Miten jotkut vaan osaa kasvattaa lapsiaan ja toiset ei
Lasten kaveripiirissä huomannut. Osaa opetettiin jo pienenä pyytämään anteeksi kavereilta, kiittämään. Varakkaassakaan perheessä lapsille ei osteta kaikkea, mitä haluavat, vaan opetetaan jo pienenä harkitsemaan jne. Sitten taas toisessa lapset opetetaan siihen, että mankumalla saa asiat periksi, saa huutaa jne.
Kaikki lasten kaverit kivoja ja tärkeitä minulle (kaveripiirit pysyneet samana taaperosta teiniin), huomaan vaan, että kasvatus näkyy vahvasti lasten ja nuorten käytöksessä. Ja siis kaikkien vanhrmmat ovat mukavia ja normaaleja aikuisia, ainoastaan kasvattavat eri tavalla.
Kommentit (27)
Ihmiset ja arvomaailmansa ovat niin erilaisia, kuten myös kiinnostus omien lastensa asioihin.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Tää on mysteeri. Itse en ole koskaan kasvattanut lapsiani mitenkään. Aika pellossa ovat saaneet olla. Silti kaikki ulkopuoliset aina kehuu, että kun sulla on niiiiiiiiin hyvin käyttäytyvät lapset ja niiiiiiin hyvin kasvatettu.
No ei ole kasvatettu.
Sama. Mitään ihmeellistä kuria ja tiukkoja sääntöjä ei ole tarvittu. Harvinaisen järkeviä ja tasapainoisia ovat, kilttejä ja kohteliaita.
Osa lapsista on temperamentiltään itsepäisiä/kovapäisiä. He eivät tottele hyvällä vaikka heitä kuinka opettaisi, ja varsinaisen kurin käyttöä taas ei suositella. Joten vanhemmat ovat melko avuttomia näiden lasten kanssa.
Onko kaikki lapset susta samanlaisia ja samoilla metodeilla opetettavissa? Miksi toiset lapset oppii koulussa, mutta toiset ei?
Ap. on taas näitä helppojen lapsien vanhempia, jotka kiillottaa kruunuaan.

Minusta on aina ollut ikävää, kun vanhemmat selittävät, että heillä on vaikeat lapset ja minulla tietenkin sitten ne helpot ikään kuin kasvatusvastuusta pääsisi sillä, että selittää lapsensa olevan tuommoinen, ei sille mitään voi. Aika usein nämä vaikeiden lasten vanhemmat ovat itse tuuliviiriaikuisia eli luvataan karkkia, koska olit kiltisti ja hetken kuluttua napataan karkit pois käsistä, koska virnuilit.
Suurin osahan ei kasvata lapsiaan mitenkään.
Minäkin olen itse itseni kasvattanut kun äidistä ei siihen ollut, isä oli hylännyt jo aiemmin.
Jos kasvattamaan rupeaa, niin se on jatkuvaa tasapainottelua oman edun ja lastensuojelun vaatimusten välillä. Jos astut rajat väärälle puolelle niin joudut vaikeuksiin. Pahinta asiassa on se, että rajaa ei ole tarkasti määritelty mihinkään vaan se ratkaisee, että herääkö lastensuojelulla huoli. Lasten oikeuksien näkökulmasta lasten kasvattaminen on lähtökohtaisesti kyseenalaista toimintaa, koska siinä puututaan lasten itsemääräämisoikeuteen ja koskemattomuuteen. Iso osa ihmisistä myös joutuu aikuistuttuaan parantelemaan niitä traumoja joita lapsuusajan kasvatus on heille aiheuttanut.
Myös kasvattamattomuus on kasvatusta. Paitsi tietysti jos vanhemmat ovat puuttuneet lapsen elämästä. Silloin joku muu on toiminut kasvattajana.
En tarkoittanut juurikaan kuria tai muuta sellaista, vaan lähinnä käytöstapoja, toisten kanssa olemista, asioiden viemistä loppuun asti ym. Temperamentiltaan erilaisetkin lapset voivat nämä oppia, jos vanhemmat osaavat ne opettaa. Ei siihen tarvita mitään keinoja, joihin lastensuojelun pitäisi puuttua. Hyvänen aika.
