Armeija ja opintojen aloitus?
Jos valmistuu lukiosta keväällä ja menee armeijaan tammikuussa, niin kannattaako (yliopisto) opinnot ( jos saanut mieleisen opiskelupaikan) aloittaa heti elokuussa vai vasta 1,5 v päästä tammikuussa? Miten tässä yleensä toimitaan?
Kukaan ei tunnu osaavan neuvoa.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
En ole ap, mutta asia kiinnostaa. Poikani menee armeijaan tammikuu 24. Kirjoittaa nyt keväällä 23.
Eli eikö opiskelun aloitusta saa siirrettyä(jos saa syksystä paikan?)
Itse aikanani kirjoitin keväällä ja menin armeijaan tammikuussa. Anoin lykkäystä armeijavuotta seuraavan vuoden syksyyn, eli 2v siihen milloin alunperin piti aloittaa. Sain lykkäyksen.
Tarkoitus oli olla armeijassa 12kk, mutta se lyhenikin erinäisten sattumien summana 8kk:een ja olisin voinut aloittaa opiskelun vuotta aikaisemminkin. Olin kuitenkin vuoden töissä ja oikeastaan hyvä, sillä en nostanut yhtään opintolainaa sen ansiosta.
Nykykäytäntöihin en osaa ottaa millään tavalla kantaa.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli sama tilanne. Opiskelu tarkoitti muuttoa toiselle paikkakunnalle, eikä heti ensimmäisen lukukauden jälkeen ollut mieltä lähteä inttiin, joten opiskelin ensin kandin (3v), sitten kävin armeijan ja jatkoin maisteriopinnoilla sen jälkeen.
Kannatti, koska sen ensimmäisen kolmen vuoden aikana sain rakennettua sen sosiaalisen verkoston uudella paikkakunnalla, ja olen melko varma että armeija oli itselleni 21-vuotiaana parempi juttu kuin heti 18-vuotiaana. Kasvoin niiden kolmen ensimmäisen opiskeluvuoden aikana pojasta hieman enemmän aikuisemmaksi.
Moni sanoo, että on kauheaa olla vähänkään aikuisempana 18 v seurassa.
Veljeni sai aikoinaan opiskelupaikan varasijalta. Opiskelun aloitusta ei voinut siirtää armeijan vuoksi (koska oli ns. varasijapaikka). Teki sitten it-alan opinnot ja meni armeijaan vasta valmistuttua. Pääsi armeijassa it-hommiin ja pääsi varmasti helpommalla kuin, jos olisi mennyt suoraan lukiosta.

Työllistyi myös hyvin alansa töihin heti armeijan jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli sama tilanne. Opiskelu tarkoitti muuttoa toiselle paikkakunnalle, eikä heti ensimmäisen lukukauden jälkeen ollut mieltä lähteä inttiin, joten opiskelin ensin kandin (3v), sitten kävin armeijan ja jatkoin maisteriopinnoilla sen jälkeen.
Kannatti, koska sen ensimmäisen kolmen vuoden aikana sain rakennettua sen sosiaalisen verkoston uudella paikkakunnalla, ja olen melko varma että armeija oli itselleni 21-vuotiaana parempi juttu kuin heti 18-vuotiaana. Kasvoin niiden kolmen ensimmäisen opiskeluvuoden aikana pojasta hieman enemmän aikuisemmaksi.
Moni sanoo, että on kauheaa olla vähänkään aikuisempana 18 v seurassa.
Ei se minulle ollut. On siellä tuvassa tai joukkueessa yleensä muutama muukin vähän vanhempi, ja osa porukasta on joka tapauksessa, eli iästä riippumatta, vähän urpompaa jengiä. Koko ikäluokan siellä kuitenkin tapaa, eli myös ne jotka puhuvat ainoastaan viinasta ja pil**sta. Itse vietin sen vähäisen vapaa-ajan parin muun samanhenkisten kanssa. Yhdellä oli myös yliopisto-opintoja takana, toinen oli perheellinen ja kolmas, vaikka olikin 18, oli kypsä ikäisekseen. Pelasimme yhdessä esim. strategiapelejä.
Meidän poika saa toivottavasti kandin paperit keväällä, sitten kesällä armeija.
Olen niin ylpeä että hän valitsi näin, on kasvanut henkisesti valtavasti näiden haastavien vuosien aikana opiskellessa.
Aloita Elokuussa, hae kunnolla lykkäystä.

