Te, joiden lapsi on saanut asperger tai SI-häiriö -diagnoosin. Millainen lapsi oli alle kouluikäisenä?

Jään seuraamaan tätä.

Lapseni oli alle kouluikäisenä kirjakieltä puhuva, kaikesta kiinnostuva (varsinkin avaruus), yleensä rauhallinen, yksin leikkivä ja touhuava, ääniherkkä, suorapuheinen, nukkui hyvin, söi hyvin, katsekontakti heikko, tunteiden ilmaisu vaimeaa, vaikkakin oli iloinen ja myönteinen enimmäkseen.

Nämä nyt ensin tuli mieleen.

Lisään vielä kakkosviestiin, että ongelmia oli vähän, helppo lapsi joka suhteessa. Ongelmia tuli asioiden muuttumisesta, esim huonekalujen siirto, perheemme muutto toiseen kotiin, suunnitelmien muuttaminen lennosta. Tähän auttoi asioiden ennakointi.

Toinen ongelmakokonaisuus tuli siitä, että häntä yritettiin saada kontaktiin muiden lasten kanssa. Hän halusi leikkiä yksin ja keskustella aikuisten kanssa.

Kyselin kaverilta, miten oli huomannut että lapsi oli "erikoinen".

Ei ollut kääntyillyt, ei äännellyt, alkoi konttaamaan myöhään, "oudosti", ei osannut selittää mitä tarkoitti, ei nauranut, ei katsonut silmiin, yksitoikkoiset leikit, riitaisa.

Muuta en muista.

MUTTA!

Vanhemman tuella ja kiirtos erityiskoululaitoksemme osaamisen, on nyt opiskellut kaksikin ammattia, toinen on mieluinen! On kohtelias ja hyväkäytöksinen ja on pysynyt poissa rettelöporukoista, on tyttöystävä jne. Että kyllä pärjäävät kun jaksatte kannustaa ja huolehtia!

Vierailija kirjoitti:

Kyselin kaverilta, miten oli huomannut että lapsi oli "erikoinen".

Ei ollut kääntyillyt, ei äännellyt, alkoi konttaamaan myöhään, "oudosti", ei osannut selittää mitä tarkoitti, ei nauranut, ei katsonut silmiin, yksitoikkoiset leikit, riitaisa.

Muuta en muista.

MUTTA!

Vanhemman tuella ja kiirtos erityiskoululaitoksemme osaamisen, on nyt opiskellut kaksikin ammattia, toinen on mieluinen! On kohtelias ja hyväkäytöksinen ja on pysynyt poissa rettelöporukoista, on tyttöystävä jne. Että kyllä pärjäävät kun jaksatte kannustaa ja huolehtia!

Tästä samaa mieltä, rakastettu ja hyväksytty aspergerlapsi voi kasvaa osaksi yhteiskuntaamme ja antaa siihen oman panoksensa ihan siinä kuin kuka tahansa muukin.

t. 2

Asperger oli alle kouluikäisenä jo hyvin tarkka esim korjasi sanoja jos ne murteella sanoi, kiinnostuksen kohteet oli todellakin kiinnostuksen kohteita eivätkä ihan muutamassa kuukaudessa unohtuneet eikä edes muutamassa vuodessa.

Lapsi oli aivan ihana, lempeä ja rakastava (toki on vieläkin), aurinkoinen lapsi (ei enää niin aurinkoinen, kiitos koulukokemusten 😔). Vuorovaikutuksessa ei ongelmia, otti hyvin kontaktia vauvasta asti. Leikki monenlaisia mielikuvitus leikkejä, ei koskaan ollut mitään lelujen riviin järjestämistä tms, kuten kirjallisuudessa kerrotaan as-lapsilla olevan. Ongelmia ei ollut koskaan koti/sukulaisympäristöissä, mutta päiväkodissa ylivirittyi. Esim hoplopissa vaati sen, että vanhempi rauhoitti välillä tilanteen, istuttiin juomaan jne ja sitten saattoi juokseminen jatkua. Mutta päiväkodissa eivät ehkä osanneet sillä tavalla rauhoittaa lasta, plus ympäristö varmaan vaikutti osaltaan (äänet, tuoksut jne). Ylivirittymisen seurauksena saattoi saada isoja tunteenpurkauksia, huutoa, itkua, maassa makaamista ns. mitättömiltä tuntuvista asioista. Ei joka päivä, mutta varmaan noin kerran parissa viikossa. Ei kuitenkaan koskaan mitenkään väkivaltainen ketään kohtaan, toiset lapset tykkäsivät hänestä, sai kutsuja synttäreille ja kavereita riitti leikkeihin.

