Muita joilla ulkoisesti menee hyvin, mutta ei oikeasti enää jaksaisi koko elämää yhtään enää?

Usein muutoksen esteenä on pelko elintason laskusta. Se pelko voi estää tekemästä muutoksia vuosikausia.

Mä vähensin kuluja 1 pieni asia kerrallaan, lopetetut lehdet, yhdistetyt tai pois kuitatut lainat, kilpailutetut vakuutukset, ylimääräiset pakotetulta tuntuvat harrastukset, lopulta asunnon myynti jotta pääsin asuntolainasta eroon. Nyt kimpassa kaverin kanssa vuokralla maksan 250e vuokraa, joten stressi kuukausittaisista kuluista väheni, ja tuntuu että työnteko riittää elämiseen.

Kaikki ylimääräinen pois, elämäntyyli minimiin, kulut kuriin, ja ehkä sitten tulee selkeys ja tilaa uudelle elämässä, sellaiselle mikä todellakin tuntuu omalta.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on käyttöesine. Kun se on töissä kaluttu loppuun se on hyödytön.

Ei ole. Itseään ei kuulu katsoa ulkopuolelta kulutusyhteiskunnan hyödykkeenä. Itseään kuuluu katsoa ihan omin silmin ja pitää omaa elämäänsä nimenomaan omanaan. 

Välillä tullut itsellekin semmosia kausia, että ei vaan jaksa tätä elämää, mutta ilman itsetuhoisuutta. Muutaman kerran on vastaan tullut tarinoita kuinka joku jätti muutamaksi vuodeksi kaiken taakseen ja muutti luostariin elämään pois tästä maailmasta.

Tavallaan ymmärrän ja kiehtookin se. Pääsisi pois "tästä" maailmasta, hyvin yksinkertaiseen ja rajattuun elämäntapaan ilman "tämän" maailman häiriötekijöitä. Toki vaatiihan se sitä, että jaksaa sen uskonnollisen painotuksen, että ei ehkä ihan jollekin änkyrä-ateistille sovi. Mutta eiköhän se suurempi etu ole, että saa olla omien ajatustensa kanssa ja miettiä siihen sopivassa ympäristössä ilman, että sitä tarvitsee rajata esim. puoleen tuntiin ennen nukkumaanmenoa?

Kunpa voisikin laittaa, elämänsä paussille vaikka vuodeksi, häipyä sinne luostariin ja palata sitten (jos siltä tuntuu) "tähän" maailmaan jatkamaan siitä mihin jätti, töihin yms. ilman seuraamuksia

Olen myös hoitanut kokoikäni ikäviä asioita ja aina muille. En koska itse halusin vaan koska niin kuului tehdä ja todistaakseni jotain kenties. Jossain vaiheessa sille tulee vaan täydellinen stoppi ja on pakko alkaa tehdä mitä itse haluaa, niin järjetöntä kuin se onkin ja varsinkin tällaisena aikana.

Aloituksesi olisi voinut olla minun kirjoittama, niin samanlaiset ajatukset itsellänikin. Kaikki elämässä ulkoisesti hyvin, mutta pään sisällä joku mättää. Yksi burn out myös koettu. Ammattiauttaja totesi mulle, että olen ylitunnollinen suorittaja. Siitä kai se sit johtuu. Mutta miten oppia siitä pois? Mielelläni kuulisin vertaiskokemuksia. Ja kiitos ap tästä aloituksesta. Lohdullista tietää että ei ole ainut tämän asian kanssa painiskeleva.

Ylitunnollinen suorittaja on se yleisin diagnoosi burnauteille ja masennusdiagnooseille.

Ei siitä parane koskaan mutta osa voi oppia elämään hieman pienemmällä suoritus- ja vaatimustasolla.

Kaksi takana itsellä enkä vieläkään osaa

M50+

                   mitä sitä ruikuttamaan kun kuollaan kumminkin joskus

         lomalle vain pitkälle ja relaa