Mä olen NIIN katkera kaikille joilla on lapsia. ov

Kun väsyttää ja vituttaa, niin olen ajatellut juuri niin!



16 voi vetää pullat väärään kurkkuun nyt ihan rauhassa;)



Oikeasti, kyllä sekin on outoa, jollei ihmisellä ole muka koskaan mitään negatiivisia ajatuksia ja jos vielä saa tuollaisen kohtauksen, kun jollain muulla on.



Sinun kirjoituksesi laittoi kylmät väreet selkääni, huhhuh...

varsinkin kun töissä näki jatkuvasti huonosti kohdeltuja tai hylättyjä lapsia, että miten noi on ansainnu lapsen ja minä en.



oli aika jollon en voinu olla vauvojen kanssa samassa tilassa ollenkaan, se vain sattuui liikaa.



vihdoin saimme lahjan eli pienen pojan ja se helpotti tottakai



ymmärrän sinua ap ja toivon sinulle mahdollista onnea vauvan suhteen tai sitten onnelista elämää niin että ette saa lasta vaan löydätte jostain muusta sisältöä elämään

voimia jaksamiseen!

elämäsi muodostuu ajatuksistasi, eli jos ajatuksesi ovat katkeria, on elämäsikin sellaista. Se on itse asiassa hyvin yksinkertaista ja selkeää. Eikö ennemminkin kannattaisi iloita jokaisesta lapsesta ja raskaudesta, sillä me kaikki ihmiset olemme yhteydessä toisiimme. sitä paitsi, mistä tiedät vaikka kohtaamasi " maha" olisi hoidoilla aikaan saatu? Toivotan sinulle parempia ajatuksia - se koituu sinun omaksi parhaaksesi.

kuin yhteen toiseen tätä viistävään aloitukseen



eli toivottavasti pääset katkeruusvaiheen yli pian ja ymmärrät, että toisten lapset eivät ole sinulta pois. Ymmärrän saman kokeneena, että isojen mahojen ja pienten vauvojen näkeminen voi satuttaa syvälle sisimpään, mutta silti ne eivät vaikuta siihen, mitä sinulla on tai ei ole.



Toivottavasti teillä onnistuu vielä joskus tai jos ei, niin saisitte muulla lailla onnea ja sisältöä elämäänne.

Itse kärsin lapsettomuudesta pitkään. Nykyisen miehen kanssa yritettiin seitsemän vuotta ennen kuin yllätyksenä tärppäsi. Mutta kyllä minusta olikin kasvamassa aikamoinen katkera ja ilkeämielinen akka.



Nyt tuntuu kuin olisin vihdoin kasvanut aikuiseksi, ihan on ihmismäinen olo. Vauva tuo kauhean ison muutoksen. Ja minä luulin, että en varmasti ikinä saisi kokea tätä. Tää äitiys on ajoittain helvetin rankkaa, sitä tottuu pärjäämään neljän-viiden tunnin unilla. Omaa aikaa ei enää ole, no iltaisin on pari tuntia, mutta silloin siivoilen huushollia. Joskus olen ollut niin väsymyksestä sekaisin, että olen unelmoinut niistä ajoista ennen kun vauva tuli taloon. Kuinka ihanaa oli kun pystyi nukkumaan puolillepäiville. Sitten muistan miten se oikeasti oli, yksinäistä ja tuntui siltä, että oli liikaa vapaata aikaa, oli helppo laiskistua ja roikkua netissä melkein koko päivä tylsistyneenä. En kaipaa niitä aikoja oikeasti.



Minäkin olin niin katkera, että olin turta ja tyhjä. Unohdin koko asian joskus viikkokaupalla, kun oli kiirettä, tai rahaa matkustella ja ostella kaikkea kivaa. Sitten tuli taas jutuksi miehen kanssa, että sitten kun meillä on vauva tehdään sitä ja tätä. Pahinta oli ne kyselyt, että milloinkas te aiotte lapsia alkaa tekemään, ja kun ne tyrehtyi niin sitten ihmiset alkoivat luulemaan, että me emme olleetkaan lapsirakkaita, eikä siis haluttukaan lapsia. Ikinä en jaksanut selitellä, kukaan ei kuitenkaan olisi ymmärtänyt. Tsemppiä ap *****.

Meille ei ole sellaisia siunaantunut. Vihaan kaikkia omakotitaloissa asuvia mersun omistajia.

Ei, tosiasiassa en ole katkera vaan olen tajunnut, etten voi saada kaikkea mitä haluan, mutta voin olla silti onnellinen.