Aistiyliherkkyys oli jo pienenä nähtävissä, pelkäsi imurin ääntä taaperona, samoin esim moottoripyörän ääntä. Tuollaiset kovat yhtäkkiset äänet tuntui epämiellyttäviltä. Varmaan monet lapset pelkäävät kovia ääniä, mutta se säikähdyksen tuoma itku ja pelkoreaktio oli meidän lapsella aivan totaalinen. Itku kesti kauan ja vaati paljon rauhoittelua, jos tuollainen tilanne tapahtui. Samoin esim yleisissä vessoissa käsienkuivauslaitteen hurinaääni pelotti myös.

Ja tuoksut. Tietyt tuoksut ajoi hulluuden partaalle ja toisia olisi voinut tuoksutella vaikka kuinka kauan. Inhokkina oli esim sanomalehden tuoksu, ja vieläkin, juuri eilen itse asiassa, kommentoi autossa että täällä haisee sanomalehti, ja lehti oli etupenkillä laukun alla, hän ei nähnyt sitä. Itse en haistanut mitään.

Sukissa ei saanut olla saumaa jalkaterässä, se tuntui inhottavalta, eikä hankaavia pesuohjelappuja. Hoksasi aina kaikki pienimmätkin muutokset ympäristössä. Jos esim mummulla oli uusi viherkasvi tms. , mihin ehkä yleensä lapsi ei niin kiinnitä huomiota. Oli myös jo aivan pienenä erittäin hyvä suuntavaisto. Muisti tarkasti miten johonkin liikkeeseen mentiin, vaikka oli käyty vain kerran. Saattoi kommentoida kun autolla ajettiin että tuosta mentiin sinne ja sinne ja tuon sillan takana on se ja se liike.

Tunteiden säätely oli ja on vieläkin se ongelmallinen juttu. Kokee kaikki tunteet voimakkaasti, niin hyvät kuin huonotkin fiilikset. On aina ollut sellainen ja tarvinnut tasoittumiseen aikuisen apua. Jonkun sanomaan että nyt vedetään hetki henkeä ja mietitään, miten jatketaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi oli aivan ihana, lempeä ja rakastava (toki on vieläkin), aurinkoinen lapsi (ei enää niin aurinkoinen, kiitos koulukokemusten 😔). Vuorovaikutuksessa ei ongelmia, otti hyvin kontaktia vauvasta asti. Leikki monenlaisia mielikuvitus leikkejä, ei koskaan ollut mitään lelujen riviin järjestämistä tms, kuten kirjallisuudessa kerrotaan as-lapsilla olevan. Ongelmia ei ollut koskaan koti/sukulaisympäristöissä, mutta päiväkodissa ylivirittyi. Esim hoplopissa vaati sen, että vanhempi rauhoitti välillä tilanteen, istuttiin juomaan jne ja sitten saattoi juokseminen jatkua. Mutta päiväkodissa eivät ehkä osanneet sillä tavalla rauhoittaa lasta, plus ympäristö varmaan vaikutti osaltaan (äänet, tuoksut jne). Ylivirittymisen seurauksena saattoi saada isoja tunteenpurkauksia, huutoa, itkua, maassa makaamista ns. mitättömiltä tuntuvista asioista. Ei joka päivä, mutta varmaan noin kerran parissa viikossa. Ei kuitenkaan koskaan mitenkään väkivaltainen ketään kohtaan, toiset lapset tykkäsivät hänestä, sai kutsuja synttäreille ja kavereita riitti leikkeihin.

Aistiyliherkkyys oli jo pienenä nähtävissä, pelkäsi imurin ääntä taaperona, samoin esim moottoripyörän ääntä. Tuollaiset kovat yhtäkkiset äänet tuntui epämiellyttäviltä. Varmaan monet lapset pelkäävät kovia ääniä, mutta se säikähdyksen tuoma itku ja pelkoreaktio oli meidän lapsella aivan totaalinen. Itku kesti kauan ja vaati paljon rauhoittelua, jos tuollainen tilanne tapahtui. Samoin esim yleisissä vessoissa käsienkuivauslaitteen hurinaääni pelotti myös.

Ja tuoksut. Tietyt tuoksut ajoi hulluuden partaalle ja toisia olisi voinut tuoksutella vaikka kuinka kauan. Inhokkina oli esim sanomalehden tuoksu, ja vieläkin, juuri eilen itse asiassa, kommentoi autossa että täällä haisee sanomalehti, ja lehti oli etupenkillä laukun alla, hän ei nähnyt sitä. Itse en haistanut mitään.

Sukissa ei saanut olla saumaa jalkaterässä, se tuntui inhottavalta, eikä hankaavia pesuohjelappuja. Hoksasi aina kaikki pienimmätkin muutokset ympäristössä. Jos esim mummulla oli uusi viherkasvi tms. , mihin ehkä yleensä lapsi ei niin kiinnitä huomiota. Oli myös jo aivan pienenä erittäin hyvä suuntavaisto. Muisti tarkasti miten johonkin liikkeeseen mentiin, vaikka oli käyty vain kerran. Saattoi kommentoida kun autolla ajettiin että tuosta mentiin sinne ja sinne ja tuon sillan takana on se ja se liike.

