Arkiruljanssi on nujertanut täysin, en jaksa enää mitään. Mikä avuksi?

Kuinka monta tuntia sun työpäivät nyt on?

Tervetuloa normivanhemmuuteen. Sinulla on sentään vain yksi lapsi.

Palkatkaa siivooja, helpottakaa ruokahuoltoa, ottakaa vitamiineja, käytä maskia julkisissa, lepää aina kuin voit.

Ei siinä muutakaan voi.

Mun kuopus on nyt lukiossa ja hän sairasti pienenä ihan valtavasti. Nyt on ollut peruskoulun terve, mutta lukiossa viime syksy repesi ihan täysin. Ensinnäkin hänen kuukautisensa ovat revenneet ihan helvetilliseksi, verenhukka, valtavat kivut, oksentelua ja kramppeja, meni yhteensä pari viiikkoa poissaoloihin. Sitten sai allergisen reaktion influenssarokotuksesta ja oksenteli kaksi viikkoa putkeen. Pisteenä iin päälle psoriasis puhkesi ja joulukuun alusta loppiaiseen oltiin kaikki flunssassa.

Nyt on terve olo, mutta esikoisemme valitti taas illalla kurkkukipua... Toivottavasti ei ole korona nyt sitten.

Tsemppiä teinin vanhemmille, ei tämä vanhemmuus varmaan ikinä ole helppoa.

Teen kuusituntista työpäivää eli matkoineen menee noin reilu 7 tuntia eli lapsi on hoidossa 7,5 tuntia päivässä. Etäpäivinä vähemmän tietysti. Teen vastuullista työtä jota en ihan täysin hanskaa. Yöllä asiat pyörii mielessä ja pelottaa, että mokaan. Silti tärkeintä minulla on lapsi, mikään muu ei pääse lähellekään.

Haluaisin työhön, jossa ei olisi liikaa vastuuta eikä tarvitsisi tuntea huonommuutta ja joka olisi vaikka vain 15 tuntia viikossa. En ole löytänyt sellaista vaikka hakenut olen. Tämä jatkuva työnhakukin kuluttaa. Olen vielä koeajalla ja työ ei muutenkaan tuo kunnolla lisäarvoa arkeen tai elämään, kun en pääse siinä mitenkään ns. loistamaan vaan kaikki tekemiseni on enemmän ja vähemmän räpeltämistä. On vaan pakollinen paha tässä vaiheessa vaikka mieluummin olisin lapsen kanssa kotona. Se nyt vaan ei ole mahdollista.

Lisäksi on paljon kaikkea muutakin painolastia, läheisen sairastuminen ja valtava huoli hänestä, jatkuva huono omatunto kun emme tapaa muuta perhettä kovin usein, kun ollaan koko ajan kipeinä, en ehdi tekemään mitään palauttavaa ja lapsikin tuntuu viikolla vain väsyneeltä koko ajan.

Siivous ja ruuanlaitto on hallinnassa, niihin ei tarvita apuja. Jotenkin tämä henkinen tila ja asenne ovat ne, jotka kaipaavat työstämistä. Onko muilla vastaavia tuntemuksia? Että on huono omatunto lapsen viemisestä hoitoon ja samalla töiden hoitaminen tuntuu hankalalta? Ihan kuin mitään ei enää saa hoidettua 100-prosenttisesti. Miten unettomuutta voisi auttaa? Olen kokeillut jo vaikka mitä (ulkoilut, liikunta, sinivalo pois jne) mutta mikään ei vaikuta siihen, että herään vain muutaman tunnin nukkumisen jälkeen enkä enää saa unta. Sitten olen ihan zombi ja en tajua yksinkertaisiakaan juttuja töissä.

Olen jopa miettinyt, pitäisikö hankkia toinen lapsi, että saisi olla kolme vuotta kotona ja pelata aikaa. Mutta ymmärrän, että se vasta olisikin pidemmän päälle kaoottisuutta enemmän aiheuttava ratkaisu.

