Oon ollut muutaman päivän yksin, ja alkaa jo tutua fysistä kipua

up

Ryyppy rentouttaa

Jaa. Mä olen ollut yksin jo 20 vuotta. Menee rutiinilla.

Jäin yksin, kun sairastuin masennukseen.

Vaikka paranin, ei ystäviä eikä kumppania ole löytynyt.

Kyllä se siitä. Sun pitää ruveta tykkäämään itsestäsi. 👍🏼

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Mä olen ollut yksin jo 20 vuotta. Menee rutiinilla.

Jäin yksin, kun sairastuin masennukseen.

Vaikka paranin, ei ystäviä eikä kumppania ole löytynyt.

Kyllä se siitä. Sun pitää ruveta tykkäämään itsestäsi. 👍🏼

miksi et aloita itsestäsi? kuulostat aika katkeroituneelta. Oletko ottanut masennusidentiteetin itsellesi?

Tuttuja tunteita :(

Luulotauti vahvana aloittajassa.

Olen surullinen puolestasi, kun selkeästi kaipaat seuraa etkä sitä saa.

Toisaalta olet myös mielenkiintoinen, koska olet aivan erilainen kuin minä. Minä viihdyn yksin, haluan olla yksin. Ja olenkin paljon yksin. Olisi mielenkiintoista tietää, miten ajatuskulkusi menee kun kärsit yksiolosta etkä nauti siitä, niin kuin minä.

Mihin tarvitset muita? (ihan vilpittömästi kysyn) Saatko heistä turvantunnetta, vai virikkeitä vai mitä? Mitä teet yksinollessasi kotona?

Itselleni seura on aina jotenkin suoritus, joka vie voimia, vaikka kyseessä olisi hyvätkin ystäväni jotka olen tuntenut koko ikäni.

Jotenkin lamaannun, osaan siis kyllä olla sosiaalinen ja puhelias ja rennonoloinen ja on jopa hauskaakin, nauramme yhdessä, mutta se että pitää pysyä aloillaan mutta samalla keskittyä toiseen ihmiseen, hänen asioihinsa, hyvinvointiinsa, vaikka olisin mielummin omien ajatusteni äärellä, on.... kuluttavaa.

Ajatuskelani ystävien kanssa istuessa ja jutellessa menee suunnilleen näin: ("joko hän joi kuppinsa tyhjäksi, joko tarjoan lisää kahvia, ai hänellä on tällainen asia nyt, mitä hän tällä yrittää sanoa, mitenköhän tuohon pitäisi vastata, miten muotoilen vastaukseni parhaiten että toisin hänelle tsemppiä jota kaipaa, mitähän itse keksisin seuraavaksi aiheeksi, tekisi mieli kertoa uudesta pitsinnypläysmallista/siivousmetodista/tekoälychatista joka mua kiinnostaa, mutta ei häntä kyllä kiinnosta ne yhtään, no niin yritän keksiä jotain muuta, täytyypä kysyä vaikka mitä lapsilleen kuuluu... Voi apua taas hän kertoo tästä samasta asiasta, no täytyy ymmärtää, on hänelle iso asia, tsemppaan ja rohkaisen taas uudestaan... Voi että kun tekis mieli katsoa yhtä sarjaa netflixistä, mutta en tietenkään voi katsoa nyt kun kaveri täällä, koskahan kaveri lähtee... No nyt on kuppinsa tyhjä, tarjoanpa lisää kahvia")

Sitten kun kaveri on lähtenyt, huokasen helpottuneena, siivoan kahvipöydän ja NAUTIN kun on taas hiljaista, voin haahuilla kotonani ja tehdä sitä sun tätä, nyppiä kukkia, katsoa sitä netflixin sarjaa, selata uusia pitsimalleja, järjestellä vaatekaappini, kuunnella musiikkia, soutaa soutulaitteella, selata vauva.fi:tä jne.

