Missä asiassa tahtoisit viheltää pelin poikki?
Aloitan itse. Tahtoisin viheltää pelin poikki koulumaailmassa.
Koulun ja kodin tärkein tehtävä olisi opettaa lapset lukemaan viimeistään peruskoulun 2. vuosiluokalla, mutta tässä on epäonnistuttu suuressa mittakaavassa. Miten kukaan kuvittelee oppilaan osaavan sisäistää oppiaineita ylemmillä vuosiluokilla, jos lukeminen ja lukemisen ymmärtäminen takkuavat?
Tärkeimmät kaksi keinoa ovat todella yksinkertaisia:
1.) Lopetetaan inkluusiohaihattelu ja erityistarpeita vaativat oppilaat omiin ryhmiinsä. Jos jotkut oppilaat eivät osaa keskittyä isossa ryhmässä ja häiritsevät oppitunteja, on heidän omaksi parhaakseen ja muiden oppilaiden parhaaksi, että he voivat opiskella rauhallisemmassa ympäristössä tarkkailuluokalla, jossa heidän oppimistaan voidaan tukea yksilötasolla paremmin.
2.) Peruskoulun ensimmäiset kaksi vuotta keskitytään lukemisen opetteluun. Lukemisen opettelu pitää mennä kaiken edelle, koska lukutaito luo pohjan myöhemmälle oppimiselle. Lukemiseen tulee kuitenkin satsata enemmän koko peruskoulun vuosiluokkien ajan, koska lukemalla sanavarasto laajenee ja luetun ymmärtäminen paranee.
Jostakin syystä suomalaiset yliopistokoulutuksen saaneet opettajat eivät ymmärrä näin yksinkertaisia asioita, vaan noudattavat orjallisesti päätöntä opetussuunnitelmaa, jossa esim. lukemisen opetteluun ei ole varattu aikaa, vaan siihen pelkästään kiireellä tutustutaan. Sen jälkeen tutustutaan ohjelmointiin. Mitään ei opita kunnolla, vaan painetaan naama valkoisena seuraavaan aihepiiriin, koska opetussuunnitelma pakottaa käymään läpi älyttömän määrän eri oppimisalueita jo 1. ja 2. vuosiluokalla.
Peli poikki nyt ja järki käteen!
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Digilisaatio
Nettihäiriköinti
Stigidilaatio.
Vihelletään peli poikki ja laitetaan myös vanhemmat ottamaan vastuuta lastensa kasvatuksesta ja lukemaan oppimisesta, kuten aiempina vuosikymmeninä on toimittu. Ei koulu voi olla yksin vastuussa. Vanhempien tulee omalta osaltaan ohjata lapsia kirjastoihin tai lainata heille sopivaa luettavaa.
Kaikki lukeminen on hyvästä, jopa sarjakuvien kuten Aku Ankan lukeminen, koska siinä on monipuolista päivittäistä sanastoa. Lukemisen sujuvuus ja lukemisen ymmärtäminen paranee, mitä enemmän lapsi lukee. Vanhempien on tärkeää tukea lapsiaan nimenomaan lukemisen alkutaipaleella, eikä syyllistää koululaitosta siitä, ettei koulussa ehditä lukea riittävästi.
Pienet lukijat voivat mielellään aloittaa juuri sarjakuvista ja vasta kun lukeminen on sujuvoitunut, heille voisi suositella lasten kaunokirjallisuutta. Jos lapsia usuttaa lasten kaunokirjallisuuden kimppuun liian varhain, jolloin he eivät osaa vielä lukea riittävän hyvin, he yleensä turhautuvat nopeasti ja lukemisharrastus päättyy heti alkuunsa rajuun pettymykseen. Lukuintoa on vaikea enää sen jälkeen saada takaisin.
Voisiko pelin viheltää poikki siltä osin, ettei peruskoulun oppimiskeskustelussa etsitä syyllisiä ja syytetä opettajia tai opetussuunnitelmaa, vaan keskityttäisiin ratkaisuihin?
Ratkaisuehdotuksiin voisi miettiä esimerkiksi:
*Mitä opetussuunnitelmassa pitäisi muuttaa?
*Mihin peruskoulun ensimmäisten vuosien opetuksen tulisi etupäässä keskittyä?
*Kuinka saada myös maahanmuuttajalapset lukemaan ja oppimaan suomea?
*Miten toimia parhaiten erityistarpeita vaativien ja opetusryhmässään häiriötä aiheuttavien oppilaiden kanssa tulevaisuudessa?