Olet ylikierroksilla. Onko sulla mitään omaa juttua, minkä parissa rentoudut? Tiedän että monikaan ei tästä tykkää, mutta minut pelasti mielialalääkitys. Olin (lievän/keskivaikean) masennuksen vuoksi niin väsynyt, aikaansaamaton ja heräilin aamuyöstä. Parin viikon jälkeen mielialalääke alkoi vaikuttaa niin, että pääsin siitä jatkuvasta sumusta eroon ja kun mieli rauhoittui, pystyin taas nukkumaan aamuun asti. Se ei ole pitkäaikainen ratkaisu eikä toimi kaikilla, mutta minä sain lääkkeen avulla energiani takaisin ja jaksoin järjestellä asiat parempaan kuntoon.

Melko samassa tilanteessa, unettomuutta aiheuttava perussairaus, surua perheessä, vaativa osa-aikainen työ ja päiväkotiarki. Nytkin laitoin lapsen flunssatoipilaana päiväkotiin että saan levätä. Oma lääkitykseni ei ole tasapainossa joten tule-sairaus vienyt viikkoja voimat. Sillä tavalla pärjään että koitan vain selviytyä päivästä, en suunnittele isoja projekteja töissä enkä kotona, nautin tavallisista hetkistä lapsen kanssa ja koitan olla niissä läsnä. Työt jätän töihin ja olen ajatellut että ei siellä kukaan huomaa vaikka olen ihan paskana ja unenpuutteesta sekoilen, kaikilla omat huolensa. Tarpeen mukaan pidän sairauslomaa tai hoidan kipeän lapsen miettimättä mitä työnantaja tästä ajattelee. Oloa ei paranna huono omatunto kaikesta. Suruja saa surra.

Sanoisin että sun unet pitäis saada ekana kuntoon niin maailma näyttäisi valoisammalta. Hae työterveydestä lääkeapua tai koita mennä muutamaksi yöksi yksin rauhalliseen paikkaan jossa tiedät saavasi lepoa.

Halaus

Tuo unenpuute taitaa nyt olla se pääasiallisin ongelmasi, huonosti nukkuneena kaikki tuntuu monin verroin vaikeammalta. Muilta osin sanoisin että kyllä se helpottaa ajan kanssa, lapsi kasvaa ja päiväkotiarki alkaa sujua, työt alkaa sujua kun niihin rutinoituu, sairastelukin ehkä vähenee jossain kohtaa. Alku on hankalin ja kyllä se on jossain määrin raskasta kaikilla, tuo riittämättömyyden ja kiireen tunne seuraa mukana vaikka kuinka pitkään, mutta hae apua tuohon unettomuuteen ennen kuin hajoat kokonaan.

Kyllä, riittämättömyyden, kaoottisuuden ja huonommuuden tunteet ovat melko normaalia. Samoin jatkuva sairastelu. Mutta se että meinaat hajota niitten alle ei ole enää normaalia. On kyllä mahdollista että tilanne helpottaa itsekseen ajan kanssa, kesää kohti valo lisääntyy ja taudit vähenee ja lapsi kasvaa, mutta ei välttämättä. Ja niin kauan kuin nukut noin huonosti, et mitenkään pysty suoriutumaan ns omalla tasollasi.

Koeta järkätä itsellesi esimerkiksi viikonlopuiksi aamuja ja aikoja, jolloin saat nukkua pitkään tai mennä aikaisin nukkumaan. Voitko välillä nukkua eri huoneessa kuin lapsi? Voitko pahimpina päivinä ottaa pieniä torkkuja esim. iltapäivällä? Teet osa-aikatyötä, joten jos työaikasi antavat myöden, voitko varata aikaa ihan vain kauneusunille?

Sairastelukierre on kurja, jos siihen joutuu. Se ei myöskään auta, jos lapsella on ollut vaikeuksia sopeutua päivähoitoon. Minulla ei ole mitään ideaa, miten sen saisi katkaistua, mutta itse koen, että meillä lapset ovat olleet poikkeuksellisen vähän sairastavia seuraavista syistä: a) asumme vanhassa talossa, joka ei ole tiptopsiisti koko ajan; lapset altistuvat ties mille; b) olemme koko ajan pitäneet lemmikkejä; c) lapset saavat riittävästi unta, koska menevät nukkumaan aina ajoissa ja joka päivä samaan aikaan, ja heräävät aamulla pirteinä.

Huonosti nukkuminen ja stressi pahentavat sairastelukierrettä. Pätee sekä aikuiseen että lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä teinin vanhemmille, ei tämä vanhemmuus varmaan ikinä ole helppoa.

