Mikä siinä on että masentunut ei jaksa mitään työtä (esim. 3h päivässä) mutta kaikkea kuntoilua ym jaksaa
Onko kyse masennuksesta vai siitä ettei työ nyt vaan nappaa ja vastuunkanto esim taloudesta?
Kommentit (42)
Ite masentuneena nukuin 16 tuntia vuorokaudesta, en pystyny puhumaan kenellekään, näin epämääräisiä harhoja enkä esim uskaltanu käyttää pesukonetta pakko-oireiden vuoksi saati että olisin suoriutunut työni vaatimasta ajatustyöstä, hyvä kun muistin mikä päivä on meneillään. Silti kävin hiihtämässä ja lenkillä sairaslomalla. siinä vaiheessa kun syvin kuoppa oli selätetty aloin käydä kaupassa ja kirjastossa. Olin kuitenkin vielä 2 vuotta saikulla ennen kuin kognitio oli palautunut sille tasolle että pystyin tuettuna ja osa-aikaisesti palaamaan työhöni. Joten tuohon ajanjaksoon mahtui loppua kohden myös monenlaista aktiviteettia että kuntouduin. Fyysinen rasitus omassa tahdissa on täysin eri asia kuin työnteko.
Ongelma on se ettei vähemmän vaativia työtehtäviä tai rauhallisempaa työtahtia ole enää missään. Työnantajilla on monessa paikassa asenne että joko teet töitä täysiä tai et tee töitä ollenkaan ja no, monella masentuneella se johtaa siihen ettei työelämässä kertakaikkiaan pärjää.
Oma lukunsa on sekin että toimintakyky laskee aika nopeasti sairausloman aikana jonka takia pitkät sairauslomat ei ole enää oikein suositeltavia. Työelämään paluu edellyttää monelta osa-aikasairausloman avulla töihin paluuta mutta se vaatisi jo ennalta löytyvän työpaikan mitä harvalla pitkään sairastaneella löytyy.