Tunteiden säätely oli ja on vieläkin se ongelmallinen juttu. Kokee kaikki tunteet voimakkaasti, niin hyvät kuin huonotkin fiilikset. On aina ollut sellainen ja tarvinnut tasoittumiseen aikuisen apua. Jonkun sanomaan että nyt vedetään hetki henkeä ja mietitään, miten jatketaan.

Se jäi pois että lapsella on asperger diagnoosi, itse kyllä epäilen että oikeasti on sensorisen integraation ongelma, mutta ilmeisesti Kelan kustantamaa terapiaa saa helpommin jos on as-diagnoosi. Tutkimuksissa ei varmaksi tapaukseksi lääkäri uskaltanut sanoa ennen puheterapeutin tutkimusta. Ja puheterapeutin mielestä lapsi käyttää kirjakieltä, mikä sitten sinetöi diagnoosin. Tosin kenenkään läheisen mielestä lapsi ei käytä kirjakieltä, mutta näillä nyt mennään. Toki lapselle on aina luettu paljon, joten sanavarastoa on, mutta kyllä hän puhuu ihan paikkakunnan puhekieltä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi oli aivan ihana, lempeä ja rakastava (toki on vieläkin), aurinkoinen lapsi (ei enää niin aurinkoinen, kiitos koulukokemusten 😔). Vuorovaikutuksessa ei ongelmia, otti hyvin kontaktia vauvasta asti. Leikki monenlaisia mielikuvitus leikkejä, ei koskaan ollut mitään lelujen riviin järjestämistä tms, kuten kirjallisuudessa kerrotaan as-lapsilla olevan. Ongelmia ei ollut koskaan koti/sukulaisympäristöissä, mutta päiväkodissa ylivirittyi. Esim hoplopissa vaati sen, että vanhempi rauhoitti välillä tilanteen, istuttiin juomaan jne ja sitten saattoi juokseminen jatkua. Mutta päiväkodissa eivät ehkä osanneet sillä tavalla rauhoittaa lasta, plus ympäristö varmaan vaikutti osaltaan (äänet, tuoksut jne). Ylivirittymisen seurauksena saattoi saada isoja tunteenpurkauksia, huutoa, itkua, maassa makaamista ns. mitättömiltä tuntuvista asioista. Ei joka päivä, mutta varmaan noin kerran parissa viikossa. Ei kuitenkaan koskaan mitenkään väkivaltainen ketään kohtaan, toiset lapset tykkäsivät hänestä, sai kutsuja synttäreille ja kavereita riitti leikkeihin.

Aistiyliherkkyys oli jo pienenä nähtävissä, pelkäsi imurin ääntä taaperona, samoin esim moottoripyörän ääntä. Tuollaiset kovat yhtäkkiset äänet tuntui epämiellyttäviltä. Varmaan monet lapset pelkäävät kovia ääniä, mutta se säikähdyksen tuoma itku ja pelkoreaktio oli meidän lapsella aivan totaalinen. Itku kesti kauan ja vaati paljon rauhoittelua, jos tuollainen tilanne tapahtui. Samoin esim yleisissä vessoissa käsienkuivauslaitteen hurinaääni pelotti myös.

Ja tuoksut. Tietyt tuoksut ajoi hulluuden partaalle ja toisia olisi voinut tuoksutella vaikka kuinka kauan. Inhokkina oli esim sanomalehden tuoksu, ja vieläkin, juuri eilen itse asiassa, kommentoi autossa että täällä haisee sanomalehti, ja lehti oli etupenkillä laukun alla, hän ei nähnyt sitä. Itse en haistanut mitään.

Sukissa ei saanut olla saumaa jalkaterässä, se tuntui inhottavalta, eikä hankaavia pesuohjelappuja. Hoksasi aina kaikki pienimmätkin muutokset ympäristössä. Jos esim mummulla oli uusi viherkasvi tms. , mihin ehkä yleensä lapsi ei niin kiinnitä huomiota. Oli myös jo aivan pienenä erittäin hyvä suuntavaisto. Muisti tarkasti miten johonkin liikkeeseen mentiin, vaikka oli käyty vain kerran. Saattoi kommentoida kun autolla ajettiin että tuosta mentiin sinne ja sinne ja tuon sillan takana on se ja se liike.

Tunteiden säätely oli ja on vieläkin se ongelmallinen juttu. Kokee kaikki tunteet voimakkaasti, niin hyvät kuin huonotkin fiilikset. On aina ollut sellainen ja tarvinnut tasoittumiseen aikuisen apua. Jonkun sanomaan että nyt vedetään hetki henkeä ja mietitään, miten jatketaan.

Kiitos tästä kirjoituksesta. Minun lapsi on aika samankaltainen kuin kuvasit, mukaan lukien nuo puhaltavat käsienkuivaimet wc-tiloissa ja kaikki. Kirjakieltä ei puhu, mutta käyttää sanoja paremmin kuin ikäisensä, niin siksi jonkun mielestä puhe voi kuulostaa erikoiselta sen ikäisen puheeksi, aikuisemmalta.

