Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä eroon raastavasta ikävästä kotoa poismuuttaneita lapsia kohtaan?
31.12.2022 |
Kyllähän tähän pitäisi tottua, kun tiedän, että lapset ovat vaan lainassa, mutta on vaan niin valtava ikävä välillä.
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheisriippuvuus. Siihen saa apua kuten muihinkin riippuvuuksiin.
Höpö höpö mitään riippuvuutta. Ihan normaalia ikävöidä omia lapsiaan
Ap:n ikävä ei ole normaalia.
Kyllä ex anoppikin aina itkeä tirautti, kun poikansa lähti, mutta ei todellakaan roiku nelikymppisissä pojissaan kuin nykyinen anoppi, joka ei millään halua että toinen poikansa edes muuttaa kotoa (pojalla ikää 44).
Mullakin on täysikäinen lapsi jo ja asuu kotona välivuoden takia, mutten aio itkeä perään kun jän muuttaa vaan nauttia omasta ajasta ja elämästä.
Ap voisit keskittyä nyt itseesi.
On toksista elää vain lapsille ja ripustautua heihin, takertuva äiti on ahdistavaa lapsille ja he vierailevat vaan velvollisuudesta, eivät rakkaudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keskimmäinen muutti yli 4v sitten ja asuu nykyisin noin 15-20 km päässä. Vanhin muutti reilu vuosi sitten 5km:n päähän. Pidetään yhteyttä harvakseltaan - silloin kun on asiaa. Lähinnä whattsap-viesteillä. Molemmat kävivät jouluna. Minä olen käynyt kummankin luona viimeksi 2021.
Nuorin asuu vielä kotona ja odotan, että hänkin muuttaisi.
Vähän sama tilanne. Vanhinta näen noin kerran vuodessa. Keskimmäisen koitan antaa olla rauhassa vaikka elää muutaman sadan metrin päässä. Nuorin kotona ja odottelen sen lähtemistä että vihdoin pääsen sisustamaan oman kodin itselleni.
Kasva aikuiseksi. Eikö elämässäsi oikeasti ole muuta kuin lapset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheisriippuvuus. Siihen saa apua kuten muihinkin riippuvuuksiin.
Höpö höpö mitään riippuvuutta. Ihan normaalia ikävöidä omia lapsiaan
Läheisriippuvuus on ihan toinen asia kuin normaali ikävöinti.
Meilläkin on vain yksi tytär; ikäväntunnetta tunnemme usein, puolin ja toisin, vaikka tiiviisti pidämmekin yhteyttä puhelimen, Skypen699 ja Whatsapp 'in välityksellä
Ensin hän opiskeli vain 100km päässä kotoaan; sitten hän muutti kahdeksi vuodeksi ulkomaille opiskelemaan, 5000 km päähän ja nyt hän on työskennellyt jo muutaman vuoden n. 600 km päässä lapsuuden kodistaan.
Nyt joulunaikaan saimme taas olla yhdessä 10 päivää, mikä oli tosi ihanaa!. (ulkomailta)
Juuri näin! Olisin epäonnistunut äitinä jos lapseni oikeasti haluaisi nyhjätä minun lähelläni koko aikuisuuden.
Maailmalle vaan ja sinne kannustetaan, siipien täytyy olla vahvat!
On traagista nähdä aikuisia lapsia, jotka eivät raaski muuttaa vanhempiensa läheltä pois, vanhemmat vielä syyllistävät ehdotuksestakin!
Ikävä saa ja pitää olla mutta ap:n ikävä ahdistaa jo ajatuksena, napanuora katki nyt!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheisriippuvuus. Siihen saa apua kuten muihinkin riippuvuuksiin.
Höpö höpö mitään riippuvuutta. Ihan normaalia ikävöidä omia lapsiaan
Ap:n ikävä ei ole normaalia.
Kyllä ex anoppikin aina itkeä tirautti, kun poikansa lähti, mutta ei todellakaan roiku nelikymppisissä pojissaan kuin nykyinen anoppi, joka ei millään halua että toinen poikansa edes muuttaa kotoa (pojalla ikää 44).Mullakin on täysikäinen lapsi jo ja asuu kotona välivuoden takia, mutten aio itkeä perään kun jän muuttaa vaan nauttia omasta ajasta ja elämästä.
Ap voisit keskittyä nyt itseesi.
On toksista elää vain lapsille ja ripustautua heihin, takertuva äiti on ahdistavaa lapsille ja he vierailevat vaan velvollisuudesta, eivät rakkaudesta.
Höpö höpö. Jos lapsuudenkoti ja vanhemmat sekä perheen keskinäiset suhteet ovat kunnossa, niin kyllä ne lapset vierailevat ihan omasta halustaan ja mielellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raastava ikävä? Mä ahdistuisin jos mun äiti noin sanoisi.
Vierailija kirjoitti:
Kasva aikuiseksi. Eikö elämässäsi oikeasti ole muuta kuin lapset?
Tunteet tunnistetaan ja hyväksytään, ne käydään läpi, ja ajan mittaan helpottaa. Eteenpäin ei pääse, jos niitä tunteita yrittää kieltää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kasva aikuiseksi. Eikö elämässäsi oikeasti ole muuta kuin lapset?
Tätä minäkin ihmettelin. Jokaisella meistä on se oma elämä ja on aivan hullua, mikäli on sen oman elämän jättänyt elämästä lasten takia.
