Onko sosiaalista ahdistuksesta kärsivän parempi asua kerros-vai omakotitalossa?

Omakotitalossa.

Pääkaupunkiseudulla ihan sama. Jos on varaa omakotitaloon niin siitä vain.

Toisaalta helppoa se on myös kerrostalossakin:

Stereotyyppisiä Suomalaisia kun ollaan, naapurit ei paljon puhu. Sanoo ehkä "Moi" käytävällä ohi mennessään ja se on siinä. Ei kellään ole aikaa eikä halua jäädä rupattelemaan ja hyvä niin.

Saa olla ihan rauhassa.

Kerrostalossa naapureita näkee harvoin eikä ne yleensä tervehdi.

Olen asunut molemmissa, nyt lähiössä omakotitalossa.

Omakotitalo on ollut minulle parempi. Kerrostaloissa asuin 30 elämäni ensimmäistä vuotta, ja aina tuntui olevan jotain hässäkkää - siis näin jälkikäteen. Roskia viedessäkin saattoi mummo kysyä puhelinnumeroa, jos seuraavan kerran voisit vähän hieroa jalkojani kun oma hieroja sairastuu tms.

Joudun nykyään huikkaamaan naapureille tervehdyksen keskimäärin kerran viikossa (lumityöt lisäävät todennököisyyttä sattua samaan aikaan pihalle), toiselle pariskunnalle vasemmalla ja toiselle oikealla, vastapäisille en ole esittäytynyt näihin neljään vuoteen.

Saan lisäksi olla välittämättä siitä, kuulevatko naapurit elämiseni äänet, neuroottinen kun olen. Mutta tätä ei kysytty.

Sanoisin isossa kerrostalossa. Siellä kukaan ei edes moikkaa eikä ihmiset tiedä toisiaan edes naamalta. Kaikki elää omaa elämäänsä. Omakotitalossa naapureiden kanssa täytyy keskustella vaikka mistä aidan rakentamisista, lumitöistä, puiden kaatamisista ja siitä ostettaisiinko yhteiskäyttöön lumilinko. Vaikka ei itse haluaisi niin naapurit tulee näitä asioita kanssasi hoitamaan. Ihan pienet kerrostalot taas voi olla täynnä ullataalasmaita.

Kerrostalossa ehdottomasti. Ahdistunut ahdistuu rajanaapureista, pihatöistä, postilaatikolla käymisestä.

Viikkoihin en satu kenenkään kanssa pihalla tai rapussa vastakkain kerrostalossa.

Kerrostalossa varmaan selviää, jos on erittäin hyvä äänieristys eli ei tarvitse kuulla naapureiden mölinöitä kellon ympäri, eikä tarvitse kulkea käytävässä juuri aamuruuhkan ja iltapäiväruuhkan aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin isossa kerrostalossa. Siellä kukaan ei edes moikkaa eikä ihmiset tiedä toisiaan edes naamalta. Kaikki elää omaa elämäänsä. Omakotitalossa naapureiden kanssa täytyy keskustella vaikka mistä aidan rakentamisista, lumitöistä, puiden kaatamisista ja siitä ostettaisiinko yhteiskäyttöön lumilinko. Vaikka ei itse haluaisi niin naapurit tulee näitä asioita kanssasi hoitamaan. Ihan pienet kerrostalot taas voi olla täynnä ullataalasmaita.

Tämmönen 100 huonriston talo suuressa lähiössä, vaikka ei ole pääkaupunkiseudella, on hyvin anonyymi asua. Olen yli 20 vuotta asunut, kymmenkunnan ihmisen kanssa jotain small talkkia puhun jos noin parin kuukauden välein tullaan pihalla tai parkkipaikalla nenäkkäun. Suurinta osaa ihmisistä en edes ulkonäöltä tiedä talon asukkaiksi.

Älä missään nimessä muuta kerrostaloläävään. Siellä on naapureitten äänet jatkuva harmi.

En tuohon ap:n kysymykseen osaa antaa vastausta, kun en tiedä. 

Mutta pohdiskelin juurikin sitä rivari-asumismuotoa: ei ihan okt, eikä ihan kt vaan siltä väliltä. Hyvällä tuurilla saisi mukavat naapurit, joiden kanssa voisi jutella, jos siltä tuntuu tai sitten ei. Huonolla tuurilla taas jotkut kyttäävät tms.

Sen tiedän maalla asuneena, että naapurit kyllä jätti rauhaan, ei ollut mitään rajariitoja tms. Silloin tällöin soiteltiin ja vierailtiin, ja aina apua annettiin, jos sitä tarvittiin (no oli rajanaapuri, toinen "naapuri" meillä oli valtio).