Olen epäillyt, että voisi olla SI-häiriö, mutta terveydenhuollosta ei tunnu saavan asiaan juuta eikä jaata.

Ap

Taaperona ei erityisemmin kiinnostunut ympäristöstä. Oli vähän kuin aina omassa pikku kuplassa. Muutokset vaikeita, muutto, oman pyyhkeen vaihto (jota ei sitten voitu edes tehdä), huonekaluista ei saisi luopua. Kirjakieli alle kouluikäisenä, nyt 11v hävinnyt lähes kokonaan. Ei katsonut kunnolla silmiin, yleensä aina kiireen keskellä jumiutu jhk ihme asiaan ja jankutti jankutti vaan. Ei pidä kosketuksesta, paitsi veljen ja äidin. Todella fiksu, mutta ei aina tilannetajua. Ticcejä myös. Joka tapauksessa erilainen maailmankäsitys. Kieltäytyi uskonnon opetuksesta tyystiin ja uskoo vain asioihin, mitkä perustuu tieteeseen. 

Maailman rehellisin ja oikeudenmukaisin lapsi. 

Jokainen autismismikirjolainen on omanlaisensa. Ei voi suoraan verrata. Ja kehitystä tapahtuu joka vuosi, välillä huonompaan ja välillä parempaan. Lisäys edelliseen. 

Vierailija kirjoitti:

Lapseni oli alle kouluikäisenä kirjakieltä puhuva, kaikesta kiinnostuva (varsinkin avaruus), yleensä rauhallinen, yksin leikkivä ja touhuava, ääniherkkä, suorapuheinen, nukkui hyvin, söi hyvin, katsekontakti heikko, tunteiden ilmaisu vaimeaa, vaikkakin oli iloinen ja myönteinen enimmäkseen.

Nämä nyt ensin tuli mieleen.

Tämä on vähän ot, mutta olen ihmetellyt, mistä pieni lapsi saa kirjakielen mallin, jos lähipiirissä kukaan ei puhu niin?

Hyvä käytöksinen, passiivinen, kiinnostunut tekniikasta, matemaattisesti lahjakas, ei leikkinyt.  Ei oppinut uimaan vaikka kävi uimakoulun monta kertaa. Oppi lukemaan eskarissa. Katsoi kaikki muumit lukemattomia kertoja läpi. Oli maailman helpoin lapsi. Kun sanoi jotain niin totteli välittömästi, ei ikinä väittänyt vastaan eikä ollut uhmaikää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi oli aivan ihana, lempeä ja rakastava (toki on vieläkin), aurinkoinen lapsi (ei enää niin aurinkoinen, kiitos koulukokemusten 😔). Vuorovaikutuksessa ei ongelmia, otti hyvin kontaktia vauvasta asti. Leikki monenlaisia mielikuvitus leikkejä, ei koskaan ollut mitään lelujen riviin järjestämistä tms, kuten kirjallisuudessa kerrotaan as-lapsilla olevan. Ongelmia ei ollut koskaan koti/sukulaisympäristöissä, mutta päiväkodissa ylivirittyi. Esim hoplopissa vaati sen, että vanhempi rauhoitti välillä tilanteen, istuttiin juomaan jne ja sitten saattoi juokseminen jatkua. Mutta päiväkodissa eivät ehkä osanneet sillä tavalla rauhoittaa lasta, plus ympäristö varmaan vaikutti osaltaan (äänet, tuoksut jne). Ylivirittymisen seurauksena saattoi saada isoja tunteenpurkauksia, huutoa, itkua, maassa makaamista ns. mitättömiltä tuntuvista asioista. Ei joka päivä, mutta varmaan noin kerran parissa viikossa. Ei kuitenkaan koskaan mitenkään väkivaltainen ketään kohtaan, toiset lapset tykkäsivät hänestä, sai kutsuja synttäreille ja kavereita riitti leikkeihin.

Aistiyliherkkyys oli jo pienenä nähtävissä, pelkäsi imurin ääntä taaperona, samoin esim moottoripyörän ääntä. Tuollaiset kovat yhtäkkiset äänet tuntui epämiellyttäviltä. Varmaan monet lapset pelkäävät kovia ääniä, mutta se säikähdyksen tuoma itku ja pelkoreaktio oli meidän lapsella aivan totaalinen. Itku kesti kauan ja vaati paljon rauhoittelua, jos tuollainen tilanne tapahtui. Samoin esim yleisissä vessoissa käsienkuivauslaitteen hurinaääni pelotti myös.

Ja tuoksut. Tietyt tuoksut ajoi hulluuden partaalle ja toisia olisi voinut tuoksutella vaikka kuinka kauan. Inhokkina oli esim sanomalehden tuoksu, ja vieläkin, juuri eilen itse asiassa, kommentoi autossa että täällä haisee sanomalehti, ja lehti oli etupenkillä laukun alla, hän ei nähnyt sitä. Itse en haistanut mitään.

