Miten puolison epävakaa persoonallisuus ilmenee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs kun hänellä on sellaista että välillä on hyvin puhelias, keskusteleva eikä halua lopettaa keskustelua millään. Välillä sitten taas sellainen umpimielisen, jopa vihaisen oloinen eikä häneen tunnu saavan oikein mitään kontaktia. Katsekontaktiakin välttelee. Kuitenkaan mitään riitaa, erimielisyyttä tms ei ole ollut.

Mihin kategoriaan laittaisitte?

Ap

Jos hän haluaa vain omaa rauhaa tuolloin, kun on umpimielisen ja vihaisen oloinen? Ei vain kehtaa sanoa suoraan, että nyt ei oikein jaksa ja että ollaan hetki ihan hiljaa.

No kun hän on tuolloin itse ehdottanut kyseistä tapaamista ja ollut vielä samana päivänä tosi innostunut siitä. Hän ikään kuin muuttuu täysin randomisti ujoksi ja häpeilevän oloiseksi ilman mitään järkevää syytä.

Tapaamisen jälkeen taas haluaa muistella sitä moneen kertaan ja on ihan fiiliksissä. Ja alkaa innoissaan suunnitella seur tapaamista.

Epävakaalta tämä ei kuulosta. 

Tavallaan tulee tuollaisesta mieleen, jos on uusi suhde, että kumppani on ihastunut mielikuvaan sinusta ja yhteisestä ajasta, mutta sitten tositilanteessa yhdessäolo ei tunnukaan luonnolliselta. Tapaamisen jälkeen se vaivaannuttava yhdessäolo unohtuu ja hän rakastuu taas "etänä" illuusioon ja mielikuvaan.

Tai ehkä hänellä ei vain ole energiaa parisuhteeseelle, ja "työskentelee" koko ajan voimiensa rajoilla jaksaakseen tavata ja tehdä yhdessä. Kun tapaatte, hän on jo valmiiksi väsynyt ja ärtynyt, vaikka aidosti pitäisikin sinusta. Silloin yhteinen aika ei ole kivaa kenellekään.

Nämä nyt vain pohdintoja omien kokemusten pohjalta. Vika voi olla missä tahansa. Oletko koettanut keskustella asiasta miehen kanssa suoraan?

Netissä ei kenestäkään voi tehdä diagnoosia, joten suhtaudu näihin varauksella, mutta: myös bipolaarissa on touhukkaita maniakausia ja depressiojaksoja.

Jos ihminen käyttäytyy hyvin poikkeavasti eikä ole psykiatrisessa hoidossa / aio itse hakea hoitoa, en suosittelisi parisuhdetta. Voit vielä pelastaa itsesi.

Minulla itselläni on bipolaari (hoitoineen) ja haastetta on.

T. N34

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs kun hänellä on sellaista että välillä on hyvin puhelias, keskusteleva eikä halua lopettaa keskustelua millään. Välillä sitten taas sellainen umpimielisen, jopa vihaisen oloinen eikä häneen tunnu saavan oikein mitään kontaktia. Katsekontaktiakin välttelee. Kuitenkaan mitään riitaa, erimielisyyttä tms ei ole ollut.

Mihin kategoriaan laittaisitte?

Ap

Jos hän haluaa vain omaa rauhaa tuolloin, kun on umpimielisen ja vihaisen oloinen? Ei vain kehtaa sanoa suoraan, että nyt ei oikein jaksa ja että ollaan hetki ihan hiljaa.

No kun hän on tuolloin itse ehdottanut kyseistä tapaamista ja ollut vielä samana päivänä tosi innostunut siitä. Hän ikään kuin muuttuu täysin randomisti ujoksi ja häpeilevän oloiseksi ilman mitään järkevää syytä.

Tapaamisen jälkeen taas haluaa muistella sitä moneen kertaan ja on ihan fiiliksissä. Ja alkaa innoissaan suunnitella seur tapaamista.

Epävakaalta tämä ei kuulosta. 

Tavallaan tulee tuollaisesta mieleen, jos on uusi suhde, että kumppani on ihastunut mielikuvaan sinusta ja yhteisestä ajasta, mutta sitten tositilanteessa yhdessäolo ei tunnukaan luonnolliselta. Tapaamisen jälkeen se vaivaannuttava yhdessäolo unohtuu ja hän rakastuu taas "etänä" illuusioon ja mielikuvaan.

