UMK 2023 official
Ovatko fanit valmiina? 11. 1. julkistetaan tämän vuoden kilpailijat.
Kommentit (34469)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me haluamme nähdä viisulavalla sen energisen ja alkuvoimaisen Käärijän, emme turvonnutta ja totaalisesti uupunutta miestä, jolla ääni hajoilee. Tämä ihan oikeasti vähän pelottaa mua, koska meillä on nyt ihan oikeasti mahdollisuus voittaa euroviisut ja olisi niin sääli, että meidän mahikset kaatuisi siihen, että Käärijä poltti itsensä loppuun ennen The Momentia.
Toivottavasti Kärtsä tajuaa, että viisuissa pitää olla parhaimmillaan, silloin vasta suuri yleisö kuulee biisin ekaa kertaa. Nyt kannattaisi huilata ja oikeasti treenata viisuesitystä ja laulua eikä mennä jokaiseen kissanristiäiseen kotimaassa.
Toisaalta esityksen kannalta on erinomainen asia, että Käärijän on käynyt keikoilla ja saanut esiintymiskokemusta, Se näkyy nyt siinä, kuinka hän pitää lavalla ohjakset käsissä ja yleisön hyppysissä. Käärijän lavaliikkuminenhan eroaa paljon muitten edustajien liikkumisesta ja esiintymisestä.
Muistaakseni Luke Black sanoi olevansa esiintymistilanteissa todella hermostunut, koska ei ollut esiintynyt pitkiin aikoihin.

Käärijän liikkeet ja kehonhallinta lavalla on yllättävän hienoja siihen nähden että hän ei ole kovin kokenut tanssija. Lieköhän siitä jääkiekkohommasta ollut hyötyä sitten. :D

Juu, Luke sanoi ettei ollut ennen Serbian viisukarsintaa esiintynyt moneen vuoteen lavalla. Pelannut lähinnä pleikkarilla.
Ilmoittakaa sitten, jos ne housut putoaa vahingossa alas. Entä jos niin käy juuri finaalissa?

Oon kiinnittänyt samaan huomiota, että Käärijä liikkuu ja tanssii lavalla tosi hyvin. Sitä on ilo katsella.
Eurovision in Concert on postannut Käärijän eilisen esityksen ja siinä on zoomauksia. Voi raukkaa miten turvonnut maha. 😥
En muista, että koskaan aiemmin suomen edustaja olisi herättänyt näin paljon tunteita tällä palstalla. Mielenkiintoista, että murehditaan jopa hänen jaksamistaan ja seurataan vatsan seutua. Ainutlaatuista. No sitä kyllä Käärijä ja cha cha cha on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti Käärijä näyttää väsyneeltä. Tuolla väsymystilalla ei viisuja voiteta. Pitää olla skarppi ja levännyt ja väsymys vaikuttaa ääneenkin
Kyllä, nyt pitäisi hetki hengähtää, menee jo ylikierroksilla. Ehdottomasti pitäisi nyt jättää pieniä haastatteluja ja esiintymisiä väliin, nukkua ja rauhoittua.
Samaa mieltä. Uusimmista lentokentällä kuvatuista videoista paistaa jo väsymyksen aiheuttama ärtymys. Käärijä itsekin toteaa haudanvakavana, että on ollut kivaa ja välillä ei niin kivaa. Tuo on se piste, jossa kannattaa pysähtyä ja ottaa aikalisä. Kynnys sovittujen keikkojen perumiseen on varmasti korkea, mutta en fanina pitäisi sitä huonona ajatuksena. Käärijä on kuitenkin myös se tavallinen Jere Vantaalta, joka väsyy kuten kuka hyvänsä ja joka ansaitsee inhimilliset työolot.
Uupumukseen liittyy juurikin tämä. Hän on valitellut radiohaastattelussa ja instastooreissaan väsymystä jo jonkin aikaa ja se alkaa näkyä. Uskon että fanit ymmärtäisivät täysin jos Kääryle sanoisi että ottaa aikaa valmistautumiseen viisuihin koska rupeama on niin raskas ja peruu viisuja edeltävät keikat. Ylikierroksilla, yliväsyneen kropan ja mielen kanssa ei enää jaksa olla positiivinen kuin ennen, keskittyä. Kropan ollesaa kokoajan ylikierroksilla alkaa tulla monenlaisia ongelmia.
Fanit ymmärtäisivät, vaan artisti ei. Ei tunnista rajojaan, koska takoo kun rauta on kuumaa.
Ja kun muut siinä ympärilläkin takoo rahaa Käärijällä, niin eivät en sano, että hiljennä.
Vierailija kirjoitti:
Ilmoittakaa sitten, jos ne housut putoaa vahingossa alas. Entä jos niin käy juuri finaalissa?
Saadaan ääniä lisää. Toivottavasti on hienot kalsarit jalassa tai jos olisi edes kalsarit.
Vierailija kirjoitti:
Eurovision in Concert on postannut Käärijän eilisen esityksen ja siinä on zoomauksia. Voi raukkaa miten turvonnut maha. 😥
Lopettakaa jo Käärijän mahan analysointi, tarkoitatte sitten hyvässä tai pahassa, ihan sama.

