UMK 2023 official
Ovatko fanit valmiina? 11. 1. julkistetaan tämän vuoden kilpailijat.
Kommentit (34469)
Lauantaita ajatellen ainoa perusvarma onnistuja on minusta Kuumaa. Bändin solisti laulaa hyvin, ja yhtyeiden live-esitykset osataan UMK:ssa yleensä pitää hyvin kasassa.
Muissa näen mahdollisuuksia joko täydelliseen onnistumiseen tai katastrofiin.
Robinin live voi parhaimmillaan olla puhdasta laulua ja dynaamista esiintymistä, joka tuo eloa muuten hieman valjuksi jäävään kappaleeseen. Pahimmillaan taas esitys on sekava temppusirkus ja Robin keskittyy enemmän volttien heittelemiseen kuin laulamiseen.
Keiran live voi parhaimmillaan olla tyylipuhdas bailunumero hyvällä laululla. Pahimmillaan taas amatöörimainen räpellys, josta huokuu epävarmuus kun kokematon artisti on laitettu tanssimaan ihan liian haastavaa koreografiaa mauttoman lavastuksen keskellä.
Käärijän live on parhaimmillaan energinen tykitys, joka räjäyttää pankin. Pahimmillaan epämääräistä sekoilua, jossa tapahtuu ihan liikaa, vaikka biisin ja esiintyjän pitäisi riittää kannattelemaan pakettia.
Benjamin on taitava tanssija, joten parhaimmillaan live voisi olla Espanjan Chanelin tyyppinen näyttävä ja intensiivinen show. Pahimmillaan laulu ei liikkeen varjolla kanna ja paketti jää valjuksi.
Lxandran live voi parhaimmillaan olla pysäyttävän kaunis taidepläjäys. Pahimmillaan taas tekotaiteellisen heilumisen puolelle menevää yliyrittämistä.
Portion Boys voi parhaimmillaan olla show'n hienosti päättävä tunnelmannostattaja, mutta pahimmillaan vaikeasti seurattavaa pomppimista ilman punaista lankaa.
Toivon niin paljon että livet onnistuisivat ja Suomi tarjoaisi koko viisukauden parhaan national final shown.
Shokkitreffivideo oli valaiseva. Sipulitehtävä paljastaa kilpailun suurimman taiteilijan laulutaidon tason.
Vierailija kirjoitti:
Uusi video: https://youtu.be/w9sUkxdqNh8
VAROITUS! Älä kuuntele kuulokkeilla, äänet ottavat korviin.
Tämä sisältö on muuten kuvattu ennen 11.tammikuuta. Kilpailijoiden kemiat ovat varmasti tällä hetkellä vielä rennommat.
Paljastuu tästä klipistä "Katri tapaa UMK finalistit" , jossa Robin sanoo, että on joutunut juomaan suolakurkkuvettä
https://www.instagram.com/reel/CnREOIXBpPo/?igshid=YmMyMTA2M2Y=
Käärijä on muuten tuossa "Katri tapaa finalistit"- klipissä aika lutu 😚
Vierailija kirjoitti:
Shokkitreffivideo oli valaiseva. Sipulitehtävä paljastaa kilpailun suurimman taiteilijan laulutaidon tason.
Vaatii paljon taitoa olla saamatta yhtään nuottia kohdalleen!
Vierailija kirjoitti:
JÄNNITTÄÄ
Sama täällä. En oo ikinä varmaan jännittäny kenenkään MUUN/MUIDEN puolesta niinku nyt! 🤯😱
Jos portion pois ei voita saamme rikossyytteet
Äääkk!! Käärijä kisameikissä uusimmassa Instastoryssä 💛🔥
Voisin istua Käärijän ja Kuumaan kanssa saman treffipöydän äärelle.
Käärijä ei ollut moksiskaan sähkäristä ja Benkulta sujui laulu sipulikin suussa mutta miksi Benkkua näytettiin selkeesti eniten?
Vierailija kirjoitti:
Voisin istua Käärijän ja Kuumaan kanssa saman treffipöydän äärelle.
Ai sähköiskuja saamaan?
Vierailija kirjoitti:
Äääkk!! Käärijä kisameikissä uusimmassa Instastoryssä 💛🔥
Mistä sellainen löytyy?
Jalo-Tiinalla on kyllä upeat hiukset!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äääkk!! Käärijä kisameikissä uusimmassa Instastoryssä 💛🔥
https://www.instagram.com/reel/Co99QhbsAIV/?igshid=YmMyMTA2M2Y=
Ei hän nyt mitenkään kauhusta kankeana näytä olevan tuossa meikkituolissa :)
Vierailija kirjoitti:
Jos portion pois ei voita saamme rikossyytteet
Fobba marssittaa putkaan heti lauantai-iltana kaikki, jotka eivät ole äänestäneet Portit on Poissia. Äänestä!
Vierailija kirjoitti:
Uusi video: https://youtu.be/w9sUkxdqNh8
VAROITUS! Älä kuuntele kuulokkeilla, äänet ottavat korviin.
Tarkoitit varmaan, että ääni ottaa korvaan.
Vierailija kirjoitti:
Uusi video: https://youtu.be/w9sUkxdqNh8
VAROITUS! Älä kuuntele kuulokkeilla, äänet ottavat korviin.
Tympeää. Mikä tuota yhtä vaivaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi video: https://youtu.be/w9sUkxdqNh8
VAROITUS! Älä kuuntele kuulokkeilla, äänet ottavat korviin.
Tympeää. Mikä tuota yhtä vaivaa?
Ketä?
Kerrospukeutuminen ehkä Käärijän esityksessävoi toimia?