Tai ehkä hänellä ei vain ole energiaa parisuhteeseelle, ja "työskentelee" koko ajan voimiensa rajoilla jaksaakseen tavata ja tehdä yhdessä. Kun tapaatte, hän on jo valmiiksi väsynyt ja ärtynyt, vaikka aidosti pitäisikin sinusta. Silloin yhteinen aika ei ole kivaa kenellekään.

Nämä nyt vain pohdintoja omien kokemusten pohjalta. Vika voi olla missä tahansa. Oletko koettanut keskustella asiasta miehen kanssa suoraan?

En ole keskustellut hänen kanssaan persoonallisuuden muutoksista, ts ääripäistä jollaisena se ilmenee.

Uskoisin hänen olevan uupunut, koska tekee tavallaan kahta työtä, on lapsia jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs kun hänellä on sellaista että välillä on hyvin puhelias, keskusteleva eikä halua lopettaa keskustelua millään. Välillä sitten taas sellainen umpimielisen, jopa vihaisen oloinen eikä häneen tunnu saavan oikein mitään kontaktia. Katsekontaktiakin välttelee. Kuitenkaan mitään riitaa, erimielisyyttä tms ei ole ollut.

Mihin kategoriaan laittaisitte?

Ap

Jos hän haluaa vain omaa rauhaa tuolloin, kun on umpimielisen ja vihaisen oloinen? Ei vain kehtaa sanoa suoraan, että nyt ei oikein jaksa ja että ollaan hetki ihan hiljaa.

No kun hän on tuolloin itse ehdottanut kyseistä tapaamista ja ollut vielä samana päivänä tosi innostunut siitä. Hän ikään kuin muuttuu täysin randomisti ujoksi ja häpeilevän oloiseksi ilman mitään järkevää syytä.

Tapaamisen jälkeen taas haluaa muistella sitä moneen kertaan ja on ihan fiiliksissä. Ja alkaa innoissaan suunnitella seur tapaamista.

Epävakaalta tämä ei kuulosta. 

Tavallaan tulee tuollaisesta mieleen, jos on uusi suhde, että kumppani on ihastunut mielikuvaan sinusta ja yhteisestä ajasta, mutta sitten tositilanteessa yhdessäolo ei tunnukaan luonnolliselta. Tapaamisen jälkeen se vaivaannuttava yhdessäolo unohtuu ja hän rakastuu taas "etänä" illuusioon ja mielikuvaan.

Tai ehkä hänellä ei vain ole energiaa parisuhteeseelle, ja "työskentelee" koko ajan voimiensa rajoilla jaksaakseen tavata ja tehdä yhdessä. Kun tapaatte, hän on jo valmiiksi väsynyt ja ärtynyt, vaikka aidosti pitäisikin sinusta. Silloin yhteinen aika ei ole kivaa kenellekään.

Nämä nyt vain pohdintoja omien kokemusten pohjalta. Vika voi olla missä tahansa. Oletko koettanut keskustella asiasta miehen kanssa suoraan?

En ole keskustellut hänen kanssaan persoonallisuuden muutoksista, ts ääripäistä jollaisena se ilmenee.

Uskoisin hänen olevan uupunut, koska tekee tavallaan kahta työtä, on lapsia jne.

Kuulostaa erittäin todennäköiseltä, että syy on ihan vain uupumuksessa.

Voi olla ihan tervettä ja normaaliakin, mutta mielestäni aika kiehtovaa kun sama ihminen on hyvin päämäärätietoinen ja myös saavuttaa tavoitteensa.

Samalla kuitenkin hyvin impulsiivinen, eli on matkalla esim kylään ja sitten matkalla sinne saa idean että haluaakin tavata erään toisen ihmisen ja sopii tapaamisen hänen kanssaan.

Tällaiset tempaukset on hänellä aika yleisiä ja saa pohtimaan eri vaihtoehtoja.

Ap

Up

Vierailija kirjoitti:

Voi olla ihan tervettä ja normaaliakin, mutta mielestäni aika kiehtovaa kun sama ihminen on hyvin päämäärätietoinen ja myös saavuttaa tavoitteensa.

Samalla kuitenkin hyvin impulsiivinen, eli on matkalla esim kylään ja sitten matkalla sinne saa idean että haluaakin tavata erään toisen ihmisen ja sopii tapaamisen hänen kanssaan.

