Menevätkö 3-vuotiaiden konflilktit päiväkodissa yleensä ohi ajan kanssa?
Kysytäänpäs nyt täälläkin, jospa täällä tulisi paremmin vastauksia.
Meillä poika 3v. aloitti vuoden alusta päiväkodissa. Poika on luonteeltaan sosiaalinen, vilkas ja puhelias. Osaa olla tosi jääräpäinen ja vahvatahtoinen, mutta muiden lasten kanssa se ei koskaan ole juuri näkynyt. Kaikki meni todella hyvin, ja menee edelleenkin, mutta syksyllä päiväkodissa aloitti pari kk nuorempi poika, joka on hoitajien mukaan sillä tavalla aggressiivinen, että jos ei saa tahtoaan läpi tai joku muu asettuu tielle, niin tämä poika esim. puree ja tönii. Kaksi kertaa nyt syksyn aikana on käynyt, että tämä poika on purrut oikein kunnolla meidän lastamme, jos tullut kinaa esim. jonkun tietyn lelun leikkivuorosta tms. Eilen kävin vanhempainkeskustelussa, ja päiväkodin johtaja sanoi siinä jutellessamme että jostain syystä nämä kaksi lasta ovat jollain tavalla " kilpailijoita" ja jos heidän välilleen tulee kinaa, niin tämä toinen poika hyvin usein purkaa turhautumisensa just puremiseen tai tönimiseen, ja nimenomaan tähän " kilpailijaan" eli meidän poikaamme. Kenenkään muun lapsen kanssa ei mitään ongelmia ainakaan meidän pojallamme. Päiväkodissa eivät tietenkään hyväksy puremista ja tönimistää, ja seuraavat tilannetta kuulemma aivan koko ajan. Onneksi ryhmä on pieni, vain 6 lasta per kaksi aikuista.
Mietin vaan, että kasvavatko lapset tällaisesta käytöksestä ohi, vai onko jo tuossa iässä tulleet kärhämät ja kitkat aika pysyvä " ratkaisumalli" lasten toiminnassa? Ainahan lapset kärhämöivät ja tulee riitaa, se on selvä, mutta tylsää vain koska meidän pojastamme selvästi näkee, että häntä harmittaa tämän toisen käytös ja näiden puremiskertojen jälkeen häntä ei olisi moneen päivään edes huvittanut mennä päiväkotiin.
Meilla tytto 3,5 vee ollut tarhassa jo 1,5 vuotiaasta, ja siihen aikaan mahtuu useampikin kerta jolloin hanta on purtu/raavittu seka sellaisia kertoja jolloin han on purrut/raapinut jotain toista lasta. Nama jutut menevat vaiheissa ja niita vaiheita naemma tulee ja menee. Itse en ole ollut mitenkaan erityisen huolissani, tuonikaiset eivat viela osaa systemaattisesti " kiusata" (sekin on tuttua koska itseani kiusattiin n. 5-vuotiaana tarhassa), ennemminkin on kyse impulssikontrollin puutteesta joillain lapsilla. Minusta tallaisissa asioissa on parempi molempien lasten kannalta etta vanhemmat eivat tee asiasta isoa numeroa, se voi olla paljon traumaattisempaa kuin itse lieva vakivalta. Tietysti itse tilanteeseen pitaa puuttua ja sanoa etta nain ei saa toimia, mutta ei kannata tehda yhdesta " kiusaajaa" ja toisesta " kiusattua" , kun siita ei kuitenkaan mita todennakoisimmin ole kysymys. Tietysti on mahdollista etta purevalla tms. lapsella on jokin vakavampikin ongelma, mutta aika harvinaista se lienee.