"Huomasitteko aamupalaverissa, miten Pirkon maha pömpötti jakkupuvun alta ja näin tärkeä neuvottelu. Kynähamekin meinas pudota. Raasulla varmaan aivan jäätävät lmavaivat ja vatsaa pisti, mä kyllä tiedän, miltä se tuntuu. "
🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me haluamme nähdä viisulavalla sen energisen ja alkuvoimaisen Käärijän, emme turvonnutta ja totaalisesti uupunutta miestä, jolla ääni hajoilee. Tämä ihan oikeasti vähän pelottaa mua, koska meillä on nyt ihan oikeasti mahdollisuus voittaa euroviisut ja olisi niin sääli, että meidän mahikset kaatuisi siihen, että Käärijä poltti itsensä loppuun ennen The Momentia.
Toivottavasti Kärtsä tajuaa, että viisuissa pitää olla parhaimmillaan, silloin vasta suuri yleisö kuulee biisin ekaa kertaa. Nyt kannattaisi huilata ja oikeasti treenata viisuesitystä ja laulua eikä mennä jokaiseen kissanristiäiseen kotimaassa.
Toisaalta esityksen kannalta on erinomainen asia, että Käärijän on käynyt keikoilla ja saanut esiintymiskokemusta, Se näkyy nyt siinä, kuinka hän pitää lavalla ohjakset käsissä ja yleisön hyppysissä. Käärijän lavaliikkuminenhan eroaa paljon muitten edustajien liikkumisesta ja esiintymisestä.
Muistaakseni Luke Black sanoi olevansa esiintymistilanteissa todella hermostunut, koska ei ollut esiintynyt pitkiin aikoihin.
Käärijän liikkeet ja kehonhallinta lavalla on yllättävän hienoja siihen nähden että hän ei ole kovin kokenut tanssija. Lieköhän siitä jääkiekkohommasta ollut hyötyä sitten. :D
Oon kiinnittänyt samaan huomiota, että Käärijä liikkuu ja tanssii lavalla tosi hyvin. Sitä on ilo katsella.
Liikkuu kuin 15 kilon painot olisi jaloissa. Lampsimista ja merimieskävelyä, tuulahdus menneeltä vuosituhannelta.

ei todellakaan uusimmissa liveissä
Eurolavoissa saattaa olla hieman jähmettävä vaikutus tanssiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eurovision in Concert on postannut Käärijän eilisen esityksen ja siinä on zoomauksia. Voi raukkaa miten turvonnut maha. 😥
Lopettakaa jo Käärijän mahan analysointi, tarkoitatte sitten hyvässä tai pahassa, ihan sama.
"Huomasitteko aamupalaverissa, miten Pirkon maha pömpötti jakkupuvun alta ja näin tärkeä neuvottelu. Kynähamekin meinas pudota. Raasulla varmaan aivan jäätävät lmavaivat ja vatsaa pisti, mä kyllä tiedän, miltä se tuntuu. "
🤣
Pirkolla menkat alkamassa.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa EscTomin viisuennusteessa on kommenttikentässä monta tykkäystä saanut kommentti, jossa kiinnitetään huomiota Käärijän epävireisyyteen ja pelätään sen laskevan Käärijän lopullista sijoitusta ennusteista.
Itsekin valitettavasti kuulun näihin.
Nyt mennään liian epävireessä tåmän tason kisoissa.
Kyllä nuotissa pitää pysyä.
Epäilen, että Liverpoolin lavalla ja tekniikassa epävireisyys kuuluu aienpaa paremmin.
Just split the note, dont hit it
Toivottavasti varsinainen kilpailuesitys on muutamaa astetta rauhallisempi ja huutamisen sijaan kuullaan laulamista 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me haluamme nähdä viisulavalla sen energisen ja alkuvoimaisen Käärijän, emme turvonnutta ja totaalisesti uupunutta miestä, jolla ääni hajoilee. Tämä ihan oikeasti vähän pelottaa mua, koska meillä on nyt ihan oikeasti mahdollisuus voittaa euroviisut ja olisi niin sääli, että meidän mahikset kaatuisi siihen, että Käärijä poltti itsensä loppuun ennen The Momentia.
Toivottavasti Kärtsä tajuaa, että viisuissa pitää olla parhaimmillaan, silloin vasta suuri yleisö kuulee biisin ekaa kertaa. Nyt kannattaisi huilata ja oikeasti treenata viisuesitystä ja laulua eikä mennä jokaiseen kissanristiäiseen kotimaassa.
Toisaalta esityksen kannalta on erinomainen asia, että Käärijän on käynyt keikoilla ja saanut esiintymiskokemusta, Se näkyy nyt siinä, kuinka hän pitää lavalla ohjakset käsissä ja yleisön hyppysissä. Käärijän lavaliikkuminenhan eroaa paljon muitten edustajien liikkumisesta ja esiintymisestä.
Muistaakseni Luke Black sanoi olevansa esiintymistilanteissa todella hermostunut, koska ei ollut esiintynyt pitkiin aikoihin.
Käärijän liikkeet ja kehonhallinta lavalla on yllättävän hienoja siihen nähden että hän ei ole kovin kokenut tanssija. Lieköhän siitä jääkiekkohommasta ollut hyötyä sitten. :D
No ei ne änärikaapit kyllä mitään varsinaisia letkulantioita oo :D
"Arvostettu viisuanalyytikko"? Kuulostaapa hienolta. Kyseessähän on oikeasti siis ihan tavallinen viisutubettaja, jolla on vain hieman reilut 8000 seuraajaa. Kova viisufani kyllä, mutta vailla mitään kummempaa ammattitaitoa musiikin saralla, hänhän on ammatiltaan fysioterapeutti.
Kiva juttu, että ennustaa Käärijälle voittoa, mutta eipä tuolla ennusteella nyt juuri sen enempää merkitystä ole kuin sillä, että minäkin ennustan Käärijän pääsevän vähintään TOP 3:een.
Hieman realismia voisi näiden ennusteiden suhteen harrastaa. ;-D