Teen kuusituntista työpäivää eli matkoineen menee noin reilu 7 tuntia eli lapsi on hoidossa 7,5 tuntia päivässä. Etäpäivinä vähemmän tietysti. Teen vastuullista työtä jota en ihan täysin hanskaa. Yöllä asiat pyörii mielessä ja pelottaa, että mokaan. Silti tärkeintä minulla on lapsi, mikään muu ei pääse lähellekään.

Haluaisin työhön, jossa ei olisi liikaa vastuuta eikä tarvitsisi tuntea huonommuutta ja joka olisi vaikka vain 15 tuntia viikossa. En ole löytänyt sellaista vaikka hakenut olen. Tämä jatkuva työnhakukin kuluttaa. Olen vielä koeajalla ja työ ei muutenkaan tuo kunnolla lisäarvoa arkeen tai elämään, kun en pääse siinä mitenkään ns. loistamaan vaan kaikki tekemiseni on enemmän ja vähemmän räpeltämistä. On vaan pakollinen paha tässä vaiheessa vaikka mieluummin olisin lapsen kanssa kotona. Se nyt vaan ei ole mahdollista.

Lisäksi on paljon kaikkea muutakin painolastia, läheisen sairastuminen ja valtava huoli hänestä, jatkuva huono omatunto kun emme tapaa muuta perhettä kovin usein, kun ollaan koko ajan kipeinä, en ehdi tekemään mitään palauttavaa ja lapsikin tuntuu viikolla vain väsyneeltä koko ajan.

Muutama käytännön kikka:

- unohda ne läheiset, tapaamispaineet jne koska sinä olet nyt ennen kaikkea vastuussa siitä lapsestasi ja hänen hyvinvoinnistaan ja sitä kautta itsestäsi

- lapsi on varmasti väsynyt iltaisin joten puuhailkaa kaikkea rauhallista vain

- rytmitä viikko, ripottele sinne kaikenlaisia piristäviä pieniä juttuja, esimerkiksi keskiviikkona on herkkujälkiruoka, perjantaina leffailta, levätkää ihan koko lauantai ihan luvan kanssa koko perhe

- tee kaikki hankinnat mahdollisimman helposti, vaatteet, ruoat, kaverilahjat

- tee itsestäsi helppohoitoinen eli kestovärit ripsiin, helppo kampaus ja vaatteisin simppeli värikoodi niin että kaikki käy kaiken kanssa nini että ei mene yhtään aikaa mutta olosi on varma ja tyylikäs koko ajan

- pakkaa kaikki seuraavan päivän tarvikkeet ja kassit jo edellisenä iltana aina, samaten kata aamiaispöytä jo illalla valmiiksi

- muistakaa ne vitamiinit, ulkoilu ja liikunta

- arkiviikon lisäksi paloittele kalenteri muutenkin, jos on oikein kamalaa, mieti milloin on seuraava hiihtoloma, laske päiviä pääsiäiseen jne.

t. teinin äiti

Kuulostaa melko normaalilta tilanteesta, paitsi että useimmat tekevät täyttä työaikaa. Ei se tuosta kuin pahene, sitten kun lapsi alkaa harrastaa ja kaikki illat kuluu sitten kuskauksissa yms. Itse aina odotin, että tilanne helpottuu kun ne kasvaa yms, mutta ei, haasteet pysyy muuttaen vain muotoaan. Nyt kolmen teinin äitinä on kaikenlaista muuta, tolkutonta rahanmenoa ja jatkuvaa huolta siitä, missä menevät ja ovatko kunnossa.

No kuitenkin, jopa osittain kaipaan sitä aikaa, kun olin kolmen alle kouluikäisen työssä käyvä yksinhuoltaja. Olihan se aivan äärimmäisen raskasta ja pinnistelin jaksamisen ylärajoilla ja vähän ylikin vuosia, mutta siltikin melko suoraviivaista ja tiesin ainakin aina, missä lapset olivat.... Näistä asioita ei tajua, ennen kuin itse tulee vanhemmaksi. Vauva-aika on kuitenkin vielä tosi helppoa siihen arkiruljanssiin verrattuna.

Ei tästä apua ollut, kunhan halusin sanoa, että ollaan me muutkin jotenkin selvitty. Vieläpä yksin, ja useamman lapsen kanssa. Kyllä tekin selviätte!

