Äiti tarjosi viime vuonna psykologian valmennuskurssini ja perii summaa takaisin, koska en päässyt yliopistoon
Osallistunut ja epäonnistunut valintakokeissa jo kahdesti, kun äitini tarjoutui maksamaan valmennuskurssin, jonka arvo oli noin 700 euroa. Olin tietenkin todella kiitollinen, olen vieläkin, vaikka en siis päässyt yliopistoon valmennuskurssista huolimatta.
Tämän viimeisimmän ns. ylioppilaan vapaavuoden olen käynyt töissä ja opiskellut matematiikkaa (pitkän matematiikan korotus M -> L, mahdollista, koska vain hermoilin) sekä, tietenkin, sitä itseään, eli psykologiaa.
Äitini ilmoitti itsestään ja vaatimuksestaan vuodenvaihteessa, ja on yhä vaativampi. Koska en päässyt sisään, olisi kuulemma oikein, että maksan takaisin.
On myös antanyt ymmärtää, etten koskaan pääsekään, mutta sen todennäköisyyteen ei, jooko, perehdytä tai paneuduta nyt.
Äidin rahatilanteessa ei ole tapahtunut tiettävästi mitään mullistavia muutoksia, hän haluaa vain lytätä minut, joka haluaisin osallistua uusintavalmennukseen, aivan omilla rahoillani siis. Rahat eivät kuitenkaan riitä sekä viime että tämän vuoden kurssiin, en ollut budjetoinut niin, koska äiti TARJOSI.
Kukaan koskaa tarjonnut teille jotain, ja sitten perinyt samaa rahaa takaisin? Olen jopa ajatellut, etten enää vain yksinkertaisesti vastaa puhelimeen enkä viesteihin, mutta mitä se ratkaisee, varsinkin kun kyseessä on oma äitini?
Ja varovaisesti kysyn, että olenko todella velkaa? Mitään kirjaa ei kyseisestä summasta pidetty. Se oli tarjoamista. Kai. En ole enää varma.
Kiitos.
Kommentit (30)
No siinähän kyselee. Sanot, että kyseessä oli lahja ja että asia on sinun puolelta käsitelty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asettiko äitisi rahan antaessaan ehdon, että yliopistoon on päästävä tai rahat pitää maksaa takaisin? Jos tällaisesta ei ollut puhetta, en sinuna maksaisi takaisin.
Tämä ehto tuli tosiaan lähes suoraan hänen suustaan vasta jälkikäteen.
Minunkaan mielestäni minun ei tarvitse maksaa takaisin, mutta kustannukset ovat kovat, eli välit omaan äitiin.
Ap
Eli voit ostaa "välit" äitiisi 700 eurolla. Mietihän nyt hetki.
Hemmetti, että kiukutti puolestasi.
Olen äiti jonka lapsi opiskelee psykologiaa. Tiedän tarkalleen, miten vaikea on päästä sisään. Äitisi ei ainakaan helpota sisäänpääsyäsi, ja kertoisin hänelle, että hänen puheensa eivät auta yhtään ja että rahojen jälkikäteinen vaatiminen stressaa vielä lisää. Rahan haaliminen on pois valmistautumisesta.
Laita rajat äidillesi. Se, kenelle rajat asetetaan yleensä loukkaantuu. Kuuluu asiaan, leppyy ja rauhoittuu kyllä ajan kanssa.
Hyvä, että olet opiskellut ja päntännyt ja hakenut nimenomaan psykologiaa opiskelemaan. Kirjoita ylös nyt äitisi puheet ja tunnereaktiosi niihin. Sitten kun pääset sisään, teet niistä jonkun ensimmäisen vuoden harjoitusesseen.
Se on kai psykoterapeuttikoulutus, jossa on pakko käydä terapia läpi itse, mutta äitisi toiminta viittaa siihen, että psykologian opinnoista on sinulle itsellesi konkreettista hyötyä. Ja jos saan sanoa, niin todennäköisesti päädyt käymään jossain vaiheessa elämääsi terapiassa tuollaisen äitisuhteesi vuoksi.
