Lue keskustelun säännöt.
Sodassa traumatisoituneet isät
Veteraanin lapsenlapsi
27.01.2023 |
On puhuttu, että toisessa maailmansodassa miehiä traumatisoitui ja siitä sitten kärsi sodan jälkeen vaimo ja lapset. Mies ryyppäsi ja saattoi olla väkivaltainen niin fyysisesti kuin henkisesti.
Oma äiti on syntynyt 60-luvun alkupuolella ja hänen isänsä oli ollut sodassa. Äiti kertoi, että paappa saattoi puhua heille sodasta, mutta koskaan hän ei ollut ilkeä vaimolle ja lapsille. Paappa ei juonut kovin usein ja jos joi niin vähän vain. Ei ollut väkivaltainen eikä haukkunut muita. Oli kuria pitävä, mutta ei pitänyt sitä kuria raipalla tai haukkumalla. Teki töitä ja halusi lastensa käyvän koulua.
Kävikö äidillä ja hänen sisaruksillaan hyvä tuuri isän suhteen? Paappa varmasti näki ja koki kauheuksia sodassa, mutta ne eivät vaikuttaneet perhe-elämään. Meille lapsenlapsille hän oli aina rakastava ja lämmin. Meille hän ei sodasta puhunut kuin vasta parin viimeisen elinvuotensa aikana.
Täällä on varmasti ihmisiä joilla hyvin erilaiset kokemukset sodassa olleista miehistä.
Kommentit (9)
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat syntyneet sota-aikana, eivätkä ole kertoneet väkivaltaisista isistä, paremminkin hiljaisista ja vetäytyvistä.
Isoäiti totesi kerran sivulauseessa, että isäni ja sodan jälkeen syntyneet sisarukset eivät koskaan saaneet tuntea sitä miestä, jonka kanssa hän meni naimisiin kesällä 1939. Valitettavasti silloin ei tullut kysyttyä enempää.
No oma isoisä oli puhelias, huumorintajuinen ja hauska. Ihmiset ovat niin erilaisia. Sodasta hän ei vain meille puhunut kuin vasta lopuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut pääsivät elämään paremmin kiinni kuin toiset. Ympäristö ja elämäntilanteet olivat kaikilla erilaiset, ja luonteenlaatukin ratkaisee. Ja varmasti sodassakin toiset kokivat enemmän ja rajumpia juttuja kuin toiset.
Sitten oli tietysti sekin että traumoja lääkittiin viinalla.
Kävi hyvä tuuri. Osa oli raivohulluja, osa pahassa päihdekoukussa, osasta tuli mykkiä.
Isäni oli sodassa, ei juuri puhunnut niistä ajoista.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut pääsivät elämään paremmin kiinni kuin toiset. Ympäristö ja elämäntilanteet olivat kaikilla erilaiset, ja luonteenlaatukin ratkaisee. Ja varmasti sodassakin toiset kokivat enemmän ja rajumpia juttuja kuin toiset.
Sitten oli tietysti sekin että traumoja lääkittiin viinalla.
Tämä. Oma isoisäni oli lääkintämies. Varmaan erilaista kuin ihan eturintamalla. Ei traumatisoitunut ainakaan näkyvästi vaan eleli rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa taisi kärsiä hiljaa mielessään ja upottaa surunsa työntekoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut pääsivät elämään paremmin kiinni kuin toiset. Ympäristö ja elämäntilanteet olivat kaikilla erilaiset, ja luonteenlaatukin ratkaisee. Ja varmasti sodassakin toiset kokivat enemmän ja rajumpia juttuja kuin toiset.
Sitten oli tietysti sekin että traumoja lääkittiin viinalla.
Tämä. Oma isoisäni oli lääkintämies. Varmaan erilaista kuin ihan eturintamalla. Ei traumatisoitunut ainakaan näkyvästi vaan eleli rauhassa.
Suvussa oli lääkintämies, jonka vaimo kertoi huutaneen aina unissaan. Näkivät kauheita asioita, kun yrittivät auttaa puutteellisissa olosuhteissa vaikka miten pahasti haavoittuneita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottakaa huomioon että sillä on myös ratkaiseva merkitys, millaista sotilaan elämä oli ennen sotaa. Joillain on voinut olla jo valmiiksi esim pahoinpitelevät vanhemmat, toisella rakastavat ja turvalliset, joku on kärsinyt köyhyydestä ja nälästä, toinen elänyt yltäkylläisyydessä jne
Vanhempani ovat syntyneet sota-aikana, eivätkä ole kertoneet väkivaltaisista isistä, paremminkin hiljaisista ja vetäytyvistä.
Isoäiti totesi kerran sivulauseessa, että isäni ja sodan jälkeen syntyneet sisarukset eivät koskaan saaneet tuntea sitä miestä, jonka kanssa hän meni naimisiin kesällä 1939. Valitettavasti silloin ei tullut kysyttyä enempää.