Voiko narsisti olla aloitteellinen eroon?
Milloin narsisti päätyy pitkässä suhteessa hakemaan eroa? Perusteluna on, että ei halua enempää haittaa toisen elämään ja pärjää yksin yms.
Tulee mieleen, että tämä on joku juoni saada toinen kerjäämään takaisin? Tai sitten hänellä on joku toinen?
Niin tai näin.. syyt on kai se ja sama. Mutta vaikea uskoa, että eroa tekisi epäitsekkäistä syistä. Narsisti auttaa tasan tarkkaan niin kauan, että saa vastapalveluksia.
Kommentit (5)
Eikö sulla ole omaa elämää ollenkaan?
Jos sanelisin täältä millainen ihminen sinä olet ja kuinka toimit missäkin tilanteessa niin se olisi tietenkin ok ja kuvastaisi juurikin sinua ja olisi totta koska minä sanon.
Ei voi. Narsisti ei helpolla päästä uhriaan hampaistaan. Mutta, jos kärsii jostain muusta persoonallisesta häiriöstä, niin silloinhan kyseinen henkilö päästää hyvinkin irti, koska jännitystä pitää elämässä olla.
Tottakai se on juoni, mutta älä ihmeessä sorru siihen.
Narsisti väittää eroavansa uhristaan jos kuvittelee voivansa sillä pakottaa uhrinsa toimimaan haluamallaan tavalla ja jos sillä tavalla saa uhrista irsti halutut tunteet ja draaman. Jos se onnistuu, ero perutaan tilapäisesti. OIKEASTI narsisti eroaa uhristaan siinä vaiheessa kun uhria ei enää kiinnosta pätkääkään, hän ei siis myöskään ole pakotettavissa toimimaan kuten narsisti haluaa, eikä hänestä saa irti edes sitä haluttua tunnedraamaa. TÄtä eroa ei peruta (ellei uhri sorru takaisin narsistin tyydyttäjäksi), eli se päättyy sinänsä onnellisesti aikanaan, mutta ennen päättymistään siihenkin kuuluu osana sotkeminen, kiusaaminen ja uhrin mustamaalaaminen kaikille yhteisille tutuille ja tutuntutuille. Koska uhrillehan on kostettava...
Narsisti voi kyllä jättää uhrinsa saadakseen manipuloitua uhrin toimimaan narsistin haluamalla tavalla. Minulle tehtiin näin useita kertoja. Narsisti vielä todella kylmästi ilmaisi, ettei tule koskaan enää ottamaan minua takaisin. Oikeasti hän kaipasi mielentöntä vakuuttelua siitä, että häntä rakastetaan ja että hän tulee saamaan tahtonsa läpi. Sitten oli taas hetken aikaa kaikki hyvin. Nyt en enää tähän ansaan mene, ja narsisti ampuu jo todella kovilla, on mm. estänyt minut joka kanavassa, koska olen ilmaissut mielipiteeni hänen käytöksestään. Hullu mikä hullu.
On, kun on uusi ja parempi narsismia tukeava lähde tiedossa.