Ei auta, että jatketaan samaan malliin kuin nyt, eli siis todetaan ja luetellaan ongelmat, mutta mitään ratkaisuehdotuksia ei tuoda esiin. Opetuksesta vastaavien ylimpien virkamiesten tulisi myös olla avoimia ratkaisuehdotuksille, koska kyllä jokainen suomalainen varmasti haluaa, että verorahoilla ylläpidetyissä kouluissa opitaan, sen sijaan, että lapset olisivat siellä vaan "säilössä", kun vanhemmat ovat töissä.
En lähtisi hirveän nopeita liikkuja pillin kanssa tekemään missään asiassa, koska olen luonteeltani hiljainen hissukka ja välttelen virheitä. Riittää, kun ongelmat tiedostaa ja niiden kanssa oppii elämään. En halua mitään muutoksia mihinkään, vaan mennään näillä. Hyvin on tähänkin asti pärjätty.
En minä sillä, mutta eikö peli vihelletä yleensä poikki vasta, kun ottelu on päättynyt?
Suomessa saisi aika monessa asiassa viheltää peli kokonaan poikki! Esimerkiksi julkinen hallinto on paisunut aivan liian suureksi. On ties minkälaista päällikköä, väliportaan johtajaa ja "asiantuntijaa". Veronmaksajan rahoja käytetään aivan holtittomasti.
Vierailija kirjoitti:
Maahanmuutto, kehitysapu, turkistarhaus, joka asiasta loukkaantuminen ja cancelointi, seks*kaupan ja itsensä paljastelun normalisointi somessa ja mediassa.
Eli peruspalstalainen siis...
Vierailija kirjoitti:
Suomessa saisi aika monessa asiassa viheltää peli kokonaan poikki! Esimerkiksi julkinen hallinto on paisunut aivan liian suureksi. On ties minkälaista päällikköä, väliportaan johtajaa ja "asiantuntijaa". Veronmaksajan rahoja käytetään aivan holtittomasti.
Ylipaisunut ja kallis julkishallinto on aina ollut vihervasemmiston märkä uni ja sitä ei saa arvostella eikä varsinkaan syyllistää tiettyjä puolueita.
Tai saa, kun muistaa syyttää pelkästään Sipilää ja Berneriä ja miksei myös Räsäskää samaan syssyyn. Heidät saa surutta laittaa aina kunnon pyöritykseen, koska kyseiset henkilöt ovat osan mielestä nykyisin syyllisiä kaikkeen... Siis jos Väyrysen Paavoa ei ole jo ehditty vetää kölin alta ja todettu syylliseksi.
Täytyisi viheltää peli poikki hallituksen translain osalta. Lain voimaantultua henkilö saa vaihdella sukupuoltaan niin usein kuin sattuu huvittamaan ja veronmaksajien piikkiin sukupuolenkorjausleikkaukset. Kokoomus, vihervasemmisto ja osa keskustalaisista ovat jostakin syystä seonneet tässä asiassa.
En uskonut näkeväni päivää, jolloin pitää alkaa riitelemään synnytyksessä lääkärin määrittelemästä sukupuolesta, mutta näköjään osan mielestä lääkärit ovat sössineet biologian osalta ja määritelleet sukupuolen väärin.
Mukava huomata että aika moni on kanssani samoilla linjoilla. Minä viheltäisin pelin poikki monessakin asiassa;
Woketus kaikkine sivutuotteineen on sulaa hulluutta, ja sen kannattajat ovat mielestäni vähintäänkin yksinkertaisia. Genderideologia on mennyt täysin överiksi, ja on kaikenlisäksi saanut homofobisia piirteitä. Maahanmuuttopolitiikkamme on kertakaikkisen epäonnistunut, eikä typeryydelle näy loppua. Oikeuslaitoksemme tuomioineen on pelkkä iso vitsi, ja kaikki mikä ennen toimi hyvin, on pilattu koulua ja terveydenhuoltoa myöten. Digitalisaatio taas ei hyödytä ketään, päin vastoin. Työssäkäyvilläkään ei ole kohta enää varaa elää ihmisarvoista elämää, eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Pistäisin lopun myös Suomalaisten loputtomalle nöyristelylle, miksi emme koskaan nouse kapinoimaan vaikka meitä sorretaan?!
Sähköautojen leviämisessä.
Kukaan ei tiedä mitkä ongelmat odottaa 5-7v päästä kun ne alkaa hajoilemaan. Eivät tule kestämn 12-15 v kuten perinteiset polttomoottoriautot.
Cancel-kulttuuri. Ei tapahtunutta saa enää poistettua, ne muistetaan ja niistä opitaan.