Narsistin kanssa perhe-elämää?ov

narsistinen persoonallisuushäiriö= psykopaatti ja esiintyvyys on yleisväestössä 7-9%. Miehillä se on 11-18%.

tiedätkö mitä on narsismi??

Ilmeisesti et, joten googletas vähän tietoo ja tule sit kommentoimaan...

Vierailija - 16.11. 15:37 vastaa tähän viestiin (14/15)

5 jatkaa

narsistinen persoonallisuushäiriö= psykopaatti ja esiintyvyys on yleisväestössä 7-9%. Miehillä se on 11-18%.





Narsistinen persoonallisuushäiriö ei tarkoita psykopatiaa. Psykopatia tai sosiopatia on eräs nars. muodoista. Esiintyvyys on muutaman prosentin luokkaa.

Se on vaikeaa, mutta tee se edes lapsesi tähden!

Terv. narsistin ex-vaimo

Ehkä aluksi ei haittaa, että toinen juo isommasta kupista, mutta kun koko ajan toinen on " minä itse" , alkaa vähitellen keittää.



t. Erään narsistin tuttu

mutta vaikuttaa ihan samanlaiselta tyypiltä kuin ex-miesystävä vuosien takaa. Kauheaa jos se suhde olisi päätynyt johonkin vakavampaan... En mä oikein voi mitään JSSAP:takaan heittää tuon perusteella mutta itse olen ainakin tosi tyytyväinen että en ole tuollaisen kanssa enää missään tekemisissä.

Narsistilla ja psykopaatilla on eroa. Vaikka molemmissa luonnehäiriöillä on samankaltaisia piirteitä (itserakkaus, egoismi, pakonomainen tarve tulla ihailluksi, kyvyttömyys nähdä itsessään huonoja puolia jne), niillä on yksi tärkeä ero : Narsistilla on tunteet. Psykopaatti on täysin tunnekylmä olento, ja hän on kyvytön minkäänlaiseen empatiaan. Riippuen ihmisestä, narsistilla yleensä on normaali tunne-elämä ja hän kykenee empatiaan ja asettamaan itsensä toisen asemaan. Siinä on vain se ongelma, että narsisti usein kuvittelee muut samanlaisiksi kuin itsensä. Narsistin tunne-elämä on teinitytön tasolla, mutta psykopaatilla se on jäänyt uhmaikäisen tasolle. Narsisti kykenee palautteeseen, jos hän saa osakseen ihailua, imartelua ja tunnustusta: silloin hän pystyy arvostamaan myös toisia ja kykenee rakastamaan ja kykenee empatiaan. Psykopaatti sensijaan käyttää toisia ihmisiä häikäilemättä hyväkseen - hänelle toiset ihmiset ovat vain pelinappuloita ihmissuhdeshakissa. Narsistia voi sietää ja hänen kanssaan tulla toimeen, jos häntä osaa käsitellä (antaa hänen tuntea olla ihailtu, kunnioitettu jne) ja osaa puhua hänet ympäri. Häntä on kohdeltava kuten kissaa: kissaa ei voi komentaa, mutta kissa on manipuloitavissa. Psykopaatin osalta ainoa vaihtoehto on juosta karkuun niin kovaa kuin pystyy, sillä uhmaikäisen tunne-elämä yhdistettynä aikuisen älykkyyteen on äärimmäisen vaarallinen yhdistelmä.

..otteita pidemmästä tarinastani, jota en kokonaan tänne nyt laita..









" ...Mitenköhän kauan tätä on jo jatkunut? Missä vaiheessa se onni ja autuus

muuttui Helvetiksi? Oliko se sitä jo alusta asti mutta kieltäydyinkö

minä näkemästä sitä? Omituista että ihmiseltä menee tällä tavalla

muisti, ettei omia asioitaan enää menneisyydestä muista. On vain

välähdyksiä asioista, ja se jatkuva surun ja ahdistuksen tunne. Mä

haluan nyt muistaa kaiken, kirjoittaa kaiken ylös, niin etten enää

milloinkaan anna itseni joutua tähän jamaan. Ei enää kolmatta kertaa.





