Sinä jonka mielestä perheen jokaisella lapsella pitää olla oma huone
Millaisissa asunnoissa olet asunut elämäsi aikana?
Kommentit (434)
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa huoneiden lukumäärällä on mitään yhteyttä lapsen oikeansuuntaisen kasvun ja kehityksen kannalta. Ratkaisevaa kodissa on sen antama turva lapselle.
Aika kolkkoa lapsen kannalta on iso koti, josta puuttuu kodin lämpö ja rakastava, turvallinen aikuinen.
Vanhemmat joilla on raha-asiat kuralla ja olematon elämänhallinta ei mitään turvaa tarjoa lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Minä näin 10 vuotiaaksi asti hirveitä painajaisia. Olisi ollut kauheaa, jos olisi pakotettu omaan huoneeseen yksin. Kun öisin heräsin niin ensimmäinen helpottava asia oli, että lähellä ihan samassa huoneessa kaksi sisarusta. Kamalaa että jotkut lapset laitetaan jo pienenä nukkumaan omaan huoneeseen. Jos ei ole sisaruksia joiden kanssa nukkua samassa huoneessa niin sitten täytyy saada nukkua vanhempien kanssa samassa.
No meillä nukkuivat yhdessä ja toinen lastenhuone oli leikkeihin.
Siinä vaiheessa kun nuorinkin meni kouluun, se oma huone alkoi olla todella tärkeä.
Omat tavarat, kaverit ja oma rauha.
Me asuimme sumpussa lapsuudenkodissa ja ihanne oli se että me lapset könnäämme keskenämme koko ajan.
Hirvittävän ahdistavaa! Kaverisuhteiden merkitystä ei ymmärretty ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Asuin lapsena ahtaasti kahden sisaruksen kanssa.
Haluan omille lapsilleni parempaa.
Jos on varaa niin vaikka kymmenen huonetta ei se ole kuin rahasta kiinni
Ennen mahduttiin samaan huoneeseen kaikki kymmenen nyt ei riitä vaikka olis kuinka iso
Vierailija kirjoitti:
Ennen mahduttiin samaan huoneeseen kaikki kymmenen nyt ei riitä vaikka olis kuinka iso
Ja lopputulos oli lauma häiriintyneitä rajattomia mt-potilaita a la suuret ikäluokat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa huoneiden lukumäärällä on mitään yhteyttä lapsen oikeansuuntaisen kasvun ja kehityksen kannalta. Ratkaisevaa kodissa on sen antama turva lapselle.
Aika kolkkoa lapsen kannalta on iso koti, josta puuttuu kodin lämpö ja rakastava, turvallinen aikuinen.Vanhemmat joilla on raha-asiat kuralla ja olematon elämänhallinta ei mitään turvaa tarjoa lapsilleen.
Höpöhöpö. Raha ei tuo rakkautta.

Rahapula tappaa ihan kaiken rakkauden.
Ja se että tehtailee varoihinsa nähden liikaa lapsia omista itsekkäistä syistä ei ole rakkautta. Ainakaan niitä lapsia kohtaan.
Jotenkin tässä nyt ehkä keskitytään vääriin asioihin. Se että lasta ei koskaan halaa, pussaa, sano rakastavansa, tee yhdessä hänen kanssaan asioita, ei syötä hänelle tarpeeksi kasviksia, tue kaverisuhteiden luomisessa, rajoita ruutuaikaa tai vaikka auta läksyissä, on paljon pahempi asia kuin se ettei hänellä ole omaa huonetta. Mutta jatketaan keskustelua onko lapsella omaa huonetta. Sure.