Vanhempien kuuluu antaa lapselle hyvät eväät elämään ja sitten päästää vapaaksi ja luottaa, että pärjäävät.
Itsellä esikoinen on opiskelunsa tehnyt ja sai työpaikan tästä läheltä. Hänellä on oma koti ja silloin tällöin nähdään. Keskimmäinen opiskelee kaukana ja nähdään harvemmin. Todennäköisesti työ vie hänet tulevaisuudessa vielä kauemmas. Nuorin valmistui amiksesta ja sai työpaikan. Menee armeijaan vuoden päästä ja asuu vielä kotona, koska haluaa säästää rahaa. Meillä on perheen Whatsapp ryhmä, jossa viestitellään niin, että kaikki voi osallistua halutessaan.
Lapsi muutti opiskelemaan 600 km päähän. Välimatkan takia ei ihan joka viikko tai edes kuukausi nähdä. Nyt on ollut koko joululoman kotona, mikä on ollut kivaa. Ihanaa etenkin siksi, että kun tulee kotiin on kaikki kuin ennenkin. Omaa ikävää on helpottanut ja auttanut asian käsittelyssä se, että ymmärrän, että lasten kuuluu itsenäistyä, näin elämän kuuluu mennä. Ja tiedän, että hänellä menee siellä kaikki hyvin. Siellä hänen kuuluu nyt olla jotta pääsee elämässä eteenpäin. Ja koska vain kaikkea hyvää hänelle toivon on tämä oma luopuminen nyt osa sitä. Samaan aikaan on omat pitkään taka-alalla hautuneet suunnitelmat alkaneet tulla tärkeämmiksi ja aioinkin panostaa nyt tosissaan niihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasva aikuiseksi. Eikö elämässäsi oikeasti ole muuta kuin lapset?
Tunteet tunnistetaan ja hyväksytään, ne käydään läpi, ja ajan mittaan helpottaa. Eteenpäin ei pääse, jos niitä tunteita yrittää kieltää.
Jos on noin ylilyövät tunteet kuin apllä niin niitä kannattaa käsitellä terapeutin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Meidän kuopus oli tässä joulunpyhät ja ehtii vielä kotiin viikonlopuksi ennen opiskelujen alkua. Seuraavan kerran ehkä maaliskuussa ennenkuin lähdemme kuukauden reissulle.
Olen todella onnellinen että olemme saaneet kasvatettua kaikista upeita täyspäisiä aikuisia. Mitä sitä suremaan että selviävät omillaan ja ovat onnellisia??
Kuulostaa riippuvuudelta.
Eikä nuo mihinkään katoa, kaksi perheineen asuu 15km säteellä ja kolmas 60km päässä. Lähes päivittäin viestitellään ja usein tavataan. Ei tässä ikävöimään ehdi:D
Puhut siis aivan eri asiasta, kun jälkikasvu asuu noin lähellä, vieressä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasva aikuiseksi. Eikö elämässäsi oikeasti ole muuta kuin lapset?
Tunteet tunnistetaan ja hyväksytään, ne käydään läpi, ja ajan mittaan helpottaa. Eteenpäin ei pääse, jos niitä tunteita yrittää kieltää.
Jos on noin ylilyövät tunteet kuin apllä niin niitä kannattaa käsitellä terapeutin kanssa.
Terapeutti on ok, myös oma prosessointi ajan kanssa normaalisti riittää. Vaikka järjellä tilanteen ymmärtää, se voi kestää silti hetken.
Alat keskittyä omaan elämääsi. Se on tietysti aika vaikeeta mammoille, joilla ei ole elämässä yhtään mitään muuta sisältöä kuin lapset, mutta nyt olisi hyvä tsäänssi keksiä harrastuksia, alkaa kehittää itseään tai jotain. Silloin saa muutakin ajateltavaa ja asiat loksahtaa realistisiin mittasuhteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Raastava ikävä? Mä ahdistuisin jos mun äiti noin sanoisi.
Anoppi vähän tuollaiseen kielenkäyttöön sortuu, mutta olen yrittänyt selittää vaimolle, ettei hän ole vastuussa äitinsä tunteista.
Vaikka syyllistäminen ei ole tietenkään oikein, niin kyllä ymmärrän anoppiakin. Me muutimme ulkomaille ja vaimon ainoa veli ei halua olla vanhempiensa kanssa tekemisissä. Mutta sitten soitellaan niin usein kuin voidaan, käydään käymässä koko perhe kerran vuodessa ja vaimo voi käydä vanhemmillaan vielä yksin 1-2 kertaa vuodessa. Jos tästä huolimatta toisella on kauhea ikävä, ei siitä kannata syyllistyä.
Läheisriippuvuus on ihan toinen asia kuin normaali ikävöinti.
Meilläkin on vain yksi tytär; ikäväntunnetta tunnemme usein, puolin ja toisin, vaikka tiiviisti pidämmekin yhteyttä puhelimen, Skypen699 ja Whatsapp 'in välityksellä
Ensin hän opiskeli vain 100km päässä kotoaan; sitten hän muutti kahdeksi vuodeksi ulkomaille opiskelemaan, 5000 km päähän ja nyt hän on työskennellyt jo muutaman vuoden n. 600 km päässä lapsuuden kodistaan.
Nyt joulunaikaan saimme taas olla yhdessä 10 päivää, mikä oli tosi ihanaa!. (ulkomailta)