Ihan alussa muistan miten se oli mustis. Olin sillon opiskelujen takia

työharjoittelussa ja tää valvotti ja itketti mua

yökaupalla. Luuli että mä petän sitä siellä.. .. öissä

sain ehkä nukkua tunnin, kaksi ja sitten piti taas lähteä ajamaan 40

kilsan päähän työpaikalle. .



..Kaikki rahansa pelasi

tai tuhlasi muutoin. Ja samoin minun rahani. Jo silloin ja ihan alussa

huomasin hänen rahan käyttönsä. AINA oli lainaamassa muilta rahaa, siis

ihan päivittäin. Soitteli kaikki sukulaisensa läpi yms... saattaa jopa soittaa

tädilleen, johon ei ole ollut yhteydessä vuosiin, eikä edes muista

tämän ihmisen nimeäkään enää, vain pyytääkseen rahaa!!!!



Mä en muista koska alkoi väkivalta. Alkoiko se silloin sinä iltana kun

hän tuli ikkunan läpi ensimmäisen kerran? Ainakin silloin oli kuulemma

ollut hiustuppoja lattiat täynnä, ja minä en muista muuta kuin että olin

hysteerisenä vaatehuoneen nurkassa enkä ymmärtänyt kai mistään mitään.

Olin shokissa. Silloinko kaikki alkoi?? En todellakaan muista.



Kaikki kuitenkin paheni nopeasti. Ensimmäinen lapsemme oli ihan vauva

vielä, kun hän kävi minuun muistini mukaan kunnolla käsiksi. Siitä

asunnosta muistan vain pelon ja kyyneleet. Muistan miten hän sai

jotenkin jalkapöytäni luut murrettua, jalka oli kipeä kuukausia sen

jälkeen. En mennyt lääkäriin, en kehdannut. Hävetti. Monta kertaa se

uhkasi tiputtaa mut rappusista alas, yläkerrassa roikutti minua kaidetta

vasten. Paiskoi sängylle ja töni. Heitti kattilan keittiön seinästä läpi

ja hajoitti lähes jokaisen oven hakkaamalla nyrkeillään.



Uhaksi tappaa itsensä veitsellä kun minä en kyennyt häntä omalta

kauhultani lohduttamaan riehumisensa jälkeen. Ihme ettei kukaan

soittanut poliiseja koskaan.. Yritin jo silloin päästä hänestä eroon,

mutta minulla ei kai ollut voimia vielä tarpeeksi. Otin hänet aina

takaisin kun hän taas lupasi muuttuneensa ja vannoi rakkauttaan.



Kesälomareissulla ... Minun silmieni edessä, se

antoi toisen naisen lääppiä itseään ja flirttaili tämän kanssa. Minä

olin yksin vieraitten keskellä hänen kotikaupungissaan..Mieheni mielestä olin sairas ja hullu kun

kuvittelin heidän välillään mitään vaikka he nuolivat toisiaan koko

illan. Voi luoja sitä nöyryytyksen määrää..

Autoa ajessani alkoi riehumaan, yritti tarrata ohjauspyörästä kiinni,

potki kojelautaa ja ovia niin että koko auto heilui. Hyvä etten ajanut

kolaria hänen riehumisensa takia. Minä oli kuulemma hullu ja huora ja hän

uhkasi jättää minut metsätielle yksin. Hakisi kuulemma lapsemme hoidosta

ja lähtisi yksin kotiin jättäen minut sinne tuntemattomaan. Pelkäsin

enkä taaskaan tajunnut millään, mitä MINÄ olin tehynyt?





Minä jäin ihan yksin. Sosiaalinen verkostoni kutistui olemattomiin,

kaikki ystäväni ja sukulaiseni jäivät sadan kilmoetrin päähän. .alkoi miehen alkoholin käyttö. Oli päiviä pois,

joi ja ryyppäsi. En saanut sanoa hänen reissuistaan koskaan mitään,

koska silloin hän raivostui. Hän alkoi myös kiristämään minulta rahaa.

