Apua: lesbona seurakuntaan?
Olen rakastavassa parisuhteessa naisen kanssa, ollut jo yhdeksän vuotta.
Olen viimeisen parin vuoden aikana löytänyt sanoman Jeesuksesta, ruvennut rukoilemaan ja lukemaan Raamattua. Olen siis kristitty ja tiedän Raamatun opetukset ja että monet kristityt ajattelevat homoseksin olevan synti ja opettavan mustavalkoisesti että suhde samaa sukupuolta olevan kanssa on synti ja väärin.
Koen, että rakkaus tulee Jumalalta ja myös meidän keskinäinen rakkautemme tulee Jumalalta. Mielestäni ero olisi kohdallamme se isoin synti. Me olemme sitoutuneet jakamaan arjen ja tukemaan toisiamme. Olemme saaneet kasvaa yhdessä kun on voinut olla täysin avoin toiselle. Eikö se olisi isoin synti jos tällainen parisuhde täytyisi rikkoa ja erottaa?
Haluaisin löytää kristittyjen yhteyden, mutten kehtaa mennä seurakunnan toimintaan mukaan. Pelkään, että minut tuomitaan. Asumme pienellä paikkakunnalla.
Haluaisin löytää kristityn yhteisön, sellaisen missä minut hyväksytään. Onko palstan kristityillä neuvoa?
Kommentit (215)
Kuinkakohan moni sateenkaarityyppi väkisin yrittää muslimina moskeijaan kertomaan seksuaalielämästään ja hyväksytyämään sitä? Sekä islamista että kristinuskosta löytyy tarina Sodomasta ja Gomorrasta.
AngelFood kirjoitti:
1 Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.
2 Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.
3 Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."
4 Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
5 Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.
Tämä Ilmestyskirjan kohta puhuu eri tulkintojen mukaan kirjaimellisesti Babylonista, Rooman valtakunnasta, katolisesta kirkosta, Amerikan Yhdysvalloista, Suomen Evankelis-luterilaisesta kirkosta tai mistä tahansa yhteisöstä/ entiteetistä, jota siteeraaja haluaa erityisesti paheksua.
David Wilkerson oli muistaakseni sitä mieltä että Babylon = US of A.
Mene ja tiedä. Mutta ei se kyllä tuo meidän kansankirkkomme ole, vaikka hiukan eksyksissä ovatkin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä sinun pitäisi esitellä ja julistaa seksuaalista suuntautumistasi hengellisessä yhteisössä? Etkö sitä hetkeä saa libidoasi kuriin, vai mikä tässä maksaa?
Tätä minäkin ihmettelen.
En ole koskaan kokenut tarvetta julistaa suuntautumistani, enkä halua kuulla kenenkään muunkaan suuntautuneisuudesta.
Seksi kuuluu makuuhuoneisiin ja aikuisten luvalla tekemiin asioihin. Asianomaisten sopimusten mukaan. Ei kuulu kenelekkään muulle, mitä siellä makuhuoneessa harrastetaan ja kenen kanssa, kunhan täysikäisiä ja oikeuskelpoisia. Eli ei kannata kirkonpenkeillä julistaa seksimieltymyksiään kenenkään, olivat sitten mitä lie. Miksi ne muita kiinnostaisi tai häiritsisi?

Sinulle siis parisuhde on pelkkää seksiä? Ok.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkakohan moni sateenkaarityyppi väkisin yrittää muslimina moskeijaan kertomaan seksuaalielämästään ja hyväksytyämään sitä? Sekä islamista että kristinuskosta löytyy tarina Sodomasta ja Gomorrasta.
Koraanista en tiedä mutta raamatussa mainitaan erikseen että Sodòman synti oli *huoleton lepo ja leivän yltäkylläisyys - mutta et ojentanut kättäsi kurjalle ja köyhälle.*
Toinen erittäin paha juttu oli pyrkiä räízk. . . ríkastamaan Lootin vieraaksi tulleet miehet. Lähi-idän vieraanvaraisuuskulttuurissa se oli erityisen törkeää.
Tällä en selitä pois muita raamatunkohtia, joissa homoseksuaaliset teot selvästi kielletään. Pointti on että Sodomán synti oli muuta kuin yleensä kuvitellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärräthän ap, että ei ole kyse siitä, mitä ihmiset sanovat, vaan sinun iankaikkisesta elämästä. Tahdotko antaa elämäsi Jeesukselle? Tahdotko päästä taivaaseen?
Nykyään on paljon myös eksyttävää opetusta, rukoile, että Jeesus johdattaa sulle seurakunnan jossa saat kuulla oikeaa opetusta.
