Miks Salkkareissa -keskusteluketju
Katso lähetysajat : Salatut Elämät - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (58055)
Yllättävän vähän muuten tulee paikallisilta taviksilta paljastuksia liittyen Salkkareiden ulkokuvauksiin. Kyllähän niitä bongauksia aina silloin tällöin kerrotaan jossain, mutta varsin vähän, kun miettii kuinka paljon sarjaa kuvataan. Tai sitten helsinkiläiset ovat niin hienovaraisia, etteivät kiinnitä huomiota tv-sarjojen ulkokuvauksiin tai lörpöttele niistä eteenpäin.
Sanakirjan mukaan jänis voi tarkoittaa myös salamatkustajaa. Kuka mahtaa olla Dahlian salamatkustaja?
Mä toivoisin, että Krisin ja Tiian hahmot olisivat Pihlajakadulle muuttava uusi pariskunta, jolla olisi salaisuuksia. Ja molemmilla sellaiset ammatit, joita ei olisi vielä sarjassa nähty. Ehkä muuttaisivat siihen Elinan asuntoon, jos Lellu jää asumaan Ullan kämppään.
Tosin tuo Tiian habitus kyllä hämää. Näyttää kolmikymppiseltä, mutta onkin tosiaan vasta jotain 20-21 v. Ja Gummerus on kai nelikymppinen. Ehkä siis eivät ole pari. Toisaalta, näytteleehän Innakin huomattavasti vanhempaa Elinaa.
Aaro ja Noel ansaitsevat joutua vankilaan. Toivottavasti niin tapahtuu ennen 2023 päätösjaksoa.
Aarolta loppuu ihan kohta pillerit pussista. Eihän niitä ollut alkujaankaan kuin kourallinen. Ostaako samalta tyypiltä saman satsin vai voisiko pyytää sellaisia rauhoittavia, jotka eivät aiheuttaisi äkkiväsymystä.
Onko Viola haudannut opiskelusuunnitelmansa?
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen, että tuo jäniskevennys on jollakin tavalla kaksimielinen sanamuunnos, jossa k muutetaan p:ksi. Muuten se ei kuulosta järkevältä. Sarja pyörii muutenkin aika paljon rivouden ympärillä.
Nyt oli todella kaukaa haettu ja sen lisäksi typerä juttu.
Ajan kysymys, kun jokainen hahmo paljastuu joko homoksi tai lesboksi.
Vierailija kirjoitti:
Ajan kysymys, kun jokainen hahmo paljastuu joko homoksi tai lesboksi.
Kiitos woke-kulttuurin...
Ismo ties kuinka monennetta kertaa on aloittamassa palapeliä suoraan pöydälle.
Ihan typerää kuinka Kallen rakkauselämästäkin on tehty riippuvainen Ismosta. Ennen oli oma rauha eikä mitään valituksia kenestäkään. Sitten tuli nämä vinkumiset Laurista ja Petristä. Ismo hallitsee Kallen elämää.
Vierailija kirjoitti:
Eikös Petri ole "karhu" homopiireissä? Mitä jos Petristä tulee kylmä Kallea kohtaan, ja Sampo löytää Petristä rakastajan? Täällä kun heitettiin jääkarhusta, niin ehkä tuo voisi sopia jaksoon "Sampo on polabroidi".
Voi luoja sun spekulaatiota! 🙈😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös Petri ole "karhu" homopiireissä? Mitä jos Petristä tulee kylmä Kallea kohtaan, ja Sampo löytää Petristä rakastajan? Täällä kun heitettiin jääkarhusta, niin ehkä tuo voisi sopia jaksoon "Sampo on polabroidi".
Voi luoja sun spekulaatiota! 🙈😂
Jakson nimestä en tiedä, mutta Sampo ja Petri tappelevat. Salkkareissa se voi tietää yhtäkkistä intohimoista rakkautta tai vähintään petosta. Ihan kuten Ansku. Suhteet menee niin oudosti eteenpäin ettei niistä ota selvää. Onko muka Mirakin yhtäkkiä ihastunut kunnolla Anskuun? Näissä ei vain ole mitään järkeä koskaan.
Onko sarjassa ketään, jota ei saa kritisoida ollenkaan? Tekipä hän mitä tahansa.
Ja aivan varmasti Sampo jää joskus kiinni rahahuijauksesta. Siitä on nyt melkein päivälleen vuosi, kun Sampo suuteli Kallea. Rahahuijauksesta vieläkin kauemmin. Kaikki selviää sopivassa hetkessä. Luultavasti vuoden tai parin sisään Kalle ja Sampo ovat löytäneet toisensa ja päättävät mennä avioon tai muuta vastaavaa. Kunnes Noreal-Instruments nimi nousee jotenkin esille ja totuusvyyhti alkaa purkautumaan. Antonin kuolema selvisi neljässä vuodessa ja Camilla paljasti 2,5 vuoden jälkeen Akille ennen häitä Seireenin tilaamisen Akille ja Alissalle.
Vierailija kirjoitti:
Onko sarjassa ketään, jota ei saa kritisoida ollenkaan? Tekipä hän mitä tahansa.
Ei ole, tää palsta luo väärän mielikuvan kun aletaan heti syyttelemään ja jankkaamaan. Oikeasti jos asiallisesti ilmaisee mielipiteen ja perustelut, niin ketään kiinnosta. Eri asia on nämä tahalliset veetuilut hahmoista.
Salkkareissa yksi ärsyttävin piirre on ns. "hellyyttelymuusikin" pimputus.
Mahtavat reidet Nellalla ja hyvin "kehittynyt" perse. 💕
Miks ton Ismon pitää aina sylkeä suusta tuo Petri sanana? 😂
Ihan kuin Petri sanasta juuttuisi kakka suuhun! 🤣
Tiedän ettei kohtauksia kuvata mitenkään kronologisessa järjestyssä tai samoilla viikoilla, mutta näissä syksyn jaksoissa on poikkeuksellisen pitkiä kuvausvälejä. Esimerkiksi Danielan ja Noelin suutelut olivat lokakuun alusta ja ilmeisesti jotkut muista kohtauksista on marraskuulta. Lassenkin parta oli eilen mutta ei tänään :D