Vei minulta asunnon- ja autonavaimet, rahat ja kännykän, ja uhkasi

lähteä pois jättäen minut yksin ilman avaimia, rahaa, kännyä, mitään

lasten kanssa.. paikkakunnalle josta en tuntenut ketään.. Ajattelin

että vieköön rahat, kunhan minulla on edes puhelin tai auto jolla pääsen

lasten kanssa pakoon. Sanomattakin on selvää että hänen omat palkkansa

ja päivärahansa olivat ainoostaan hänen käytettävissään. Minulta sitten

kiristi lisää rahaa kun omansa oli tuhonnut päivässä.



Myös (uudessa) asunnossa hän hajoitti paikkoja. Hakkasi seinät ja ovat

paskaksi, hajotti makuuhuoneen ikkunan, tuhosi huonekaluja, kännyköitä

yms. Mitään arvokkaampaa en voinut ikinä kotiini ostaa, esim kameraa,

videoita tms koska kaikki hän myi eteenpäin saadakseen rahaa itselleen.

Hän alkoi myös varastamaan minulta käteistä. Lompakostani ja asunnosta

hävisi aina

kaikki käteinen raha.. ikinä ei myöntänyt ottaneensa niitä. Hänen

rahankäyttöönsä

hupeni kuukaudessa valehtelematta lähes 3000e, eikä sekään riittänyt.



Aina hän riehui siitä kun ei ole rahaa. Hänellä ei ole kuulemma koskaan

rahaa eikä hän saa ikinä mitään mitä haluaa.. hän olisi halunnut autoja,

moottoripyöriä, moottorikelkkoja, uusia kalliita vaatteita yms yms.

Samaan aikaan hän tuhlasi jonnekkin käsittämättömään paikkaan tuon

2000-3000e kuussa. Ja minä maksoin kaiken perheeseen liittyvän. Asunnon,

ruuat, laskut, auton kulut, kaiken.









Ite tosiaan meni aina kun

halusi. Minä en päässyt koskaan mihinkään. Jos satuin pääsemään kauppaan

yksin, soitti jo puolen tunnin päästä että missä viivyt.. Baariin pääsin

yhdessä oloaikanamme ilman sitä vain ihan muutaman kerran. Ja nekin

olivat ihan kauheita. Alkuillan se itketti mua. Haukkui, nälvi, oli

julma, töni, pilkkasi.. teki kaikkensa että itkisin. Uhkasi ettei

päästäkkään yms. Joka kerran jouduin " karkaamaan" .. ja se seuraava päivä

sitten.. mies jatkoi tyynenä uniaan, mulla piti nousta kahden tunnin

unien jälkeen lapsia katsomaan kipeänä. Sama juttu jos olin flunssassa

tms, levätä en saanut koskaan.. Aina mulla piti jaksaa laittaa ruoka,

vaihtaa vaipat jne jne. Mut sen ei tarvinnut jaksaa ikinä mitään. Se

nukku sillon kun sitä huvitti eikä välittänyt vaikka koko maailma ois

sortunu sillä välin ympräiltä.



Mun kyyneleet ja paha mieli ei merkannu sille mitään. Monesti itkin ihan

sen nähden, mutta ei se tehnyt elettäkään lohduttaakseen. Joskus

saattoi kysyä että mikä nyt on, mutta ei muuta. Välillä se alkoi

nauramaan kun näki mun itkevän. Semmoista omahyväistä pilkkanaurua.

Niin, itke nyt saatanan lehmä taas..

MÄ en enää näyttäny sille pahaa mieltäni, ettei miehelle ois tullu paha

mieli mun ahdistuksen takia.. Yrtin tehdä kaikkeni suhteemme eteen. En

nalkuttanut mistään, en kysellyt mistään, en valittanut mistään, en

vaatinut mitään. Hymyilin, olin onnellisen ja iloisen oloinen ja

yritin ymmärtää miestä. Oli vaan vähän vaikeaa kun ei se koskaan

suostunut puhumaan itsestään tai tunteistaan mitään. Sitten syytti mua

kun mä en ymmärrä häntä.