Ja aina kun olet terve ja jaksava, tee etukäteen kaiken mitä voit:

Hanki vaatteet, tee paperityöt, maksa laskuja jne.

Näin se urakkavuori ei ole valtava siinä vaiheessa, kun sieltä sairastelusta nousette ylös. Sotkuiseen kotiin, rästiytyneisiin töhiin.

Minä esimerkiksi hommasin lukiolaiselle kaksi vanhojen tanssipukua jo vuosi sitten. Meille olisi noussut tuskan hiki, jos nyt olisi vasta toivuttua pitänyt ruveta etsimään niitä. Kyselin myös ompelimosuositukset jo vuosi sitten ja kengät löytyi marraskuussa niin, että ne sai tilattua vieressämme olevaan kauppaan.

Kaikkein pahin kaaos syntyy, jos on tottunut huolehtimaan kaiken vasta dedispäivänä.

Vierailija kirjoitti:

Tervetuloa normivanhemmuuteen. Sinulla on sentään vain yksi lapsi.

Palkatkaa siivooja, helpottakaa ruokahuoltoa, ottakaa vitamiineja, käytä maskia julkisissa, lepää aina kuin voit.

Ei siinä muutakaan voi.

Mun kuopus on nyt lukiossa ja hän sairasti pienenä ihan valtavasti. Nyt on ollut peruskoulun terve, mutta lukiossa viime syksy repesi ihan täysin. Ensinnäkin hänen kuukautisensa ovat revenneet ihan helvetilliseksi, verenhukka, valtavat kivut, oksentelua ja kramppeja, meni yhteensä pari viiikkoa poissaoloihin. Sitten sai allergisen reaktion influenssarokotuksesta ja oksenteli kaksi viikkoa putkeen. Pisteenä iin päälle psoriasis puhkesi ja joulukuun alusta loppiaiseen oltiin kaikki flunssassa.

Nyt on terve olo, mutta esikoisemme valitti taas illalla kurkkukipua... Toivottavasti ei ole korona nyt sitten.

Ei todellakaan ole mikään normi että lapsiperheessä elämä on pelkkää masentavaa selviytymistä. Elämä on ihan just sitä mitä itse siitä teet.

Minulla melatoniini aiheutti aamuyön heräilyä. Heräilin hikisenä ja joskus jopa paniikissa 3-4 tunnin unen jälkeen. Voin tosi huonosti. 

Melatoniini auttaa nukahtamaan, muttei välttämättä unessa pysymiseen. Vaihda toiseen valmisteeseen, pitkävaikutteiseen melatoniiniin tai Lunixen-tyyppiseen, joka rauhoittaa oloa. 

Yöunien korjaaminen on ykkösjuttu. Hyvinnukutun yön jälkeen kaikki tuntuu helpommalta ja pystyt toimimaan paremmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tervetuloa normivanhemmuuteen. Sinulla on sentään vain yksi lapsi.

Palkatkaa siivooja, helpottakaa ruokahuoltoa, ottakaa vitamiineja, käytä maskia julkisissa, lepää aina kuin voit.

Ei siinä muutakaan voi.

Mun kuopus on nyt lukiossa ja hän sairasti pienenä ihan valtavasti. Nyt on ollut peruskoulun terve, mutta lukiossa viime syksy repesi ihan täysin. Ensinnäkin hänen kuukautisensa ovat revenneet ihan helvetilliseksi, verenhukka, valtavat kivut, oksentelua ja kramppeja, meni yhteensä pari viiikkoa poissaoloihin. Sitten sai allergisen reaktion influenssarokotuksesta ja oksenteli kaksi viikkoa putkeen. Pisteenä iin päälle psoriasis puhkesi ja joulukuun alusta loppiaiseen oltiin kaikki flunssassa.

Nyt on terve olo, mutta esikoisemme valitti taas illalla kurkkukipua... Toivottavasti ei ole korona nyt sitten.

Ei todellakaan ole mikään normi että lapsiperheessä elämä on pelkkää masentavaa selviytymistä. Elämä on ihan just sitä mitä itse siitä teet.

Normivanhemmuuteen kuuluu se että välillä on tukalampaa. Kuten minäkin kerroin että lapsi sairasti pienenä paljon, oli peruskoulun 9 vuotta terve ja nyt taas repesi.

