Esitän aina jotain roolia. En pysty olemaan edes omien vanhempien kanssa normaali tai oma itseni. Muita?
Esitän yleensä vahvempaa tai ystävällisempää. Siis toki sehän on ihan suositeltavaa useissakin elämän tilanteissa mutta edes omien vanhempien kanssa en kehtaa olla normaali. Äitini tietää kyllä, etten voi hyvin mutta en kestä välttämättä halata häntä tai haluan pitää etäisyyden, haluan myöskin olla vahvana. Isälle jopa suorastaan valehtelen kaikesta, työasioista yms.
Ystäville en pystynyt koskaan kunnolla avautumaan tai jos sen tein niin hävetti aina tosi paljon jälkikäteen, joten sekin on jäänyt. En halua kertoa kenellekään todellisia tuntemuksiani ja tiedän, ettei kukaan minua auta jos kertoisin, sama se on.
Kommentit (4)
Minäkin havahduin vähän aikaa sitten siihen, että en oikeastaan ole kenenkään seurassa aivan oma itseni. En nyt suoranaisesti ehkä valehtelekaan asioista, mutta en vain kehtaa näyttää oikein kenellekään millainen oikeasti olen.
Melkein sama. Tosin minulla on pari ihmistä, joiden kanssa en vedä roolia. Tiedän hyvin, mistä tuo kohdallani johtuu. Vanhempani eivät lapsena hyväksyneet minua sellaisena kuin olin, joten opin esittämään toista ihmistä. Eli oikeastaan se on ihan hyvä selviytymiskeino ollut suhteessa niihin ihmisiin, joilta pitää suojautua.
Teen samaa joka päivä, jokaiselle ja joka hetkenä.