Kaipaatteko te muut n. 40-vuotiaat enää kavereita/seuraa/tyttöjeniltoja?
Olen 43. Huomaan etten ole vuosikausiin kaivannut minkäänlaista seuraa. Tapaamiset ja kohtaamiset ovat muuttuneet lähinnä sattumanvaraiseksi. Ei soitteluita tai sopimisia enää. Omat lapset ja työelämän kontaktit riittää kaveriksi. Tai sitten ihan oma seura. En kaipaa edes miestä, tuskin enää koskaan kaipaan. En ole enää kiinnostunut seksistä tai läheisyydestä. Ajatuskin on ahistava.
Kommentit (24)
Kaipaan jonkin verran. Onneksi muutamia illanistujaisia vietetään joka vuosi sekaporukalla. Niillä joilla ei ole lapsia humputtavat enemmän. Baari-iltoja en enää kaipaa.
Kaipaan ja onneksi niitä onkin riittävän usein. N45
Joskus, asun yksin ihmisten puolesta, lemmikistä kyllä seuraa. Tyttöjeniltoja en ole ikinä harrastanut enkä tahdo harrastaa.
Lähes joka päivä näen kavereitani. Oon 42 ja lapset jo isoja joten eivät tarvitse mua. Tässä ihan naapurustossa asuu 5-6 naista kenen kanssa käyn lenkillä, uimahallissa, hiihtämässä, laskettelemassa, salilla etc päivittäin. Sitten välillä teatterissa tai syömässä tai pidetään bileet. Joskus miehet mukana. Sitten on sellainen +10 joukko joita näkee harvemmin, mutta säännöllisesti heitäkin. Välillä ollaan myös niin, että kaikilla lapset mukana. Kesällä voidaan mennä mökille tai veneelle. Tylsäksi kävisi aika aina yksin.
En kaipaa mitään baari-/ biletysiltoja. Ystäviä ja kavereita kaipaan ja niitä mulla onneksi onkin. Seksiä, läheisyyttä ja arkista seuraa kaipaan myös ja onnekseni minulla on mies joka on paitsi rakastettuni, mutta myös paras ystäväni.
Mä olen vasta 38v, mutta osa porukasta 40v ja kyllä meillä on naisten iltoja. Monesti ihan kokonaisia päiviä, että saatetaan urheilla yhdessä, lounastaa, joku hemmottelujuttu, ehkä joku teatteri tms. näytös, illallinen ja jopa yökerho perään (viimeisin yleensä suunnittelematon jatke tuolle päivälle).
Todella aina odotan näitä!
Ja siis on pari lasta kuitenkin, miestä tosin ei ole, että sekin osaltaan toki vaikuttaa varmasti seuran tarpeeseen lapsivapaille viikonlopuille.
Ei mulla ole koskaan tuollaisia ollutkaan, joten en osaa kaivata.
N42
Olen 44 ja kaipaan ja minulla on ainoastaan miespuolisia kavereita. Olen kyllä naimisissakin, mutta kaipaan mieskavereilta kipinää, flirttiä. Yhdeltä saan seksiäkin.
Kaipaan. Juuri viime viikonloppuna nähtiin ystävien kanssa. Käytiin syömässä, kuuntelemassa bändiä ja tanssimassa. Ollaan 35v-50v naisia ja miehiä. Harvemmin kaikki pääsevät samaan aikaan, mutta kerran kuussa jollain porukalla vähintään leffaan, teatteriin tai museoon. Joskus puolisot mukana. Tykkään n 70% ajasta arkisista asioista miesystävän, kodin, itsenäisten harrastusten ja työn yhdistelmästä. Lopun ajan 30% haluan kokea ja tehdä kaikkea hauskaa isolla tai pienellä porukalla. On sitten vanhana mitä muistella!
En ole koskaan harrastanut mitään tyttöjeniltoja. Kaveriporukkani on sama kuin 20 vuotta sitten, ja siihen kuuluu sekä naisia että miehiä. Tapaamme noin kerran kuussa joko illallisella ravintolassa, jonkun kotona, tapahtumissa, urheilun merkeissä. Paikalle tulee kuka sattuu milloinkin pääsemään.