Up

Siltä se tuntuu välillä. On ihmisiä joille tekisi hyvää kokea raastava yksinäoisyys niin, että siitä saa loppuelämää muuttavan kokemuksen.

Toivottavasti sinulle kävisi hyvin ja onnistut löytämään kaipaamaasi seuraa. Jos et kuulu heihin joille kokemus on hyväksi niin voimia kestää epäreiluus.

Ihme väsykkä olet jos et hetken pärjää yksinäsi.

Voi elämä taas mitä pumpulissa kasvaneita pullamössöjä. Jos ei ihminen osaa itsekseen olla niin hoitoon kuuluu. Pari päivää, voi kamala, ja vielä kehdataan soittaa kriisipuhelimeen tollasesta?

Hierojalle tai kampaajalle. 

Mene jonnekin vapaaehtoistyöhön. Siellä on ihmisiä ja saat mielekästä tekemistä ja alat tuntea itsesi hyväksi.

Yksinäisyys on vain pään sisällä oleva ajatusmalli, johon ihminen kiintyy. Esim. meillä vanhempi sukulainen valittaa yksinäisyyttään, vaikka hänellä käy lähes joka päivä joku naapuri tai sukulainen kylässä ja kahvilla. Tiedämme tämän koska hänellä on seinäkalenteri, johon kirjaa kyläilijät.

Soitin hänelle kerran illalla ystävänpäivänä, ja alkoi valitus: "olenkin odottanut soittoasi kun on niin hiljaista, tänään vasta 11 ystävää soittanut minulle". En sanonut että kukaan ei ollut soittanut minulle. Kun joku mielessään päättää olevansa yksinäinen, jokainen sekuntikin yksin on yksinäistä. Toisaalta jos päättää ettei ole yksinäinen, ei ole.

Ihan oma päätös on olla yksinäinen.

Minua taasen v*tuttaa, jos joudun olemaan sosiaalinen. Tykkään omasta seurastani enkä kaipaa yhtään ketään.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on vain pään sisällä oleva ajatusmalli, johon ihminen kiintyy. Esim. meillä vanhempi sukulainen valittaa yksinäisyyttään, vaikka hänellä käy lähes joka päivä joku naapuri tai sukulainen kylässä ja kahvilla. Tiedämme tämän koska hänellä on seinäkalenteri, johon kirjaa kyläilijät.

Soitin hänelle kerran illalla ystävänpäivänä, ja alkoi valitus: "olenkin odottanut soittoasi kun on niin hiljaista, tänään vasta 11 ystävää soittanut minulle". En sanonut että kukaan ei ollut soittanut minulle. Kun joku mielessään päättää olevansa yksinäinen, jokainen sekuntikin yksin on yksinäistä. Toisaalta jos päättää ettei ole yksinäinen, ei ole.

Ihan oma päätös on olla yksinäinen.

Yksinäisyys todellakin on (vain!) tunne!

Minulla on vähemmän kavereita ja sosiaalisia kontakteja ja pienempi perhekin kuin eräällä tutullani, silti HÄN on sitä mieltä että on yksinäinen, kärsii yksinäisyydestä ja valittaa jatkuvasti siitä.

Ja MINÄ taas haluaisin olla enemmän yksin ja koen että jo nämä omat vähäisetkin kontaktit ovat usein liikaa!

Mun vinkki yksinäisyydestä kärsiville on hankkia lisää tekemistä itselleen. Ei tarvi olla kallista eikä poistua edes kotoa, mutta kunhan tekee jotain. Rakentaa vaikka palapeliä ja samalla kuuntelee äänikirjaa tai opettelee uutta kieltä. Silloin ei jää tilaa pyöritellä ja möyriä päässään siinä "olen niin yksinäinen" - ajatuskelassa.

Ei pidä olla niin riippuvainen muista ihmisistä. 

Ihanko tosi pari päivää ja nyt olet hajoamassa. Nyt on sitten hyvä aika miettiä esimerkiksi heitä jotka jätit sinne seinän vierustalle yksin