Lue Raamattua ja rukoile, että Jeesus antaa Pyhän Hengen kautta ymmärryksen. Jeesus puhuu sun sydämelle, Hän parantaa ja korjaa asioita.Minäkin elin vuosia avoliitossa vaikka olin uskossa. Lopulta jouduin toteamaan kuitenkin, että avioliitto on ainoa oikea liitto Jumalan silmissä.
Lähdettyäni avoliitosta, Jeesus johdatti Hänen valitsemansa puolison mulle, jonka kanssa olemme nyt olleet 5 v naimisissa. Ja parasta on kun me tiedämme puolisoni kanssa, että tämä kaikki on Hänen johdatustaan.
Elämme Jeesuksen kanssa, Hänen ominaan, Häntä palvellen.Kiitos lämpimästä viestistä ja hyvistä neuvoista! Oliko teillä hyvä avoliitto? Erositko vain siksi että avoliitto ei ollut mielestäsi Jumalan mielen mukainen? Ettekö olisi voinut mennä naimisiin?
Olin valmis menemään naimisiin, tämä mies ei lopulta halunnut naimisiin.
Jeesus haluaa, että me ihmiset rakastaisimme Häntä, vapaaehtoisesti ja täydestä sydämestä, ja kun opimme tuntemaan Häntä ja rakastamaan Häntä, me tahdomme antaa koko elämämme Hänen käsiinsä. Me haluamme jättää syntielämän, kokea kuinka Jeesuksen veri puhdistaa meidän sisimpäämme. Saamme olla puhtaita ja on se varmuus, että omemme matkalla Jeesuksen luo.
Uskonelämä ei ole helppoa, mutta en ikinä palaisi siihen menneeseen elämään. Jeesus tuo rauhan ja rakkauden sydämeen, se on pysyvää, eikä katoa. Jeesus auttaa vaikeissakin asioissa, eikä tarvi yksin yrittää.
Mutta Hän haluaa ihmisen kokonaan, ei vain puoliksi. Siksi joudumne tekemään valintoja, kysymään mikä on Hänen tahtonsa.
Me ihmiset usein haluamme jotakin ihan muuta, kuin mitä Jeesus haluaa antaa meille. Meidän tiemme eivät ole Hänen teitänsä, eikä meidän ajatuksemme Hänen ajatuksiaan.
Raamattua itse lukemalla oppii parhaiten tuntemaan Jeesusta. Ilman sanan tuntemusta me eksymme.
Jeesus rakastaa sinua, ja kun etsit Hänen tahtoaan elämässäsi, Hän johdattaa sua, näyttää sulke tien, jota kulkea. Meillä kaikilla on syntimme, joista lovumme ja pääsemme irti, koska Jeesuksen rakkaus on suurempaa, kuin se synti joka on hallinnut meitä.
En kaipaa humalaa, en tupakkaa, en irtosuhteita, en mitään sellaista, mikä hallitsi elämääni ennenkuin kohtasin Jeesuksen. Avoliittokin oli väärin, mutta Jeesus oli kärsivällinen kanssani, että ymmärsin ja todella halusin tehdä Hänen tahtonsa siinäkin.
Siunausta sinulle ap.
Huomionhakuisuutta väkisin mennä julistamaan syntisyyttään niille, joiden tietää sen tuomitsevan. Tyypillistä sateenkaariväelle, että tahallaan provosoidaan härkkimällä sieltä, missä tietää varmuudella älähdyksen tulevan.
Yrittävät varmasti siellä parantaa homoutesi.
Kun synnyt uudestaan Jeesuksen nimeen niin homoseksuaalisuutesi otetaan pois sinusta.
Tämä vaatii syntien tunnustamista ja että pyydät Jeesusta elämääsi ja annat itsesi täysin Hänelle.
Kuin nappia painamalla tämä tapahtuu, sun mieli muuttuu hetkessä 180 astetta. Tämä on se hetki kun Jumala näyttäytyy sinulle ja ilmaisee parantavan armahtavan voimansa. On pelottava kokemus ja tekee nöyräksi pienen ihmisen. Tämän jälkeen Jumala alkaa siivoamaan muutakin epäpuhdasta elämästäsi ja alat valmistautumaan Taivasten valtakuntaa varten. Onnea matkaan!
lesbous vai Jeesus ja totuus
valitse
Vierailija kirjoitti:
Huomionhakuisuutta väkisin mennä julistamaan syntisyyttään niille, joiden tietää sen tuomitsevan. Tyypillistä sateenkaariväelle, että tahallaan provosoidaan härkkimällä sieltä, missä tietää varmuudella älähdyksen tulevan.
