kuitenkaan kehota huutamaan vauvalle tai taaperolle.

Tämä. Olen kans miettinyt, että miten lapsi voi oppia omien tekojensa seurauksia tai ymmärtää, että nyt oikeasti pitää lopettaa törttöily, jos on sanottu miljoona kertaa asiasta ja silti vaan huono käytös jatkuu, eikä vanhemman ilme edes värähdä. Päiväkodissa opetellaan tunnistamaan erilaisia ilmeitä ja tunnetiloja kuvista, mutta äidin ilme aina samanlainen vaikka lapsi tekisi mitä? Miten kieroon lapsi kasvaa siitä, että oppii että vanhemmalla ei ole tunteita ollenkaan? Tai vanhempi ilmaisee pelkkiä positiivisia tunteita, mutta ei osoita vihaisuutta tai surullisuutta mitenkään KOSKAAN? Onhan sekin ihan omituista, mutta hyvin tyypillistä tänä päivänä, kun lapset saavat käyttäytyä ihan kuinka epäkunnioittavasti vanhempia kohtaan tahansa, ja vanhemmat eivät sano tai tee mitään. 

Ja olen itsekin sitä mieltä, että ruumiillinen kuritus on sairasta (itse joutunut kokemaan sitä), mutta huonosta käytöksestä pitää seurata jotain, jos ei jatkuva puhe auta asiaan. Lapsen pitää oppia, että hänen teot vaikuttavat muihin ihmisiin. Myös negatiiviset. Todella tärkeä taito ihmissuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kun ei saisi huutaa eikä menettää malttia. Pitää neuvotella ja keskustella ja ohjata lasta.

Itsekin yritin kasvattaa lasta näin ja lapsi on aika haasteellinen, joten olin ihan pulassa. Nykyään sitten neuvon ja ohjeistan, mut jos ei mene jakeluun niin huudan.

Lapsen kaveri oli sanonut, että puhuu mulle mitä sattuu koska en koskaan hermostu enkä huuda. Toden totta tämä kaveri on välillä todella epäkunnioittava.. Noh, nyt huudan myös hänelle jos ei usko. Hiljenee nopeasti.

Kuulostaa varmaan kauhealta, mutta oikeasti se ei ole luonnollista että vanhempi ei koskaan menetä hermoja ja korota ääntä. Aikuinenkin on vaan ihminen. En kuitenkaan kehota huutamaan vauvalle tai taaperolle.

Tämä. Olen kans miettinyt, että miten lapsi voi oppia omien tekojensa seurauksia tai ymmärtää, että nyt oikeasti pitää lopettaa törttöily, jos on sanottu miljoona kertaa asiasta ja silti vaan huono käytös jatkuu, eikä vanhemman ilme edes värähdä. Päiväkodissa opetellaan tunnistamaan erilaisia ilmeitä ja tunnetiloja kuvista, mutta äidin ilme aina samanlainen vaikka lapsi tekisi mitä? Miten kieroon lapsi kasvaa siitä, että oppii että vanhemmalla ei ole tunteita ollenkaan? Tai vanhempi ilmaisee pelkkiä positiivisia tunteita, mutta ei osoita vihaisuutta tai surullisuutta mitenkään KOSKAAN? Onhan sekin ihan omituista, mutta hyvin tyypillistä tänä päivänä, kun lapset saavat käyttäytyä ihan kuinka epäkunnioittavasti vanhempia kohtaan tahansa, ja vanhemmat eivät sano tai tee mitään. 

Ja olen itsekin sitä mieltä, että ruumiillinen kuritus on sairasta (itse joutunut kokemaan sitä), mutta huonosta käytöksestä pitää seurata jotain, jos ei jatkuva puhe auta asiaan. Lapsen pitää oppia, että hänen teot vaikuttavat muihin ihmisiin. Myös negatiiviset. Todella tärkeä taito ihmissuhteissa.

Eikä tietenkään vauvalle pidä huutaa tai pienelle taaperolle, mutta kyllä jo reilu 2v oppii ymmärtämään mitä saa tehdä ja mitä ei. Monesti jo tuima ilme voi auttaa asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kun ei saisi huutaa eikä menettää malttia. Pitää neuvotella ja keskustella ja ohjata lasta.