Elämä on ihan kaikilla aaltoliikettä. Ihan jokaikisellä, ihan riippumatta siitä miten itse kuvittelee kaikkea ohjaavansa ja kaiken hallinnoivansa.

Kiitos hirveästi kommenteista. Arvostan niitä. Olen jotenkin tosi yksin tässä, kun läheisillä on omat murheensa ja mies ei jotenkin ymmärrä, kun hän nukkuu niin hyvin ja miten päin vaan ja on lisäksi ulkona tästä päiväkotipyörityksestä. Vaikka kuinka asiaa hänelle puran, ei hän oikein ymmärrä. Töissä en halua kauheasti omasta elämästä avautua, ei sinänsä kuulu sinne nämä lapsiperheasiat. Ja kun tuntuu, että kaikilla muilla pikkulapsi en vanhemmilla on paletti niin hyvin hallussa (tiedän kyllä ettei niin aina ole) ja oma pää on ihan töttöröö.

Olin ennen lasta ihan jotain muuta. T nukuin hyvin. Olin työteliäs, ahkera ja omistautunut työlleni. Jaksoin laittautua ja olin aina viimeisen päälle tyylikäs. Sain siitä silloin energiaa. Nyt kun joku mainitsi tuon itsensä laittamisen edun, niin varmaan olisi hyvä tehdä sekin. Olen vaan rupsahtanut ihan julmetusti unettomuuden myötä (ja varmaan muutenkin, alkaa ikää jo olla ja kilsat näkyy naamassa) ja se harmittaa enkä edes tiedä, miten saisin itseni näyttämään edustuskelpoiselta, kun vanhat kikat eivät enää toimi. Tukka hapsottaa, naama roikkuu, käytän samoja vaatteita kun en jaksa miettiä ja aamuisin tulee aina tolkuton hiki kun vien lapsen hoitoon ja riisun hänet jne. Sitten juoksen pysäkille että ehdin töihin ajoissa jne. No, tämä nyt ei ole ongelmistani suurin, olisikin.

En nuku lapsen kanssa samassa huoneessa mutta mies kuorsaa ja herään siihenkin monesti. Ei vaan huoneet riitä kaikille, niin pakko nukkua hänen vieressään. Lapsi menee nukkumaan aika klo 19, minä klo 21.30 melatoniinin avulla ja herätys on klo 6. Usein herään viimeistään 4 aikaan. Monesti jo 2-3 maissa. Aivosumu on hurja, välillä saa sanojakin hakea tosissaan.

Kivoja ideoita nuo arjen kohokohtien tuomiset viikkoon. Voisi ottaa vaikka saunomisen ja jonkin hyvän iltalan johonkin päivään, jos se vaikka auttaisi.

Emme tee lapsen kanssa viikolla yleensä mitään kummempaa, syödään ja leikitään ja katsotaan Pikku Kakkosta.

Ap

Hei ap, mielestäni sinun kannattaisi käydä työterveyslääkärillä tai -psykologilla kertomassa tilanteestasi. Kertomasi perusteella epäilen, että sinulla saattaa olla masennus, johon tarvitsisit hoitoa. Voisit hyötyä myös lastenhoitoavusta, jotta ehdit levätä. Pystyisikö miehesi auttamaan enemmän lastenhoidossa ja kotitöissä? Jos ei, kunnalta saattaa saada apua. Mutta suosittelen käymään ensin työterveyshuollossa. Kuulostaa siltä, että olet aivan äärirajoilla. Tilanne tuskin paranee ilman apua. Lämmin halaus. T. Vähän vastaavaa kokenut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tervetuloa normivanhemmuuteen. Sinulla on sentään vain yksi lapsi.

Palkatkaa siivooja, helpottakaa ruokahuoltoa, ottakaa vitamiineja, käytä maskia julkisissa, lepää aina kuin voit.

Ei siinä muutakaan voi.

Mun kuopus on nyt lukiossa ja hän sairasti pienenä ihan valtavasti. Nyt on ollut peruskoulun terve, mutta lukiossa viime syksy repesi ihan täysin. Ensinnäkin hänen kuukautisensa ovat revenneet ihan helvetilliseksi, verenhukka, valtavat kivut, oksentelua ja kramppeja, meni yhteensä pari viiikkoa poissaoloihin. Sitten sai allergisen reaktion influenssarokotuksesta ja oksenteli kaksi viikkoa putkeen. Pisteenä iin päälle psoriasis puhkesi ja joulukuun alusta loppiaiseen oltiin kaikki flunssassa.