Mun suurin virheeni oli kertoa sille itsestäni mitään. Joskus sitä vain

on niin heikko, että haluaa jakaa pahan olonsa toisen kanssa. Kerroin

sille eksästäni joka pahoinpiteli. Kerroin sille läheisistäni jotka olin

menettänyt liian aikaisin.. Mitä sain?? Sivalluksia siitä, miten mä

olin se hullu, joka itse oli aiheuttanut eksän käytöksen. Että hän ei

yhtään ihmettele vaikka eksä hakkasi mua kun olen niin kamala ettei mua

kukaan kestä. Ja että mun vika oli että ne ihmiset kuoli kun olen niin

kauhea ihminen. Ja että olen maailman huonoin äiti.. Miten se aina löysikin ne kipeimmät

paikat joihin iskeä??



Fyysinen väkivalta jatkui. Hän kuristi minua, löi, väänsi käsistä,

uhkasi tappaa. Piilotteli kännipäissään puukkoja sängyn alle ja meni

sitten odottamaan että minä saavun nukkumaan. Onneksi hän nukahti ennen

kuin menin makuuhuoneeseen. Kuvioihin tuli toiset naiset. Tai en tiedä

jos niitä oli jo aiemmin, mutta nyt hän ei enää välittänyt salata

jälkiään niin hyvin. Oli puhelinnumeroita, viestilappuja, kaula syötynä.

Ryyppyreissut kestivät aina monta päivää eikä ikinä tullut yöksi kotiin.

Puhelimessa uhkasi tulla

tappamaan sekä minut että lapsensa, kun olimme niin ärsyttäviä

märisijöitä.. onneksi välimatkaa oli , niin ei päässyt. Elämä

meni vain kovenevalla tahdilla pahemmaksi.



Lopulta jouduimme muuttamaan asunnosta maksamattomien vuokrien takia. Nekin rahat

olivat menneet miehelle. Mies haukkui, nälvi, pilkkasi, uhkaili

päivittäin. Ei päästänyt minua hetkeksikään silmistään, esti liikkumisen

asunnolla, nautti kun sai minut itkemään. Ja minähän itkin. Joka päivä.

Pelosta, masennuksesta.. tässäkö tämä nyt sitten oli? Minun unelmieni

prinssi ja toive-elämä?



Jossain välissä taas riitaamme yritin paeta lasteni kanssa. En päässyt

pitkälle, mies tunki itsensä väkisin autooni. Jostakin hän taas riehui,

varmaan siitä kun minulla ei ollut antaa hänelle rahaa. Niinpä

pysähtyessäni kaupan parkkipaikalle, mies astui autosta ulos. Yritin

karkuun, mutta hän oli nopeampi ja löi nyrkillään kuskin puoleisen

etuikkunan rikki.



Seksi oli aina hänelle tärkeää. Kuitenkaan ikinä minun aloitteeseeni hän ei vastannut, mutta joka kerta kun hän halusi, oli suostuttava. Vaikka kieltäydyin, hän jatkoi silti.. kuitenkin niin ettei hän sitä väkivalloin tehnyt, mutta enpä ollut täysillä mukanakaan. Loppua kohden hänen seksuaalinen mieltymyksensä muuttui oudoksi. Jopa pelottavaksi. En tiedä saiko hän vaikutteensa pornoelokuvista vai niistä raaoista väkivaltaelokuvista joita niin mielellään aina katsoi.. Ahdistavinta oli kuitenkin se, että loppuvaiheessa suhdettamme hän halusi kuulla yhdynnän aikana miten " tunnustan" pettäneeni häntä ja että kuvailen tarkkaan mitä olin muka tehnyt toisen miehen kanssa. Minä nielin kyyneleitäni ja sanoin ettei tuommoiset fantasiat kiihota minua yhtään, mutta hän halusi silti kuulla niitä.. en vieläkään tiedä kuvitteliko hän tosissaan minun puhuvan hänelle silloin totta vai ei. Myös seksi muuttui väkivaltaisemmaksi. Hän saattoi samalla kuristaa minua tai repiä hiuksista niin että sattui.. myös muuta inhottavaa hän halusi tehdä ja minun tekevän hänelle. Usein tunsin hänelle olevan vain joku johon saattoi paineensa purkaa, tunteeton esine johon tyydyttää itsensä..