Itsekin yritin kasvattaa lasta näin ja lapsi on aika haasteellinen, joten olin ihan pulassa. Nykyään sitten neuvon ja ohjeistan, mut jos ei mene jakeluun niin huudan.

Lapsen kaveri oli sanonut, että puhuu mulle mitä sattuu koska en koskaan hermostu enkä huuda. Toden totta tämä kaveri on välillä todella epäkunnioittava.. Noh, nyt huudan myös hänelle jos ei usko. Hiljenee nopeasti.

Kuulostaa varmaan kauhealta, mutta oikeasti se ei ole luonnollista että vanhempi ei koskaan menetä hermoja ja korota ääntä. Aikuinenkin on vaan ihminen. En kuitenkaan kehota huutamaan vauvalle tai taaperolle.

Tämä. Olen kans miettinyt, että miten lapsi voi oppia omien tekojensa seurauksia tai ymmärtää, että nyt oikeasti pitää lopettaa törttöily, jos on sanottu miljoona kertaa asiasta ja silti vaan huono käytös jatkuu, eikä vanhemman ilme edes värähdä. Päiväkodissa opetellaan tunnistamaan erilaisia ilmeitä ja tunnetiloja kuvista, mutta äidin ilme aina samanlainen vaikka lapsi tekisi mitä? Miten kieroon lapsi kasvaa siitä, että oppii että vanhemmalla ei ole tunteita ollenkaan? Tai vanhempi ilmaisee pelkkiä positiivisia tunteita, mutta ei osoita vihaisuutta tai surullisuutta mitenkään KOSKAAN? Onhan sekin ihan omituista, mutta hyvin tyypillistä tänä päivänä, kun lapset saavat käyttäytyä ihan kuinka epäkunnioittavasti vanhempia kohtaan tahansa, ja vanhemmat eivät sano tai tee mitään. 

Ja olen itsekin sitä mieltä, että ruumiillinen kuritus on sairasta (itse joutunut kokemaan sitä), mutta huonosta käytöksestä pitää seurata jotain, jos ei jatkuva puhe auta asiaan. Lapsen pitää oppia, että hänen teot vaikuttavat muihin ihmisiin. Myös negatiiviset. Todella tärkeä taito ihmissuhteissa.

Niin totta! Ennen oli "koko kylä kasvattaa" ja se tarkoitti että muutkin saivat lasta ojentaa, jos perseili. Nykyään poliisi on alta aikayksikön paikalla jos lapselle jotain sanot ja raivoavat vanhemmat kanssa 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kun ei saisi huutaa eikä menettää malttia. Pitää neuvotella ja keskustella ja ohjata lasta.

Itsekin yritin kasvattaa lasta näin ja lapsi on aika haasteellinen, joten olin ihan pulassa. Nykyään sitten neuvon ja ohjeistan, mut jos ei mene jakeluun niin huudan.

Lapsen kaveri oli sanonut, että puhuu mulle mitä sattuu koska en koskaan hermostu enkä huuda. Toden totta tämä kaveri on välillä todella epäkunnioittava.. Noh, nyt huudan myös hänelle jos ei usko. Hiljenee nopeasti.

Kuulostaa varmaan kauhealta, mutta oikeasti se ei ole luonnollista että vanhempi ei koskaan menetä hermoja ja korota ääntä. Aikuinenkin on vaan ihminen. En kuitenkaan kehota huutamaan vauvalle tai taaperolle.

Tämä. Olen kans miettinyt, että miten lapsi voi oppia omien tekojensa seurauksia tai ymmärtää, että nyt oikeasti pitää lopettaa törttöily, jos on sanottu miljoona kertaa asiasta ja silti vaan huono käytös jatkuu, eikä vanhemman ilme edes värähdä. Päiväkodissa opetellaan tunnistamaan erilaisia ilmeitä ja tunnetiloja kuvista, mutta äidin ilme aina samanlainen vaikka lapsi tekisi mitä? Miten kieroon lapsi kasvaa siitä, että oppii että vanhemmalla ei ole tunteita ollenkaan? Tai vanhempi ilmaisee pelkkiä positiivisia tunteita, mutta ei osoita vihaisuutta tai surullisuutta mitenkään KOSKAAN? Onhan sekin ihan omituista, mutta hyvin tyypillistä tänä päivänä, kun lapset saavat käyttäytyä ihan kuinka epäkunnioittavasti vanhempia kohtaan tahansa, ja vanhemmat eivät sano tai tee mitään. 