Koti jossa vanhemmilla on elämänhallinta hallussa osaa huolehtia lapsesta paremmin kaikissa suhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa huoneiden lukumäärällä on mitään yhteyttä lapsen oikeansuuntaisen kasvun ja kehityksen kannalta. Ratkaisevaa kodissa on sen antama turva lapselle.
Aika kolkkoa lapsen kannalta on iso koti, josta puuttuu kodin lämpö ja rakastava, turvallinen aikuinen.Vanhemmat joilla on raha-asiat kuralla ja olematon elämänhallinta ei mitään turvaa tarjoa lapsilleen.
Katsos, Suomessa 2 työtöntä vanhempaa voi vuokrata 4 h + k ja kela maksaa, mutta jos toinen saa töitä matalapalkka-alalta niin asumistuki ja toimeentulotuki lähtee ja siihen työssäkäyntiin voi tarvita auton.
Jakopäähihna remontti 1000 euroa, bensapumppu 600, ei kannata ostaa vanhaa autoa. Nuo maksetaan siitä 2500 netosta, missä on jo mukana lapsilisät.
Me hankimme lapsellemme 3 huonetta. Nukkumahuone, pelihuone ja työhuone läksyille. Hänellä on myös tottakai oma vessa ja kylpyhuone.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa huoneiden lukumäärällä on mitään yhteyttä lapsen oikeansuuntaisen kasvun ja kehityksen kannalta. Ratkaisevaa kodissa on sen antama turva lapselle.
Aika kolkkoa lapsen kannalta on iso koti, josta puuttuu kodin lämpö ja rakastava, turvallinen aikuinen.Vanhemmat joilla on raha-asiat kuralla ja olematon elämänhallinta ei mitään turvaa tarjoa lapsilleen.
Katsos, Suomessa 2 työtöntä vanhempaa voi vuokrata 4 h + k ja kela maksaa, mutta jos toinen saa töitä matalapalkka-alalta niin asumistuki ja toimeentulotuki lähtee ja siihen työssäkäyntiin voi tarvita auton.
Jakopäähihna remontti 1000 euroa, bensapumppu 600, ei kannata ostaa vanhaa autoa. Nuo maksetaan siitä 2500 netosta, missä on jo mukana lapsilisät.
Eli 2500 netosta maksetaan vuokra, vesi, sähkö, ruoat, kasvavien lasten vaatteet jne. 4 puhelinlasku + puhelimet, auton vakuutus, auton käyttömaksu, katsastus ( jos ei mene kerralla läpi niin useamman kerran), autoremontit, ehkäpä vielä autolainaa, renkaat tietyin väliajoin. Lääkkeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa huoneiden lukumäärällä on mitään yhteyttä lapsen oikeansuuntaisen kasvun ja kehityksen kannalta. Ratkaisevaa kodissa on sen antama turva lapselle.
Aika kolkkoa lapsen kannalta on iso koti, josta puuttuu kodin lämpö ja rakastava, turvallinen aikuinen.Vanhemmat joilla on raha-asiat kuralla ja olematon elämänhallinta ei mitään turvaa tarjoa lapsilleen.
Katsos, Suomessa 2 työtöntä vanhempaa voi vuokrata 4 h + k ja kela maksaa, mutta jos toinen saa töitä matalapalkka-alalta niin asumistuki ja toimeentulotuki lähtee ja siihen työssäkäyntiin voi tarvita auton.
Jakopäähihna remontti 1000 euroa, bensapumppu 600, ei kannata ostaa vanhaa autoa. Nuo maksetaan siitä 2500 netosta, missä on jo mukana lapsilisät.
Tuollaisten ihmisten ei kuulu lisääntyä. Simple.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tässä nyt ehkä keskitytään vääriin asioihin. Se että lasta ei koskaan halaa, pussaa, sano rakastavansa, tee yhdessä hänen kanssaan asioita, ei syötä hänelle tarpeeksi kasviksia, tue kaverisuhteiden luomisessa, rajoita ruutuaikaa tai vaikka auta läksyissä, on paljon pahempi asia kuin se ettei hänellä ole omaa huonetta. Mutta jatketaan keskustelua onko lapsella omaa huonetta. Sure.
Koti jossa vanhemmilla on elämänhallinta hallussa osaa huolehtia lapsesta paremmin kaikissa suhteissa.
Ei se, ettei kaikilla ole omaa huonetta kerro elämän hallinnan puutteesta. Meillä oli lapsena omat huoneet ja kärsimme sen vuoksi rahapulasta. Ruokaa ollut.

Mitä sanot muualta tulleille?
Tiedän yhden pariskunnan joka asuu erikseen, äiti saa yh-tuet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tässä nyt ehkä keskitytään vääriin asioihin. Se että lasta ei koskaan halaa, pussaa, sano rakastavansa, tee yhdessä hänen kanssaan asioita, ei syötä hänelle tarpeeksi kasviksia, tue kaverisuhteiden luomisessa, rajoita ruutuaikaa tai vaikka auta läksyissä, on paljon pahempi asia kuin se ettei hänellä ole omaa huonetta. Mutta jatketaan keskustelua onko lapsella omaa huonetta. Sure.
Koti jossa vanhemmilla on elämänhallinta hallussa osaa huolehtia lapsesta paremmin kaikissa suhteissa.
Ei se, ettei kaikilla ole omaa huonetta kerro elämän hallinnan puutteesta. Meillä oli lapsena omat huoneet ja kärsimme sen vuoksi rahapulasta. Ruokaa ollut.
Sinulla oli vanhemmat joilla ei ollut elämänhallintaa.
Meillä on 4 lasta ja heille yhteensä 2 huonetta. En näe siinä mitään erikoista.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tässä nyt ehkä keskitytään vääriin asioihin. Se että lasta ei koskaan halaa, pussaa, sano rakastavansa, tee yhdessä hänen kanssaan asioita, ei syötä hänelle tarpeeksi kasviksia, tue kaverisuhteiden luomisessa, rajoita ruutuaikaa tai vaikka auta läksyissä, on paljon pahempi asia kuin se ettei hänellä ole omaa huonetta. Mutta jatketaan keskustelua onko lapsella omaa huonetta. Sure.
Tän keskustelun aihe on nyt se oma huone. Noista muista asioista on täällä lukuisia muita keskusteluja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tässä nyt ehkä keskitytään vääriin asioihin. Se että lasta ei koskaan halaa, pussaa, sano rakastavansa, tee yhdessä hänen kanssaan asioita, ei syötä hänelle tarpeeksi kasviksia, tue kaverisuhteiden luomisessa, rajoita ruutuaikaa tai vaikka auta läksyissä, on paljon pahempi asia kuin se ettei hänellä ole omaa huonetta. Mutta jatketaan keskustelua onko lapsella omaa huonetta. Sure.
Koti jossa vanhemmilla on elämänhallinta hallussa osaa huolehtia lapsesta paremmin kaikissa suhteissa.
Ei se, ettei kaikilla ole omaa huonetta kerro elämän hallinnan puutteesta. Meillä oli lapsena omat huoneet ja kärsimme sen vuoksi rahapulasta. Ruokaa ollut.
Sinulla oli vanhemmat joilla ei ollut elämänhallintaa.
Mahdatko tietää, että ammattikorkeakoulun käyneitä on kaupoissa hyllyttämässä tavaroita työkokeilussa. Itse sain 640 netto kuukaudessa ja kulukorvaus 9 euroa/ työpäivä ja lastenhoitomaksuja perittiin 60 euroa toisesta lapsesta ja 80 euroa iltismaksua toisesta lapsesta, koska puoliso tienasi 2400 brutto. Kulukorvausta ei saa, jos lapsi sairastuu tai itse sairastuu, joten olin vatsataudissa töissä.
Monella työnantajalla on palkanmaksu hallinta hukassa, itselle voittoja ja omaisuutta kyllä kerätään.