..sain tietää hänen pettäneen

minua, sain luvan kanssa katsoa kännykkäänsä josta löysin viestin

toiselta naiselta jossa kiitettiin kiihkeästä yöstä. Mies nauroi vain

minulle julmasti, taas näin sen saman katseen. pistävän, polttavan,

läpitunkevan. Hän ei osoittanut katumusta kiinnijäämisestään eikä teostaan.

Oli julma ja ilkeä. Päätin haluta erota..



Mies sanoi minun katuvan jos jätän hänet.. . käänsi

tilini tyhjäksi, lähes 500e. Menin poliisille ja tein rikosilmoituksen.







..Mies

alkoi riehumaan. Sihisi raivopäisään miten nyt tuli mulle lähtö ja että

haluaa tappaa minut. Yritti käydä käsiksi, minä pakenin henkeni

kaupalla. Sai kiinni ja riepotti, kuristi ja sihisi hampaittensa välistä

mitä kauheinta tekstiä.. Pelotti aivan sairaasti, taas oli tuttu

tilanne; mies ihan sekaisin raivosta eikä minulla edelleenkään hajua

MITÄ olin tehnyt saattaakseni hänet siihen tilaan. Mies vei kännykkäni

ja avaimet. Yritti lopulta heittää mut pihalle ilman vaatteita. Kun sain

kengät käsiini, hänpä ei enää päästänytkään minua pihalle. Pääsin

karkuun takaovesta. Sain onneksi soitettua naapurista poliisit.

Sillävälin mies ehti tuhota kotimme täysin. Oli repinyt verhot alas,

heitellyt matot ja huonekalut, hajottanut lasiovet ja lipastot, rapinyt

tietokoneen johdot ja piilottanut modeemin, silpunnut meikkini ja

käsilaukkuni pieniksi murusiksi. Tyhjentänyt lompakkoni rahoista ja

piilottanut sen. Oman kännynsä oli hajottanut palasiksi, minun kännyni

koitti varastaa, mutta poliisit palauttivat sen kun veivät miehen

mennessään.



Meni jonkin aikaa ja mies alkoi esittä katumusta. Pyyteli anteeksi ja

koitti vannoa miten on muuttunut. Lupasi lopettaa juomisen ..

Vajaa kolme kuukautta hän jaksoikin esitää muuttunutta miestä, oli

kanssamme kotona, ei käynyt missään , oli vain meidän kanssa. Esitti

hellää ja rakastavaa isää. Eipä silti pystynyt lopettamaan

haukkumistani. Olin laiska, lihava, ruma, hullu. En tehnyt kuulemma

koskaan mitään kotitöitä, makasin vain sängyssä tai olin tietokoneella..

Kukahan mahtaa meillä sitten lapset ja kodin hoitaa jos minä en sitä

tee? Eipä ole herraa kertaakaan näyttäny nämä hommat kiinnostavan.

Joskus harvoin pyysin apua. Pyysin että jos voisi käydä lukemassa

sähkömittarin luvut tai yhdesti tehdä lumityöt. Ja mikä sota siitä

syntyi. Kun hän ei kestä sitä että häntä vaaditaan tekemään asioita!! En

mä voi ymmärtää miten jollekkin on ylivoimaista se, että ihan ainoa

kotityö koko vuonna on yksien mittarilukemien paperille kirjoittaminen!!



Kunnes taas lähti. Ja vihdoinkin minä sain

tarpeeksen.



Siitäkös mies sekosi. Erehdyksissä päästin hänet kotiini lapsiaan

katsomaan.. mies riehui koko ajan täällä ollessaan. Uhkasi tappaa ja

lyödä, kiristi rahaa. Kävi käsiksi. Kun lähti täältä, päätin etten enää

koskaan päästä häntä sisälle ilman että täällä on joku muukin aikuinen

kanssani. Hänen mielestään minä olin käyttänyt häntä taloudellisesti

hyväkseni. Syyttää minua siitä

etten ole maksanut hänen laskujaan.. joka kuukausi olen joutunut hänelle

antamaan pienistä tuloistani puolet. Lopuilla olen maksanut asumisen ja

ruuat ja pankkilainat. Silti raivoaa miten minä en ole antanut hänelle

rahaa. Olettaa että mun kuuluu maksaa hälle joka kuukausi omistani. Hän ottaa yhteyttä

nykyään vain silloin kun haluaa rahaa. Uhkasi tulla tappamaan minut jos en anna hänelle 20e. Sanoi

tulevansa pyssyn kanssa ja katsovansa mihin minusta on kun osoittaa

sillä minua ohimoon..