Sukissa ei saanut olla saumaa jalkaterässä, se tuntui inhottavalta, eikä hankaavia pesuohjelappuja. Hoksasi aina kaikki pienimmätkin muutokset ympäristössä. Jos esim mummulla oli uusi viherkasvi tms. , mihin ehkä yleensä lapsi ei niin kiinnitä huomiota. Oli myös jo aivan pienenä erittäin hyvä suuntavaisto. Muisti tarkasti miten johonkin liikkeeseen mentiin, vaikka oli käyty vain kerran. Saattoi kommentoida kun autolla ajettiin että tuosta mentiin sinne ja sinne ja tuon sillan takana on se ja se liike.

Tunteiden säätely oli ja on vieläkin se ongelmallinen juttu. Kokee kaikki tunteet voimakkaasti, niin hyvät kuin huonotkin fiilikset. On aina ollut sellainen ja tarvinnut tasoittumiseen aikuisen apua. Jonkun sanomaan että nyt vedetään hetki henkeä ja mietitään, miten jatketaan.

Kiitos tästä kirjoituksesta. Minun lapsi on aika samankaltainen kuin kuvasit, mukaan lukien nuo puhaltavat käsienkuivaimet wc-tiloissa ja kaikki. Kirjakieltä ei puhu, mutta käyttää sanoja paremmin kuin ikäisensä, niin siksi jonkun mielestä puhe voi kuulostaa erikoiselta sen ikäisen puheeksi, aikuisemmalta.

Olen epäillyt, että voisi olla SI-häiriö, mutta terveydenhuollosta ei tunnu saavan asiaan juuta eikä jaata.

Ap

Sun kannttaisi tutustua sensorosen integraation häiriötä käsittelevään kirjallisuuteen. Ehkä oletkin niin tehnyt, kun ylipäätään tiedät koko asiasta? En nyt pääse tarkistamaan yhden kirjan nimeä, jota voisin suositella, mutta voin tehdä sen myöhemmin tänään. Toimintaterapian varhainen aloittaminen olisi todella tärkeää SI-häiriössä. Itse en tiennyt tarpeeksi ajoissa koko häiriöstä, ja meillä lapsi alkoi saada toimintaterapiaa vasta kolmannella luokalla. Aivan liian myöhään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi oli aivan ihana, lempeä ja rakastava (toki on vieläkin), aurinkoinen lapsi (ei enää niin aurinkoinen, kiitos koulukokemusten 😔). Vuorovaikutuksessa ei ongelmia, otti hyvin kontaktia vauvasta asti. Leikki monenlaisia mielikuvitus leikkejä, ei koskaan ollut mitään lelujen riviin järjestämistä tms, kuten kirjallisuudessa kerrotaan as-lapsilla olevan. Ongelmia ei ollut koskaan koti/sukulaisympäristöissä, mutta päiväkodissa ylivirittyi. Esim hoplopissa vaati sen, että vanhempi rauhoitti välillä tilanteen, istuttiin juomaan jne ja sitten saattoi juokseminen jatkua. Mutta päiväkodissa eivät ehkä osanneet sillä tavalla rauhoittaa lasta, plus ympäristö varmaan vaikutti osaltaan (äänet, tuoksut jne). Ylivirittymisen seurauksena saattoi saada isoja tunteenpurkauksia, huutoa, itkua, maassa makaamista ns. mitättömiltä tuntuvista asioista. Ei joka päivä, mutta varmaan noin kerran parissa viikossa. Ei kuitenkaan koskaan mitenkään väkivaltainen ketään kohtaan, toiset lapset tykkäsivät hänestä, sai kutsuja synttäreille ja kavereita riitti leikkeihin.

Aistiyliherkkyys oli jo pienenä nähtävissä, pelkäsi imurin ääntä taaperona, samoin esim moottoripyörän ääntä. Tuollaiset kovat yhtäkkiset äänet tuntui epämiellyttäviltä. Varmaan monet lapset pelkäävät kovia ääniä, mutta se säikähdyksen tuoma itku ja pelkoreaktio oli meidän lapsella aivan totaalinen. Itku kesti kauan ja vaati paljon rauhoittelua, jos tuollainen tilanne tapahtui. Samoin esim yleisissä vessoissa käsienkuivauslaitteen hurinaääni pelotti myös.

Ja tuoksut. Tietyt tuoksut ajoi hulluuden partaalle ja toisia olisi voinut tuoksutella vaikka kuinka kauan. Inhokkina oli esim sanomalehden tuoksu, ja vieläkin, juuri eilen itse asiassa, kommentoi autossa että täällä haisee sanomalehti, ja lehti oli etupenkillä laukun alla, hän ei nähnyt sitä. Itse en haistanut mitään.