Tällaiset tempaukset on hänellä aika yleisiä ja saa pohtimaan eri vaihtoehtoja.

Ap

Tästä tulee taas ex mieleen. Suunnitelmia on paljon, harva niistä lopulta toteutuu ja ne vaihtuvat lennosta, kun tulee kesken kaiken joku muu ajatus. T. Se jolla oli ADD-kumppani

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla ihan tervettä ja normaaliakin, mutta mielestäni aika kiehtovaa kun sama ihminen on hyvin päämäärätietoinen ja myös saavuttaa tavoitteensa.

Samalla kuitenkin hyvin impulsiivinen, eli on matkalla esim kylään ja sitten matkalla sinne saa idean että haluaakin tavata erään toisen ihmisen ja sopii tapaamisen hänen kanssaan.

Tällaiset tempaukset on hänellä aika yleisiä ja saa pohtimaan eri vaihtoehtoja.

Ap

Tästä tulee taas ex mieleen. Suunnitelmia on paljon, harva niistä lopulta toteutuu ja ne vaihtuvat lennosta, kun tulee kesken kaiken joku muu ajatus. T. Se jolla oli ADD-kumppani

Kuuluuko siihen tällaista että välillä kirjoitus on hirveän sujuvaa, asiantuntevaa ja analyyttista, välillä sitten taas kuin jonkun murrosikäisen tekstiä, alatyylistä, kirosanoilla höystettynä - ihan kuin eri ihmisen kirjoittamaa siis. Ja käytetyt sanavalinnat fraasit vaihtelee näiden tyylin muutosten mukaan. Eri puhetyyleihin liittyy myös täysin erilainen pukeutumistyyli.

Johtuuko stressistä vai mistä?

Ap

Up

Alussa olet maailman täydellisin olento, etkä voi tehdä mitään väärää. Tämä vaihe voi kestää pidempäänkin.

Sitten olet kylmä, piittamaton etkä koskaan ole ymmärtänyt häntä lainkaan. Jopa onnelliset aikanne olivat oikeasti jotain aivan muuta kuin luulit. Kaikki sanomasi on joko todistus siitä ettet ymmärrä mitään tai sitten pahantahtoisuutta ja passiivisagressiivisuutta. Yhteinen historianne muokkautuu uusikisi tasolla, jolla et enää itse kykene sanomaan mikä on totta ja mikä ei.

Jos ongelmavyyhtinne jostain osasta saatkin aikaan järkevää keskustelua, siirrytään välittömästi johonkin toiseen ongelmaan ja tuo keskustelu unohtuu. Jos hetkellisesti tulee sellainen olo, että jokin asia on käsitelty, niin viimeistään seuraavana päivänä ongelma on takaisin vanhalla paikallaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Jos sanot, että pitäisi erota se on todiste siitä ettet ymmärrä mitään etkä rakasta ja jos sanot, että pitäisi yrittää pysyä yhdessä ja ratkoa ongelmias se on todiste siitä ettet ymmärrä mitään etkä rakasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs kun hänellä on sellaista että välillä on hyvin puhelias, keskusteleva eikä halua lopettaa keskustelua millään. Välillä sitten taas sellainen umpimielisen, jopa vihaisen oloinen eikä häneen tunnu saavan oikein mitään kontaktia. Katsekontaktiakin välttelee. Kuitenkaan mitään riitaa, erimielisyyttä tms ei ole ollut.

Mihin kategoriaan laittaisitte?

Ap

Jos hän haluaa vain omaa rauhaa tuolloin, kun on umpimielisen ja vihaisen oloinen? Ei vain kehtaa sanoa suoraan, että nyt ei oikein jaksa ja että ollaan hetki ihan hiljaa.

No kun hän on tuolloin itse ehdottanut kyseistä tapaamista ja ollut vielä samana päivänä tosi innostunut siitä. Hän ikään kuin muuttuu täysin randomisti ujoksi ja häpeilevän oloiseksi ilman mitään järkevää syytä.

Tapaamisen jälkeen taas haluaa muistella sitä moneen kertaan ja on ihan fiiliksissä. Ja alkaa innoissaan suunnitella seur tapaamista.

Epävakaalta tämä ei kuulosta. 