Ehdotukseni on, että etsit joko valmennuskurssin kirjoista tai jostain muusta alan kirjoista selityksen äitisi tuomittavalle käytökselle - sisältäen vaikkapa hypoteesejä äitisi suhteesta omaan äitiinsä/vanhempiinsa - ja kerrot, että näin näissä hänen maksamissaan oppisisällöissä puhutaan hänen käytöksestään.
Ainakin äitisi saa konkreettisen osoituksen siitä, että sinulle on oppi mennyt päähän eikä 700 euroa mennyt hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi viestittää sinulle, että on aika lopettaa pelleily ja mennä töihin. Ei sinusta tule koskaan akateemista ja vaikka tulisikin et saisi alan töitä.
No asioita voi viestittää monella tavalla ja taloudellinen väkivalta ei ole välttämättä se ystävällisin ja reiluin keino. Edes "kasvatuksellisessa" mielessä. Joko suostuu tai kieltäytyy, jälkivääntö on turhaa. Jos asiaan liittyy äidillä tunteita, niistä voi puhua rakentavaankin sävyyn, pohtia vaikka eri vaihtoehtoja. Ei syyllistäen tai painostaen.
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000005995063.html
"Lahjat laskutettiin tylysti
Hän teki esimerkiksi sellaisia temppuja, että saattoi ehdottaa, että ostaisi minulle jotain tai vain hankki minulle kallista tavaraa kysymättä. Sitten myöhemmin esitti ostoksensa kuitin ja edellytti minun maksavan sen takaisin, eräs kertoo entisen kumppaninsa toimista."
Samaahan se on monessa naisten kaverisuhteissakin. Täällä on ollut monia avauksia kun nainen auttaa ystäväänsä ja ystävä jää hänelle velkaa.
Vierailija kirjoitti:
Tyhmyydestä sakotetaan! Ehkä sekin olisi opetettu siellä yliopistossa.
Ei, se opetetaan jo elämänkoulussa.
Kannattaakohan tuollaisen ihmisen kaa olla väleissä ollenkaan..
Mikä on ylioppilaan vapaavuosi?
Ymmärsinkö oikein, et pääsyt kahdella yrittämällä joten äitisi maksoi valmennuksesi kolmanteen yritykseen, mutta sekin epäonnistui.
Ja nyt teillä on erimielisyys siitä, tarjottiinko lahja, vai tarjottiinko velka.
Epäilet, että äitisi valehtelee lahjan velaksi, ihan vain lytätäkseen sinut. Toisaalta epäilet, että sinä ymmärsit väärin, ja että kyseessä olikin tosiaan lainan tarjoaminen.
Se että äitisi käy yhä vaativammaksi, viittaa siihen, ettet puhu hänelle mahdollisesta väärinkäsityksestäsi.
Voisit kertoa äidillesi, että vaikka käsitit asian toisin, luotat hänen sanaansa ja olet valmis maksamaan velan osamaksuina; se ei kuitenkaan onnistu, ennen kuin olet saanut opiskelupaikan ja opintolainan. Tai, tutkinnon ja työllistynyt alalla.
Koet, että olet valmis maksamaan toiset 700 euroa samantyyppisestä, jopa samasta valmennuksesta? Miksi et palkkaa yksityishenkilöä valmentamaan sinut. Miksi et ole opiskelemassa sivuainetta, sen sijaan, että keräät rahaa muille.
Haittaako jo välit tuollaiseen äitiin meneekin? Ottaisin etäisyyttä täysin ja jos äiti ottaa yhteyttä niin sanoisin loukkaantuneen. Jos äiti pyytää anteeksi niin ok, mutta tuntosarvet pystyyn vastaavan varalta. Jos anteeksi pyyntöä ei kuulu niin pidä etäisyyttä.
Kukaan ei tuollaista vanhempaa tarvitse.