Sukissa ei saanut olla saumaa jalkaterässä, se tuntui inhottavalta, eikä hankaavia pesuohjelappuja. Hoksasi aina kaikki pienimmätkin muutokset ympäristössä. Jos esim mummulla oli uusi viherkasvi tms. , mihin ehkä yleensä lapsi ei niin kiinnitä huomiota. Oli myös jo aivan pienenä erittäin hyvä suuntavaisto. Muisti tarkasti miten johonkin liikkeeseen mentiin, vaikka oli käyty vain kerran. Saattoi kommentoida kun autolla ajettiin että tuosta mentiin sinne ja sinne ja tuon sillan takana on se ja se liike.

Tunteiden säätely oli ja on vieläkin se ongelmallinen juttu. Kokee kaikki tunteet voimakkaasti, niin hyvät kuin huonotkin fiilikset. On aina ollut sellainen ja tarvinnut tasoittumiseen aikuisen apua. Jonkun sanomaan että nyt vedetään hetki henkeä ja mietitään, miten jatketaan.

Kiitos tästä kirjoituksesta. Minun lapsi on aika samankaltainen kuin kuvasit, mukaan lukien nuo puhaltavat käsienkuivaimet wc-tiloissa ja kaikki. Kirjakieltä ei puhu, mutta käyttää sanoja paremmin kuin ikäisensä, niin siksi jonkun mielestä puhe voi kuulostaa erikoiselta sen ikäisen puheeksi, aikuisemmalta.

Olen epäillyt, että voisi olla SI-häiriö, mutta terveydenhuollosta ei tunnu saavan asiaan juuta eikä jaata.

Ap

Noita aistiyli- ja -aliherkkyyksiä ei tutkita vakiona, niitä pitää osata pyytää. Päiväkodin elto vinkkasi, että niitä kannattaa kysellä vuosittaisessa eri alan ammattilaisten syynissä (puheentuoton ongelmien takia oli päässyt systeemiin sisään) fysio- ja toimintaterapeutin testauksessa (he tekivät aina lapsen testauksen yhdessä). Sain heiltä paksun nivaskan papereita, missä oli satoja erilaisia väittämiä ja piti ruksia lapseen sopiva vaihtoehto asteikolla, jonka ääripäät oli aina - ei koskaan. Siitä laskivat sitten pisteet ja jonkin "osion" pisteiden noustua rajan yli, epäillään yli- tai aliherkkyyttä.

Lapsi pääsi tuon jälkeen puheterapian lisäksi myös SI-toimintaterapiaan. Hänellä on selkeimmin tuntoaistin yliherkkyys ja ääniyliherkkyyttä. Hajut voivat joskus olla suuri rajoite. Upouusi koulukirja haisi sellaiselle, että se häiritsi häntä, kierrätetyissä ei tuota ongelmaa ollut. Tuli tuuleteltua kirjaa parvekkeella, mutta se painoväri haisi siitä huolimatta.

asperger on terminä nykyään aika kiistanalainen, joten käyttäisin ite termiä autismi.

ei ole omaa lasta, mutta veljellä on autismi. melko normaali lapsena, tietty en ite huomannut autismin piirteitä samalla tavalla kuin aikuiset. hyperfiksaatioita oli todella pitkiäkin aikoja esimerkiksi automerkit ja dinosaurukset. vähän vaikeampi luomaan vahvoja ihmissuhteita, ei esimerkiksi erottanut kunnolla ystävää kiusaajasta. uusina vuosina muistan että hän käytti kuulosuojaimia, sillä kovat äänet satutti hänen korviaan. Vähän väliä omissa maailmoissaan. autismiin yleensä liittyy se että puhuessa on vaikea saada katsekontaktia, mutta ihan lapsenakin veljeni katsoi silmiin. 

Miten lievä autismi (asperger?) eroaa oireiltaan sensorisen integraation häiriön oireista?

Aikalailla normaali. Ei sellaista voimakasta takertumista kiinnostuksen kohteisiin, kuten asseilla yleensä(oletan, että itsekin ole asperger, lapsena olin kuin oppikirjatapaus...).

Lapsemme oli iloinen, huumorintajuinen, hymyilevä, kaikki epäassimaisia piirteitä.

Sensijaan tietty omaehtoisuus sekä fyysinen kömpelyys olivat tyypillisiä piirteitä, sekä aistiherkkyys(äänet, häly, kirkas valo).

Oudoin piirre oli pakonomainen heijaaminen istuessa, esim. autossa paukutti itseään selkänojaa vasten.

Täysin tuo poistui vasta n. 12-vuotiaana.

Lapsi sai diagnoosinsa 13- vuotiaana, ensisijainen epäily oli ADD, viitteitä autismista.

