Milloin olet viimeksi lasketellut?
Minä 30 vuotta sitten! Olin hyvä.
Kommentit (22)
1979, luulisin. Minulla on huono tasapaino, ja kaatuilin usein. En oppinut kääntymään.
Joskus ennen koronaa, olisko 2018-2019? En muista tarkkaan, kun en tykkää itsekseni lasketella ja jossain vaiheessa meillä oli lapsella kaveri mukana laskettelukaverina, jolloin nuoret laskivat sitten keskenään.
Joskus 80-luvun alussa ensimmäisen ja viimeisen kerran. En innostunut.
Lapsena.
Täältä missä asun ei löydy lunta kuin jostain vuoristosta. Ei kiinnosta lähteä varta vasten sitä varten ajamaan satoja kilometrejä vielä kun vihaan lunta!
1986, piti kyllä mennä jyrkin kohta persmäkeä, kun en uskaltanut suksilla. Arvaatte varmaan, etten ostanut kausikorttia.
Aamulla kävin rinteessä, nyt kokkaillaan ja maistellaan viiniä. Illalla taas rinteeseen.
Ylläs on ykkönen
31 vuotta sitten