Tämä. Uhriutumista viimeisen päälle. Joka paikkaan pitää mennä libido ja seksuaalisuus edellä. Kuvottavaa sakki, eikä tämä kuvottavuus liity heidän seksuaalisuuteensa, vaan narsismiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hierotko lesobarakkautta kaikkien naamalle vai miksi se olisi ongelma? Seurakunnan ovet ovat kaikille avoinna
Tämä! Miten seksitouhuilut kuuluu kirkonmenoihin? 😳
AP taitaa etsiä toisenlaista kirkkoa.
Ehkä Tampereella on sellaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomionhakuisuutta väkisin mennä julistamaan syntisyyttään niille, joiden tietää sen tuomitsevan. Tyypillistä sateenkaariväelle, että tahallaan provosoidaan härkkimällä sieltä, missä tietää varmuudella älähdyksen tulevan.
Tämä. Uhriutumista viimeisen päälle. Joka paikkaan pitää mennä libido ja seksuaalisuus edellä. Kuvottavaa sakki, eikä tämä kuvottavuus liity heidän seksuaalisuuteensa, vaan narsismiinsa.
Uskovaisena ei saa edes ajatella mitään seksuaalisia juttuja. On syntiä. Jeesus sanoi että jos katsot vastakkaista sukupuolta seksuaalisesti niin olet tehnyt sydämessäsi huorinteon eli sama kuin maannut fyysisesti. Yhdynta kuuluu avioliittoon miehen ja naisen välille.
Vierailija kirjoitti:
Kun synnyt uudestaan Jeesuksen nimeen niin homoseksuaalisuutesi otetaan pois sinusta.
Tämä vaatii syntien tunnustamista ja että pyydät Jeesusta elämääsi ja annat itsesi täysin Hänelle.
Kuin nappia painamalla tämä tapahtuu, sun mieli muuttuu hetkessä 180 astetta. Tämä on se hetki kun Jumala näyttäytyy sinulle ja ilmaisee parantavan armahtavan voimansa. On pelottava kokemus ja tekee nöyräksi pienen ihmisen. Tämän jälkeen Jumala alkaa siivoamaan muutakin epäpuhdasta elämästäsi ja alat valmistautumaan Taivasten valtakuntaa varten. Onnea matkaan!
Oho! Nyt on väkevät lupaukset!
(Olen ollut uskossa Jeesukseen 25 vuotta, ja näen itsessäni enemmän ja törkeämpää syntiä kuin uskoon tullessani. Jos minulle olisi mainostettu Jeesus-tietä tuollaisena napinpainallusmuutoksena, niin olisinpa heti kohta ensimmäisestä lankeemuksestani heittänyt koko homman sikseen ja hyvästellyt Jeesuksen.)

Tämä kuuluu sarjaan *Jeesus nostaa Vuorisaarnassa hyväksyttävän suorituksen riman neljään kilometriin, jotta ylpeimmätkin omavanhurskaat tajuaisivat ettei se oma ihan kunnollinen arkinen elämä täytä Jumalan vaatimuksia.*
Te tarvitsette Jeesuksen ja nimenomaan rístíínnaulittuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun synnyt uudestaan Jeesuksen nimeen niin homoseksuaalisuutesi otetaan pois sinusta.
Tämä vaatii syntien tunnustamista ja että pyydät Jeesusta elämääsi ja annat itsesi täysin Hänelle.
Kuin nappia painamalla tämä tapahtuu, sun mieli muuttuu hetkessä 180 astetta. Tämä on se hetki kun Jumala näyttäytyy sinulle ja ilmaisee parantavan armahtavan voimansa. On pelottava kokemus ja tekee nöyräksi pienen ihmisen. Tämän jälkeen Jumala alkaa siivoamaan muutakin epäpuhdasta elämästäsi ja alat valmistautumaan Taivasten valtakuntaa varten. Onnea matkaan!
Oho! Nyt on väkevät lupaukset!
(Olen ollut uskossa Jeesukseen 25 vuotta, ja näen itsessäni enemmän ja törkeämpää syntiä kuin uskoon tullessani. Jos minulle olisi mainostettu Jeesus-tietä tuollaisena napinpainallusmuutoksena, niin olisinpa heti kohta ensimmäisestä lankeemuksestani heittänyt koko homman sikseen ja hyvästellyt Jeesuksen.)
Mutta tuskin elät niin että haluat tehdä syntiä ja menet synnin perässä kuten ennen uskoon tuloa? Meidän on mahdotonta olla täysin tekemättä syntiä.
Hei ap, tää vauvapalsta taitaa olla väärä paikka jos haluat asiallisia vastauksia tuohon kysymykseen...
Mun mielestä nykyinen ev. lut. kirkko on aika maallistunut, hyvinkin suvaitsevainen ja edistyksellinen.
Hyvin sanottu! Seurakunta on syntisten sairaala, ei museo jossa esitellään pyhimyksiä.