Tarkempi nepsy-kartoitus toi diagnoosiksi Aspergerin syndrooman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi oli aivan ihana, lempeä ja rakastava (toki on vieläkin), aurinkoinen lapsi (ei enää niin aurinkoinen, kiitos koulukokemusten 😔). Vuorovaikutuksessa ei ongelmia, otti hyvin kontaktia vauvasta asti. Leikki monenlaisia mielikuvitus leikkejä, ei koskaan ollut mitään lelujen riviin järjestämistä tms, kuten kirjallisuudessa kerrotaan as-lapsilla olevan. Ongelmia ei ollut koskaan koti/sukulaisympäristöissä, mutta päiväkodissa ylivirittyi. Esim hoplopissa vaati sen, että vanhempi rauhoitti välillä tilanteen, istuttiin juomaan jne ja sitten saattoi juokseminen jatkua. Mutta päiväkodissa eivät ehkä osanneet sillä tavalla rauhoittaa lasta, plus ympäristö varmaan vaikutti osaltaan (äänet, tuoksut jne). Ylivirittymisen seurauksena saattoi saada isoja tunteenpurkauksia, huutoa, itkua, maassa makaamista ns. mitättömiltä tuntuvista asioista. Ei joka päivä, mutta varmaan noin kerran parissa viikossa. Ei kuitenkaan koskaan mitenkään väkivaltainen ketään kohtaan, toiset lapset tykkäsivät hänestä, sai kutsuja synttäreille ja kavereita riitti leikkeihin.

Aistiyliherkkyys oli jo pienenä nähtävissä, pelkäsi imurin ääntä taaperona, samoin esim moottoripyörän ääntä. Tuollaiset kovat yhtäkkiset äänet tuntui epämiellyttäviltä. Varmaan monet lapset pelkäävät kovia ääniä, mutta se säikähdyksen tuoma itku ja pelkoreaktio oli meidän lapsella aivan totaalinen. Itku kesti kauan ja vaati paljon rauhoittelua, jos tuollainen tilanne tapahtui. Samoin esim yleisissä vessoissa käsienkuivauslaitteen hurinaääni pelotti myös.

Ja tuoksut. Tietyt tuoksut ajoi hulluuden partaalle ja toisia olisi voinut tuoksutella vaikka kuinka kauan. Inhokkina oli esim sanomalehden tuoksu, ja vieläkin, juuri eilen itse asiassa, kommentoi autossa että täällä haisee sanomalehti, ja lehti oli etupenkillä laukun alla, hän ei nähnyt sitä. Itse en haistanut mitään.

Sukissa ei saanut olla saumaa jalkaterässä, se tuntui inhottavalta, eikä hankaavia pesuohjelappuja. Hoksasi aina kaikki pienimmätkin muutokset ympäristössä. Jos esim mummulla oli uusi viherkasvi tms. , mihin ehkä yleensä lapsi ei niin kiinnitä huomiota. Oli myös jo aivan pienenä erittäin hyvä suuntavaisto. Muisti tarkasti miten johonkin liikkeeseen mentiin, vaikka oli käyty vain kerran. Saattoi kommentoida kun autolla ajettiin että tuosta mentiin sinne ja sinne ja tuon sillan takana on se ja se liike.

Tunteiden säätely oli ja on vieläkin se ongelmallinen juttu. Kokee kaikki tunteet voimakkaasti, niin hyvät kuin huonotkin fiilikset. On aina ollut sellainen ja tarvinnut tasoittumiseen aikuisen apua. Jonkun sanomaan että nyt vedetään hetki henkeä ja mietitään, miten jatketaan.

Kiitos tästä kirjoituksesta. Minun lapsi on aika samankaltainen kuin kuvasit, mukaan lukien nuo puhaltavat käsienkuivaimet wc-tiloissa ja kaikki. Kirjakieltä ei puhu, mutta käyttää sanoja paremmin kuin ikäisensä, niin siksi jonkun mielestä puhe voi kuulostaa erikoiselta sen ikäisen puheeksi, aikuisemmalta.

Olen epäillyt, että voisi olla SI-häiriö, mutta terveydenhuollosta ei tunnu saavan asiaan juuta eikä jaata.

Ap

Sun kannttaisi tutustua sensorosen integraation häiriötä käsittelevään kirjallisuuteen. Ehkä oletkin niin tehnyt, kun ylipäätään tiedät koko asiasta? En nyt pääse tarkistamaan yhden kirjan nimeä, jota voisin suositella, mutta voin tehdä sen myöhemmin tänään. Toimintaterapian varhainen aloittaminen olisi todella tärkeää SI-häiriössä. Itse en tiennyt tarpeeksi ajoissa koko häiriöstä, ja meillä lapsi alkoi saada toimintaterapiaa vasta kolmannella luokalla. Aivan liian myöhään.

