Kerro kokemuksesi TAYSin synnäriltä
Luettiin vaimon kanssa tuota synnäriketjua, ja raasu järkyttyi niin että pelkää tulevaa synnytystä entistä enemmän.
Nyt kaikki kertomukset ja kokemukset TAYSista kehiin.
Kommentit (8)
Olen synnyttänyt Taysissa kolme kertaa eikä ole kyllä mitään moitittavaa! Minulla ei ole ollut mitään ennakkotoiveita tai -odotuksia, keskustellen on päästy eteenpäin joka kerralla. Jokainen synnytys on erilainen. Varmasti jonkun muun mielestä kokemukseni voisivat olla huonoja, mutta omasta mielestäni synnytykset vain etenivät eri tavalla.
Yhdellä kerralla kaikki meni kyllä alusta loppuun hienosti, toisella kerralla kivunlievitys oli vähän heikompaa ja synnytys oli hitaampi, mutta ei siitäkään ole ketään syyttäminen. Ja viimeisin syntyi kiireellisellä sektiolla vuorokausi synnytyksen käynnistymisestä. Eikä sekään ollut kenenkään vika ja minusta sekin on ihan hyvä tapa synnyttää.
Jos on tarkat suunnitelmat, mitä tahtoo eikä sitä saa, niin onko henkilökunnan vika? Synnyttäjä ei myöskään ole mikään prinsessa tai kuningatar, jonka vuoksi kaikki tekevät mitä tahansa. Ihan itse on synnytettävä. Ja henkilökunta on pääosin kokenutta väkeä ja tietää, mitä tehdä.
Avoimin mielin ja luottavaisesti!
Itsellä 3 synnytystä Taysissa takana. Tuorein 2v sitten. Ei moitittavaa. Mitään toivelistaa itsellä ei ole koskaan ollut epiduraalin sain ekasta ja koska se mulla toimi. Toivoin ja sain sen molemmista seuraavista
Avoimin mielin kehotan olemaan. Synnytystilat on uudet ja hienot. Synnytys vuodeosastot vähän vanhemmat ja tosiaan 2hengen huoneet. Vessa per 4henkeä. Potilashotellia en ehkä ensisynnyttäjälle suosittele vaikka kiva paikka onkin. Osastolla saa enemmän apua ja tukea.
Kätilöitä on moneen junaan mutta pääosin mukavia. Siihen kannattaa varautua että samalla kätilöllä on monta synnyttäjää yhtä aikaa. Eli paljon saatte olla keskenänne. Jos joku askarruttaa Taysissa ollessa kannattaa rohkeasti avata suunsa. Eikä odottaa että ehtivät kertoa kaikille kaiken kaikesta.
Kysy rohkeasti palaan huomenna ketjuun vastaamaan jos jotain tuli mieleen.
Mukavaa siellä oli. Synnytykset meni hyvin ja osastolla oli ihan leppoisaa vaikka olikin yksi huonekaveri ja useammalle jaettu vessa. Mukavat hoitajat ja lääkärit. Ei valittamista.
Minulle tehtiin keisarileikkaus eikä annettu lasta vierelleni katsomaan synnytyksen jälkeen.
Miehen työkaverin lapsenlapsi vammautui, kun vuoronvaihdon takia paikalla ei ollut ketään.
Mutta lupasivat korjata tilanteen ja tästä on jo aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Miehen työkaverin lapsenlapsi vammautui, kun vuoronvaihdon takia paikalla ei ollut ketään.
Mutta lupasivat korjata tilanteen ja tästä on jo aikaa.
Olen kanssa kuullut tällaisesta. Ja siellä nykyään kauhea kiire, en voi suositella. Kätilöä et näe kun ehkä juuri ja juuri kun synnytät... Silloinkin on puolisonsa varassa melkein kaikki.
Ehditään vielä kehittää jotain. Maaliskuussa laskettu.
Ap