Vierailija kirjoitti:
Jos kasvattamaan rupeaa, niin se on jatkuvaa tasapainottelua oman edun ja lastensuojelun vaatimusten välillä. Jos astut rajat väärälle puolelle niin joudut vaikeuksiin. Pahinta asiassa on se, että rajaa ei ole tarkasti määritelty mihinkään vaan se ratkaisee, että herääkö lastensuojelulla huoli. Lasten oikeuksien näkökulmasta lasten kasvattaminen on lähtökohtaisesti kyseenalaista toimintaa, koska siinä puututaan lasten itsemääräämisoikeuteen ja koskemattomuuteen. Iso osa ihmisistä myös joutuu aikuistuttuaan parantelemaan niitä traumoja joita lapsuusajan kasvatus on heille aiheuttanut.
ONhan tää nyt herran jumala outoa, jos joutuu kokoajan tasapainottelemaan oman edun ja lastensuojelun vaatimusten välillä :D Voin sanoa, että ne lastensuojelun vaatimukset ei ole sellaisia, että joutuisi oikein tasapainottelemaan. Aika ongelmissa taidat olla.
Lapset seuraa myös miten vanhemmat toimii ja käyttäytyy ja ottaa mallia.
Lasta voi myös kasvattaa puuttumatta itsemääräämisoikeuteen ja koskemattomuuteen hei...
Lapsen näköulman voi ottaa huomioon tilanteessa kuin tilanteessa ikätasoisesti.
Kaikki ei ole vanhempien syytä. Eikä ansiota.
Moni nepsy-lapsen omaava sanoo, että jos heillä olisi ollut vain se ei-nepsy-sisarus, olisivat he pitäneet itseään erinomaisena kasvattajana. Nepsy palautti jalat maan pinnalle.
No juuri varakkaathan ne ei osta kaikkea vaan korostavat työn merkitystä."Köyhät" tottuneet elämään muiden rahoilla.
Olen tavannut ihnisen, jonka mielestä lasta ei saa opettamaan pyytää anteeksi vaan lapsen tulee oppia se luontaisesti.
Tilanne oli jo monta vuotta sitten kun lapseni oli pieni. Oltiin lasten diskossa ja lapset siellä tanssi aika villistikkin, omani vahingossa tanssiessaan tuuppasi kumoon vieressä tanssineen lapsen. Sanoin omalleni, että vaikka onkin vahinko, niin silti pyydetään anteeksi. Menin todella hämilleni kun tämän tuupatun lapsen äiti alkaa minulle rähjätä kuinka väärin kasvatan lastani. Että missään nimessä lasta ei käsketä pyytää anteeksi, vaan sen täytyy tulla luonnostaan..
Sanoin kyllä takaisin, että meillä opetetaan käytöatavat pienestä pitäen.
En edes halua tietää millainen hänen lapsensa on nykyään..
Vierailija kirjoitti:
En tarkoittanut juurikaan kuria tai muuta sellaista, vaan lähinnä käytöstapoja, toisten kanssa olemista, asioiden viemistä loppuun asti ym. Temperamentiltaan erilaisetkin lapset voivat nämä oppia, jos vanhemmat osaavat ne opettaa. Ei siihen tarvita mitään keinoja, joihin lastensuojelun pitäisi puuttua. Hyvänen aika.
Miksi luulet, että kuria ennen käytettiin jos lapsesta saa kasvatettua tottelevaisen muutenkin?
Minua ei juuri ökasn kasvatettu. Olen kiltti luonnostaan ja opin tapoja esimerkkien avulla. Kirjoja luettiin meillä paljon ja opin myös niistä.
Vierailija kirjoitti:
Osa lapsista on temperamentiltään itsepäisiä/kovapäisiä. He eivät tottele hyvällä vaikka heitä kuinka opettaisi, ja varsinaisen kurin käyttöä taas ei suositella. Joten vanhemmat ovat melko avuttomia näiden lasten kanssa.
niin miten selität sen,jos kodissa samanlainen kasvatus kaikille ja yksi kovapäinen,ei usko ja toinen kiltti ja tottelee...siinä on luonteessakin se syy,ei kasvattamisessa aina
Rajat ja rakkaus. Niillä mennään pitkälle.