Kiva, että hänelle tuo toimi. Kaikille ei toimi. Osalla, jotka päättää tehdä noin, se armeija jää kuitenkin sitten roikkumaan, koska tulee elämä väliin. Löytyy ehkä puoliso, tai kiva työpaikka, syntyy lapsi tai tapahtuu jotain muuta, minkä vuoksi armeija alkaakin tuntua huonolta vaihtoehdolta. Olin itse aika kauan puolustusvoimilla töissä ja ehdin nähdä aika monta lähes kolmikymppistä, jo työ- ja perhe-elämän makuun päässyttä kaveria, jotka ihan tosi kettuuntuneina roikkuivat siellä 19-vuotiaiden seurassa suorittamassa velvollisuuttaan, samaan aikaan, kun oma ikäluokka oli töissä tienaamassa ja vietti iltaa oman perheen parissa.
Vierailija kirjoitti:
Aloita Elokuussa, hae kunnolla lykkäystä.
Ei ala elokuussa läheskään kaikki vähääkään kiinnostavammat paikat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempi aloittaa armeijan jälkeen, jotta pääset tutustumaan ja ryhmäytymään kunnolla muun porukan kanssa. Kannattaa pikemminkin hommata mitä tahansa työtä ennen inttiä jotta on varusmiehenä vähän enemmän varaa kuin vain päivärahat. Lisäksi ne opitut asiat tahtoo unohtaa intin aikana aika hyvin.
Jos on opiskellut jotakin, jolle armeijalla on käyttöä, voi päästä alansa hommiin päiväraha palkkana. Esim insinöörit, elektroniikka-alan osaajat, tietokoneosaajat voivat työllistyä armeijan hommiin, eivätkä rämmi metsiköissä pyssyt tanassa. Näistä armeijan töistä on hyvin luultavasti apua, kun hakee ekaa alansa työpaikkaa siviilissä.
Yksi tuttu pääsi asepalveluksessa juuri tällaisiin 'oman alan hommiin'. Opiskelee tietojenkäsittelytieteitä ja meni inttiin siinä kohtaa, kun opintoja oli 2,5v takana. Pääsikin alokasajan jälkeen koodailemaan jotain koulutussimulaattoria tms ja tykästyi siihen hommaan niin paljon, että jäi vuodeksi sinne inttiin.
Hänellä ei tuota ennen mitään kesätyökokemusta ollut, mutta uskoisin että jatkossa on jo hyvät saumat päästä kesätöihinkin, kun ehti intin ajalta saada vähän enemmänkin sitä työkokemusta.
Yliopistonlehtorin kommentti: En suosittele opintojen aloittamista tammikuussa, ellei kysymys ole alasta, jolla alkaa muutenkin uusi vuosikurssi tammikuussa (ainakin amk:ssa on tällaisia koulutuksia, en tiedä, onko missään yliopistossa). Opinnot on kuitenkin suunniteltu niin, että ne sujuvat helpoiten, kun aloittaa syyskuussa.
Suurin osa muista aloittaa opinnot syyskuussa. Jos aloitat tammikuussa, niin tulet keskelle vuosikurssia, jossa kaikki muut ovat opiskelleet jo lukukauden yhdessä ja tuntevat toisensa. Ryhmään pääseminen on selvästi haastavampaa.
Yliopistostoon saa kyllä ilmoittautua ekaksi syksyksi poissaolevaksi, jos on menossa tammikuussa inttiin, mutta Kela laskee sen ekan syksyn opintoaikaan eli opintolainahyvityksen kannalta se ei ole hyvä juttu.
Suosittelisin itse menemään ensisijaisesti inttiin kesällä. Mutta jos se ei ole mahdollista, niin sitten suoraan opiskelemaan syksyllä ja inttiin tammikuussa joko puolen vuoden, 1,5 vuoden tai 2,5 vuoden jälkeen sen mukaan, mikä sopii parhaiten muuhun elämään.
Oma poikani meni inttiin kesällä sen jälkeen, kun hän oli opiskellut vuoden teknillisessä yliopistossa. Opintojensa ansiosta hän pääsi alokasajan jälkeen Puolustusvoimien tutkimuskeskukseen, jossa suurin osa ajasta oli koodausta tietokoneen ääressä toimistossa, siis suoraan opintoihin liittyvää työkokemusta. Kun palvelusaika päättyi maaliskuun loppupuolella, hän sai heti seuraavalla viikolla alkavan, opintoihin liittyvän 5 kk:n kesätyöpaikan muualta suurelta osin tuon työkokemuksen ansiosta. Sitä ennen hänellä ei ollut mitään työkokemusta, jos peruskoulun TET-paikkaa ei lasketa.