No nyt pääsin kotiin tarkistaan kirjat, eli:

- A. Jean Ayres "Aistimusten aallokossa, Sensorisen integraation häiriö ja terapia"

- Carol Stock Kraniwitz "Tahatonta tohellusta, Sensorisen integraation häiriö lapsen arkielämässä"

Varmaan on uudempiakin, mutta nuo luin silloin kun asia oli meille ajankohtainen. Teoksissa on paljon sellaistakin, mikä ei koskenut meitä, mutta konkreettista apua sain erityisesti Ayresin kirjasta, jossa oli vanhemmille ihan käytännön ohjeita, miten leikin avulla voi harjoittaa lapsen hermostoa. Varsinkin kun toimintaterapian alkaminen venyi ja venyi, niin koin että pystyin edes jotain apua antamaan lapselle.

Mulla kaksi autistiminkirjo lasta. Nyt 13v. oppi puhumaan myöhään (yli 3v.), poikkeava katsekontakti, ei ymmärrä ilmeitä, äänensävyjä. Ääni,valo, hajuherkkä. Hengaillut aina mielellään pää alaspäin. Töksäyttelee ja lapselta aina puuttunut täysin miellyttämisen halu. Sitä en pidä mitenkään huonona asiana. Suomeksi ei osaa ilmaista itseään verbaalisesti. Psykologin testien mukaan se aivo-alue joka yhdistää sanan nimen sen merkitykseen on todella heikko. Nopean yhdistäminen alue huippunopea. Lapsi ei koskaan kaivannut kavereita. Kuormittuu koulussa todella paljon. Huippulahjakas muusikko, ja kuvataiteilija. Kiinnostuksen kohteet syviä. Lapsi löytää beatlesin, opettelee joka biisin sekä kitaralla että pianolla, piirtää pelkkää beatlesiä, opiskelee jokaisen bändiläisen historian, itkee john lennonin pojan lapsuutta ilman isiä. Hyvin empaattinen omalla tavallaan. Ei tajunnut pienenä kun muut tytöt kiusasi tarhassa. Nykyään ymmärtää olevansa erilainen ja kipuilee sitä toisinaan. Harmittelee että ikätovereiden kiinnostus asioihin on häneen verrattuna hyvin pinnallisella tasolla.

nyt 7v alkoi puhua puoli vuotiaana, liikkui hyvin kömpelösti. Ei sietänyt selällään oloa, kylpyä, suihkussa käytiin pystyssä sylissä. Saa paniikkikohtauksen jos kallistaa taakse, jo ihan vauvana. Kirkui, hikoili, pelkästi todella hysteerisenä. Vuoden ikäisenä puhui jo lauseita, lausui epäselvästi, mutta todella laaja sanavarasto. Jos ärsykkeitä oli liikaa, hakkasi päätä lattiaan, valot,äänet,hajut, maut, tuntuma. Kaiken kanssa oli hyvin vaikeaa. Englantia alkoi puhua alle kaksi vuotiaana, osasi luetella kaikki maholliset automerkit. Pelkäsi aina muita lapsia, sanoi "ei kiitos" kun pyysivät leikkimään. Pieni professori on nykyään. Rakentaa legoilla sellaisella tavalla etten ole ikinä nähnyt kenenkään käyttävän palasia noin, tekee liikkuvia osia ja vaikka mitä mihin oma hahmotus ei vaan kykene. Rakastaa matikkaa, tarhaikäisenä rakasti kertolaskuja. Eskarissa opet ihmetteli kun lapsi ei tajua aakkosia, tai sanoo ne hassusti. No se lausui ne englanniksi. Sitten tajusivat että se lapsen jatkuva höpötys on ihan koherenttia englanninkieltä kun tarhaan tuli pakistanilainen poika jolle oma alkoi jutella. En pidä kauhean osaavina päiväkodintätejä, joille kerrot että hei lapsi saattaa puhua mielummin englantia ja kolmen vuoden päästä syttyy täteilläkin lamppu että hei täähän puhuu englantia! Siis päiväkoti oli karmea paikka, kun siellå oli useita väkivaltaisia lapsia eikä ne aikuiset saanut siihen missään vaiheessa muutosta, mun poikaa kivitettiin, hakattiin ja lukittiin pimeisiin koppeihin. Päivittäin sitäkin lyötiin eikä kukaan tehnyt yhtään mitään. Vieläkin suututtaa. Sori pieni sivuraide.

Siis poika ollut aina hyvin periaatteellinen kasvissyöjä "minä en syö eläimiä!", ikinä ei väkivaltainen, rautainen itsehillintä, pettymyksensietokyky ja taitava sanoittamaan kokemuksia. Meidän kissa kuoli kun poika oli 3. Minä ja tyttö vaan ulvottiin ja poika toisti "minun kissani minun paras ystäväni, rakastan sinua vaikka oot kuollut". Uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Tämä lapsi tajusi kuolemisen konseptin silloin, tyttö oli ehkä 7v kun tajusi ettei kuollut voi tulla takaisin. Tämä lapsi tarvitsee paljon ennakointia mikään yllätys ei ole hyvä. Kaikki uusi ja odottamaton on oletusarvoisesti paha. Poikkeavuuksiistaan ja vaativuuksistaan huolimatta aivan huikeita on molemmat, en vaihtaisi mihinkään.