En taida olla valmis deittailuun
Olen ollut jo jonkin aikaa deittipalveluissa.
Monet miehet haluavat tavata heti. Itse kuitenkin arastelen, jos en ole jutellut netissä ensin ja tiedä miehestä mitään.
Varsinkin kun usein matcheiksi sattuu jotain arabeja. Olen vähän epäluuloisempi heidän suhteensa kuin suomalaisten. Ei tiedä kuinka fanaattisia tai raiskaajia ovat. En halua tavata heti.
~~~~~~
Toinen asia on koronapandemia. En ole muutamaan vuoteen käynyt treffeillä. En nyt ihan peikkomoodissa ole. Mutta ulkonäöstä huolenpitäminen on vähempää.
Maskien kanssa ei voinut meikata eikä pitää korviksia. Jos naamassa on näppyjä ne ei näy maskin alta.
Lisäksi olen lihonut viime kerroista. Vaatetyyli on vain se mikä mahtuu päälle ja on mukava. Ennen pukeuduin seksikkäisiin ja vartalonmukaisiin vaatteisiin.
Ennen koronapandemiaa sitä tälläytyi kaikin puolin enemmän ja koki olevansa puoleensavetävä ja seksikäs.
Nykyään ei...
Kommentit (9)
Odota vielä pari kolme vuotta, sitten laihduta kaikki kerralla pois ja pese hiukset.
En nyt ymmärrä, mikä ongelmasi on? Joko sinä teet itsellesi jotain, tai menet treffailemaan tuollaisena kuin olet.
Päläpälä. Sua kukaan arabi edes huolis.
Ootko hei vähän mies tolla logiikalla? Joka ilta täällä ukkelit valittaa, että miksi he saa matchejä vain lihavien yh-äitien kanssa. Mikä järki on likettää sellaisia, joiden kanssa ei oikeasti haluaisi tavata? Syyttäkää itseänne.
Pukeudu treffeille kilpt peittävään kaapuun ja maskiin tai niqabiin. Huivi vielä päähän. Ongelma ratkaistu.
Suosittelen naisten treffaamista. Ja nuolemista.
Vierailija kirjoitti:
Miksi itse matchaat 'jotain arabeja'??? Ei ne matchit ole sattumaa.
Ne on hyvännäköisiä ja enemmän mun tyyppiä kuin joku tavispulliainen. Voihan ne olla muitakin kuin muslimeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi itse matchaat 'jotain arabeja'??? Ei ne matchit ole sattumaa.
Ne on hyvännäköisiä ja enemmän mun tyyppiä kuin joku tavispulliainen. Voihan ne olla muitakin kuin muslimeja.
Missä itsesuojeluvaisto? Tiedoksi Karkkilan silmien puhkoja on tiettävästi vapaalla. Oli komea 10 vuotta sitten ja on nytkin. Tarkkana siellä Tinderissä.
Miksi itse matchaat 'jotain arabeja'??? Ei ne matchit ole sattumaa.