Tavallaan tulee tuollaisesta mieleen, jos on uusi suhde, että kumppani on ihastunut mielikuvaan sinusta ja yhteisestä ajasta, mutta sitten tositilanteessa yhdessäolo ei tunnukaan luonnolliselta. Tapaamisen jälkeen se vaivaannuttava yhdessäolo unohtuu ja hän rakastuu taas "etänä" illuusioon ja mielikuvaan.

Tai ehkä hänellä ei vain ole energiaa parisuhteeseelle, ja "työskentelee" koko ajan voimiensa rajoilla jaksaakseen tavata ja tehdä yhdessä. Kun tapaatte, hän on jo valmiiksi väsynyt ja ärtynyt, vaikka aidosti pitäisikin sinusta. Silloin yhteinen aika ei ole kivaa kenellekään.

Nämä nyt vain pohdintoja omien kokemusten pohjalta. Vika voi olla missä tahansa. Oletko koettanut keskustella asiasta miehen kanssa suoraan?

Mulla on varmaan tämä sama ongelma. Tosin suhde on jo vuosia pitkä. Kun mies on töissä odotan hänen kotiinpaluutaan (teen itse töitä kotona). Mutta kun hän tulee kotiin, ärsyynnyn ja ahdistun monesti heti. Jotenkin olen pettynyt omaan tunteeseeni kun näen hänet ja siitä ärtymys. Olen myös todella huono jälleennäkemisissä, jotka on mielestäni lähinnä painostavia kun en osaa ilmentää mitään suurta jälleennäkemisen onnea, enkä yleensä ala kovin helposti ikävöimään. Kaikenlainen jonninjoutava viestittely on mulle myös lähinnä ärsyttävää. En tiedä miksi. Kun vietetään aikaa yhdessä, on kuitenkin mukavaa.

Keskustelua seuranneena alkaa tuntua, että Ap koettaa löytää nettidiagnoosia itselleen, vaikka puhuukin muka puolisosta.

Vierailija kirjoitti:

Keskustelua seuranneena alkaa tuntua, että Ap koettaa löytää nettidiagnoosia itselleen, vaikka puhuukin muka puolisosta.

Itselläni ei ole ketjussa kuvattua oirehdintaa. Jos olisi, selvittäisin asiantuntijalla, mistä on kyse.

Toivon myös että keskustelussa mainittu mies on myös terapian tai muun hoidon piirissä.

Ap

Tällä miehellä on sellaistakin, että hänen täytyy jatkuvasti tarkistella, pidänkö hänestä vielä. Ja kun häntä kehuu niin positiivista palautetta tuntuu olevan tosi vaikeaa ottaa vastaan. Hän ei meinaa uskoa sitä.

Jotain itsetunto-ongelmaa näyttäisi olevan ja ehkä masennustakin?

Ap

Epävakautta on nonenlaista. Yleisesti kuitenkin on kyse siitä, että ihmisen sisäinen maailma, käsitys turvallisuudesta ja tunnereaktiot ovat jonkinlaisessa kaaoksessa, riippumatta ulkoisesta maailmasta. Reaktiot ja käytös suodattuvat sitten tämän kaoottisen kokemuksen läpi ja saattavat olla ylimitoitettuja ja näyttäytyä irrationaalisena toimintana muille ihmisille, vaikka oma käytös saakin epävakaalle itselleen aivan loogisen selityksen. Juuret ovat varhaislapsuuden ja lapsuuden traumoissa, jotka johtuvat turvattomuudesta, henkisestä ja/tai fyysisestä väkivallasta ja muusta epäinhimillisestä kaltoinkohtelusta. Näitä jälkiä saa korjattua erilaisin terapian keinoin. Sensijaan näiden traumojen aiheuttajia on kohtalaisen mahdotonta auttaa millään tavoin.

Minun periaate on se, että jokainen saa itse valita kuinka vaikeaksi oman elämänsä tekee. Minä haluan helpon elämän, joten kaikki vaikeat "yhyy olet loukannut minua mutta en kerro mikä on hätänä, sen sijaan yritän saada sinut käyttämään tuntikausia aikaa minun lepyttämiseen koska maton hapsut on väärin letitetty" -tyypit lähtevät samoin tein.

Sovitaan vaikka niin, että olen itsekäs ja epäempaattinen. Käy minulle. Ketään ei pakoteta ihmissuhteeseen minun kanssani, ja kas kummaa, ne vaikeat tapaukset ei suostu lähtemään, ne pitää aina työntää pois. Vaikka minä olen aina syyllinen kaikkeen. Kummallista.

Up