Miksi en pidä enää yhteyttä ystävään?

Jo nuoruudessa huomasin, että jotain vikaa on, kun täytyy aina mennä pussailemaan juuri sen pojan kanssa, josta luuli minun olevan kiinnostunut. Ihmettelin, mikä tuollainen tarve on.Keski-iässä sitten käytös muuttui alentuvaksi, kun olin kertonut ongelmistani työelämässä ja käymisestäni terapiassa. Minulla oli ollut jälleen kerran kuolemantapaus perheessä enkä jaksanut pitää kotia siistinä. Hän änkesi puoliväkisin siivoamaan. Sen seurauksena hän kuvitteli voivansa määrätä kaikista asioistani. Terapiassa puhuttiin hänen mielestään vääristä asioista, koska se ei hänen mielestään ollut minua vajaassa vuodessa vielä auttanut. Suuttuessaan oli todella ilkeä ja alentuva. Huomautin, että puhut minulle, kuin olisin joku päihdekuntoutuja. Tosin ei päihdekuntoutujaakaan pitäisi niin puhutella. Hän vastasi että sinähän olet, mielenterveyskuntoutuja. Hän oli tehnyt diagnoosinkin: masennus. Että sellainen ystävä. Hän puhui vain menestyneistä lapsistaan, vaikka yksi syrjäytynytkin oli. Hän ei koskaan kertonut, että sisarensa oli sairastunut skitsofreniaan. Kai hän halusi jotenkin projisoida oman perheensä ongelmat minuun. Ei ehkä ymmärtänyt, mihin itse loppuu ja mistä toinen ihminen alkaa.