Ja olen itsekin sitä mieltä, että ruumiillinen kuritus on sairasta (itse joutunut kokemaan sitä), mutta huonosta käytöksestä pitää seurata jotain, jos ei jatkuva puhe auta asiaan. Lapsen pitää oppia, että hänen teot vaikuttavat muihin ihmisiin. Myös negatiiviset. Todella tärkeä taito ihmissuhteissa.

Ei lapsi mitään opikaan, jos samasta asiasta sanotaan miljoona kertaa, mutta muita seurauksia ei tule. Ja seuraamus ei tarkoita fyysistä tai henkistä väkivaltaa.

EA3 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kun ei saisi huutaa eikä menettää malttia. Pitää neuvotella ja keskustella ja ohjata lasta.

Itsekin yritin kasvattaa lasta näin ja lapsi on aika haasteellinen, joten olin ihan pulassa. Nykyään sitten neuvon ja ohjeistan, mut jos ei mene jakeluun niin huudan.

Lapsen kaveri oli sanonut, että puhuu mulle mitä sattuu koska en koskaan hermostu enkä huuda. Toden totta tämä kaveri on välillä todella epäkunnioittava.. Noh, nyt huudan myös hänelle jos ei usko. Hiljenee nopeasti.

Kuulostaa varmaan kauhealta, mutta oikeasti se ei ole luonnollista että vanhempi ei koskaan menetä hermoja ja korota ääntä. Aikuinenkin on vaan ihminen. En kuitenkaan kehota huutamaan vauvalle tai taaperolle.

Tämä. Olen kans miettinyt, että miten lapsi voi oppia omien tekojensa seurauksia tai ymmärtää, että nyt oikeasti pitää lopettaa törttöily, jos on sanottu miljoona kertaa asiasta ja silti vaan huono käytös jatkuu, eikä vanhemman ilme edes värähdä. Päiväkodissa opetellaan tunnistamaan erilaisia ilmeitä ja tunnetiloja kuvista, mutta äidin ilme aina samanlainen vaikka lapsi tekisi mitä? Miten kieroon lapsi kasvaa siitä, että oppii että vanhemmalla ei ole tunteita ollenkaan? Tai vanhempi ilmaisee pelkkiä positiivisia tunteita, mutta ei osoita vihaisuutta tai surullisuutta mitenkään KOSKAAN? Onhan sekin ihan omituista, mutta hyvin tyypillistä tänä päivänä, kun lapset saavat käyttäytyä ihan kuinka epäkunnioittavasti vanhempia kohtaan tahansa, ja vanhemmat eivät sano tai tee mitään. 

Ja olen itsekin sitä mieltä, että ruumiillinen kuritus on sairasta (itse joutunut kokemaan sitä), mutta huonosta käytöksestä pitää seurata jotain, jos ei jatkuva puhe auta asiaan. Lapsen pitää oppia, että hänen teot vaikuttavat muihin ihmisiin. Myös negatiiviset. Todella tärkeä taito ihmissuhteissa.

Ei lapsi mitään opikaan, jos samasta asiasta sanotaan miljoona kertaa, mutta muita seurauksia ei tule. Ja seuraamus ei tarkoita fyysistä tai henkistä väkivaltaa.

Koko ajan yhä useammat seuraukset luokitellaan fyysiseksi tai henkiseksi väkivallaksi. Tästä taas seuraa se, että käytettävissä olevia seurauksia ei juuri enää ole.

Tiedä sitten, että miten tällainen kehityskulku olisi korjattavissa? Onko ainoa vaihtoehto se, että lopetetaan väkivallan paheksuminen ja hyväksytään väkivalta, koska lähes kaikki epämiellyttävältä tuntuva kerran on väkivaltaa?