Kaipaan. Onneksi oli työpaikan pikkujoulut. Nyt vanhasta työpaikasta tutut ovat järjestämässä bileitä. En pääse, kun on töitä silloin. Harmittaa. Olen 43v.
Huh. Ja sitten lasten kasvettua aikuisiksi tai teini-ikään valitetaan yksinäisyyttä ja sitä etteivät kaverit enää soittele ja pyydä illanistujaisiin? Onneksi oma äitini osasi tavata säännöllisesti ystäviäänkin koko lapsuuteni ajan eikä tyytynyt vain perheensä seuraan, on nyt edelleen sosiaalinen laajalla verkostolla näin eläkkeellä.
Mulla ei ole jäänyt nuoruudesta mukaan yhtään kaveria, joten aina muuttaessani uuteen paikkaan olen aloittanut elämäni "yksin". Puoliso ja koirat on riittänyt, lapsia ei onneksi ole. Toisinaan olen vähän kateellisena kuunnellut, kun kaverit järkkää jotain kaveri-iltaa vanhojen kavereitten kesken, et oispa kivaa jos itselläänkin olis jotain tollasia kavereita.
En varmaan edes osaisi pitää yhteyttä, jos jostain tupsahtaisi elämääni uusia ihmisiä.
En ole koskaan pitänyt tyttöjeniltoja, mutta tapaan kavereita joka viikko, ja ihan vaan kyläillään ja filosofoidaan (ilman viinaa).
Yksi kaveri on, jonka kanssa aina käydään lenkillä kävellen tai hölkäten, ja sitten menen hengailemaan heille ja hänen lastensa kanssa, jotka tunnen kaikki vauvasta lähtien.
Minulla ei ole lapsia mutta hauska nähdä muiden naperoita.
Eli tajua miksi jotkut äidit erakoituvat, minun kaverini pyytävät edelleen kylään vaikka pienet roikkuu lahkeessa koko ajan :p
Hiukan ihmettelen miksi Suomessa ollaan niin yksinäisiä, olisiko kulttuurinen juttu.
N36
Nyt vasta kaipaankin kun lapset ovat jo isoja! Tai en siis kaipaa vaan järjestämme niitä.
Vierailija kirjoitti:
Lähes joka päivä näen kavereitani. Oon 42 ja lapset jo isoja joten eivät tarvitse mua. Tässä ihan naapurustossa asuu 5-6 naista kenen kanssa käyn lenkillä, uimahallissa, hiihtämässä, laskettelemassa, salilla etc päivittäin. Sitten välillä teatterissa tai syömässä tai pidetään bileet. Joskus miehet mukana. Sitten on sellainen +10 joukko joita näkee harvemmin, mutta säännöllisesti heitäkin. Välillä ollaan myös niin, että kaikilla lapset mukana. Kesällä voidaan mennä mökille tai veneelle. Tylsäksi kävisi aika aina yksin.
Kuulostaa rasittavalta.
Kaipaan kyllä ja toivoisin että tällaisia olisi, mutta ei ole sopivaa porukkaa, jonka kanssa voisi menoja järjestää :( omat ystäväni tuntuvat olevan liian kiireisiä tai enemmän perhekeskeisiä, joten ison porukan illanviettoja tai reissuja ei mulla ole. Tapaan ystäviä yleensä yksittäin ja niidenkin mahduttaminen kalenteriin on hankalaa. Yksi hyvä ystävä on viettänyt nyt kolme vuotta koronaerityksessä ja häntä voin tavata vain ulkona. Harmittaa tämä tilanne ja tunnen kateutta niitä kohtaan, joilla tällaisia ystäväporukoita on.
Miksi en kaipaisi?
Juuri sovin 3 entisen työkaverin kanssa illallisen ja 2 vkoa sitten kävin parin entisen koulukaverin kanssa syömässä. Eilen kahvilla nuoruudenrakkauden kanssa.
Reissaan myös ystävieni kanssa ilman miestäni ja me yhdessä kaveripariskuntien kanssa.
ikää 62v
Kaipaan. Mutta lapsuuden kaverit ovat jääneet ja nykyisiin kavereihin on tullut etäisyys lapsen myötä. En myöskään pääse tapaamaan usein ihmisiä. Olen eristäytynyt. Ihmisistä saa energiaa.