Nyt on terve olo, mutta esikoisemme valitti taas illalla kurkkukipua... Toivottavasti ei ole korona nyt sitten.

Ei todellakaan ole mikään normi että lapsiperheessä elämä on pelkkää masentavaa selviytymistä. Elämä on ihan just sitä mitä itse siitä teet.

Normivanhemmuuteen kuuluu se että välillä on tukalampaa. Kuten minäkin kerroin että lapsi sairasti pienenä paljon, oli peruskoulun 9 vuotta terve ja nyt taas repesi.

Elämä on ihan kaikilla aaltoliikettä. Ihan jokaikisellä, ihan riippumatta siitä miten itse kuvittelee kaikkea ohjaavansa ja kaiken hallinnoivansa.

Sinä kirjoitit tervetuloa normivanhemmuuteen. Muuta elämääsi jos olet onneton äläkä yleistä kaikkiin lapsiperheisiin huonoa oloasi.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos hirveästi kommenteista. Arvostan niitä. Olen jotenkin tosi yksin tässä, kun läheisillä on omat murheensa ja mies ei jotenkin ymmärrä, kun hän nukkuu niin hyvin ja miten päin vaan ja on lisäksi ulkona tästä päiväkotipyörityksestä. Vaikka kuinka asiaa hänelle puran, ei hän oikein ymmärrä. Töissä en halua kauheasti omasta elämästä avautua, ei sinänsä kuulu sinne nämä lapsiperheasiat. Ja kun tuntuu, että kaikilla muilla pikkulapsi en vanhemmilla on paletti niin hyvin hallussa (tiedän kyllä ettei niin aina ole) ja oma pää on ihan töttöröö.

Olin ennen lasta ihan jotain muuta. T nukuin hyvin. Olin työteliäs, ahkera ja omistautunut työlleni. Jaksoin laittautua ja olin aina viimeisen päälle tyylikäs. Sain siitä silloin energiaa. Nyt kun joku mainitsi tuon itsensä laittamisen edun, niin varmaan olisi hyvä tehdä sekin. Olen vaan rupsahtanut ihan julmetusti unettomuuden myötä (ja varmaan muutenkin, alkaa ikää jo olla ja kilsat näkyy naamassa) ja se harmittaa enkä edes tiedä, miten saisin itseni näyttämään edustuskelpoiselta, kun vanhat kikat eivät enää toimi. Tukka hapsottaa, naama roikkuu, käytän samoja vaatteita kun en jaksa miettiä ja aamuisin tulee aina tolkuton hiki kun vien lapsen hoitoon ja riisun hänet jne. Sitten juoksen pysäkille että ehdin töihin ajoissa jne. No, tämä nyt ei ole ongelmistani suurin, olisikin.

En nuku lapsen kanssa samassa huoneessa mutta mies kuorsaa ja herään siihenkin monesti. Ei vaan huoneet riitä kaikille, niin pakko nukkua hänen vieressään. Lapsi menee nukkumaan aika klo 19, minä klo 21.30 melatoniinin avulla ja herätys on klo 6. Usein herään viimeistään 4 aikaan. Monesti jo 2-3 maissa. Aivosumu on hurja, välillä saa sanojakin hakea tosissaan.

Kivoja ideoita nuo arjen kohokohtien tuomiset viikkoon. Voisi ottaa vaikka saunomisen ja jonkin hyvän iltalan johonkin päivään, jos se vaikka auttaisi.

Emme tee lapsen kanssa viikolla yleensä mitään kummempaa, syödään ja leikitään ja katsotaan Pikku Kakkosta.

Ap

Jos teillä on olohuone, laita mies nukkumaan sinne. Eihän siinä nyt mitään järkeä ole että se perheen toinen aikuinen valvottaa sinua eikä lapsi!

Jos hän kuorsaa, kannattaa tutkituttaa nenä ja uniapnea. Minulta leikattiin nenä (sukurasitteena kaikilla rakennevika) alkoi hengitys kulkea nenän kautta ja kuorsaaminen loppui siihen.