Tänään surffailessani netissä löysin oman kirjoitukseni eräältä nettipalstalta. Päiväys on vajaa vuosi sitten.. taas muistin miten kauan tätä helvettiä onkaan jatkunut. Tätäkö se tosiaan on ollut tämän viisi vuotta? Päivästä toiseen samaa tuskaa, samaa pelkoa, samoja kyyneleitä..



" Edellinen mieheni oli sairaalloisen mustasukkainen ja väkivaltainen.

Kestin seitsemän pitkää vuotta ennenkuin pääsin hänestä eroon. Sitten

tapasin nykyisen mieheni. Hän oli helllä, kiltti, lapsirakas, komea,

aivan hulluna minuun. Häneen saatoin luottaa, kertoa kipeimmätkin asiat

ja hän lohdutti minua. Hän rakasti lapsiani ja halusi kanssani omia.

Minä suostuin. Menimme kihloihin, muutimme yhteen. Nyt olemme olleet pian

neljä vuotta yhdessä ja koko elämäni on Helvettiä. En edes tiedä milloin

kaikki taas alkoi. Sen tiedän, että päivä päivältä tämä on pahempaa.

Mieheni haukkuu minua, mikään,m itä teen ei ole ikinä oikein. Saadakseen

mitä haluaa hän uhkailee, kiristää, lupailee. Lupauksiaan ei koskaan

pidä. Hän saattaa esim ottaa autoni avaimet, kotiavaimeni tms,

kiristääkseen niillä minulta rahaa. Hän ei edes välitä vaikkei vuokraan

tai ruokaan rahaa jäisi, kun hän on jotain päättänyt, hän sen myös saa.

Jos ei muuten niin lyömällä. Hän on hajoittanut paikkoja ja esineitä, ja

lyönyt minua. Myös lasten nähden. Kun itken, hän on kuin ei huomaiskaan.

Nyttenkin mua itkettää, mä en jaksa tätä enää.. ite se menee niinkuin

haluaa, just perjantaina otti meiän säästöistä 350e, ja nyt kun mä oisin

halunnu tänään lähteä ite kauppaan, ei tuukkaan töistä kotiin. Se kaikin

tavoin kiusaa mua ja koittaa saada mut itkemään. Kaikki ne kipeät asiat

mitä oon sille joskus kertonu, se on heittäny ne takas mun naamaa päin.

Se illkkuu ja kiusaa niillä mua. Kun se ryyppää, se ei tuu yöks kotiin

enkä mä saa siitä sille ees sanoa. Mä jos joskus jossain käyn, on se

kotona oottamassa ku myrskyn merkki ku oon ollu sitä " pettämässä" .

Jos mä puhun sille erosta ja etten oikeesti kestä tämmöstä enää, se

alkaa kiristää mua taas. se uhkaa viedä multa auton. lapset, rahat.. sen

rahat on vaan sen, ja mun äitiyspäivärahat on kans sen.

Te ette usko miten loppu mä oon. Mä en ois ikinä uskonu että tämmmöstä

kiusaamista voi ees olla. Että joku pystyy olemaan noin julma ihmiselle

jonka kans elää.

mä en jaksa enää pelätä, kuitenki mun on

pakko..."





Tätä on elämä narsistin kanssa. Minä selvisin tästä kaikesta, vaikka helppoa se ei ollut. Ap, jos sinun elämäsi on edes puolet tästä tarinastani, niin sinun on lähdettävä!! Älä jää, koska se ei muutu koskaan!!



t. kohtalotoverisi, joka selvisi

eli mitä mä teen? sis. epätoivoisen viestin.